Seinässä oli kaikki mustaa enkä nähnyt kuinka se kaikki hajotti minut sisältä olinhan tumma jo ennen enkä voi tietää kuinka heikosti eräät laulut kuuluvat tuon kaiken takaa.
Katosta riippuivat siemenet niiden sisään ei nähnyt se on niiden tarkoitus eihän kukaan koskaan voi läpi katsoa. Valaiden laulu on vahvaa, ne osaavat tehdä äänellään ihmeen minulla oli päänsärky en kuullut ketään ikkunaa ei ollut ei porrasta johon astua.
Musta nauha sormeni ympärillä kertoo että olen täällä vain siksi että minun täytyy, en ole uskossa tai tehty kenenkään kuvaksi olen vain koska olen. Minun silmieni ympärille on sidottu lieka josta vetämällä voi kuulla kun puhun en laula vaan puhun, kun siitä vetää voi kuulla kun sanon mitä ajettelen, tai ei ehkä niinkään, voi enemmänkin kuulla mitä sanon siihen tilanteeseen kun täytyy ei minulla ole halua puhua, sanon vain kun joku narusta vetää se on minun tehtäväni täällä.
Jossain vaiheessa kipuni tuntuvat siltä että olisi parempi ne lopettaa ei aina voi tietää minkä laatuiset ovat toisten kivut, että täytyykö jo itse huolestua omistaan en tiedä häiritsevätkö ne niitä on ollut jo niin kauan voi olla että pitäisi valittaa en avaa suutani vasta kun joku narusta vetää minä puhun sitä ennen en kivuistani kerro en kerro vaikka olisi kovat kivut.
Teiden märkinyt pinnoite pakotti minut liukumaan kenkäni painoivat pinnoitetta niin että saattoi kuulla äänen ennemmin olisin nähnyt kirkkaan taivaan tänään olin vain kulkemassa hyvin usein vain kuljen puiden väleihin ja niistä pois sinne missä on taas uusi väli. En nouse kovin korkealle ehkä pelkään viimaa joka osuu, väleissä olen enemmän turvassa niihin minä heittäydyn tällaisina kylminä hetkinä joina parempi pysyä liikkeellä tai suojassa tai liikkeellä ja suojassa.
Silmät olivat samat silmät jotka olin aina samat niiden kanssa minä olin sinut omien silmieni kanssa joskus en voinut katsoa minulla oli joskus läheisyyden kanssa ongelmia mutta tänään minä pystyin katsomaan ja katsoin pitkään silmät olivat kaksi silmää niiden merkitys oli olla siinä niinkuin minun tarkoitus oli enkä voinut lähteä siitä minun ei tarvinnut lähteä makasin siinä missä olin katsoin silmiä niiden läpi ei nähnyt ei niiden läpi tarvitse nähdä olin siinä ikkunaa ei ollut se kaikki hajotti minut sisältä paloiksi oli paloina niiden avulla en voinut liikkua minulla ei ollut kylmä olin hänen edessä viima ei osunut hänen silmiensä heikko kajo osui minuun katsoin häneen minun silmilläni.
Seinässä kaikki oli mustaa enkä nähnyt kuinka hän hajotti minut sisältä olinhan tumma jo alussa nyt en tiennyt kaikki seinät huusivat minulle huusin palasina kuulin vain yhden laulun se oli hänen silmänsä sen lauloivat voimakkaampaa kuin valaiden.
Katosta riippuivat siemenet niiden sisään ei nähnyt se on niiden tarkoitus eihän kukaan koskaan voi läpi katsoa. Valaiden laulu on vahvaa, ne osaavat tehdä äänellään ihmeen minulla oli päänsärky en kuullut ketään ikkunaa ei ollut ei porrasta johon astua.
Musta nauha sormeni ympärillä kertoo että olen täällä vain siksi että minun täytyy, en ole uskossa tai tehty kenenkään kuvaksi olen vain koska olen. Minun silmieni ympärille on sidottu lieka josta vetämällä voi kuulla kun puhun en laula vaan puhun, kun siitä vetää voi kuulla kun sanon mitä ajettelen, tai ei ehkä niinkään, voi enemmänkin kuulla mitä sanon siihen tilanteeseen kun täytyy ei minulla ole halua puhua, sanon vain kun joku narusta vetää se on minun tehtäväni täällä.
Jossain vaiheessa kipuni tuntuvat siltä että olisi parempi ne lopettaa ei aina voi tietää minkä laatuiset ovat toisten kivut, että täytyykö jo itse huolestua omistaan en tiedä häiritsevätkö ne niitä on ollut jo niin kauan voi olla että pitäisi valittaa en avaa suutani vasta kun joku narusta vetää minä puhun sitä ennen en kivuistani kerro en kerro vaikka olisi kovat kivut.
Teiden märkinyt pinnoite pakotti minut liukumaan kenkäni painoivat pinnoitetta niin että saattoi kuulla äänen ennemmin olisin nähnyt kirkkaan taivaan tänään olin vain kulkemassa hyvin usein vain kuljen puiden väleihin ja niistä pois sinne missä on taas uusi väli. En nouse kovin korkealle ehkä pelkään viimaa joka osuu, väleissä olen enemmän turvassa niihin minä heittäydyn tällaisina kylminä hetkinä joina parempi pysyä liikkeellä tai suojassa tai liikkeellä ja suojassa.
Silmät olivat samat silmät jotka olin aina samat niiden kanssa minä olin sinut omien silmieni kanssa joskus en voinut katsoa minulla oli joskus läheisyyden kanssa ongelmia mutta tänään minä pystyin katsomaan ja katsoin pitkään silmät olivat kaksi silmää niiden merkitys oli olla siinä niinkuin minun tarkoitus oli enkä voinut lähteä siitä minun ei tarvinnut lähteä makasin siinä missä olin katsoin silmiä niiden läpi ei nähnyt ei niiden läpi tarvitse nähdä olin siinä ikkunaa ei ollut se kaikki hajotti minut sisältä paloiksi oli paloina niiden avulla en voinut liikkua minulla ei ollut kylmä olin hänen edessä viima ei osunut hänen silmiensä heikko kajo osui minuun katsoin häneen minun silmilläni.
Seinässä kaikki oli mustaa enkä nähnyt kuinka hän hajotti minut sisältä olinhan tumma jo alussa nyt en tiennyt kaikki seinät huusivat minulle huusin palasina kuulin vain yhden laulun se oli hänen silmänsä sen lauloivat voimakkaampaa kuin valaiden.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jälleen jätit lukijan täysin oman onnensa nojaan. Vain omien vähäisten kokemusteni pohjalta minun täytyi taas aavistella, mistä kirjoitat. Lauseet ilman välimerkkejä luovat sellaisen vaikutelman, että tämä juttu on tullut sieltä, mistä ei oikein tiedä, missä se on. (?)
Kummallinen ja surullinen juttu. Toivottavasti se et ole sinä, joka näin hajoat palasiksi. Tai, jaa: enhän ole edes sataprosenttisen varma, onko hajoaminen tässä kovin huono asia. Niinhän se taitaa kuitenkin olla, että jos joku narusta vetää... Melkein sain kiinni, mutten ihan.
Monet ihmiset ovat kai siksi, että täytyy. Vaan mitä syytä siihen tarvittaisiin? Kolmannen kappaleen ensimmäinen lause on yvin kaunis/lohduton/kaunis, vaikken itse läheskään aina ole tuon lauseen kanssa samaa mieltä. (SE taas ei ei liityy kirjoittamaasi mitenkään :).
Lähinnä mieleeni tuli jokin kumma nykyaikainen runo. Merkityksen saava toisto lopussa korostaa vaikutelmaa. Yhtään mitään en varmastikaan ymmärtänyt sinun tavallasi, mutta jotain omallani ja se riittänee. Piristävä, epämääräinen heitto arjen keskelle -mikä parasta: pitämättä itsestään meteliä.
Koen ehkä kirjoittamisen niin vaikeaksi että aloitan sieltä helpoimmasta päästä eli suollan vain ajatukset paperille, ja jätän lukijalle työn. Tässä valmiiksikirjoitetussa maailmassamme en näe sitä ongelmana että lukija vähän vaivaisi päätään.
Kyseinen teksti, sanottakoomme sitä nyt novelliksi tai proosarunoksi, on kertomus siitä maailmasta, sanottakoomme sitä meidän maailmaksemme, jossa täydellinen pelastautuminen(=hajoaminen), ja täydellinen romahtaminen (=hajoaminen) ovat hiuksenhienon rajan päässä toisistaan. Jotain ristiriitaa haen siis väkisin.
Kiitos jälleen palautteesta!!!
Taidat olla ainoa CFC:n kanssa ainoa, joka jaksaa näitä vuodatuksiani lukea ja vielä kommentoida.
kun ei ole muutakaan tekemistä. Nykymaailma on valmiiksipureskeltu. Tämä on totta sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti: joghurtteja saa juotavana, ja milenkiinnolla odotan, milloin nestemäiset kinkkusämpylät ilmestyvät kauppoihin. Mitä sitä nyt turhaan pureksimaan! Kirjallisuudesta samaa ilmiö esiintyy ärsyttävinä massatuotantaoromaaneina, joita lukiessa ei tarvitse ajatella (tietenkään en myönnä, että lukisin näitä romaaneja).
Mielellänihän minä pureskelen ihan itse ja omin avuin. Sinun kirjoituksissasi on vain osviittaa niin moneen suuntaan, että ainoastaan varovaisesti ja ympäripyöreästi niistä uskaltaa sanoa jotain. Olen hyvä löytämään asioden väliltä olemattomia yhteyksiä ja käsittämään väärin kaiken yksinkertaisenkin. Tämäntyyppistä tekstiä lukiessani saatan mennä metsään niin, että rytisee. Siksi sanoinkin, etten varmastikaan käsittänyt mitään sinun tavallasi, mutta paljonkin omallani.
Ei ole mahdollista löytää mitään sellaista, jossa ei olisi vähintään kahta puolta. Ristiriidat, hyvä jännite sinunkin novellissasi.
oli aika sekava, mutta juuri se teki tekstistä mielenkiintoisen ja moneen kertaan lukiessa teksti alkoi pikkuhiljaa avautumaan. Joihinkin kohtii tässä pystyi jopa samaistumaan.
Mielestäni tässä oli aika synkkä ja epäaidon aito tunnelma, tuli sellainen tunne että tekstin henkilö olisi suljettuna kovaan kuoreen. Pidin siitä sekä kuvailusta. Välimerkkejä tosin jäin kaipaamaan. Muuten hyvä kirjoitus.
Olen sysinyt vihdoin mielenkiinnottomat läppäriongelmani unohduksen suhiseviin puskiin. Ja voin taas vapaasti antautua sanojen sumuisten virtojen vietäväksi kuin pienen pieni pilkku purossa.
Oli oikein kivaa heti huomata että täällä ollaan oltu moitteettoman vähäselitteisiä ja ytimekkäitä.
Joskus luettuani, ajattelen, että näitä tekstejä kirjoittavat tanne aivan oikeat sielut, siis sellaiset sielut joilla on ihan oikea sielu, ihmiset, joilla on sisällään jotain muutakin kuin kielioppi, ja tosi hyvä idis tuottaa tosi hyvä ja selkeä, kuolaavaa lukijaa perässään raahaava teksti toisten tihrusteltavaksi.
Kunhan mairittelen, sillä tällaisissa teksteissä on aivan pienen liikkeen päässä epäonnistuminen, mikroskooppinen lipsahdus, josta ei enää ole paluuta.
Asian todentaminen on tavattoman vaikeaa, sillä jokainen lukija on aivan uniikki ja itsellisyydessään ainutlaatuinen, joten minun on ajateltava vain ja ainoastaan itseäni ja suhdettani tekstiin, en kenenkään muun suhdetta siihen - ei edes kirjoittajan omaa suhdetta siihen.
En tiedä miksi, mutta sanavalintasi ja sanojesi järjestys kuvaa minulle jotain sellaista mitä haluan katsoa, jota haluan kokea. Tämä kenties siksi, että saat irroitettua minut helposti olevaisuuden ikeistä, ja osoitat jotain jota itse olen - jota näen ja koen - elän sisäisesti jossain toisaalla.
Tästä en pääse enää pidemmälle, jotten joutuisi julkiseen tsetutkiskeluun.
Loppuun kannattaa laittaa yksi mutta: En erityisemmin pidä välimerkittömästä maailmasta. Se tuo mieleeni liukumäen jota en hallitse, vaan syöksyn rännissä pohti pohjaa josta en mitään tiedä.
Kieltämättä aika tehokas keino kuitenkin.