Voi sentään. Minulla on viisiviikkoinen poika ja kaikki pitäisi olla hyvin, mutta ei ....... Tällä hetkellä oman poikani katsominenkin oksettaa ja että näin ajattelen oksettaa vielä enemmän, oireeni on ihan todellinen, eli syötön jälkeen jouduin käymään oksentamassa. Minulla oli pari vaikeata päivää kaksi viikkoa sitten, soitin jopa terveysasemalla ja yritin pyytää apua neuvolatädiltä, mutta hän vaan sanoi ettei voi auttaa minua .... Ja nyt meillä oli hyvä kaksiviikkoinen, olin jopa onnellinen ja nautin poikani kanssa olemisesta, enkä voi tajuta että yksi itkuinen ja todella paha ilta saa kaiken pahan olon päälleni ja vielä pahempana ..... Itkin koko yön ja yritin isille sanoa että antaisimme vauvan pois, etten sitä halua. Tänään en ole pystynyt pitämään syöttöjen lisäksi poikaa edes sylissäni vaan tälläkin hetkellä poikani ja isi tekevät ruokaa keittiössä ja vauva on siis rintarepussa. Olo on kuin paniikkihäiriöisellä, tuntuu että ulospääsyä ei ole ja kukaan ei ymmärrä minua ....... Vauvan Isi vaan sanoo että kyllä se helpottaa, miten ? Ja uskoinkin häntä, parin viikon ajan, mutta olo on nyt aivan hirveä. Olen todellakin sitä mieltä että olen tehnyt elämäni pahimman virheen, enkä näköjään pysty tuntemaan kuin pahaa oloa kun katson lastani ..... Jopa itsemurha on mielessä ja se saa paniikinomaisesti itkemään, sillä tuntuu kuin se olisi ainoa ulospääsy tästä tilanteesta. Mitä ihmettä teen ? Mistä saan apua tarvittaessa ..... nopeastikkin ?
Mistä apua ja voimia ?
Minttu 75
154627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siskollani oli ihan saman laista.Kuullostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta.Ota ihmeessä yhteyttä omaan neuvolaan ja kerro tilanteesi.Jos sieltä ei tule apua,niin omaan terveyskeskukseen.Jos edellisestäkään ei saa sielläpäin apua,niin lähimpään mielenterveys toimistoon.Hae ajoissa apua ettei käy kuten eräällä tutullani, joka joutui lopulta psykoosiin.Pahaan oloosi on lääkettä olemassa.Saatko tarpeeksi nukuttua?Onko ketään sukulaista tai tuttavaa ,joka auttaisi vauvan hoidossa,että saisit välillä nukkua.Omasta neuvolastani olen saanut itselleni muutaman kerran perhetyöntekijän vauvaa katsomaan,että vähän aikaa sain nukkua univelkaa pois.Itselläni kun ei ole minkäänlaista tukiverkostoa ympärillä ,joka auttaisi miehen lisäksi.
ja pahoinvointi voi johtua hormonien jylläyksestä (?). Itse meinasin oksentaa joka syötön aikana kun imetin. Imetyksen lopetin kun aloitin lääkityksen. Asiat alkoivat mennä heti parempaan suuntaan ja elämä tasoittua.
Alussa oli vaikeaa ja mielialat tosi alhaalla, ja tukiverkko aika minimaalinen. Sain sitten perhetyöntekijän.
Mut se helpottaa kun vaavi kasvaa. Hae apua, soita mielenterveystoimistoon ja varaa aika! Voi olla että siulle joku lääkitys aloitetaan jos ei ala tilanne paranemaan.
En pysty edes keskittymään Suomi-Ruotsi peliin, oloni on ihan mahdoton henkiseltä puolelta. En ole elämässäni kokenut mitään yhtä pelottavaa.
Jotenkin kyse ei ole että olisin väsynyt, uni on tietenkin syöttöjen takia katkonaista, mutta lepäilen kuitenkin jopa 10 tuntia yössä ... siitä ehkä tulee nukuttua (n. 3 osassa) 6-7 tuntia, eli väsymykseni on henkisellä puolella. Minulla on aivan ihana mies, yrittää nytkin saada minua lähtemään johonkin ja sanoi että ruokkii poikkeuksellisesti vaikka korvikkeella, mutta en pysty lähtemään "karkuun" ...... olen ihan lamaantunut. Perunoitakin kuoriessa purskahdin itkuun, kaikki tuntuu niin harmaalta. Vauvakin vaan itkee sylissäni, joten minulla on kiire antaa se isällensä ...... Jotenkin häpeän tätä oloani, en pysty edes siskolleni asiaa kertomaan, sisimmässäni tiedän etten tästä selviä ilman apua ...... Oltiin juuri koko perhe ulkona (koira me) ja itkin sielläkin. Yritän huomenna soitella johonkin, en neuvolaan kuitenkaan ..... sieltä ei minua pystytty auttamaan. Kiitos vastanneille, tämä tuntuu niin väärältä, että olo on tämmöinen kun kaikki pitäisi olla hyvin.....
Tukiverkkoni on ihan minimaalinen, viime hautajaisissakin (mummoni, kuoli 4 kk sitten) piti pyytää vieras ihminen mukaan, jotta saatais arkku kunnialla maahan. Sukua ei ole ja äitinikin kuoli 28.2.2005 (eli 1 v. päiväkin lähestyy). Sitäkään en ole käsitellyt sen enempään, äitini tuhkattiin ja uurna laskettiin maahan 1.4.2005 ja samassa kuussa olen sitten jäänyt raskaaksi. Rupee kuorma olemaan liikaa ........ ! Vaikka nämä asiat tulivat mieleeni vasta nyt, hätäni siis koskee kuitenkin tätä vauva-aikaa, tuntuu kun eläisin jotenkin kaapissa, josta en pääse pois ...... Vauvani on niin pieni ja tarvitsisi minua ja minä en jaksa ! Yritin juuri netistä ottaa selvää Helsingin mielenterveyspalveluista yms., mutta tosi sekavalta tuntuu, että mihin pitää soittaa, mutta otan itseäni huomenna niskasta kiinni, pakko sillä tämä jo pelottaa aivan hirveästi. Kiitos vastanneille ja jos satut "nuottiavain" lukemaan tämän niin aloititko siis itse jonkin rauhoittavan tms. lääkityksen ? Onko siitä ollut apua ?
Lääkitys on mielialoja tasaava, ei huumaava tai väsyttävä. Ja on auttanut!
Miulla lääkitys on määrätty sen perusteella että diagnoosi on kaksisuuntainen mielialahäiriö (maanis-depressiivinen). Synnytyksen jälkeen tuli masennusjakso ja siihen päälle hormonien jyllääminen ja yksinhuoltajan vauva-arki ei ollut ihan niin helppoa kun olin päässäni sen kuvitellut olevan..heh.. Mutta olo alkoi tasaantua tosi nopeasti ja itkeminen vähentyä.
Miulla ne itkukohtaukset saattoi kestää koko päivän, varsinkin jos näin jonkun tutun tai joku soitti niin samantien pärähdin itkemään. Ei hirveesti kehannu ees missään liikkuu sen takia ku hävetti se hallitsematon itkeminen.
Oon kyllä ihan varma et ei mee kauaa kun alkaa helpottaa siun olo, kohan nyt vaan saat ulkopuolista apua! Mietit vaikka että tunti kerrallaan, etkä murehdi yhtään sen pitemmälle tulevaisuutta!
Se mikä helpotti miun olemista ja elämistä oli kun asennoiduin siihen että TODELLAKIN mennään vauvan tahtiin, ja hyväksyin sen että okei nyt ei nukuta yöllä kun vauva huutaa, mutta aamulla nukutaan yhdessä ja vaikka koko päivä jos vaavia nukuttaa jne..
Jos siusta tuntuu siltä et oot jotenkin eristyksissä ja kiinni vaavissa, niin sekin menee ohi, kohan se kasvaa ja ei ole tississä kiinni koko ajan. Se on toisaalta aika pelottavaa kun saa esikoisen ja huomaa miten kiinni siinä pienessä ihmisessä onkin, ja miten vaativaa se oikeasti on. Ajatukset voi olla hyvinkin sekaisin kun tuota asiaa ei pysty sisäistämään samantien. Pitää antaa itselleen aikaa ja vaaville, kyllä se elo siitä alkaa sujua.
Niin ja vielä asia mistä saan haukut varmasti niskaani mutta ei maha mitn, sanonpahan kuitenkin.. Elikkäs, imetyksen lopettaminen auttoi minua, hormonipuuskat ja itkeminen loppui, samoin oksentelu. Sain aloittaa sitten lääkityksenkin. Vauvani ei ehkä saanut äidinmaitoa niin kauan kuin olisi pitänyt, mutta saipahan ainakin suhtkoht terveemmän äidin.Vauvan itkuisuus väheni kun aloin saamaan itseni kuntoon.
Jos siulle aloitetaan lääkitys niin ehdottomasti ota puheeksi ettet halua väsyttäviä(tai ainakin mahdollisimman vähän väsyttäviä) tai jollain tapaa lamaannuttavia lääkkeitä, se loppupelissä vaan ojasta allikkoon, miun mielestä. Mutta vaadi tietoa siitä mitä siulle määrätään jne..!
Hyvä, että miehesi on tukenasi. "Kilttien" miesten on kuitenkin joskus vaikea olla kovana kun pitäisi.. Mielestäni sinun PITÄÄ mennä terveyskeskukseen, sieltä saat lääkäriltä apua.
Itsellenikin oli pitkään, TODELLA pitkään, vaikea kertoa kenellekään ulkopuoliselle huonosta olosta. Pikku hiljaa kuitenkin oivalsin ettei siinä ole mitään salattavaa ja se joka sellaisen asian vuoksi toisen "jättää" ei ole ystävyyden arvoinen! Voisit pyytää miestäsikin kertomaan esim. siskollesi olotilastasi jos itsestäsi se tuntuu vaikealle.
Mielestäni olet ehdottomasti avun tarpeessa ja hienosti sen itsekin oivaltanut! Toivotan sinulle paljon voimia ja uskon että sinulla on kyky selvitä tästä tilanteesta!
Olen itse imettänyt pitkään molemmat lapseni ja uskon imetyksen olevan monelta kantilta hyväksi. MUTTA imetystäkin tärkeämpää pitää olla äidin hyvinvointi. Jos äiti ei voi hyvin, ei voi lapsikaan! Läheisyyttä voi vauvalle antaa ilman tissiäkin ja sitä voi antaa isäkin yhtä hyvin. Äidin paha olo pitäisi saada pois jotta vauvakin voisi hyvin. Ja jos imetys on hyvän olon esteenä, niin piutpaut imetykselle!
soita terveysasemalle ja pyydä aika omalääkäriltä, hän laittaa sinut eteenpäin. Jos paikkakunnallasi on ensikotiyhdistys (baby blues-työ) soita sinne, siellä ollaan oikein erikoistuttu synnytyksen jälkeisiin ongelmiin.
hyvää jatkoa, aivan varmasti tilanne helpottuu,tarvitset vain apua ja tuke!
joskus yrittävät antaa ajan pitkän ajan päähän, mutta sinä tarvit apua nyt!
Hae apua soittamalla terveyskeskukseen, äläkä yritä pärjätä- purskahda itkuun puhelimessa kun kuitenkin itkettää ottavat sinut tosissaan jos kerrot mikä tilanne todellisuudessa on. Itse olen mielenterveyshoitaja ja kun minulla oli juuri tuo sama tilanne niin arvaa kuinka omituiselta tuntui hakea apua kun olin tottunut käsittelemään näitä asioita aivan eri vinkkelistä, häpeä ja epäonnistumisen tunne vain pahensivat masennustani ja annoin sen mennä AIVAN liian pitkälle ennenkuin hain apua. Tai itseasiassa se oli lopulta avomieheni joka minulle apua haki kun makasin kolmatta päivää sängyssä enkä suostunut imettämään. Vaivuin aivan lapsentasolle siellä sängyssä maatessani ja ne päivät ovat taatusti pelottavin kokemus koko elämässäni. Kenellekään en sellaista soisi..
Useilla äideillä on heti synnytyksen jälkeen hormonien äkkilaskusta johtuvaa baby bluesia mutta usein lapsen syntymä saa äidissä kaikki oman lapsuuden traumat esille ja siitäkin voi johtua tuo synn.jälk.masennus. Itse ainakin tunnistin selkeästi että jotain tällaista oli taustalla kun mun ajatukset eksyi usein juuri lapsuuteen ja lapsuuden kotiin ja tunnelmiin. Tunsin yhtäkkiä kauheeta vihaa äitiäni ja isääni kohtaan ja minun piti kauan selvitellä mistä tuo viha tuli.. Eli kun saa oman lapsen ja pitäisi omaksua äidin rooli se tuo mielen sopukoista kaikki käsittelemättömät asiat esiin.. Minusta olisi aivan äärimmäisen tärkeää että voisit keskustella jonkun kanssa näistä asioista, edes sairaanhoitajan kanssa, mikä usein kyllä onnistuu miel.terv.toimistossa (mutta soita sinne terv.keskukseen ensin niin sieltä lääkäri määrää sinulle ensin mahdolliset lääkkeet ja ohjaa sitten terapiaan) Minua ainakin helpotti suunnattomasti kun sain jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa jutella just siitä miltä tuntuu ja mitä ajattelen ilman että piti pelätä järkyttävänsä läheisiään.. Kerroin kerran miehelleni ajatuksistani ja unistani missä heitän lapsen parvekkeelta alas tai paiskaan sen seinään ja mies järkyttyi syvästi. Jälkeenpäin ajatellen en olisi kertonut ollenkaan, noita asioita on muiden niin vaikea ymmärtää jos ei ole itse kokenut samaa. Nuo ajatukset on kuitenkin aivan normaalia masentuneelle ja tärkein mitä mä siinä alkuvaiheessa tajusin terapiassa oli se että mä oikeasti rakastan lastani; uupuminen, ajatukset ja unet ei kerro mitään siitä minkälainen äiti mä olen, vaan se että pelkäsin lapseni puolesta ja hakeuduin hoitoon koska halusin lapselleni paremman vauva-ajan.
Varmasti kaikki järjestyy, oikein paljon voimia sinulle!
Tämä kirjoitus oli todella koskettava ja täynnä asiaa! Kunpa moni muukin osaisi ajatella noin järkevästi.
Tuli vaan mieleen, että ethän käytä lääkitystä joka lisää maidon tuloa? Minulle tuo lääke ei sopinut ollenkaan, ja olo oli sekä fyysisesti että psyykkisesti aivan hirvittävä muutamat viikot synnytyksen jälkeen. Varmasti hormonitkin vaikuttivat kyllä asiaan. Vasta lääkkeen lopetus ja imetyksen(yrityksen) lopettaminen vähän helpottivat oloa.
Kiitos kaikille vastanneille, jotenkin viesteistänne kuulsi aito lämpö, välittäminen ja sekin jo helpotti hieman asiaa. Ihan kun vauvakin vaistoaisi mielentilani sillä koko eilisen illan se itki kun syliini tuli, rauhoittui ainoastaan isänsä sylissä. Itse vaelsin koiran kanssa ilman päämäärää pitkällä iltalenkillä ja annoin itkun tulla (taas kerran). Yökin tuli nukuttua tosi hyvin, eli vauva nukkui 3 x 3 h, syötöt välissä, mutta kuitenkin. Sitten kuitenkin aamulla tuntui että kaikki romahtaa, se masennus ja valtava ahdistus iski 15 minuuttia heräämisen jälkeen .... ! Mutta, lähdin siis taas karkuun kotoolta = lenkille koiran kanssa ja minulla taisi jopa käydä tuuri sillä soitin Äimä Oy:n numeroon ja yritin päästä alueemme aloittavaan äitien pienryhmään ....., mutta henkilö joka vastasi sattui olemaan asuinalueeni perheneuvolasta terapeutti, jonka kanssa juteltuani (purskahdin itkuun vähän väliä) oma oloni alkoi helpottamaan. Vaikka siis en ole näin pienen vauvan kanssa "sopiva" aloittavaan ryhmään niin asuinalueen takia lähdetään siitä että pääsen hänen luokseen juttelemaan heti huomenna. Kyse on siis perheneuvolasta ja ei varsinaisesta lääkäristä tai mitään, mutta henkilö selkeästi tiesi mistä puhun ja otti minut vakavasti ja hän vaikutti mukavalta persoonalta .... siis tärkeintä on että pääsen juttelemaan ihan vieraan ihmisen kanssa ja hän sanoi että aloitetaan siitä että tulen sinne ja kartoitetaan yhdessä tilanteeni. Hölmistyin myös siitä että hän sanoi että voin tulla yksin tai ottaa myös perheen isin ja vauvan mukaan ja että hän varaa vähintään pari tuntia aikaa, että ei tarvitse kiirehtiä. Oma oloni helpottui heti, sain itseni (ja perheeni) auttamisen jonkinlaiseen alkuun. Lämmin kiitos siis vastanneille ja erityisesti "nuottiavaimelle" ja sinulle "mielenterveyshoitaja" (nyt en nää nimimerkkiäsi). Ehkä minulla vaikuttaa kaikki sekin ettei sitä oikeata tukiverkkoa ole, mummoni kuolema 4 kk sitten ja äitini kuolemasta kun tulee huomenna se vuosi ..... ja äitini kuoli syöpään, joka vei alle puolessa vuodessa ja ihan liian nuoren ihmisen poimi pois.
T: Minttu
PS. en käytä lääkitystä (maidon tuotannon lisäämiseen)
Varaat ajan Töölöstä Mehiläisen klinikalta. Lääkäriltä nimeltä Antti Ahokas. Hän osaa auttaa sinua. Kävin itse vastaanotolla ja totesi verikokeella estrogeeniarvot alhaisiksi. Ja alhainen estrogeeni saa mielen todella sekaiseksi ja masentuneeksi. Kolme lasta tehneenä ja joka kerta pahasti masentuneena luulen tietäväni mistä puhun. Varaa ihmeessä sieltä aika !
olet varmaan masentunut ja paniikkihäiriössä? Pykiaatri voi määrätä sulle lääkettä jolla saat itses kuntoon, mieluiten ajoissa. Hae apua, se on pieni kustannus ja kela korvaa osan, tk-lääkärin kautta pääsee mielenteeerveyssstoimistoon, itse pääsin helpossti mutta kessti jonkin aikaa jonottaa aikaa että pääsi juttelemaan. Masssennuslääkkeet saat heti tk:stakin! Rukoilen puolestasi että saat apua, Jumala on rakastava Isä, jonka puoleen voit kääntyä ja pyytävä saa avun!