rintapumpuista

niin,millaisia rintapumppuja on kaupoissa myynnissä ja minkä hintaisia?oletteko kaikki ostaneet sellaisen ennen lapsen syntymää ja onko jäänyt hukkaan jos olet hankkinut.en ole älynnyt katsella vielä kaupoissa.
9902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oli Ainun käsikäyttöinen rintapumppu ja se maksoi noin 22 euroa. Moottorikäyttöinen on sitten huomattavasti kalliimpi. Minä ostin sen kun tulin sairaalasta kotia, koska rintani olivat niin täynnä ettei vauva saanut kunnon otetta rinnasta ja sitten kävikin niin,että vaavi lopetti imemisen.Onneksi oli se rintapumppu että sai sitten pumpattua maitoa ja annoin sen pullosta sitten vaaville. Päivän tein näin ja sitten jatkoin rinnan antamista kun vaavi suostui taas imemään kun rinnat oli tyhjemmät pumppauksen jälkeen. Ite kyllä suosittelen,että ostat.Ei se nyt niin kauhean kallis loppujen lopuksi ollut ja varsinkin jos sille käyttöä on. Itekin käytin sitä vain ehkä kuukauden,mutta silti kannattava.Tietenkin jos opettelet lypsämään niin sitten eri asia. Onnea vain loppu odotukselle!

Äänestä

Onko suositeltavaa ostaa uusi pumppu? Vai voiko sen ostaa tuttavalta? Entä mitä kannattaa hygienian kannalta tehdä pumpulle ennen käyttöä?

Äänestä
  • Itse ostin ekan lapsen synnyttyä rintapumpun,
    jota lainaillut tutuille..
    Ainun käsikäyttöisen. Keität vain kaikki osat kiehuvassa vedessä useamman minuutin, n.5min

    Äänestä

  • uusi ostaa.
    Se on kuitenkin hygienia kysymys vaikkakin niitä osia (melk. kaikki) voi keittää.
    Voisit ajatella, että ostaisitko esim. käytetyn karvanajokoneen?
    Itse mieluummin ostan ja ostinkin aikoinaan uuden hintaa en enään muista.
    Kokemusta on sähkö/paristokäyttöisestä ja käsikäyttöisestä.
    Sähköinen on helpompi, mutta mulla meni hermot sen äänen takia, kun oisin tykännyt yöllä sitä käyttää.
    Jos se pumppu on ollut tosi vähällä käytöllä ja vain sillä yhdellä henkilöllä (tutulla), niin ehkä voisikin ostaa...
    Halvan pumpun voi ostaa valmiiksi maidonkerääjät, mutta oikean tarpeen näkee vasta pian kotiin tultua, että kuinka sitä maitoa alkaa tulemaan.
    Jos tulee tosiaan paljon niin tehokkaaseen pumppuun kannattaa satsata ja mahdollisimman helppokäyttöiseen (yksikätiseen jos ei sitten sitä sähköistä).
    Toinen kans mitä varalle voi ostaa lypsyjuttuihin niin ne kertakäyttöpussit joilla voi myös pakastaa maidot sopivin kokoisin annoksin, itse suljin ne pienillä kuminauhoilla.

    Äänestä

  • Äippä-76 kirjoitti:

    uusi ostaa.

    Olisin itse ihan hyvin voinut käyttää toisen käyttämää rintapumppua jos olisin silloin tajunnut ett ihmiset myyvät niitä :D Osat keitetään huolellisesti jolloin bakteerit kyllä katoavat. En vertaisi rintapumppu akrvojenpoistovehkeisiin..karvoja kun kasvaa ties missä =) Minulla oli aluksi ainun käsikäyttöinen mutta edullisuudestaan huolimatta oli hieman hankala kun pumpaauksen tarve oli suuri. Ongelmani oli että pumppaukseni kesti kovin kauan sillä maito ei alkanut herua ja ainun pumpussa käsi kerkesi väsyä.Ostin aventin tosi käytsyn pumpun. Sillä sain maidontulon lisääntymäänkin kivasti eikä käsi väsähtänyt. on kylläkin melko tyyris (60€) mutta jos siis on paljon käyttöä niin on hintansa väärti. Näitä myydään kyllä paljon käytettynä ja jos kaikki osat on tallella niin kannattaa ostaakin käytettynä!!

    Äänestä

  • äippä1984 kirjoitti:

    Ajatuksissani meinasin säärikarvoja :D
    Itse kun en alapäätä ajele (eikä kukaan muukaan siis mun karvoja) =D
    Väsyksissä mielikuvitus pääsee vauhtiin :)))
    En varmaks muista, mutta mielikuva ois et niissä pumppupaketeissakin jotain suositusta uudesta tms.
    No tottakai ne koittaaa mieluummin uusia myydä :)
    Jotain tuota ilmoittamaasi luokkaa on ne aventin pumput ja tulikin mieleeni, että baby stylessä oli tarj. 48€ sellainen paketti, en ihan varma oliks siinä toinenkin pullo mukana...
    Ainakin se loota oli tosi iso.

    Äänestä

  • Kiitoksia kun vastasitte näin nopeasti ja ystävällisesti! En viitsinyt luoda uutta keskustelu ikkunaa, ja mietinkin miten ihmiset löytää tähän.
    Onko sama käytäntö tuttipulloissakin? Jos saa esimerkiksi siskon lapsilta vanhoja pulloja, niin keittäminen riittää? Vai vaaditaanko enemmän uusien ostamista ja keittämistä? Taaperoilla se varmaankin käy, mutta entä sitten pienillä vauvoilla?

    tiivistettynä: voiko pientä lasta syöttää toisen perheen lapsen vanhalla tuttipullolla?

    Äänestä

  • niistä oli hyötyä kirjoitti:

    Kiitoksia kun vastasitte näin nopeasti ja ystävällisesti! En viitsinyt luoda uutta keskustelu ikkunaa, ja mietinkin miten ihmiset löytää tähän.
    Onko sama käytäntö tuttipulloissakin? Jos saa esimerkiksi siskon lapsilta vanhoja pulloja, niin keittäminen riittää? Vai vaaditaanko enemmän uusien ostamista ja keittämistä? Taaperoilla se varmaankin käy, mutta entä sitten pienillä vauvoilla?

    tiivistettynä: voiko pientä lasta syöttää toisen perheen lapsen vanhalla tuttipullolla?

    Sain siskolta paljon pulloja. Tosim ostin niihin uudet tutit. Vnahat kun kuulemma vaihtaa parin kk:n välein muutenkin =)

    Äänestä

  • voi! kirjoitti:

    Sain siskolta paljon pulloja. Tosim ostin niihin uudet tutit. Vnahat kun kuulemma vaihtaa parin kk:n välein muutenkin =)

    Edellisen kanssa.
    Plus jos pulloja pesee tiskikoneessa, niin suositellaan virauttamaan juoksevan veden alla ihan varmuudeksi vain, että kaikki konetiskiaineet huuhtoutuu pois.
    Keittää ei tuolloin pulloja tartte vielä erikseen.
    En nyt sitten muista taaskaan, että minkäikäisiltä vauvoilta voi lopettaa pullojen keitot...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietämätön tuleva kesämamma kirjoitti:

niin,millaisia rintapumppuja on kaupoissa myynnissä ja minkä hintaisia?oletteko kaikki ostaneet sellaisen ennen lapsen syntymää ja onko jäänyt hukkaan jos olet hankkinut.en ole älynnyt katsella vielä kaupoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu