Moikka kohtalotoverit ja kaikki muutkin ihmiset!
Mulla diagnosoitiin vaikea paniikkihäiriö n. puolisen vuotta sitten. Lääkityksenä Cipralex ja beetasalpaajat. Pari viikkoa lääkkeitä syötyäni kaikki alkoi mennä tosi hyvin; oli rauhallinen kuin viilipytty ja työt maistui ja muutenkin elämä pysyi urissaan. Kunnes: Kamala "vastoinkäyminen" kolme viikkoa sitten. En lähde elämässäni sattunutta vastoinkäymistä sen enempää selittelemään, se tuntuu niin henkilökohtaiselta jutulta etten voi kertoa sitä edes täällä, mutta sanottakoon, että olen joutunut todella vaikeaan tilanteeseen.
En ole varsinaista paniikkikohtausta, jossa menettäisin täysin kontrollin vielä saanut, mutta lähellä on. Koko ajan ahdistaa, tulee aaltoja, rintaa puristaa, hikoiluttaa enkä pysty puhumaan työkavereille kuin ennen. Ja olen vielä sellaisessa työssä, että pitäisi pystyä.
Mitä tämä tarkoittaa? Olisi mukava saada "ensiavuksi" vähän muiden kokemuksia. Sain ajan lääkärilleni vasta ensi viikoksi, hän on lomalla, ja haluan nimenomaan tälle samalle lääkärille, joka tuntee minut. Cipralex on kuitenkin ollut hyvä lääke, pitääköhän annostusta nostaa? Vai mikä avuksi? Auttaisiko hypnoosi, onko kokemuksia? Tai joku muu vaihtoehtoinen hoito?
Olo on niin perkeleen ahdistunut koko ajan. Ymmärrätte varmaan, kuinka kamalaa on odottaa ensi viikkoon ja miettiä ehdinkö jo kuolla tässä välillä. Tuntuu, etteivät beetasalpaajatkaan enää laske sykettä samalla tavalla, kuin ennen.
Kyllä ihmisen elimistö on kumma kapistus. Vihaan tätä paniikkia yli kaiken; luulin jo päässeeni siitä, mutta ei kai siitä välttämättä pääse koskaan.
Itkettää ihan.
Mulla diagnosoitiin vaikea paniikkihäiriö n. puolisen vuotta sitten. Lääkityksenä Cipralex ja beetasalpaajat. Pari viikkoa lääkkeitä syötyäni kaikki alkoi mennä tosi hyvin; oli rauhallinen kuin viilipytty ja työt maistui ja muutenkin elämä pysyi urissaan. Kunnes: Kamala "vastoinkäyminen" kolme viikkoa sitten. En lähde elämässäni sattunutta vastoinkäymistä sen enempää selittelemään, se tuntuu niin henkilökohtaiselta jutulta etten voi kertoa sitä edes täällä, mutta sanottakoon, että olen joutunut todella vaikeaan tilanteeseen.
En ole varsinaista paniikkikohtausta, jossa menettäisin täysin kontrollin vielä saanut, mutta lähellä on. Koko ajan ahdistaa, tulee aaltoja, rintaa puristaa, hikoiluttaa enkä pysty puhumaan työkavereille kuin ennen. Ja olen vielä sellaisessa työssä, että pitäisi pystyä.
Mitä tämä tarkoittaa? Olisi mukava saada "ensiavuksi" vähän muiden kokemuksia. Sain ajan lääkärilleni vasta ensi viikoksi, hän on lomalla, ja haluan nimenomaan tälle samalle lääkärille, joka tuntee minut. Cipralex on kuitenkin ollut hyvä lääke, pitääköhän annostusta nostaa? Vai mikä avuksi? Auttaisiko hypnoosi, onko kokemuksia? Tai joku muu vaihtoehtoinen hoito?
Olo on niin perkeleen ahdistunut koko ajan. Ymmärrätte varmaan, kuinka kamalaa on odottaa ensi viikkoon ja miettiä ehdinkö jo kuolla tässä välillä. Tuntuu, etteivät beetasalpaajatkaan enää laske sykettä samalla tavalla, kuin ennen.
Kyllä ihmisen elimistö on kumma kapistus. Vihaan tätä paniikkia yli kaiken; luulin jo päässeeni siitä, mutta ei kai siitä välttämättä pääse koskaan.
Itkettää ihan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla on tainut olla tämä häiriö yhtä kauan kuin minulla, vaikka itselläni semmoinen lievä.
Ja mitä luultavammin tuo vastoinkäyminen laukaisi nyt tilanteen pahempaan. Minun mielestä kannattaisi mennä psykiatrin tai psykologine juttusille, vaikka niihinkin voi joutua jonottamaan, mutta todella puheapu vastoinkäymisestä auttaa. Vaikka se tuntuu kuinka vaikealta kertoa, mutta tiedän kuinka puhuminen pudottaa paljon painolastia sydämmeltä.
Hei kokeile vaikka menemällä ilalla ulos kävelylenkille, jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Ihan semmoinen reilu puolentunnin mittainen lenkki. Näin keväällä semmoinen virkistää vaikka kuinka ennen sitä olisi paska olo. Tsemppiä =)
Mulla oli jo muutaman vuodenkin pois se, mutta nyt on painajainen alkanut taas nostamaan päätään. Ja sitten vielä kun mullakin on sellainen työ, että päivittäin olen monen sadan ihmisen kanssa tekemisissä ja pitää pystyä avaamaan suuni ja palvelemaan ym. Jotenkin tuntuu, että jos ois toisenlainen työ, niin ei olis niin pelkoa niistä kohtauksista, siis jos ei työnkuva ois niin ihmisläheinen.
tää on niin yhtä helvettiä, voisin melkein antaa vaikka oikeen käteni, jos en enää ikinä joutuis kärsimään ainoostakaan paniikkikohtauksesta.
Sitten vielä, kun sellaiset ihmiset, joilla ei tätä vaivaa ole, ei voi myöskään sitä täysin (jos ollenkaan) ymmärtää, millainen pyörremyrsky paniikkikohtaus on.
Mä olen kanssa miettinyt, että mun pitäs siirtyy johonkin muuhun lääkkeeseen (nyt kohtauksessa opamox ja iltaisin triptyl), kun tuntuu ettei siitä opamoxista ole tuontaivaallista hyötyä. Pelottaa vaan siinä mielessä, että miten pystyn hoitamaan työni jos vaihdan lääkettä ja siinä on se "totuttelu" aika 4-6vkoon..
Tsemppiä sulle!
Olet kokenut vasta jonkin shokin (kuolema, ero jne.) ja herkät ihmiset reagoivat helposti. Ei siihen mitään lääkkeitä tarvitse. Opi ilmaisemaan tunteesi ja ole oma itsesi!
Kävitkö paniikkihäiriön takia vain terveyskeskuslääkärillä? Eivät osaa hoitaa, vaan jakelevat helposti lääkkeitä vaikka eivät ole varmoja mikä vaivaa. Kannattaisi taistella ja pyytää lähete/lausunto psykologille. Terapiassa voi avautua ja pohtia todellisia syitä oireille. Lääkkeet vain peittävät.
Mulla paniikkih. todettiin noin 6 vuotta sitten ja hoidettiin lääkkeillä. Jossain vaiheessa se sitten "kstosi" ja nyt tuli uudestaan uuden työpaikan myötä. Vaikee mennä syömään muiden kanssa kun syöminenkin tuntuu jotenkin oudolta.. Mulla ei ole muuten ollut mitään ongelmia mennä julkisiin paikkoihin syömään niin miksi töissä nyt sit käy näin? Suututtaa!! Sit oon alkanu miettiä koska puhun ja miten jonkun asian ilmaisen ja sit ku puhun niin ääneni tulee niinkuin hiirulaiselta.. en ole tunnistaa itseäni.. Muuten tuossakaan asiassa ei ole ollut vaikeuksia niin miksi sitten uudessa työpaikassa mun pitää mennä nolaamaan itteeni näin, koska tiedän että tällä käytöksellä en ole töissä koe-ajan jälkeen ja tykkään työstäni!! Sit semmonen asia kun joku kertoo jotain asiaa tai jotain mihin hymyillään ns. vastaukseksi, hymyni jotenkin hyytyy kesken kaiken ja sit pitää väkisin vääntää suuta hymyyn, voi helkkari että on sitkeessä tämä vaiva!!
Lääkkeenä mulla on vielä se sama rivatril jota olen tähän mennessä ottanut vain 1/4 tbl 0,5mg joten täytyy kai annosta vähän suurentaa kunnes pääsen lekurille. Miksi nämä häiriöt eivät tule kun töissä, ei muuten..
Eihän toi ole paniikkihäiriötä. Kuulostaa kahvikuppineuroosilta..ehkä hitusen sosiaalisten tilanteiden pelolta.
Onko siellä työpaikalla joku henkilö joka on ehkä saanut sinut nolostumaan tai muuten tehnyt jotain sinussa tyhjäksi? Tai tunnetko itsesi epävarmaksi vain jonkun määrätyn henkilön läheisyydessä? Millainen ilmapiiri yleensä on työpaikallasi verrattuna edelliseen työhösi?
Mietippä noita. Joillakin ihmisillä on taipumus saada tieten tai tietämättään toiset tuntemaan itsensä epävarmaksi. Jos löydät jotain tällaista, muista, ongelma on heidän, ei sinun, nosta pää pystyyn ja älä anna heidän vaikuttaa itseesi. Sinä olet hyvä ja kenelläkään ei ole oikeutta painaa sinua alas. Tee työsi hyvin, paneudu siihen ja jätä omaan arvoonsa ne jotka ehkä häiritsevät sinua. Älä anna heille sitä nautintoa. Ilman lääkkeitä ajatukset ovat tietenkin selkeämmät ja voit havannoida paremmin.
Kiitos kannustuksesta! Pari päivää onkin jo mennyt paljon paremmin kun oon tuumaillu noita asioita kotona ja eläytynyt niihin tilanteisiin ja jollain tavalla havainnut että eihän siellä paljon kummempaa oo kuin julkisissakaan paikoissa.. Sielä kun noita epävarmuuksia ei ole tullut.. Ja äänikin on tullut jo ihan normaaliksi.. ehkä jännitin vain liikaa.. mutta päivä kerrallaan. kiitos oikein paljon, tuli hyvä mieli=)
Hienoa, tseppiä.
Muistakaa kaikki, kukaan ei ole toista parempi, kaikki olemme ihmisiä. Se jota luulet itse itsevarmuudeksi, hän saattaa peittää heikkoutensa siihen. Sinä olet ja pärjäät siinä missä hän joka on se itsevarmuus, joten ole oma itsesi, sinun ei tarvitse olla muuta.
Minulle tuo paniikkihäiriö on tuttu asia. Pääsin siitä kuitenkin eroon tajuamalla tuon edellä sanomani. Minun ei tosiaan tarvitse olla muuta kuin oma itseni. Se riittää. Lääkket vain heikenkää arvioiti kykyä ja silloin muut voivat käyttää sinua hyväkseen, joten jos mahdollista pyrki eroon lääkkeistä, se on parasta mitä voit tehdä itsellesi. Itsensä rakastaminen ja kunnioittaminen ovat parasta lääkettä paniikkihäiriöön.