Isä itkettää lasta

itseään kohdeltu, jatkaa siis ketjua.
Seuraavankerran kun isä on pukemassa itteään, mee repimään sitä hihoista ja huutamaan sille, etää seiso nyt saatana suorassa että saahaan napit kiinni , ja ekkö sä prkl opi olemaan nyppimättä niitä hanskoja....
Tai sitten videoi se tilanne ja näytä sille. Luulis siitä ison äijän tajuavan.
Ö
Lapsi rupee pelkäämään isäänsä, eikä lähe kohta sen kaa mihinkään.

Niin miehesikin toivottavasti ymmärtää mille touhu näyttää...itse varmaan reagoisin tilanteeseen niin että minimoisin lapsen ja isän yhteisen ajan ja miehen ihmetellessä kertoisin etten halua häneltä sellaista käytöstä!!Säälittää lapsi parka:(

Video on hyvä idea, jos se onnistuu luontevasti salassa. Jos ei ota onnistuakseen, mielestäni äänenkin tallentaminen riittäisi. Jos ei ole sanelinta, eikös videolaitteella saa puheenkin purkkiin. Niin taitaa saada muuten nykyisillä digikameroillakin. Vaihtoehtoja siis on.

Varmasti taustalla voi olla samanlaista kohtelua omalla kohdalla. Jos se on tiedossa, kannattaa tunnustella, onko asia vielä jotenkin auki ja voisiko sitä keskustelemalla avata. Mutta tämä on vain välivaihe. Ei voi jäädä siihen, että on itse kokenut piittaamatonta käytöstä ja henkistä väkivaltaa, jota kuvailu muistuttaa.

Lähtökohta mielestäni on se, että aikuinen käyttäytyy vastuullisesti lapsia kohtaan. Huoltaja ei kasvata lasta, vaan aikuista. Siinä mielessä aikuinen käytös lasta kohtaan tukee aina lasta.

Minusta tässä asiassa pätee vain nollalinja. Ei kertaakaan enää. Jos kumppanin on vaikea suostua siihen, sitten sovitaan, että joku muu puettaa. Lasta ei altisteta enää yhdellekään raivonpurkaukselle.

Kaikki se, mikä tällaisen seinän vastassa ollen miehen mieleen nousee, kannattaa hänen kanssaan käsitellä. Alkuvaiheessa kannattaa myös muistaa, että ammatti-ihmisen mukanaolo voi tukea ja jopa auttaa puhumaan.

Miesten ja naisten aivot ovat oikeasti erilaiset. Miehillä aivopuoliskot toimivat enemmän erillisinä, mikä vaikeuttaa juuri heidän verbaalia viestintäänsä. Aivopuoliskojen välinen liikenne tapahtuu aivokurkiaisen kautta, joka on miehillä pienempi kuin naisilla.
Miehillä verbaalinen toiminta tapahtuu kokonaan vasemmalla aivopuoliskolla, kun taas naiset käyttävät molempia aivopuoliskoja puheentuottamiseen. Laajemman aivokurkiaisen avulla puoliskojen välinen liikenne on vilkkaampaa.
Esimerkkinä voisi olla vaikka jokin ikävä tapahtuma, josta nainen pystyy kertomaan ja kuvaileman sitä, mutta mies vaipuu mykkyyteen kykenemättä puhumaan tunteistaan muille.

Tunnetilat syntyvät ns. matelijanaivoissa (engl. reptilebrain), jotka ovat aivojen vanhinta osaa, aivojen keskiosassa. Aivojen keskiosasta impulssi etenee otsalohkon käsiteltäväksi, jossa on jarrun paikka. Jos jarru toimii, henkilö tuntee kyllä esim. pikaistuksen tunteen, mutta se jää sitten siihen.

Jos jarru ei henkilöllä toimi, impulssi ryntää etuotsalohkosta aivokuorelle, jossa onkin sitten toimeenpano-osasto. Aivojen keskiosasta lähteneet lapselliset, impulsiiviset, kostonhimoiset js rajut tunteet ovat muuttuneet sekunneissa teoiksi, joita aikuinen ei kykene puolustelemaan. Tämän tapahtumaketjun tuloksia käsitellään jokaisilla käräjillä. Vahinkoa voi saada aikaan, vaikka ei ollutkaan mitään vahingoittamisen tarkoitusta.

Jos ei ole varma, pystyykö hillitsemään, suitsemaan itseään, siitä voi aina kertoa muille ja sopia mitä sellaisessa tilanteessa tehdään, kun mopolla tuntuu olevan vaara karata käsistä. Se on vastuun ottamista.

Voimia äitiankkanen!
t. friidu

Ei tuo kuulosta mitenkään täyspäiseltä.
Isällä tuntuu olevan joku ongelma,johon kenties on syytä hankkia ammatti-apua.
Pikku lapsen voi tappaa ravistamalla kovakouraisesti,jälkeenpäin on myöhäistä katua ja selittää ettei ollut tarkoitus.

Meillä on sovittu että lasten kuullen yritetään hillitä kiroilemista. Ja tärkeintä on se että missään nimessä ei lapselle kirota.. ja nyt saatana ala tulla sieltä. Lapsi imee kotoa ja vanhemmilta käytöstavat ja puheet. Lapsi rupee puhuu ihan samoilla sanoilla kun miehesi ja käyttäytyy samalla tavalla. On ihan turhaa kieltää lapselta kirosanoja ja repimistä jos itse tekee niin. Kun lapsi ulkona repii toista lasta, niin silloin voi katsoa itseä peilistä. Meillä kun mies ei ymmärtänyt että lasten kuullen ei kiroilla, niin on otettu käytäntö että lapselle kolikko joka kiroilusta. Olen vääntänyt miehelle myös rautalangasta että on turha kieltää lapselta sitä mitä itse tekee. Meillä on rauhallista, välillä tulee kiroilua myös lapsen kuullen, mutta kiroilu e ole tarkoitettu lapselle.

meillä tuttavalla samankaltainen tilanne ja siihen mietittiin ratkaisua kun mies hoksasi asian vasta jälkeenpäin ja ei silloinkaan myöntänyt olevansa väärässä. Jos äiti seurasi sivusta niin kun hän huomasi tilanteen alkavan kiristyä meni ja sanoi anna minä jatkan; tilanne katkesi ja joko mies antoi lapsen äidille tai jonkin ajan kuluttua oppi rauhoittamaan itsensä ja hoiti itse silloin homman loppuun. Lopulta oltiin tilanteessa jossa äiti sanoi vain miehensä nimen ja tämä hoksasi että nyt alkaa keittää.. alussa tietysti tuli kinaa ja sanomista kun huomauttaa ja puuttuu, mutta se oli touhun arvoista. Myös lapselle äiti sanoi välillä että oleppas nyt venkuloimatta isälle, haluatko ärsyttää iskää tahallasi tms jolloin viesti meni molemmille..

Asiassa oli sekin hyvä puoli että muussakin toiminnassa miehellä välillä pinna kiristyi äkkiä ja hän oppi myös tiedostamaan nämä tilanteet ja puhaltamaan hetken ennen lopullista suuttumusta.

Toiselle parille joka yritti samaa konstia myöhemmin ei homma toiminut vaan johti kauheisiin riitoihin ja välirikkoon virallisesti lapsen kasvatuksesta vaikka kyse todella oli aluksi vain isän pinnasta..

Minäkin olen neljän lapsen kanssa tapellut. Ei siitä tule loppua, ellei molemmat näytä lapselle että lapsi toimii vääri kiukutellessaan. Isän ei missään nimessä pidä pyytää anteeksi hermostumistaan, eikä äidin pidä torua isää, eikä isän äitiä. Jos lapsi epäröi ettei isä tai äiti ole oikeassa, niin vanhemmilla ei tule koskaa olemaan sellaista otetta lapsestaan että he voisivat suojella lastaa kaiken maailman sonnalta. Minä riitelytapauksissa ennen hermostuin, mutta sitten jäti aina homman kesken ja silloin äidin pitää moittia lasta niin lapsi tajuaa ettei kiukuttelusta ole kuin haittaa itselleen. Pukeminen vaan kesken jos lapsi rupeaa kiukuttelemaan. Joka tapauksessa vanhempien pitää puhaltaa yhteen hiileen.

Minulla oli vähän sama tilanne. Paitsi että minä olin se joka lapselle hermostuu. Isä yleensä piti hermonsa kurissa.

Se on väärin lasta kohtaan. Noin ei saa missään nimessä tehdä. Minä itse olen ottanut tavaksi, että jos tuntuu, että hermot meinaa mennä annan lapsen isälle ennenkuin hermostun ja menen rauhoittumaan vähäksi aikaa johonkin.

Tuo riehuminen on verravissa pahoinpitelyyn. Sinun pitäisi äitinä pitää lapsen puolta ja pelastaa hänet isän kynsistä ennekuin tilanne menee pahaksi. Jos otat lapsen pis isältä ennekuin tilanne menee pahaksi isäkin voisi ehkä tajuta, että tämä ei ole oikein.

Itselläni hermostumiseen on vaikuttanut masennus ja väsymys. Rupesin itsekkäästi pitään huolta jaksamisestani ja näin on tilanne paratunut.

Voisiko miehesi olla masentunut tai väsynyt? Onko hänellä mitään harrastuksia?

Kyllä miehesi pitäisi mennä itseensä ja ottaa itse vastuu pahasta olostaan eikä purkaa sitä pieneen lapseen. Terapia on juuri tällaisia tapauksia varten.
Ja sinun pitäisi ottaa vastuu lapsesta ja tarvittaessa olla valmis järeisiin ratkaisuihin jos ei mikään muu tehoa.

Oletkos pistänyt merkille onko miehesi stressaantunut/väsynyt? Kannattaisiko ottaa välillä aikalisä ja keskustella asiasta?
Välillä irtaantuminen arjesta saattaisi tehdä hyvää itse kullekkin...

"LAPSI EI KIUSAA TAHALLAAN VANHEMPIAAN! "

Tämä ei kyllä tasan pidä paikkaansa!

(Mutta vanhemman on silti pidettävä päänsä kylmänä)

olen 6lapsen yh isä,jonka yksikään lapsi ei oo mun takia joutunut itkeen.ensimmäiset lapset hoidin vain iltaisin,mutta vaimoni sairastuttua 6v sitten olen viimeiset 2lasta hoitanut itse.nyt olen miettinyt,että kun junior menee kouluun niin otan lapsia päivähoitoon.eli jos miehestä on lapsenteossa apua niin luulis olevan myös hoidossakin vai olenko vähemmistöä.sähkö postia voi laittaa

Älä provosoi pentua itkemään omalla huolenpidollasi. Jatkossa huomaat että lapsi antaa isän pukea ilman rimpuilua ja rimpuilee sinun kanssasi kun et saa mitään kuria.

Miksi käsket isää pyytämään lapselta anteeksi? Tuolla tavalla poistat kaikki auktoriteetit lapselta.

Me miehet olemme niin kilpailuhenkisiä, että tajuamme hyvän taktiikan päälle. Saa miehesi tajuamaan, että hän käyttää huonoa taktiikkaa lapsenne kanssa. Huutaminen ja repiminen eivät tehoa pieneen lapseen (niin kuin eivät pitkän päälle isompaankaan) mutta hellyys ja rauhoittelu tehoaa. Kysymyshän on vain taktiikasta päämäärän saavuttamisessa. Jos kaksivuotias tyttäremme rimpuilee sylissäni aamulla kun vaihdan hänen vaatteitaan, halaan häntä hetken ja kerron, kuinka tärkeää vaatteiden vaihto on jotta hän pääsisi päivähoitoon leikkimään mukavien poikien kanssa. Tavallisesti se tehoaa: tyttö nyökkää tarmokkaasti ja pääsemme jatkamaan. Motivoiminen toimii.

vaikuttaa että mies on "hermostunut" jostain muusta asiasta ja purkaa sen "helppoon" kohteeseen eli lapsen pukeutumiseen.

Tää on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta yleensä tuommoiset tilanteet karkaavat käsistä, kun on kiire, stressi päällä, väsynyt, kuuma, huono olo, jne. Tunnistan kyllä tilanteen, on itsellänikin muutama ärräpää päässyt aikoinaan, kun olen esimerkiksi kurahousuja yrittänyt venkoilevan muksun päälle saada.

Tätä nykyä olen oppinut tunnistamaan milloin saatan hermotua helpommin mukulan "järjettömyyteen". Olen esimerkiksi kärttyinen aamuisin. Siksi en yleensä sen kummemmin tartu muksujen höpötyksiin tai muuhun vaan hoidan heidät "automaatilla" tarhaan ja kouluun. Illemmalla olen jo virkeämpi ja levollisempi.

Toinen tilanne missä turhaudun helposti, on kun lapsi ei suostu yhteistyöhön, kun yritän neuvoa jotain uutta asiaa. 7-vuotiasa esikoiseni on erityisen hankala tapaus tässä suhteessa. Turhaudun, kun lapsi lyö asian leikiksi, kun olisi tarkoitus kuunnella. Toinen tyypillinen tapa lapselle on aloittaa itkuvirsi siitä kuinka hän ei osaa, johon ei tunnut tyynnyttely millään tehoavan ("ei se mitään, tässähän vasta opetellaan, otetaan ihan rauhassa, isi neuvoo, jne"). Silloin alkaa pinna kiristyä kun ei saa mitään järjellistä yhteyttä lapseen. Mutta näitäkin olen oppinut väistämään jättämällä asian sikseen ja palaamalla siihen myöhemmin.

Tuo kymmeneen laskeminen on myös hyvä tapa. Lapsen tehdessä jotain pöljää tai heittäytyessään poikkiteloin olen huokaissut ja käyttänyt hetken vaistomaisen adrenaliiniryöpyn tukahduttamiseen. Tämän jälkeen maltan yleensä kommentoida normaalilla äänellä tapahtunutta.

Aikuisen hyväntuulisuuteen vaikuttaa oma virkeys ja hyvä olo. Jos lapset alkavat olla tiuskinnan kohteena, on se yleensä merkki siitä, että vanhemmalla ei oma elämä ole enää hyvällä tolalla. Silloin kannattaa pohtia, että saako tarpeeksi unta, syökö hyvin, varaako aikaa riittävästi lasten hitaammalle toiminnalle? Sitä huomaa kiireettömyyden ja itsestään huolehtimisen edut hyvin pian jos kykenee näitä toteuttamaan.

Yksinhuoltajilla (jollainen myös itse olen) ongelmana on tietysti vielä pitkäaikainen väsyminen. Kun on ollut vain ja ainoastaan lasten kanssa viimeiset 2-3 viikkoa, kuunnellut mekastusta, ohjannut ja neuvonnut non-stoppina aamusta iltaan ja setvinyt heidän riitojaan, niin ärsytyskynnys alkaa madaltua. Itse olen huomannut, että viikonloppu tai joskus jopa yksi ilta/yö ilman muksuja riittää lataamaan akut ja palauttamaan kärsivällisyyden. Mutta jos breikkiä ei tule ollenkaan niin silloin ollaan huonoon suuntaan menossa..

Neuvoja (hyviä ja huonoja) on maailma pullollaan, mutta ne menevät harakoille, jos kasvattaja ei itse havahdu tajuamaan oman käytöksensä puutteita. Jos aikuinen ei tajua rähjäävänsä tai pitää sitä jopa normaalina kasvattamisena, niin silloin on tietysti paha neuvoa. Kaikki kilpistyvät illuusioon siitä, että kaikki on reilassa.

Ärtyneisyys ja lyhyt pinna ovat yksi masennuksen oireita. Jos ahdistaa muuten niin sitten sitä saattaa purkaa pieneen. Ei varmaan tunnu isästäkään hyvältä toimia noin, mutta jos olo on paha niin sitä voi toimia toisin kuin haluaisi.

Meillä ei tahdo äidin hermot oikein kestää olla kotona lapsen kanssa.Minulla pinnaa riittää kun en halua huutaa lapselle ja olenkin huomannut että lapsi kuuntelee paremmin kun ei sille huuda.Minulla ei ole mitään ongelmia lapsen kanssa pärjätä,kiukuttelukin alkaa heti kun äiti tulee kotiin.
Lapsi kyllä tottelee kun kieltää napakasti ja katsoo tuimasti silmiin niinkauan kunnes lapsi katsoo muualle (sama toimii koirille).

Lasu ja huostaan.