Amarylis ei kuki

En saa amaryliksiäni kukkimaan.
Minulla on jäljellä neljä amarylistä.
Laiton ne talvilepoon myöhään syksyllä.
Kesällä ne olivat ulkona, jolloin niissä oli vain lehtiä.
Kun viimeksi yritin saada ne jouluksi kukkimaan tuli vain lehtiä.
Nyt annoin niille pidemmän lepokauden syksystä helmiikuuhun, laitoin ne vasta helmikuun puolessa välissä pieneen purkkiin, niin kuin kuuluu, sipulit alkoivat puskea taas vain lehteä. Mitä teen väärin, kun ne eivät kuki?
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amaryllis kannattaa laittaa levon jälkeen kasvamaan vasta sitten, kun sipulin keskeltä alkaa pilkistää vihreää. Olen tehnyt omieni kanssa näin jo vuosia ja ne ilahduttavat minua kukkimalla mikä milloinkin. Tärkeää on se, että kukka itse päättää koska kasvun aika alkaa. Muutoin käy juuri kuvaamallasi tavalla, eli se alkaa puskea pelkkiä lehtiä ja kukinta jää väliin.

Äänestä
  • Tänään juuri mietin, miten saisin tuon kukkimaan; pitempi lepokausi minullakin tänäsyksynä kuin viimesyksynä.
    Eli kiitos sinulle vinkistä

    Äänestä

On "oikea" amaryllia ja ns. jouluamaryllis.
"Oikean" lepoaika on toukokuussa, mutta kuvittelen, että sinulla on joulujuttu.
Ihan ok olet tehnyt pitämällä kasvin ulkona; kastelu lopetetaan syyskuun lopulla ja mukula pannaan pimeään, kastelematta pari kk.
Pitäisi nuppusen ilmaantua itsestään, jolloin otetaan valoon, upea kukkavana nousee silmissä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irma kirjoitti:

En saa amaryliksiäni kukkimaan.
Minulla on jäljellä neljä amarylistä.
Laiton ne talvilepoon myöhään syksyllä.
Kesällä ne olivat ulkona, jolloin niissä oli vain lehtiä.
Kun viimeksi yritin saada ne jouluksi kukkimaan tuli vain lehtiä.
Nyt annoin niille pidemmän lepokauden syksystä helmiikuuhun, laitoin ne vasta helmikuun puolessa välissä pieneen purkkiin, niin kuin kuuluu, sipulit alkoivat puskea taas vain lehteä. Mitä teen väärin, kun ne eivät kuki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu