AMERIKKALAIS VIHA

AMERIKKALAIS VIHA

Eurooppalainen AMERIKKA viha johtuu pelkästään siitä että, JENKIT ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan parempia kuin eurooppalaiset. JENKEILLÄ oli autoissaan jo 50-luvulla sähkölasit, penkit ja taisipa olla jopa ilmastointikin. Ajatelkaa 60-luvun JENKKIRAUTA päihittää vielä tänäkin päivänä uusia euro urheiluautoja. Niin ja sitten vähän AMERIKKALAISESTA unelmasta (tämä on juuri se asia mikä eurooppalaista holhous yhteiskuntaa kismittää) AMERIKKALAISET ovat maailman vapaimpia ihmisiä, perustuslaki on säädetty yksilönvapautta turvaamaan. AMERIKKALAISILLA on oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan aseellisesti. Ladatut aseet saavat olla kotona sellaisessa paikassa että ne saadaan nopeasti käsiin. Rakas ystäväni joka asuu floridassa sellaisessa traileri kylässä. Hänellä on asunnossaan kolme ladattua asetta. Yksi sahattu haulikko ja kaksi pistoolia. En levitä mitään propagandaa! Olen itse myös maistanut osan AMERIKKALAISESTA unelmasta, asuin 2000-2005 floridassa. Olin siellä töissä. Aivan mahtava maa jonne aijon palata yhä uudelleen ja uudelleen. AMERIKASSA ei tarvitse hävetä JEESUSTA eikä USKONTOAAN!!!! GOD BLESS AMERICA

Ja vielä huom. (POISTAKAA EUROOPASTA SOSIAALITURVA!!!!)

Rakentavin terveisin John Mäki, pohjanmaa

6

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vom

      on ihan O.K., mutta kun sitä EI NOUDATA edes presidentti!!
      vom

      • bonaqua

        sosiaaliturva pois..taitaa olla niin että tuo kaveri onkin mennyt norjaan jenkkilän sijasta.


    • ei sentään murhaa

      ihmisiä vaikka muuten vähän erikoinen onkin

      • Kommunisti isolla K:lla

        johti punaisia teloittaneita joukkoja. Tästä halutaan vaieta!! Kun työväenluokka ottaa vallan tässä maassa, niin kekkosen hirmuteot julkistetaan koko kansalle.


      • nuolaista

        mitähän sitten, kun hänjohdattaa naivilla politiikallaan meidät kuseen ilman toivoa länsiavusta?


    • 234234234

      tulisi saman tien 25 miljoonaa köyhää...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      566
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe