Onko se normaalia, että vanhemmat harrastavat viereisessä huoneessa ja tietävät että minä kuulen sen, mutta eivät välitä? He tietävät, että minua oksettaa enkä haluaisi kolmena iltana valvoa aamuyöhön kuunnellen kovaa musiikkia. Olen lukiossa ja nyt etenkin neljä päivää viidestä menen kahdeksaksi. Olen puhunut asiasta terapeutin kanssa ja hän ehdotti ulkopuolista väliintuloa, mutta en halua sitä koska vanhempani hyppisivät ympäri seiniä.
Minulla on vakava seksuaalisuuskammo, joka pahenee kiitos vanhempien. Minua oksettaa ajatella, että olen ikään kuin mukana. Kuulen äänet, koska minulla on herkkä kuulo ja äänieristykset ovat huonot. Kammottavuutta lisää vielä se, että tiedän aina tarkalleen äidin hajuvedestä milloin he ajattelevat mennä. :/
En haluaisi kestää tällaista, koska se stressaa hirveästi. Minulla on unilääke, mutta ajatus siitä että nukun samaan aikaan kun he harrastavat, on karsea enkä pääse siis ottamaan unilääkettäni.
Olen puhut tästä äidin kanssa nelisen kertaa ja aina hän aloittaa huutamisen ja marssii keskustelusta ulos sekä haukkuu minua tungettelevaksi tiirailijaksi, mikä en todellakaan ole. He itse aiheuttavat tämän.
Puhuimme mm. huoneiden vaihdosta, jolloin vanhempiemme makuuhuoneeseen muuttaisi veljeni ja toisinpäin. Saisin olla silloin rauhassa, mutta äiti sanoo aina "mun täytyy miettiä sitä asiaa" ja sitten hän unohtaa asian tahallisesti. Eli tuo ratkaisu ei käy, koska "näkymä on ihana ja olemme kiintyneet tuohon huoneeseen."
Lisäksi vihjasin ja puhuin siitä, josko 18-vuotiaana (täytän 18 vuoden lopussa) muuttaisin omaan asuntoon. En kuitenkaan olisi henkisesti valmis siihen, mutta olosuhteet pakottaisivat. Äiti sanoi siihen: "Jos sä muutat, isä ja mä emme anna sulle mitään rahallista tukea."
Lisäksi äiti takertuu minuun kovasti.
Mitä hittoa voisin tehdä tässä tilanteessa? Mulla menee hermot, stressi kiusaa ja kouluun en aina jaksa keskittyä. Apua.
Minulla on vakava seksuaalisuuskammo, joka pahenee kiitos vanhempien. Minua oksettaa ajatella, että olen ikään kuin mukana. Kuulen äänet, koska minulla on herkkä kuulo ja äänieristykset ovat huonot. Kammottavuutta lisää vielä se, että tiedän aina tarkalleen äidin hajuvedestä milloin he ajattelevat mennä. :/
En haluaisi kestää tällaista, koska se stressaa hirveästi. Minulla on unilääke, mutta ajatus siitä että nukun samaan aikaan kun he harrastavat, on karsea enkä pääse siis ottamaan unilääkettäni.
Olen puhut tästä äidin kanssa nelisen kertaa ja aina hän aloittaa huutamisen ja marssii keskustelusta ulos sekä haukkuu minua tungettelevaksi tiirailijaksi, mikä en todellakaan ole. He itse aiheuttavat tämän.
Puhuimme mm. huoneiden vaihdosta, jolloin vanhempiemme makuuhuoneeseen muuttaisi veljeni ja toisinpäin. Saisin olla silloin rauhassa, mutta äiti sanoo aina "mun täytyy miettiä sitä asiaa" ja sitten hän unohtaa asian tahallisesti. Eli tuo ratkaisu ei käy, koska "näkymä on ihana ja olemme kiintyneet tuohon huoneeseen."
Lisäksi vihjasin ja puhuin siitä, josko 18-vuotiaana (täytän 18 vuoden lopussa) muuttaisin omaan asuntoon. En kuitenkaan olisi henkisesti valmis siihen, mutta olosuhteet pakottaisivat. Äiti sanoi siihen: "Jos sä muutat, isä ja mä emme anna sulle mitään rahallista tukea."
Lisäksi äiti takertuu minuun kovasti.
Mitä hittoa voisin tehdä tässä tilanteessa? Mulla menee hermot, stressi kiusaa ja kouluun en aina jaksa keskittyä. Apua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei, en ehkä ole ihan oikea henkilö vastaamaan koska itse muutin kotoa jo 15-vuotiaana, täytin pian 16, ja olen ollut itsenäinen muutenkin myös pienenä tytöntyllerönä.
Eli henkilökohtaisesti pidän oikeana ratkaisuna muuttaa omaan kotiin kun tulet täysi-ikäiseksi.... ja mihin kummaan tarvitset vanhempien rahallista avustusta? Suomessa on luultavasti maailman paras sosiaaliapu ja opinnot liki ilmaisia....
Se että onko kyseessä henkistä väkivaltaa, ja millaisia ihmisiä vanhempasi oikein ovat, on melko vaikea vastata kirjeesi perusteella.... se on kuitenkin sinun näkemyksesi asiasta - vanhemmillasi saattaisi olla niin kovin erilainen kirje kirjoitettavana...
Kuitenkin jokin sinua on satuttanut ja painaa mieltä kun terapeuttiinkin olet turvautunut. Onko jotain muuta mitä on tapahtunut?? Jatka toki käyntejä terapeutilla jos koet että siitä on todella hyötyä.
Voimia kevääseen ja hyvää vointia sinulle.
He maksavat lääkkeeni (kuussa menee n. 80e), joihin minulla ei olisi varaa itse.
Tietenkään unilääkkeiden käyttöä ei voi lopettaa hetkessä, mutta toisaalta juuri noiden kotiolojesi vuoksi syötkin niitä (hmm.. olenkohan oikeassa?). Kun siis muutat, saat juuri nimenomaan paremmin nukuttua...?
Kummin siis kannattaa tehdä? Valvoa (lääkkeiden riippuvuuden takia) sellaiset kolme, neljä yötä mutta päästä eroon tuollaisista tolloista vai sitten jatkaa (epäterveellisten!) lääkkeiden syöntiä ja asua siellä hiton kotona?
Itse tekisin toisin, ja pakkaisin tavarani laukkuun. Ei siinä oikein muu auta. Muista Ystäväiseni että vanhempiesi käytös ei ole MILLÄÄN TAVOIN sinun omaa vikaasi. Toisaalta tunnut tietävän sen varsin hyvin, mutta muistutan sinua silti. Kiitos, kun kirjoitit tänne. Olet todella neuvojen tarpeessa, kun (kröhöm.. "jos"???) aiot muuttaa kotoolta pois. Täytyy tietää kaikenlaista, esim. mistä voi varata soluasunnon jne. Ja mikäs sen helpompaa kuin täällä netissä vain kysyä muilta. Siihen ei tarvita vanhempiasi! (onneksi)
Tuo edellinen kirjoittaja ryhtyi oikein filosofiseksi, kun sanoi ettei tiedä varmuudella tilanteen vakavuutta (tai jotain sinnepäin kuitenkin..). Tämä ei ole mitään hänen pilkkaamistaan (kunnioitan hänen kommenttiansa kyllä!), mutta itse olen 100%:sen varma siitä, että vanhempasi ovat vastuuntunnottomia ja aivan hirvittäviä. Sellainen intuitio minulle vain tuli luettuani tekstisi. Mutta se ei ole sinun vikasi.. Muuta pois kotoolta niin pian kuin mahdollista, niin pääset eroon tuollaisesta roskasakista.
löytää joitakin soluasuntoja:
http://www.hoas.fi/
Kotiolot eivät ole ainoa syy, miksi napsin unilääkkeitä. Suvussani esiintyy unihäiriöitä ja olen yksi niistä, joka valvoisi aamukuuteen jos ei saisi lääkkeitä. Sitä paitsi en ole niistä riippuvainen. Se on sellainen lääke, joka ei aiheuta riippuvuutta. Se lisäksi hiljentää ahdistuksen, minulle kun diagnosoitiin muistaakseni keskivaikea ahdistus.
Olen pahoillani puolestasi. Sairaudet ovat ikäviä, ei voi muuta sanoa :(
Siinä tapauksessa en osaa antaa sinulle sen kummempia neuvoja. Sitä vain ihmettelen, kun psykologilla käynti on nykyisin ilmaista, että mikseivät välttämättömät lääkkeetkin voisi olla?
No joka tapauksessa jaksamisia Sinulle, kummin tahansa sitten päätätkään! =)
olis varmaan ihan hyvät, ei maksa paljon eikä kuule mekkalaa naapurihuoneesta..