pikkuinen noitatyttö. Vähän itsepäinen eikä aina kuunnellut neuvoja, mutta sillä oli hyvä sydän. Eräänä kauniina päivänä se tapasi metsässä nallenpoikasen ja rakastui siihen. Nallenpoikanen oli niin lämmin ja turvallinen ja sen kanssa oli niin mukavaa. Vaikka nallenpoikanen ei aina ymmärtänyt, kun noitatyttö alkoi mumista joskus kauan sitten oppimiaan loitsujaan. Se ei ymmärtänyt, miksei se voinut olla vain niin kuin muut nallet - syödä hunajaa ja nauttia auringonpaisteesta.
Kuinka ollakaan vaeltaessaan metsässä taas pieni noitatyttönen tapasi vanhan ja viisaan velhon. Tämä halusi opettaa noitatyttöselle lisää loitsuja ja otti tämän suojatikseen. Hän kutsui pikkuisen noitatytön velhojen kerhoon, jossa tehtiin taikoja. Pikkuinen noitatyttö ei ollut uskoa silmiään kun se ensimmäisen kerran tuli noitien kerhoon. Se ei ollut koskaan kuvitellut että sellaista taikojen maailmaa voisi olla olemassa. Se oli niin onnellinen ja ylpeä päästessään mukaan sinne velhojen kerhoon, vaikkei se osannutkaan vielä kuin muutaman loitsun. Mutta silti se tunsi kuuluvansa sinne ja vanha velho auttoi sitä oppimaan lisää.
Kaikki noitakerhossa eivät aina ymmärtäneet, miksi pieni noitatyttönen oli sinne tuotu. Kun ei se osannut kunnolla tehdä niitä taikoja, vaan se luki loitsut aina väärinpäin ja sähläsi taikajuomien kanssa. Mutta jotkut, kuten noitapoika, kannustivat noitatyttöä eteenpäin. Ja noitatyttö teki kaikkensa oppiakseen enemmän ja päivä päivältä se oppi yhä enemmän.
Mutta pieni nallenpoikanen ei ymmärtänyt loitsuja eikä se ymmärtänyt, miksi sen nalletytöstä oli tullut oikea noitatyttö. Sen tassut paloivat noitatytön taikajuomista ja silmiä kirveli niiden savu. Nallenpoika ei enää ollut onnellinen noitatytön kanssa eikä noitatyttö enää voinut tehdä pientä nallenpoikaa onnelliseksi. Kun noitatytöstä oli noita eikä se enää voinut olla muuta.
Kuinka ollakaan vaeltaessaan metsässä taas pieni noitatyttönen tapasi vanhan ja viisaan velhon. Tämä halusi opettaa noitatyttöselle lisää loitsuja ja otti tämän suojatikseen. Hän kutsui pikkuisen noitatytön velhojen kerhoon, jossa tehtiin taikoja. Pikkuinen noitatyttö ei ollut uskoa silmiään kun se ensimmäisen kerran tuli noitien kerhoon. Se ei ollut koskaan kuvitellut että sellaista taikojen maailmaa voisi olla olemassa. Se oli niin onnellinen ja ylpeä päästessään mukaan sinne velhojen kerhoon, vaikkei se osannutkaan vielä kuin muutaman loitsun. Mutta silti se tunsi kuuluvansa sinne ja vanha velho auttoi sitä oppimaan lisää.
Kaikki noitakerhossa eivät aina ymmärtäneet, miksi pieni noitatyttönen oli sinne tuotu. Kun ei se osannut kunnolla tehdä niitä taikoja, vaan se luki loitsut aina väärinpäin ja sähläsi taikajuomien kanssa. Mutta jotkut, kuten noitapoika, kannustivat noitatyttöä eteenpäin. Ja noitatyttö teki kaikkensa oppiakseen enemmän ja päivä päivältä se oppi yhä enemmän.
Mutta pieni nallenpoikanen ei ymmärtänyt loitsuja eikä se ymmärtänyt, miksi sen nalletytöstä oli tullut oikea noitatyttö. Sen tassut paloivat noitatytön taikajuomista ja silmiä kirveli niiden savu. Nallenpoika ei enää ollut onnellinen noitatytön kanssa eikä noitatyttö enää voinut tehdä pientä nallenpoikaa onnelliseksi. Kun noitatytöstä oli noita eikä se enää voinut olla muuta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä olen mielelläni noita,nimittäin elämä on mielenkiintoisempaa.....Näin talvella ne nallukat kyllä nukkuu.
tuokin. Eipä siis ihme että olen ollut ihan unessa.
mieliksi ja sen takia tuollainen vastaus;)Onnistuinko taas taikomaan mielesi?
tuntuu siltä että tein mitä tahansa teen sen väärin.. ehkä se on minun kiroukseni.. kaunis tarina ja yrittää taas kerran kertoa tärkeitä asioita.. ymmärrän..
noitatyttö on varmaan onnellinen keksimistään taioista.. se on eksynyt väärille poluille, joilta ei ole paluuta......
nallepoika ei ymmärrä miten se satuttaa noitaa hylkäämällä sen noidan noituuksien takia... eikä noita voi olla olematta kiero, kun on pelisilmän saanut osakseen...
nalle ei ymmärrä että on olemassa taruja jotka kuuluvat kaikki samaan maailmaan.. yksinkertaisesti .. se ei voi olla pelkäämättä noitaa, jolla on pää täynnä kieroja juonia......
nalle ei uskalla elää samassa maailmassa noidan kanssa, koska se olisi niin velhomainen ja taikamainen.....eikä noita voi koko elämäänsä tuhlata nallen pään menoksi kieroiluun... mutta ei se voi kuitenkaan päätään muuttaa.. ehkä noidalla vain olisi helpompaa jos sen ei tarvitsisi kieroilla, mutta eihän se uskalla olla nallen lähellä kun nalle tietää mihin noita pystyy. ja noita tietää miten se satuttaa nallea. mutta se ei haluaisi satuttaa.
se toikin, nalle sanoi ja kääntää kylkee. Ja Nalle nukahti uuvelleen.
Joo, mä tiedän kadottaneeni sen nallen... mä tein sen jo ajat sitten.
Jos olisin tehnyt sille selväksi, ettei mulla ollut toista nallea, että kun yksi nallen tuntema nalle soitti mulle ja sanoin sille olevani varattu (vaikka olin kiinnostunut juuri sitä originellistä nallesta, mutta en vaan sanonut "kun on yksi toinen, josta..."). Lähdin nallen luota, olin varma, että Sillä oli toinen nalle. (aiemmin nalleilla on ollut nalleja)
Noitatyttö, pölkkypää, blondi,
riittää noita nimityksiä. Mutta en Tasan ole ollut epärehellinen. Sotkenut kaiken, en tajua mitään vinkkejä, sen tunnustan. Enkä osaa edes jättää kesken ja antaa periksi kun pitäisi.
Ei ollut muita nalleja. Eikä se haittaa, mutta tää yksi nalle, sen menetys kyllä harmittaa.
Ja kaikki soppa siksi, etten ikinä ole osannut edes kokata, ja kävin joskus pienenä idioottikoulun.
Jos nään sut huomena, ja muriset pelottavasti, niin en tule hypistelemään turkkiasi, voit olla varma siitä. MUTTA, olen pahoillani kaikesta sotkusta, ja toivottavasti sinulla ja sillä nallella menee hyvin.