Tiputteluvuotoa kuukautisten jälkeen

Olen 18-vuotias tyttö ja olen käyttänyt Yasmin-pillereitä noin vuoden.

Sain viime viikonloppuna hiivan, kun kuukautiseni loppuivat. Sen jälkeen on kuitenkin tullut tiputteluvuotoa, eikä se näytä loppuvan. Vuotoa tulee hyvin vähän ja pärjään oikein mainiosti pelkän pikkuhousunsuojan avulla. Voisiko tiputteluvuoto johtua hiivasta? Joskus on myös käynyt niin, että olen harrastanut seksiä juuri kuukautisten viimeisenä päivänä ja sen jälkeen on esiintynyt tiputtelua vielä pitkäänkin. Mutta näin on tapahtunut todella harvoin. Viime viikonloppuna harrastin taas seksiä ja mietin, että olisiko tiputtelu voinut johtua siitä.

Onko kellään kuukautisten jälkeistä tiputtelua? Mistä se voisi johtua?
41125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pillereistä. Niiden hormonitaso oli liian matala ja alkoi vuotaa läpi. Tapahtui myös n. vuoden käytön jälkeen yllättäen.

Kohdallasi voi johtua tuosta tai tulehduksesta tai tuosta seksistä (sekin on itselle tuttua, tosin vuodan vain korkeintaan seuraavan päivän).

Seuraa tilannetta ja jos jatkuu vielä seuraavien menkkojen jälkeen, käy lääkärillä.

Äänestä
  • Onko siitä jotain haittaa jos hormonitaso on alhainen? Siis muuta kuin tuo tiputteluvuoto? Miksikähän se alkoi vasta nyt vaikka olen käyttänyt pillereitä jo pitkään..?

    Täytyy katsoa jatkuuko seuraavien kuukautisten jälkeen. Mutta onko kyse mistään vakavasta, jos tätä tiputtelua esiintyy harvoin, eli ei joka kuukausi?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Onko siitä jotain haittaa jos hormonitaso on alhainen? Siis muuta kuin tuo tiputteluvuoto? Miksikähän se alkoi vasta nyt vaikka olen käyttänyt pillereitä jo pitkään..?

    Täytyy katsoa jatkuuko seuraavien kuukautisten jälkeen. Mutta onko kyse mistään vakavasta, jos tätä tiputtelua esiintyy harvoin, eli ei joka kuukausi?

    Nyt olen ajatellut e-pillereiden lopettamista. Syitä on monia, joten ei niistä sen enempää. Mietinkin vain, että kuinka kauan lopettamisen jälkeen pillerit vielä vaikuttavat? Eli jos vielä kuukautisten jälkeen ilmenee tiputteluvuotoa, voinko laittaa sen pillereiden piikkiin?

    Äänestä

Itse lopetin juuri yaz-minipillerien käytön. Laitoin hormonimuutosten piikkiin sen, että minulle tuli toiset kuukautiset heti viikon päästä edellisistä. Tässä välissä siis lopetin pillerit. Lisäksi nyt on esiintynyt jälkeenpäin tiputteluvuotoa. Toivottavasti tilanne on ohimenevä, en ainakaan vielä ajatellut varata lääkäriaikaa. Mutta itselläni kävi näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Olen 18-vuotias tyttö ja olen käyttänyt Yasmin-pillereitä noin vuoden.

Sain viime viikonloppuna hiivan, kun kuukautiseni loppuivat. Sen jälkeen on kuitenkin tullut tiputteluvuotoa, eikä se näytä loppuvan. Vuotoa tulee hyvin vähän ja pärjään oikein mainiosti pelkän pikkuhousunsuojan avulla. Voisiko tiputteluvuoto johtua hiivasta? Joskus on myös käynyt niin, että olen harrastanut seksiä juuri kuukautisten viimeisenä päivänä ja sen jälkeen on esiintynyt tiputtelua vielä pitkäänkin. Mutta näin on tapahtunut todella harvoin. Viime viikonloppuna harrastin taas seksiä ja mietin, että olisiko tiputtelu voinut johtua siitä.

Onko kellään kuukautisten jälkeistä tiputtelua? Mistä se voisi johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu