Allapäin oli tarinantynkää aiheesta, onko Mersujen 2-litraisissa (M102??) koneissa käytetty jotain jaappanilaista lisenssiä. Turina on kuitenkin jo "sammahtanut", joten otanpa kysymyksen vielä erikseen erille.
Tuskinpa on lisenssiä ollut olemassa.
Mutta sitkeä huhu kertoo, että sen sijaan Mersu olisi teettänyt tiettyjen moottoreiden blokit alihankintana nousevan auringon maassa.
Suunnittelu olisi ollut Mersun käsialaa, mutta työn osuus sitten japsien. Pitäneekö paikkansa ja jos pitää, niin mitähän moottoreita alihankintakuvio on koskenut?
Tuskinpa on lisenssiä ollut olemassa.
Mutta sitkeä huhu kertoo, että sen sijaan Mersu olisi teettänyt tiettyjen moottoreiden blokit alihankintana nousevan auringon maassa.
Suunnittelu olisi ollut Mersun käsialaa, mutta työn osuus sitten japsien. Pitäneekö paikkansa ja jos pitää, niin mitähän moottoreita alihankintakuvio on koskenut?
Vastaukset 13
Vanhimmat
olin 27 vuotias kun ostin ensimmäisen lemmikkini, kissan! kissa oli noin vuoden vanha ja aika pieni, tuli vittu himot ja raiskasin kissan, sen perse repes ja sielt tuli verta aika vitusti!!! sit päätin etten viittiny jättää sitä tuskiinsa, sit hakkasin sen vasaralla tohjoks, laitoin kumipussiin ja heitin ikkunasta pihalle. Huomenna ajattelin ostaa koiran
Jotain tämän suuntaista sairautta täällä on epäiltykin. Nyt otan yhteyttä Anja Eerikäiseen ja hänen etiäisensä saapuu rankaisemaan sinua kiivaasti. Tulet kokemaan kissan kohtalon, kun raspilla karhennettu pesäpallomaila tungetaan rektaaliisi ilman rasvaa.
Samalla saat koiran, angstisen dobermannin, joka puree sen jäljellä olevankin kiveksesi historiaan ja pääset vielä vanhoilla päivilläsi Sulan Seudun Ev. Lut. Poikakuoroon sovittamaan syntejäsi.
kuolleiden levätä rauhassa ja ota johonkin toiseen eläinsuojeluvalvojaan yhteyttä. Vaikkapa Anjan seuraajaan Heidiin.
Ei todellakaan pidä paikkaansa miltään osin!
yleensähän japsit kopioi...
Aikoinaan '70/ 80 -luvulla oli "siellä sun täällä"
viitauksia siitä, kuinka Datsunin 6-kone oli
melko tarkkaan kopioitu Mersun kutvosesta.
Kovasti on myös väitetty, että Mosse Elite 1500:n
mylly on melko suora kopio Bemun 1602-mallin koneesta, tai taisikin olla kyse vielä mallisarjaa vanhemmasta koneesta. Niin tai näin, tuo tarina lienee aikalailla todenperäinen.
Kyllä homma pitää paikkansa, koneet ovat hyvin
samannäköisiä. Tosin ei taida olla mitään yhteensopivia osia kuitenkaan. Kerran korjasimme
kaverin Eliten koneen, josta oli tullut veivi
kyljestä ulos, ja kovin oli baijerilaisen näköistä
Aikoinaan oli ainakin yksi Elite, johon oli laitettu ko. Bemarin kone.
...ja sehän ei ollut Mosse, se on Elite! :-)
Ainakin auton kannattajat näin usein sanoivat.
Kyllä nimimerkki oikeassa,kyseinen plagiaatti tapahtunut..
Nyt tekevät koko BMW:n Venäjällä, siis Kaliningradissa.
Tehdään niitä tosin vielä Baijerissakin.
Hauska juttu...
koneen mallista ei ole tietoa mutta se on kuitenkin kuulemma mersun kun se tuotiin kasattavaksi ja kampuras oli mitsun leima... johtopäätöksiä... mutta se on fakta että mersu on suunnitellut itte kaikki osat ja ym...
Joko puhut äijä paskaa minkä kerkiät,tai sitten näköelimissä pahasti klappia,jos sekoitat Mesen pienen tähtitunnuksen johonkin Bitsupitsin häkkyrään!Tyhmä!