Kerron asioita omasta elämästäni, en yleistä niitä koskemaan muita, joten en tarvi kommenttia niistä. Ajatelkaa jokaista yksilönä, kaikki ansaitsevat sen.
Lihavuudesta huolimatta olen suurimmaksi osaksi onnellinen, tai mieluummin sanoisin, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, vaikka aina olisi parannettavaa eri osa-alueilla.
En ole onnellinen siitä, että olen lihava, mutta se ei silti tee minusta onnetonta ihmistä. Haluan, että ihmiset elämässäni arvostavat minua itsenäni, huolimatta siitä mitä painan. Painan enemmän kuin kukaan kaveripiirissäni ja enemmän kuin miehenikin.
Ulkonöästäni en voi sanoa mitään, koska olen jäävi sanomaan mitään. Kyllä, näyttäisin paremmalla kevyempänä, mutta en silti kulje kaupungilla verkkarit ja lenkkarit jalassa, vaan etsin itselleni sopivia vaatteita ja kenkiä. Käyn suihkussa joka päivä ja huolehdin itsestäni, aivan kuin muutkin ihmiset.
Älykkyydestäkin on vaikea sanoa mitään, mutta olen akateemisesti koulutettu. Olen siis kai yhtä
älykäs kuin keskiverto kaduntallaaja.
Mikä minusta tekee lihavan ja onko sillä väliä. Olen lihava. Ja tuon yhden ominaisuuden takia joku (aika monikin) kokee oikeudekseen haukkua tai kiusata minua. En ymmärrä miten joku kuvittelee tietävänsä minusta ihmisenä mitään vain yhden asian perusteella.
Minä laihdutan koko ajan ja uskon onnistumiseeni. Mitä elämässäni muuttuu sen jälkeen, ei mikään, onnellisuuteni ei kasva muussa kuin siinä että jaksan paremmin liikkua ja matkustaa. Jos en onnistu, en anna itseni lihoa enempää. Minulle se ei ole katastrofi, kykenen elämään normaalia elämää näin, tekemään kaikkia asioita mitä haluan.
Lihavuudesta huolimatta olen suurimmaksi osaksi onnellinen, tai mieluummin sanoisin, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, vaikka aina olisi parannettavaa eri osa-alueilla.
En ole onnellinen siitä, että olen lihava, mutta se ei silti tee minusta onnetonta ihmistä. Haluan, että ihmiset elämässäni arvostavat minua itsenäni, huolimatta siitä mitä painan. Painan enemmän kuin kukaan kaveripiirissäni ja enemmän kuin miehenikin.
Ulkonöästäni en voi sanoa mitään, koska olen jäävi sanomaan mitään. Kyllä, näyttäisin paremmalla kevyempänä, mutta en silti kulje kaupungilla verkkarit ja lenkkarit jalassa, vaan etsin itselleni sopivia vaatteita ja kenkiä. Käyn suihkussa joka päivä ja huolehdin itsestäni, aivan kuin muutkin ihmiset.
Älykkyydestäkin on vaikea sanoa mitään, mutta olen akateemisesti koulutettu. Olen siis kai yhtä
älykäs kuin keskiverto kaduntallaaja.
Mikä minusta tekee lihavan ja onko sillä väliä. Olen lihava. Ja tuon yhden ominaisuuden takia joku (aika monikin) kokee oikeudekseen haukkua tai kiusata minua. En ymmärrä miten joku kuvittelee tietävänsä minusta ihmisenä mitään vain yhden asian perusteella.
Minä laihdutan koko ajan ja uskon onnistumiseeni. Mitä elämässäni muuttuu sen jälkeen, ei mikään, onnellisuuteni ei kasva muussa kuin siinä että jaksan paremmin liikkua ja matkustaa. Jos en onnistu, en anna itseni lihoa enempää. Minulle se ei ole katastrofi, kykenen elämään normaalia elämää näin, tekemään kaikkia asioita mitä haluan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerron oman tarinani, olin hyvänäköinen hoikka joskus mutta niin rikkinäinen sisältä kuin olla voi. Olin pinnallinen ihminen ja keskityin vain ulkonäöllisiin seikkoihin. Sain lapsuuden kotooni sen elämisen mallin ettei voi olla onnellinen jos ei ole hoikka ja kaunis. Äitini vain vietti aikaansa peilin edessä tuntikausia tutkiskelemassa omaa itseensä.
Ihmettelin sitten kun mieheni sanoi että älähän töherrä noilla tököteillä enään sitä naamaasi. Lopetin "naamioiden" laittamisen ja kuinka hyvältä se tuntui kun ei tarvinnut enään mitään esittää vaan olla ihan oma itsensä. Vaatteilla koreilemisenkin lopetin ja pikkuhiljaa aloin löytää oman itseni sieltä kaiken "rekvisiitan" keskeltä, mihin olin persoonani ennen hukuttanut. Siis meikkejä, muotilumppuja ja kaikenmaailman muutakin paskaa mihin pitäisi hukkua jotta tuntisi itsensä joksikin.
Nykyään kuljen verkkarit ja vaatimattomat ryysyt päälläni ja en välitä kenestäkään mitään. Siisteys on tarkkaa, jotenka en tykkää haisevista ihmisistä mutta muuten ei kukaan ärsytä ulkonäöllisesti.
Älyn lahjat on luotu minullekkin ja käytin niitä vääriin asioihin aikaisemmin siis pinnallisiin mutta järki tuli päähän jossain vaiheessa, ei sentään liian myöhään.
Niin kauan kun ylipaino ei haittaa niitä asioita joista tykkään niin en laihduta kilookaan pois. Ajatten niin että tämä elämä on minun ja haluan sen elää niin kuin haluan, en elä täällä ketään muuta varten kuin itseeni. Kuinka moni koittaa kropallaan ja ulkonäöllään vaan toista miellyttää ja pettyy pahasti? Kyllä se on älykkyys ja se henkisyys jotka pitää pariskunnan yhdessä ja ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä.
Lapsuudesta monet neuroosit tulee ja onko ihminen niin vahva että pystyy muuttaan ajatusmaailmaa toiseksi mitä sieltä vanhemmilta mallit tulee?
Tiedän kokemuksesta, omani ei ollut onnellinen vaan sellainen, että en edes halua nykyisin puhua siitä. Ainoa mitä silloin opin oli itseni puolustaminen. Toisaalta, en olisi sama ihminen kuin olen nyt ilman rankkoja kokemuksiani. Osaan mielestäni ottaa ihmiset ihmisinä ja kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Oikeastaan se mitä koko jutuillani peräänkuulutin oli juuri tuo äskeinen.
Kaikki ihmiset ansaitsevat ja saavat kunnioitukseni, elleivät sitten omilla sanoillaan tai teoillaan vie sitä oikeutta. Pelottaa, että maailmasta on oikeasti tullut niin pinnallinen paikka, että ulkonäkö sanelee kaiken mahdollisen. Minusta on hieman ristiriitaista, että samaan aikaan ihannoidaan yksilöllisyyttä kaikissa ulkoisissa seikoissa (pukeutumisessa, sisustamisessa jne...) ja samaan aikaan kaikki erilaisuus ihmisen fyysisissa ominaisuuksissa (paino, ihonväri jne...) aiheuttaa inhoreaktioita.
No, yleistetäänhän ihmisiä paljon muunkin perusteella. Esimerkiksi ihmiset kuvittelevat tietävänsä kaiken ihmisestä vain sen perusteella, että hänellä on lävistyksiä, eriväriset hiukset kuin muilla, eri ihonväri kuin muilla. Ei se lihavuuden perusteella tehtävä yleistys ole sen kummempaa.