Onko ev.lut.kirkko vl-liikkeelle vain esivallan edustaja?
Miten muuten asiaa voi tarkastella vl-seurakuntaopin mukaisesti?
Miten muuten asiaa voi tarkastella vl-seurakuntaopin mukaisesti?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirkko on osa maallista regimenttiä.
Vuosia sitten Kotimaa-lehdessä kolumnisti kirjoitti, kuinka vl-pappi oli todennut virkatyöstään kirkossa, että se on samaa kuin jos olisi "sahalla töissä".
Nythän tilanne on sikäli muuttunut mielenkiintoiseksi, että myös rauhanyhdistyksen toiminta on maallisen yhdistyksen toimintaa (Seppo Lohen mukaan). Silloinhan rauhanyhdistys kuuluu samaan maalliseen regimenttiin kuin kirkkokin.
Onko hengellinen regimentti siis täysin tyhjentynyt sisällöstään? Vai olisi siihen jäänyt vielä se, kun yksittäinen vl-ihminen julistaa synninpäästön toiselle yksittäiselle ihmiselle?