Olen ollut jo pidemmän aikaa ahdistunut. On vaikea jaksaa sellasia arkiasioita kuin siivoaminen ja ruuanlaitto. Nyt sitten töiden tiimoilta tuli ikävä tapaus, jota olen tänään selvitellyt. Olo on tuskaisen voimaton, olen ihan jumissa. Koko viikonloppu meni itseäni ja kykyjäni epäillessä, tuntuu siltä etten jaksa enää oikein kiinnostua mistään.
Olo on vaihdellut kovasti ahdistuneesta ihan normaaliin jotain vuoden verran, puolen vuoden ajan on alkanut olla univaikeuksia ja rytmihäiriöitä. Olen ollut fyysisten oireitten takia tutkimuksissa, mutta ne ovat kesken. Voisikohan syynä kaikkeen olla masennus? Miltä masennuksen pitäisi tuntua? Minulla on vain hirveän ahdistunut olo, haluaisin jonnekin pois, mutten jaksa tarttua mihinkään. Nykyään yhä enemmän tulee mieleen, että ehkä olisi parempi, jos kuolisin pois jossain onnettomuudessa tms. Itsemurhaa en siis ajattele, vain sitä, että kuolema olisi jotenkin helpotus.
Olo on vaihdellut kovasti ahdistuneesta ihan normaaliin jotain vuoden verran, puolen vuoden ajan on alkanut olla univaikeuksia ja rytmihäiriöitä. Olen ollut fyysisten oireitten takia tutkimuksissa, mutta ne ovat kesken. Voisikohan syynä kaikkeen olla masennus? Miltä masennuksen pitäisi tuntua? Minulla on vain hirveän ahdistunut olo, haluaisin jonnekin pois, mutten jaksa tarttua mihinkään. Nykyään yhä enemmän tulee mieleen, että ehkä olisi parempi, jos kuolisin pois jossain onnettomuudessa tms. Itsemurhaa en siis ajattele, vain sitä, että kuolema olisi jotenkin helpotus.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikea sanoa miltä masennus tuntuu, toiset kuvaa sitä ahdistuksena, saamattomuutena, välinpitämättömyytenä jne.
Oireesi kyllä viittaa siihen ja tässä muutama ehdotelma. Täällä on jossain testi, käy tekemässä se. Toivottavasti joku pistää linkin.
Jos päädyt lääkärissä käyntiin ja saat mielialapillereitä, muista että vaikutus alkaa 2-3 viikon päästä ja säännöllinen syöminen on ainoa vaikuttava asia, älä lopeta liian aikaisin.
Sitten pitää olla myös oma halu "parantua" eli keinot alkavat itsestä. Puolen tunnin ulkoilu joka päivä, terveellinen ruoka ja omegat pitää muistaa, täydellisyys pitää unohtaa, työasiat hoidetaan työaikana, vaikka olisi kuinka hankalia asioita, pitää pyrkiä jättämään ne sinne, mikään ei ratkea illan ja yön aikana, nukahtamispillereitä voit myös pyytää ja mieti niitä rytmihäiriöitä, ovat yleensä täysin vaarattomia, voivat johtua liiasta kahvista, tupakoinnista...
Ja kuulehan, ei pölyt mihinkään katoa ja kaupasta saa aika hyviä mikrotettavia ruokia, älä niistä tee suurta kysymystä.
Niin, ahdistus on semmoinen päällimmäinen tunne. Liikun kyllä paljon, mutta viime aikoina väsymys on painanut päälle niin, että tekisi mieli vain nukkua. Kuulunee silti taudinkuvaan?
Tässä on varmaan useampikin juttu takana - jatkuvat pätkätyöt, rahahuolet, semmoinen etenemättömyyden tunne...Hirveästi tekisi mieli vain paeta jonnekin. Olenkin miettinyt, josko alkaisi uudestaan opiskelemaan jotain. Saisi muuta ajateltavaa.
samoja viboja löytyy täältäkin...kun heräät aamulla olo on noin 20 minuuttia todella raukea ja sen jälkeen alkaa armoton vitutus joka kestää iltaan asti kunnes käyn nukkumaan. Ja sama oravan pyörä jatkuu vuodesta toiseen, ei mitään sosiaalista elämää ,pelkkää huoraamista verokortilla päivästä toiseen ilman mitään ihmisarvoa.
Olen asunut 5 vuotta yksin ja käynyt koko ajan tunnollisesti ja säännöllisesti töissä. Vakituinen työpaikka kyllä löytyy mutta tuntuu juuri samalta kuin sinusta että elämä junnaa paikallaan ja ainoa arvo sinulle on tässä elämässä että kapitalisti saa revittyä kaiken käteen irtoavan selkänahasta.
Kaikki on päällisin puolin kunnossa ulkopuolisen silmään, itsestä vain tuntuu että vaikka on ruokaa jääkaapissa ja työpaikka niin tulee luettua itsensä syrjäytyneihin ihmisiin. Kun ihmissuhteet rajoittuu muutamaan alkoholisoituneeseen lapsuuden kaveriin niin ei voi sanoa muutakuin missä vaiheessa sitä tuli junasta tipahdettua ja miksi. Noh moni sanoisi tässä vaiheessa että mitä ruikutat itsehän olet oman onnesi seppä. Mutta ei se ole niin yksinkertaista kuin luulet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Varsinkin lapsuus ja varhaisnuoruus.
minä olen kyllä avioliitossa, mutta toinen puolisko ei taida ihan ymmärtää tätä. Yleensä kun olen iloinen ja positiivinen. Mutta nyttenkin kun kävelin kaupasta, niin koko 700 metrin matkan vaan itketti. Kyllähän sitä jaksaa näyttää iloista naamaa töissä, mutta heti kun on yksin niin tuntuu, että kaikki romahtaa.
Löysin netistä sen masennustestin ja sen mukaan masennus olisi vaikea. Jos jaksan, koitan soittaa huomenna jonnekin, jos vaikka saisi jonkun kanssa jutella. Nyt tuntuu nimittäin ihan järkyttävän vaikealta.
Soita heti aamulla ja ole rehellinen, mieluummin kerrot kaikki vaikeat asiat, et siis mene sinne, että eihän tässä mitään. Lääkärillä ei ole kristallipalloa. Olet selvästi masentunut ja siihen tarvitset apua.
Toinen ihminen ei voi ymmärtää masennusta, et voi edes odottaa sitä. Ei alkoholistiakaan ymmäretä, onhan vain helppoa olla juomatta, mutta asiat ei ole niin. Kerro tuntemuksia miehellesi ja sano rakastavasi vaikka et pysty sitä nyt näyttämään.
Ilmoita hakevasi apua masennukseen.
Hektinen talous ja pätkätyöt syö jokaista ihmistä ja kaikkea ei kestä.
En usko, että ihan huomenna pääset juttelemaan, mutta varmasti lähitulevaisuudessa. No tässä yksi neuvo, mene akuuttiin ja sano harkitsevasi itsemurhaa, niin aika kyllä järjestyy. Ei saisi neuvoa, mutta minusta olet sympaattinen ihminen ja haluan auttaa.
Palaa palstoille, jos tuntuu vaikealta.
Niin ja yksi sivusta neuvo vielä, älä todella soita vaan mene sinne akuuttiin.
koittaa jaksaa vaan. :) Kiitos paljon.
rauhas vaa mihkää ei oo kiire