Sain vakituisen työpaikan neljännen lapsen äitiysloman loputtua. Ihan huvikseni laitoin netin kautta hakemuksen ja yhtäkkiä, kolmen haastattelukierroksen jälkeen, sainkin paikan! Olin tietysti onnellinen ja innolla menin töihin. Työ sinäänsä on ok, mutta konsernin voitontavoittelu ja jatkuva seuranta vei hermoni.
Päätimme, että alamme yrittää nyt sitä uutta vauvaa, koska sen halusimme ja työni oli mitä oli. Raskaus alkoi kuin ajatuksesta ja noloa oli jäädä äityslomalle vuoden työssäolon jälkeen.. Sitä ennen oli vielä pitkä sairaslomakin.. No, nyt olin sitten hoitovapaalla ja päätin, että ollaan nyt kotosalla ja palataan sitten sinne "h*lv**in pesään" sitten hoitovapaan jälkeen. Toisin kävi...
Kotipaikkakunnalla aukesi harvinaista herkkua oleva vakituinen työpaikka ja ajattelin, että laitetaan nyt paperit sinne vetämään, kun oman alan töitä ovat ja vielä omalla paikkakunnalla. Kahden haastattelukierroksen jälkeen tuli soitto: "Onnea ja tervetuloa töihin!" No, sinnehän sitä sitten taas mentiin..
Miten voi olla mahdollista, etten minä näiden vuosien jälkeen usko jo, ettei tämä ole minun alani? Ahdistun töissä ihan mielettömästi. Tänään jo suren sitä, että huomenna tulee maanantai :( Työtoverit ovat ihania, hienoja voimavaroja, mutta itse työ sotii useita omia mielipiteitäni vastaan. Olen työpäivän jälkeen aina kuin jyrän alle jäänyt, eikä aika ja voimat tunnu riittävän mihinkään muuhun kuin työhön. Iltaisin kaatuu sänkyyn ja aamulla taas ylös. Työpaikan pukukopissa tuntuu joka aamu ja ilta siltä, että miten h*lv**issä mä olen taas täällä?
Mies ei ymmärrä minua ollenkaan. Hänestä minun tulisi olla onnellinen, että olen saanut arvostetun työn ja ansaitsen mukavan summan rahaa joka kuu. Voi pyhä jysäys! Hän kehoittaa vain ottamaan rennosti ja tekemään sen mihin pystyy. Aika helppo sanoa, sopisi tulla koittamaan :)
Olen ollut töissä vasta hikisen kuukauden. Eli ihan helppoa ulospääsyä ei näy.. Tekisi mieli vaihtaa alaa ihan tykkänään, opiskellakin. Tosin se taitaa taloudellisesti olla vain haaveilua, mies ei varmaan kuuna päivänä suostuisi siihen, etten tuo lanttiakaan tähän puljuun.. Miten sitä aikuisopiskelijat pärjääkään?
Toivomme vielä yhtä lasta, mutta eihän tässä nyt millään kehtaa taas tehdä samaa temppua, kuin edellisessä paikassa. Tosin mukava olisi tässä paikassa vauva saada, edut ja äitiyspäiväraha olisivat ainakin kohdallaan!
Tekisi mieli olla kotona pistämässä paikkoja kuntoon ja hoitaa lapset. Minulle olisi niin kovasti töitä täällä kotonakin! Sen mies kyllä myöntää, mutta vetoaa aina isoon lainaan ja siihen, että kun olen töissä, niin saadaan sitä sitten maksettua pikemmin pois. Monesti olen miehelle sanonut, että tässä ei ole mitään järkeä!
Mitähän tässä tekisi? Mitä Sinä tekisit, jos olisit minun saappaissa? Olisi iso laina, paljon lapsia, hyväpalkkainen vakituinen työpaikka (jossa hermot menee kuukaudessa), hirveä vauvakuume, halu vaihtaa alaa...Olen pohtinut perhepäivähoitajankin ammattia, saisin hoidettua omat pienet lapset kotona ja lähettää ja vastaanottaa koululaiset. Palkkahan tippuisi reilusti alle puoleen siitä mitä tienaan nyt, mutta elämänlaatu saattaisi parantua huomattavasti!
Kannattaisikohan vain loppukesästä ottaa kierukka pois ja katsoa miten käy ;) Jos tulisi uusi vauva, niin olisipa siinä Erittäin Hyvä Syy jäädä kotiin hoitamaan tätä katrasta! Miehellä ei ole mitään uutta vauvaa vastaan, haluaakin oikein sellaista, mutta haluaa minun myös pysyvän viitisen vuotta tässä työssä. Sitten lainapääomaa on lyhennetty niin paljon, että pärjäämme pelkästään miehen palkalla. Olemme tästä kyllä puhuneet, että nyt on ne vuodet, jolloin minua eniten kotona tarvittaisiin. Miehestä varmaan tuntuu vain niin pahalta, että jättäisin arvostetun, hyväpalkkaisen työn, jota moni haki.
Voi itkujen itku, että elämä osaa olla hankalaa.. Mikä ihme siinä onkin, että vaikka tiedän, ettei tämä ole minun alani, niin aina sille hakeudun ja saan vielä jokaisen paikan jota keksi hakea :( Iloinen kai siitä pitäisi olla, mutta ei nyt ihan siltä tunnu! Oppiikohan tästäkin ajasta jotain, kun isona näitä muistelee...
Päätimme, että alamme yrittää nyt sitä uutta vauvaa, koska sen halusimme ja työni oli mitä oli. Raskaus alkoi kuin ajatuksesta ja noloa oli jäädä äityslomalle vuoden työssäolon jälkeen.. Sitä ennen oli vielä pitkä sairaslomakin.. No, nyt olin sitten hoitovapaalla ja päätin, että ollaan nyt kotosalla ja palataan sitten sinne "h*lv**in pesään" sitten hoitovapaan jälkeen. Toisin kävi...
Kotipaikkakunnalla aukesi harvinaista herkkua oleva vakituinen työpaikka ja ajattelin, että laitetaan nyt paperit sinne vetämään, kun oman alan töitä ovat ja vielä omalla paikkakunnalla. Kahden haastattelukierroksen jälkeen tuli soitto: "Onnea ja tervetuloa töihin!" No, sinnehän sitä sitten taas mentiin..
Miten voi olla mahdollista, etten minä näiden vuosien jälkeen usko jo, ettei tämä ole minun alani? Ahdistun töissä ihan mielettömästi. Tänään jo suren sitä, että huomenna tulee maanantai :( Työtoverit ovat ihania, hienoja voimavaroja, mutta itse työ sotii useita omia mielipiteitäni vastaan. Olen työpäivän jälkeen aina kuin jyrän alle jäänyt, eikä aika ja voimat tunnu riittävän mihinkään muuhun kuin työhön. Iltaisin kaatuu sänkyyn ja aamulla taas ylös. Työpaikan pukukopissa tuntuu joka aamu ja ilta siltä, että miten h*lv**issä mä olen taas täällä?
Mies ei ymmärrä minua ollenkaan. Hänestä minun tulisi olla onnellinen, että olen saanut arvostetun työn ja ansaitsen mukavan summan rahaa joka kuu. Voi pyhä jysäys! Hän kehoittaa vain ottamaan rennosti ja tekemään sen mihin pystyy. Aika helppo sanoa, sopisi tulla koittamaan :)
Olen ollut töissä vasta hikisen kuukauden. Eli ihan helppoa ulospääsyä ei näy.. Tekisi mieli vaihtaa alaa ihan tykkänään, opiskellakin. Tosin se taitaa taloudellisesti olla vain haaveilua, mies ei varmaan kuuna päivänä suostuisi siihen, etten tuo lanttiakaan tähän puljuun.. Miten sitä aikuisopiskelijat pärjääkään?
Toivomme vielä yhtä lasta, mutta eihän tässä nyt millään kehtaa taas tehdä samaa temppua, kuin edellisessä paikassa. Tosin mukava olisi tässä paikassa vauva saada, edut ja äitiyspäiväraha olisivat ainakin kohdallaan!
Tekisi mieli olla kotona pistämässä paikkoja kuntoon ja hoitaa lapset. Minulle olisi niin kovasti töitä täällä kotonakin! Sen mies kyllä myöntää, mutta vetoaa aina isoon lainaan ja siihen, että kun olen töissä, niin saadaan sitä sitten maksettua pikemmin pois. Monesti olen miehelle sanonut, että tässä ei ole mitään järkeä!
Mitähän tässä tekisi? Mitä Sinä tekisit, jos olisit minun saappaissa? Olisi iso laina, paljon lapsia, hyväpalkkainen vakituinen työpaikka (jossa hermot menee kuukaudessa), hirveä vauvakuume, halu vaihtaa alaa...Olen pohtinut perhepäivähoitajankin ammattia, saisin hoidettua omat pienet lapset kotona ja lähettää ja vastaanottaa koululaiset. Palkkahan tippuisi reilusti alle puoleen siitä mitä tienaan nyt, mutta elämänlaatu saattaisi parantua huomattavasti!
Kannattaisikohan vain loppukesästä ottaa kierukka pois ja katsoa miten käy ;) Jos tulisi uusi vauva, niin olisipa siinä Erittäin Hyvä Syy jäädä kotiin hoitamaan tätä katrasta! Miehellä ei ole mitään uutta vauvaa vastaan, haluaakin oikein sellaista, mutta haluaa minun myös pysyvän viitisen vuotta tässä työssä. Sitten lainapääomaa on lyhennetty niin paljon, että pärjäämme pelkästään miehen palkalla. Olemme tästä kyllä puhuneet, että nyt on ne vuodet, jolloin minua eniten kotona tarvittaisiin. Miehestä varmaan tuntuu vain niin pahalta, että jättäisin arvostetun, hyväpalkkaisen työn, jota moni haki.
Voi itkujen itku, että elämä osaa olla hankalaa.. Mikä ihme siinä onkin, että vaikka tiedän, ettei tämä ole minun alani, niin aina sille hakeudun ja saan vielä jokaisen paikan jota keksi hakea :( Iloinen kai siitä pitäisi olla, mutta ei nyt ihan siltä tunnu! Oppiikohan tästäkin ajasta jotain, kun isona näitä muistelee...
Vastaukset 11
Vanhimmat
just joo. siinä yhteiskunnan elätti pyöräyttelee muksuja toisen toisen perään, että pääsee äityislomalle ja taas hoitovapaalle mahdollisimman hyvin ansioin. ja sairaslomaakin tietty haetaan joka flunsaan ja kolotukseen.
se on sillä lailla, että jos ei kersojaan ja kotiaan jaksa hoitaa työn ohessa on valittava joko tai. helppoa eikö? et voi saada paljon rahaa kotiin ja vastaavasti kun tienaat sitä rahaa, et voi olla kotona.
ja kaikki lapset ovat tietty 3 vuoden välein tehty, että ehtii tienata mahdollisimman hyvtä äitiysrahat ja eikun taas lapsentekoon...
onneksi miehelläsi on arvot kohdallaan. hän ymmärtää, että velat ja laskut pitää maksaa ansiotyöllä, ei tukiaisilla.
mitäkö tekisin? olisin tyytyväinen että ylipäätään on työtä ja lapsia. monilla ei niitä ole. sitä sisältöä voi sitten vaikka hakea harrastuksista, omista tai lasten. totuus lienee, että sinunlaiset ihmiset eivät ole koskaan tyytyväisiä, koska sitä mitä haluat, ei ole mahdollista saada.
Kyllähän tuosta kirjoituksesta voi tuollaisenkin kuvan saada, se täytyy minunkin myöntää...
Kyllä sinun tosiaan olisi ehkä hyvä koettaa päättää joko tai tilanne!
No sieltäpä tulikn taas oikeen mahtavaa tekstiä.. Mieleeni tulikin että ootko ajatellut koskaan että voisi olla ihan oikeesti se että ei kertakaikkiaan ole oikealla alalla?Ja että voi olla jonkin asteen masennustakin kun ei voi olla töissä ja "terveen" ihmisen mielestä tuntuu ja kuullostaa siltä että sehän on työ ja siitä saa palkkaa ja siellä on käytävä että saa maksut maksettua mutta entä jos ei vaan kertakaikkiaan pääse tunteesta eroon ja tuntuu joka päivä siltä että ei oo kiva mennä töihin???Voin kyllä luvata että jos ei ajoissa saa asioita järjestykseen niin huonompaan suuntaan se kyllä menee..ja kyllähän se totta on että täytyy sinne töihin olla kiva mennä ja siellä kiva olla eihän sitä muuten halua tehä..siis en sit tarkota että joka päivä mutta sellanen yleensä töissä ollessa ja sieltä palatessa ja sinne uudestaan mennessä pitäis olla sellanen "hyvä fiilis" eikä sen pitäis tuntua vastenmieliseltä päivästä toiseen..
Heti ura aukeaa, kun ekaa työpaikkaa kolkuttelet. Oikein on arvostettu työ ja hyvä palkka. Ja isot lainat ja paljon muksuja. Ja kehtaat valittaa täällä palstoilla. Patalaiska oot. Materian ja mammonan perään. Mistään et luopuis tositilanteessa; pitää olla isot tulot, mutta kun kotonakin on niin mukava olla. Häpeä.
Ei kai kukaan oikeasti noin ajattele?
väsätä...
Et viitannut mitenkään, millä alalla työskentelet. Jos olet vanhustenhoidossa, sitten et ole ensimmäinen, etkä viimeinen suurperheen hankkija. Turhautumisen takia tulee tehtyä lisää lapsia ja saa laillisia syitä vältää työpaikalla näyttäytymistä. Sinullahan on siihen laillinen oikeus.
Kunhan et vain pettäisi itseäsi, onko se lasten hoitaminen niin ihanaa. Tekotapa nyt on vastustamattoman ihanaa.
sitäpaisi miehesi saa pidettyä sinut hyvätuloisena kotona äitiyslomilla. Tusina täyteen vaan.
Jos perheenne lapsiluku ei ole vielä täynnä, niin onhan sinulla oikeus tehdä lapsi/lapsia, olipa työpaikka sitten mieluinen tai ei niin mieluinen. Missään laissa ei ole määrätty kuinka monta lasta perheessä saa olla Suomessa.
Ja vaikka se yhteiskunnan varoja jonkunverran nyt viekin, niin työntekijöitä ja veronmaksajiahan lapsista kasvaa aikanaan.
Ja me tämän hetken keski-ikäiset tulemme vanhaksi ja tarvitsemme myös palveluita, niin parempi olisi että työväkeä silloinkin olisi riittämiin, lasten syntyvyyshän on vähentynyt Suomessa kokoajan, että kyllä kymmenen-parinkymmenen vuoden päästä tarvitaan työväkeä jostain rajojen ulkopuolelta siinäkin tapauksessa että jotkut jaksavat kasvattaa ns. suurperheitä. Että onnea vaan teidän suurperheelle! Tehkäätten niinkuin parhaaksi näette!
Jos olisin sinun "saappaissasi", niin jäisin kotiin ja unohtaisin työelämän. Jos lisää lapsia toivotte, niin eikun vaan. Ja jos vielä kaiken lisäksi viihdyt kotona, niin mitä sitä turhaan itseään stressaamaan työelämällä. Kyllä pienemmilläkin tuloilla pärjää. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Hoida itse lapsesi kouluikäiseksi ja katso sen jälkeen vieläkö olet tervetullut työelämään. Se perhepäivähoitajan työ olisi sinulle ehkä sopivaa, mieti sitä.
kun saat työpaikankin heti kun haet, tosta noin vaan ja vielä hyväpalkkaisen. Ja lapsetkin tulee kun vaan niin päätät tehdä... Hoh hoijaa tää tarina taitaa todella olla satu.
"Toivomme vielä yhtä lasta, mutta eihän tässä nyt millään kehtaa taas tehdä samaa temppua, kuin edellisessä paikassa. Tosin mukava olisi tässä paikassa vauva saada, edut ja äitiyspäiväraha olisivat ainakin kohdallaan! "
Ei sulla ole mitään syytä miettiä voitko tehdä lasta vai et, sulla on siihen oikeus niinku jokaisella, väliäkö sillä vaikka oletkin vasta tullut töihin.
Jos et muuta syytä keksi työpaikan irtoamiseen, niin ehkäpä ajattelivat, että tuo ei ainakaan jää äitiyslomalle, kun sillä on noin monta jo ;)
Älä välitä p****n puhujista. Tee viimeinen lapsi, hoida se kotona ja mieti sitten mihin voisit mennä töihin, ehkä jollekin toiselle alalle?