"Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla.
Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä."
Yrjö Kallinen (1886-1976)
Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä."
Yrjö Kallinen (1886-1976)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ihan hyviä ajatuksia, mutta miten tämä liittyy juuri vanhoillislestadiolaisuuteen, josta tällä palstalla keskustellaan?
Minusta "vaikein ponnistus" on kyllä muuten aika subjektiivinen käsite. Samaa mieltä olen siitä, että ympäristöllä on suuri vaikutus. Samalla tavalla kuin sanat saavat lopullisen merkityksensä asiayhteydessä, myös ihminen on "täydellinen" vain osana kokonaisuutta.
jostakin ja/tai vapaus johonkin.
Vapaus pitäisi olla se joka on syvintä ihmisessä aivan kuin rakkaus.
Puhumme vapauden rakastamisesta. (vl-saarnojen sisältönä on julistaa ihmiselle anteeksiantamusta "rauhaan, vapauteen ja iloon asti")
Tuota Yrjö Kallisen lausetta - "ihminen ei ajattele vaan ympäristönsä..." - en ole aiemmin lukenut, mutta tuntuu kiinnostavalta.
Toisten puolesta ajatteleminen ja päätösten tekeminen; "olemme yhdessä hengessä ja tulleet tähän käsitykseen", jne.
Se tuntuu olevan juuri noin myös vl-joukossa.
Sen vuoksi usein ajattelen koko ihmiskuntaa saman vaikeuden keskellä; muut ajattelevat puolestani. (vrt Kallinen "ympäristö ajattelee minussa")
Kuinka helppoa on olla joukon mukana, ja kuinka vaikeaa on olla erimieltä, jopa "väärässä" lähimmäisten mielestä?
Itse koen jatkuvasti sellaista, olen "väärässä, eksynyt, pimentynyt, epäuskoinen, mennyt maailmaan", tai "ethän sinä ymmärrä koska olet kieltänyt uskosi".
En jostakin syystä osaa olla huolissani siitä että olen väärässä. (koska hyväksyn sen tosiasiana suhteessa vl-ajatuksiin)
Kysymykseni kuuluukin:
Annammeko me olla heidän vapaasti väärässä jotka meidän mielestämme ovat eksyneet? Saanko erehtyä? Olenko vapaa tekemään virheitä?
Vl-ajatus on että vioista ja virheistä pitäisi tehdä parannusta (katua ja tunnustaa jotta hänelle julistettaisiin absolutio)
Hän, joka lukee tekstiäni voi lukea että tiedän olevani väärässäoleva ja virheitä tekevä, erehtyvä ihminen; minkä vuoksi vl-joukko ei kuitenkaan hyväksy tällaista ajatusta?
Tunnustukseni ei kelpaa koska se "ei vastaa henkeen" se ei ole Jumalan mielen mukainen (vl-ajauksen mukainen, sanoisin itse)
Edelläoleva on oma yksinkertaistettu kuvaus tästä Yrjö Kallisen ajatuksesta "vapautuminen.... ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla".
Kiitos ajatuksen esiintuomisesta! Paula..E
Halutun ajattelutavan saamiseksi on valittava oikea ympäristö. Minä itse olen tiedostanut ajattelevani lukemalla kirjoja. Olen jopa sanonut, että pyrin välttämään omaa ajattelua virheiden välttämiseksi. Uskon jossain määrin rationaalisuuteen ja logiikkaan. Niiden avulla voi usein erottaa virheellisen informaation ja löytää oikeaa tietoa.
Mitä oikein on ajattelu? Kuinka ympäristö voi ajatella?
Ympäristö vaikuttaa ihmisen ajatteluun lyhyellä tähtäimellä enimmäkseen havaintojen kautta. Pitemmällä aikavaälillä on geeneillä ja muilla ihmisen toimintaa ylläpitävillä seikoilla enemmän merkitystä.
Toisinaan mietin, onko sillä mitä kirjoitan nettiin jokin vaikutus siihen, mitä puhujat saarnaavat. Välillä todella tuntuu siltä kuin olisi.
Spinozan tapa ajatella kiinnostaa minua hiukan tällä hetkellä. Hän tiettävästi edusti loogista positivismia ajatellessaan, että ainoastaan todistetuilla tiedoilla on merkitystä rationaalisessa ajattelussa.
Uskonnollinen ajattelu ei ole aina rationaalista. Siihen liittyy usein sanoja ja tarinoita, joiden merkitys ei ole tiedollinen vaan myyttinen. Esim. Jumala on sana, jonka merkitys ei ole tiedollinen vaan myyttinen.
uskonto kuuluu irrationaalisuuteen. Uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Ne ovat seurausta siitä, kun järki yrittää tunkeutua pohjimmiltaan irrationaaliseen asiaan. Totuudet eivät ole keksintöjä, ne ovat keksittyjä totuuksia. Siis eräitä sepitelmiä.
Kiitos hedelmällisestä kommentistasi, Kelium.
" - - uskonto kuuluu irrationaalisuuteen. Uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Ne ovat seurausta siitä, kun järki yrittää tunkeutua pohjimmiltaan irrationaaliseen asiaan."
Tässä osut todella naulan kantaan.
Syvimmiltään kristinuskon ydin on todella universaali. Anna-Maija Raittila on todennut: "Koko maailma on yksi suviseurateltta."
Kun uskomiseen, joka kristinuskon ydintä ajatellen piillee täyden ehdottoman armon osallisuudessa, kytketään mukaan pienikin ihmisviisauden oppirakennelmakehitelmä, siihen tulee heti inhimillisyys mukaan: ehdollisuus, vallankäyttö, riippuvuudet, loputtomiin tyhjiä järjen kautta luotuja vaatimuksia. Se on sitä "omavanhurskautta".
Seurauksena tällainen näkymä: keskenään ja toisensa tuomitsevat ryhmittymät kiistelemässä rakentamiensa dogmijärjestelmien detlajien maatakaatavista eroista...
Käytännön seurauksena on se mistä tälläkin palstalla eniten keskutelua käydään:
kiistellään Raamatusta ja muualta kehiteltyyn opinrakennelmaan kytkeytyvien erilaisten tulkintojen "oikeellisuudesta".
Itse syvin asia unhoittuu.
Jos voisimmekin puhtaasti pitäytyä irrationaalisessa, sen sellaisenaan avoimesti vastaanottamisessa, elämisessä vailla pakkoja ja ulossulkevia rautakahletulkintoja, olisimme armossa lohdutettuja.
Sen sijaan esittämääsi totuuden käsitettä koskevaan määrittelyyn en ota tässä yhteydessä kantaa. Filosofiassa ja ylipäätään eri kulttuureissa on esitetty monenkaltaisia totuusteorioita ja määrittelyjä. Lienee oman ketjunsa arvoinen aihe.
ja se on mielestäni eri asia kuin ns terve järki; eo tarkoittaa että on viisautta - terveen järjen mukaista - hyväksyä se tosiasia että äly ei kykene selittämään/ymmärtämään todellisuutta, koska se on ylimielinen älyssään/tiedossaan ja kuitenkin tietomme on riippuvaista siitä mikä on luotu ennen meitä ja jää jälkeemme.
Erityisesti äly on vajaavainen siksi että tietomme ei voi perustua mihinkään muuhun kuin siihen joka on (ylläpitää elämäämme)ja sen vuoksi on ylempänä/suurempi/enemmän kuin meidän tietomme.
Uskon sisältö on mielestäni jotakin samaa kuin terve järki, tai viisaus; se hyväksyy sen tosiasian että emme hallitse maailmaa, todellisuutta, emmekä tiedä millainen se on: Tiedämme maailmasta paljon mutta kuitenkin niin vähän; sama pätee Luojaan ja totuuteen.
Totuus - aivan kuten Luojakin - ilmenee kaikkialla, mutta emme voi hallita sitä, totuus ilmenee jokaisessa ihmisessä, jokaisessa hetkessä, keskellä hiekka-aavikkoa ja meren syvyyksissä, me olemme osallisia siitä, mutta emme omista sitä.
Hän joka sanoo tietävänsä millainen totuus on, erehtyy.
Vaikka totuus onkin salattu, on se kuitenkin olemassa, mutta käsityskykymme ulottumattomissa.
Siksi Jumalan kieltäjä on myös totuudenkieltäjä.
"Oikea oppi" on siis älyn/järjen tuote. Ja kuten Paula..E kirjoittaa, rationaalinen ajattelu on uskon vastaisten pyrkimysten kenttä; sen vuoksi vl-ajattelussa puhuttiin aikanaan "uskolla ymmärtämisestä", asia josta ei voi olla erimieltä.
Edelläolevaan nähden oppi on kuitenkin ristiriidassa, koska se on sen älyllistämistä joka on "älykkäille hulluus".
Kiitän Paula..E:tä ajatuksista.
Kiitos ajatuksia virittäneista kommenteistasi.
>> on viisautta - terveen järjen mukaista - hyväksyä se tosiasia että äly ei kykene selittämään/ymmärtämään todellisuutta, koska se on ylimielinen älyssään/tiedossaan >>
Kyllä, juuri näin: useimmat ihmiset voivat hyväskyä ajatuksen, että on mahdollista että inhimillinen äly ja tieto ei kykene selittämään meille koskaan aivan kaikkea täydellisesti.
Harva kai niin ajatteleekaan. ”Täällä me näemme kuin kuvastimessa / arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.
Sen sijaan tieteellisen tiedon rooli ja ainutlaatuisuus on juuri siinä että se on itseään korjaava tietämyksen järjestelmä: ”toistaiseksi paras selitys”. Toisin sanoen tiede kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, ikuista totuutta ei ole. Joku sanoihin: "Ainoa totuus on että ikuista totuutta ei ole."
Tiede ei siis ole pysähtynyt ja kivettynyt dogmi kuten taas useimmiten uskonnollisten oppijärjestemien opinkappaleet ja tulkinnat, joita pidetään muuttumattomina. Katsotaan, että juuri niiden muuttumattomuus kertoo niiden pyhyydestä. On olemassa jotain ehdottoman pysyvää muuttuvaisessa maailmassa. (Dogmit ja niiden tulkinnat tosin ovat tosiasiallisesti muuttuneet, mutta hitaasti.)
Tieteellä on kontrolloitu ja yhteisesti sovittu tieteen järjestelmä, jolla se arvioi tieteen tuloksiksi määriteltävät, hyväksyttävät ”totuudet”. Tiede soveltaa kurinalaisesti ja läpinäkyvästi tieteellisiä menetelmiä tiedon hankinnassa ja analyysissa. Sen johtopäätökset ja selitykset perustuvat tähän.
On paljon elämänalueita, joiden tulkitsemiseen ja selittämiseen tieteellä ei kertakaikkiaan ole keinoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset elämän tai kärsimyksen tarkoituksesta, kuoleman merkityksestä, yksityisistä menetyksistä tms. Joku voisi sanoa että ei ”vielä” ole keinoja, joku toinen voi väittää että ei koskaan. Aika näyttää. :-)
Ihminen on kehittänyt näille alueille muita keinoja hallita ja ”ymmärtää” edes jollakin tavoin näitä vaikeita tuntemattomia asioita. Näitä muita keinoja ovat esimerkiksi taide, musiikki, myytit ja tarinat sekä uskonnot. Tämä kertoo ihmien välttämöttömästä tarpeesta ja intohimosta tietää ja ymmärtää, sitäkin jonka ymmärtäminen on pelottavaa, vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Oma näkemykseni on, että uskonnot oppijärjestelminä ja toisaalta yksityisen ihmisen hengellisyys ovat käsitteellisesti eri asioita.
>> äly ei kykene selittämään/ymmärtämään todellisuutta, koska se on ylimielinen >>
Onko inhimillinen äly ja tiedonhalu, tai paremminkin tieteen soveltaminen ylimielistä? Tähän voi perustellusti päätyä, kun katsellaan mitä olemme tiedollamme tehneet ympäristölle ja ihmiselle. Yksi kansainvlisesti tunnetuimpia suomalaisia nykyfilosofeja, Geog Henrik von Wright, on kannattanut tätä ajatusta: ihmisen tietämiseen ja eritoten teknologiaan liittyy vahingollinen hybris.
Emme ole vaikuttavista tieteen tuloksista huolimatta onnistuneet saamaan asioita riittävän hyvälle tolalle. Maailmassa kuolee yhä joka päivä lapsia nälkään, sotateollisuus on yksi tieteen tärkeimpiä asiakkaita, samalla kun kaikkein rikkaimpien omaisuus moninkertaistuu, köyhien määrä kasvaa emmekä ole onnistuneet lopettamaan heikoimpiin, eli lapsiin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa edes omassa maassamme. Maailmassa on yhä diktatuurivaltioita ja heikompien sorto on kaikkialla yleistä. Ihmisoikeuksia rikotaan raskaasti suuressa osassa maailman valitioita. Näyttää pahalta.
Toisaalta tieteellä ja tiedolla on saavutettu myös tavattoman paljon loistavia tuloksia. Sinä et istuisi siinä lukemassa ja keskusteluemassa ilman tiedettä. Kymmenenstä lapsestasi vain neljä tai viisi selviytyisi aikuiseksi ilman lääketiedettä. Meidän ei tarvitse ottaa tässä yhteydessä esiin matematiikan, kemian, fysiikan tai lääketieteen saavutusten merkitystä lansimaiselle hyvinvoinnille, se on täysi selviä ilmankin.
Rationaalisen tiedon merkitys näkyy nykyisin erityisen selvästi köyhissä maissa. Kehitysmaissa eritoten tyttöjen koulutus tuottaa pitkäkestoisesti hyvinvintia. Koulutetut nuoret naiset hankkivat vähemän lapsia kuin kouluttamattomat, ja he osaavat pitää itsestään ja lapsistaan prempaa huolta. he eivät ole tietämättöminä vahvempien armoilla eivätkä alistu samalla tavoin hyväksikäytettäväksi. Terveys ja muu tieto säteilee naisten kautta koko perheeseen hyvinvointia. Koulutetuilla naisilla on muita paremmat mahdollisuudet myös elättää lapsensa, sillä he voivat hankkia itselleen työpaikan.
>> Uskon sisältö on mielestäni jotakin samaa kuin terve järki, tai viisaus; se hyväksyy sen tosiasian että emme hallitse maailmaa, todellisuutta, emmekä tiedä millainen se on: Tiedämme maailmasta paljon mutta kuitenkin niin vähän; sama pätee Luojaan ja totuuteen
Tuosta taas on pakko olla sekä samaa että eri mieltä. ;-) Ihmiskuntana emme hallitse tiedollamme todellisuuden kaikkia puolia, eikä kai totaalinen kaikkeuden tiedon halinta oel kovin realistinen ajatus. Ihminen on kyennyt hiljattain kartoittamaan oman geeniperimänsä, ja tieto ihmisetä itsestään sekä luonnosta syventyy jatkuvasti. Mutta jatkuvasti nousee samalla myös esiin uusia kokonaan tuntemattomia asioita, kuten uusia luonnoilmiöitä, eläin- ja kasvilajeja jne.
Uskominen on ihmisen hengellisen olemuspuolen toteuttamista. Pidän yksityisen ihmisen uskoa ja toisaalta herätysliikkeen, kirkon tai muun ryhmittymän luomaa dogmijärjestelmää käsitteellisesti eri asioina.
Ihmisinä olemme myös hengellisinä olentoina kokonaisia ihmisiä emmekä sinänsä voi vieroksua järkeä, arvostelukykyä emmekä rationaalisuutta, kun tarkastelemme ihmisten kehittelyjä järjestäytyneiden uskontojen muodossa. Voimme tarkastella uskontoja sinänsä ilmiöinä rationaalisin perustein.
Hengellisyyteen liittyvät erityisesti kysymykset siitä, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen ja ympäristöön, luontoon, ja Jumalaan / jumaluuteen. Moni viisas on sanonut, että siinä miten kohtaamme toisen ihmisen, joka on aina erilainen kuin minä itse, siinä miten kannamme vastuuta toisistamme, siinä mitataan uskomme todellinen sisältö.
Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko uskominen lopulta etiikkaa, vai mikä on uskon syvin vaikutus? Emerituspiispa John Vikström puhuu usein siitä, että kristinuskon tunnuskuvassa, ristissä, on kaksi suuntaa: vaakasuora osa korostaa yhteyttä lähimmäisiin, pystysuora suhdetta Jumalan ikuisuuteen. Molemmat suunnat ovat tärkeitä.
Eräs suomalainen ortodoksinen nunna kertoi (syvällisessä ja viisaassa) Punainen lanka -tv-ohjelmassa, että luostarissa ihmisen syvin onni on lähestyä Jumalan pyhyyttä.
Luostarielämä sisältää sopivan määrän opiskelua, lukemista ja hengellistä tutkistelua, käytännön työtä kuten esimerkiksi tämän nunnan kohdalla käännöstöitä, tutkimista ja kirjoittamaista, ja lisäksi arkisia käytännön puuhia puutarhassa ja keittiössä.
Ora et labora.
Tääl tuntuu olevan niin älykköjä kirjoittajia, että tässähän tuntee ittensä melkein melko tyhmäksi. Onneksi tiedän senkin, että jollain vähemmän älykkäällä voi olla sellaista viisautta, jota ei välttämättä kaikki älykkäimmät tule ajatelleeksi, koska liikkuvat älyllisesti niin korkealla. Tämä vain ajatuksena, siis takottaen kiteytettynä: Pilvien yläpuolelta ei aina tiedä mitä on maan pinnalla. Ja kaikki hyvä, kuten älykkyyskin, on Jumalan lahjaa meille ja se voi koitua parhaimmillaan jopa koko ihmiskunnan hyödyksi. Sitä ei saa ostamalla eikä treenaamalla. Eikä siitä voi sikäli kukaan ylpeillä, varsinkin kun sekin voi olla niin nopeasti katoavaa -pieni tarkkaavaisuuden herpaantuminen liikenteessä, yksi lentokoneesta irronnut osa, ja POKS!, 5min veden alla, tms...
Kuitenkin uskovaisina te olette eläviä Kristuksen kirjeitä, kun jossain näillä palstoilla näin sellaistakin kommenttia, että usko olisi vain viimeinen oljenkorsi surkimuksille -ihmisille, joista ei "itsessään" olisi mihinkään...
Totuus: siitä voi kai vain todeta, että se on ja pysyy totuutena, riippumatta siitä uskooko sen niin, onko löytänyt sen, tai onko käsittänyt sen oikein.
Itse uskon, että totuus löytyy Jumalalta, raamatun sanan ja Pyhänhengen kautta, vaikka sitä en itse, eikä kukaan muukaan, täällä, maallisen vaelluksen aikana, voi ymmärtää kaikkinensa. Mutta HALLELUJA! on tosi mahtavaa tietää olevansa matkalla kohti kirkkautta!
Totuus on olemassa vaikkei ihmistä olisikaan. Kaikki käsityksemme jumalasta ovat heijastuksiamme siitä. Totuus, hyvyys, kauneus ovat ihmisten jumalalle antamia ominaisuuksia.Toiset katsovat jumalaa eri "lasien" läpi mutta katsovat silti yhtä ja samaa jumalaa.
tiedon avulla on ihmisen ongelma ja rationaalinen ajattelu, siihen liittyvä tiedon kerääminen, on vain osoitus ihmisen tahdosta hallita maailmaa tietämällä.
Asetamme siis omat tietomme (tiede) todellisuutta vastaan; olemme haluttomia näkemään maailmaa Luojan työn tuloksena (syntiinlankeemus) ja tiedon puusta syöminen (olkoon vaikka vertaus, mutta erittäin osuva sellainen) oli osoitus ihmisen tahdosta vastustaa Luojaansa, jotkut ovat sanoneet että ihminen oli heti kateeliinen Luojalleen, ja vieritti syyn tästä toisen niskaan.
Tiede on sitten lähempänä todellista tietoa kun se hyväksyy, että sen tekijä (ihminen itse) on erehtyväinen ja virheitä tekevä olento; tarkoitan sanoa että "tieteellinen totuus", "vakiintuntut selitys", jne, on ihmisen mielipide ilmiöistä, ei yhtä kuin totuus ko ilmiöstä, joka on täysin riippumaton ihmisen (havainnoitsijan) mielipiteestä.
Onko olemassa ihmisestä riippumatonta tiedettä, ja siis virheetöntä tietoa?
Luoja ei tarvitse tiedettämme, eikä vajavaisia tietojamme, mutta ei paljon puutu että haluaisimme opettaa itse Luojaa kuinka hänen olisi pitänyt tehdä, että kaikki olisi hieman paremmin. Jos/kun ihminen on Luojan kuva, miksi sitten kiellämme jumalallisen osamme; niin kuitenkin teemme kun emme hyväksy omaa ihmisen osaamme ja sen teemme ollessamme ylimielisiä.
Toistan ajatuksen että totuutta ei voi omistaa, eikä kukaan voi olla oikeassa totuuden suhteen, koska se on salattu; kuitenkin se on olemassa, sitä ei käy kieltäminen.
>> Ihminen on kehittänyt näille alueille muita keinoja hallita ja ”ymmärtää” edes jollakin tavoin näitä vaikeita tuntemattomia asioita.... ihmisen välttämöttömästä tarpeesta ja intohimosta tietää ja ymmärtää...>>
Tarkoitan juuri tätä halua "hallita ja ymmärtää", se on mielestäni ihmisen ongelma.
Kertooko ihmisen tiedonhalu totuudenrakkaudestamme?
Onko ihminen totuuden etsijä niinkuin uskottelemme olevamme?
>>Rationaalisen tiedon merkitys näkyy nykyisin erityisen selvästi köyhissä maissa>>
Noinkohan? Rationaalisesta tiedostamme huolimatta olemme keskiaikaan verrattavalla tasolla kun seuraamme päivän uutisia, myös köyhissä maissa; tietomme ei olekaan osoitus viisaudestamme tai rakkaudestamme, ei ainakaan kun sitä katsoo päivän uutistarjonnan perusteella.
Terveys on koko ihmisen hyvinvointia, mikä tänä rationaalisuutta korostavana aikana unohtuu; köyhissä maissa elävien ihmisten elämän parantaminen ei vaadi suuria tieteellisiä ponnisteluja, mutta sitäkin enemmän viisautta ja lähimmäisenrakkautta.
>>Ihmisinä olemme myös hengellisinä olentoina kokonaisia ihmisiä emmekä sinänsä voi vieroksua järkeä, arvostelukykyä emmekä rationaalisuutta...>>
Sana ratio (järki), rationaalinen (järkeisoppi) ovat materialistisen maailmannäkemyksen sanoja; ristiriita uskon ja järjen, tiedon ja tunteen välillä on ilmeinen silloin kun järkeä (älyä)painotetaan yksipuolisesti.
Terve järki on jotakin muuta. Sydämensivistys samoin. "Jumalan viisaus" on hulluutta. (järkeisoppineiden mielestä).
Raamtussa esitetty ajatus "järjen vangiksi ottamisesta", on käsittääkseni juuri älyn asettamisesta "palvelijaksi", eikä "hallitsijaksi". Tämän päivän ihminen palvoo älyä, ja tekee sen koska haluaa hallita.
Usko on jotakin sellaista jossa tieto ja tunne yhdistyvät ja se tarkoittaa että tieto on sen vastaanottamista josta olen riippuvainen (en ole riippuvainen tiedosta vaan sen kohteesta).
Kun tunnustan olevani luotu, en luoja; tunnustan olevani elämän lahjan saaja, en sen omistaja; kun tunnustan sen minkä jo tiedän, eli, että olen riippuvainen kaikesta siitä mikä minun elämääni ylläpitää (sillä en kykene siihen itse), silloin osoitan jotakin uskosta.
Tätä uskoa ei osoita hän joka haluaa ensin tietää ennenkuin uskoo.
Kiitän haastavista ajatuksista! Paula..E
Toivottavasti mahdollisimman usea on ajatuksen kanssa lukenut kirjoituksesi :)
Minä luin sen kaksi kertaa :)
Yhteen kohtaan lisäisin vielä hyvien kommenttiesi lisäksi. Tähän kohtaan, jota et kirjoittanut sinä, vaan kommentoit tätä:
>> Uskon sisältö on mielestäni jotakin samaa kuin terve järki, tai viisaus; se hyväksyy sen tosiasian että emme hallitse maailmaa, todellisuutta, emmekä tiedä millainen se on: Tiedämme maailmasta paljon mutta kuitenkin niin vähän; sama pätee Luojaan ja totuuteen>>
Uskon sisältö on järjen vastakohta. Usko perustuu aina irrationaalisuuden aspekteihin, ts.
se on luonteeltaan aina irrationaalista ja siten järjen vastakohtaa: usko on lujaa luottamusta
siihen, mitä toivoo.
Järki puolestaan perustuu aina tosiasioiden analyysiin, eikä siinä ole irrationaalisuuden aspekteja: se ei perustu siihen, mitä toivotaan, vaan järki perustuu siihen, mitä analyysillä todeksi havaitaan. (Ja, järki ja viisaus ovat kaksi eri asiaa, ts. nekin ovat luonteeltaan erilaisia)
Myös Paavali huomioi uskon ja järjen vastakohtaisuuden, ja kehoitti ihmisiä kasvamaan niissä molemmissa.
Ihmisen tulisi hengellisiä asioita ajatella uskossaan kuin lapsi (lapsi ei kykene järjelliseen analyysiin, vaan lapsen
ajatteluun ja lapsen logiikkaan liittyy aina epärationaalisuutta), ja ihmisen tulisi muissa asioissa olla ymmärrykseltään aikuinen, ts.
ihmisen tulisi käyttää ja kehittää rationaalisuuteen perustuvaa järkeään.
Ongelma on siinä, että uskovaisista osa on hylännyt tämän Paavalin kehoituksen ja he hengellistävät asioita, jotka eivät ole hengellisiä. Siten he suhtautuvat epärationaalisesti asioihin, joihin
täytyisikin suhtautua rationaalisesti eli järkeen perustuen (eikä sokeaan uskoon perustuen).
Esimerkkejä tällaisesta on mm. erilaiset kiellot, joita uskovaisien keskuudessa on (hiuksia ei saa värjätä, televisiota ei saa katsoa jne.).
Ihmisen tulisi siis kasvaa sekä
uskossaan että järjessään/ymmärryksessään: ja valitettavan usea on hylännyt itsensä kehittämisen (opiskelun, lukemisen,
tieteen, kulttuurin, taiteen jne. seuraamisen ja itsensä kasvattamisen siinä kaikessa) ja sen sijaan he kehittävät itseään kasvamaan ainoastaan sokeassa epärationaalisessa uskossaan (ja vanhoillislestadiolainen yhteisö pysyy koherenttina vain, jos heitä voidaan hyväksikäyttää heidän sokeassa uskosssaan, ts. heidät täytyy pitää sokeassa uskossa ja saada vieroksumaan rationaalista ajattelua tekemällä mm. erilaisilla kielloilla voimakkaan dualismin järjen ja uskon välille).
Olet ilmeisesti lukenut von Wrightiltä juuri Tiede ja ihmisjärki ;) Maino kirja :)
Paula, luulen, että lukisit saaden myös seuraavasta kirjasta. Kirjan nimi voi vieroksuttaa ja ehkä ihmettelet, mitä siitä saisit - mutta, luettuani kirjoituksiasi, tiedän, että saat siitä paljon, ja siksi suosittelen.
Kirja:
Eriarvoisuus, Valistuksen lupaus ja rasismi. Toim. P. Isaksson ja J. Jokisalo. SHS, Helsinki,1999.
Dum spiro, spero ;)
>> ...ihmisen tulisi käyttää ja kehittää rationaalisuuteen perustuvaa järkeään.>>
Mitä on järjen kehittäminen, eikö sitä että otan huomioon sen mitä en itse ole tehnyt, ainoastaan havainnut? Jos toimimme em. tavalla, silloin erimielisyys ei haittaa, koska kyse on vain siitä että vaikka olemme havainneet saman ilmiön, saman muodon, saman tapahtuman, olemme kuitenkin eri mieltä havainnostamme; ja sitten väittelemme kuka on oikeassa!!?? (koska ilmiö on havaninnoitsijasta riippumaton, silloin lopputulos asiasta ei selviä edes väittelemällä; tarkoitan sanoa että "tieteellinen totuus" on siis vain havainnon tekijän ja samaa mieltä olevien yhteinen käsitys)
>> Ongelma on siinä, että uskovaisista osa on hylännyt tämän Paavalin kehoituksen ja he hengellistävät asioita, jotka eivät ole hengellisiä. >>
Onko ihminen muutakin kuin hengellinen, (hyvyyttä, uskoa, kauneutta) onko Jumala muutakin kuin Jumalallinen?
Juuri siksi että ihminen on hengellinen (ainakin henkinen, vaikka kuinka joidenkin mielestä vain ainetta = biokemiaa, hermoja ja hormooneja) hänen tulisi olla nöyrä sen edessä mitä hän ei ole luonut. Mutta unohtaessamme hengellisyytemme korostamme älyä ja tietoamme; hengellisyyttä (usko) on kun hyväksyy tietoa, ottaa vastaan; olemme maailmankaikkeuden havainnoitsijoita ja sellaisina meidän tulisi vain ihmetellä tätä kaikkea.
Edelläolevalla tarkoitan (varmaan jo toistan sanomaani) että rationaalinen järki ei kykene tavoittamaan sitä millainen maailmamme on, emmehän tunne edes itseämme.
Ihailemme itseämme ja omaa tietoamme, kuljemme itseääme palvoen (epäjumala) harhaisena maailman ylistäessä meitä, koskapa olemme niin eteviä; tarkoitan sanoa että ihmistä vaivaava itsensä ihailu omien saavutusten johdosta on ongelmamme, ja vaikka muistaisimme jumalallisen alkuperämme, niin kuitenkin olemme asettuneet Luojan itsemme ulkopuolelle, paremminkin olemme hyljänneet hänet sisimmästemme.
>>...he suhtautuvat epärationaalisesti asioihin, joihin
täytyisikin suhtautua rationaalisesti eli järkeen perustuen (eikä sokeaan uskoon perustuen).>>
Sokea usko on siis sitä että uskon vaikka en näe, uskon vaikka en ymmärrä, uskon vaikka en tiedä?
Tällä hetkellä ihmiskunta luulee ymmäsrtävänsä, tietävänsä, mutta ei tiedä eikä ymmärrä, eikä edes usko.
Jeesus huomautti aikansa rationaalisesti ajatteleville "teillä on silmät ja korvat, mutta olette sokeita ja kuuroja"
>> ...heidät täytyy pitää sokeassa uskossa ja saada vieroksumaan rationaalista ajattelua tekemällä mm. erilaisilla kielloilla voimakkaan dualismin järjen ja uskon välille). >>
Sokea usko ja rationaalinen järki. Huomaan että kierrän näitä kahta asiaa kuin "kissa kuumaa puuroa".
Usko on viisautta, joka on rakkauden ja tiedon yhteenliittämistä siten että hyväksyn/rakastan sitä jota tiedän, (tietoa jostakin asiasta) enkä siis hylkää jotakin tietoa koska en pidä siitä.
Uskon vaikka en näe, uskon vaikka en ymmärrä. Me olemme ylimielisiä ja sanomme "en usko, ellen näe".
Rationaalinen ajattelu ei voi pitää mitään sellaista totena josta ei saada posiitivista havaintoa, sen vuoksi Luojaa ei voida ottaa todesta!!??
Meidän tulisi olla vain kiitollisia kaikesta hyvästä jota saamme joka päivä ja muistaa kuka sen meille antaa.
Se tarkoittaa että meidän pitäisi uskoa enemmän kuin tiedämme/ymmärrämme, rakastaa eikä hallita.
Kumpi on parempi: Tiedän luulevani, vai: luulen tietäväni?
Kiit'än haastavista ajatuksista
Jos asioita ajattelee filosofisesti, niin ilmiö on aina havainnoitsijasta riippuvainen. Ts. ilmiöstä tulee ilmiö vasta sitten, kun joku havainnoi sen ja antaa sille havainnointinsa kautta merkityksen. ;)
Ihminen on muutakin kuin hengellinen.
Ihminen on emotionaalinen, henkinen, ruumiillinen, affektiivinen ja järjellinen olento.
Jos ihminen laiminlyö joitakin näitä ominaisuuksiaan, silloin hän ei ole tasapainossa.
Jos ihminen hengellistää ruumiillisia ja maallisia, tai vaikkapa järjellisiä asioita, silloin hän ei ole tasapainossa.
Sitä varmaan Paavalikin tarkoitti, kun kehoitti ajattelemaan asioita aikuisen ymmärryksellä, eikä lapsen tavoin - ja uskossa ainoastaan olemaan lapsen kaltainen.
Antoiko Luoja ihmiselle vakan alle laitettavaksi järjen, emootiot, ruumiillisuuden jne.? ;)
Vakan alle laittamistahan se on, kun hengellistetään ruumiillisia asioita tai kun hengellistetään maallisia asioita. Se on Luojan lahjojen hukkaan heittämistä ja piilottelua vakan alle.
Se Wrightin kirja Tiede ja ihmisjärki on hyvä (vaikkakin se on jo aika vanha). Siinä on paljon miettimistä ja ajattelemista - ja varmasti löydät siitä vastakaikua omille ajatuksillesikin. Se kirja on tosi ohut ja sutjakkaasti luettava: suosittelen - pidät siitä ja löydät siitä useita ajatuksiasi tukevia todella hyvin argumentoituja näkemyksiä.
on muistaakseni jonkun tunnetun filosofin kirjoittama, en ole lukenut, muistelen otsikkolausetta...
>> Jos asioita ajattelee filosofisesti, niin ilmiö on aina havainnoitsijasta riippuvainen. Ts. ilmiöstä tulee ilmiö vasta sitten, kun joku havainnoi sen ja antaa sille havainnointinsa kautta merkityksen.>>
Se, mitä kirjoittaja esittää, tarkoittaa tuota kritisoimaani rationaalisuutta, joka hyväksyy ilmiön vasta saatuaan havainnon siitä (positivistinen tiede). Missä se on sillä aikaa kun minä käännän selkäni sille?
Tuollainen asenne on osoitus ihmisen ylimielisyydestä, joka vaatii oikeuden hyväksyä ja hylätä todellisuutta sen mukaan kuin itse haluaa. sitähän me teemme, haluamme päättää millainen todellisuuden pitäisi olla (ei kuitenkaan sellainen kuin se on).
Ilmiö on olemassa minusta riippumatta, sillä se on havainnoitsijasta riippumaton; se vain odottaa että huomaan sen, havaitsen, millainen se on; vaikka kääntäisin selkäni sille, se jatkaa olemassaoloaan. Minun (havainnoitsijan) kannalta on vahingollista jos en halua huomata sitä taikka jos hylkään tiedon sen olemassaolosta.
Näin on todellisuudenkin laita, se jatkaa olemassaoloaan minunkin jälkeeni.
>> Ihminen on muutakin kuin hengellinen.
Ihminen on emotionaalinen, henkinen, ruumiillinen, affektiivinen ja järjellinen olento>>
Se että olen hengellinen, tarkoittaa koko ihmistä; koko ihminen on myös tunnetta, koko ihminen on myös ajatuksia; kuinka erotat ne toisistaan?
Jos havaitsemmekin eri osia maailmassa, on se kuitenkin vain yksi maailma, ei useita. Jos kiellän hengellisyyteni, kiellän koko ihmisen; jos kiellän ihmisen, kiellän tunteeni ja jumalallisuuteni; sanoisin että kieltämällä ihmisen itsessäni kiellän jumalallisen alkuperäni.
Ajatus että olen "liha ja veri", saa alkunsa juuri siitä että ihminen olisi jotenkin pilaantuntut, "synnin pilaama", ihmisessä on jotakin joka pitäisi "panna pois" (heittää luotaan)
Eo tarkoittaa että "lihassa ollessani" olen vain "syntinen" ja "kelvoton" Luojalle, joka on minut kuitenkin luonut!!??
Tarkoitan sanoa että ihmisen jakaminen osiin (henki ja aine) johtaa meidät siihen ajatukseen että ainetta pitäisi vastustaa; tätä "maasta olevaa" pitäisi "kurittaa ja alistaa". Kaikki tuo tarkoittaa että rakastaessani omaa itseäni ja elämääni "tässä savimajassa" teen Luojan tahdon vastaisesti!!??
Tästä näkökulmasta joka on ei-elkuperäinen kristinuskossa, voi keskustella pitkäänkin.
Kieltämällä Luojan kiellän (hylkään) samalla itseni; kun hylkään itse(ä)ni, hylkään/kiellän Luojani.
>> Jos ihminen hengellistää ruumiillisia ja maallisia, tai vaikkapa järjellisiä asioita, silloin hän ei ole tasapainossa. >>
Viittaam edelläkirjoittamaani, mielestäni kaikki kuuluvat yhteen. Järki palvelkoon uskoa (Luojaa) tietomme olkoon jumalallista (alkuperäistä, muutamatonta) rakastakaamme väärentämätöntä (muuttamatonta) totuutta, joka meille ilmenee hetkittäin; Luoja on tarkoittanut sinut/minut totuuden uskojaksi, ei sen kieltäjäksi.
>> Antoiko Luoja ihmiselle vakan alle laitettavaksi järjen, emootiot, ruumiillisuuden jne.? >>
Saimme kaikki lahjat käyttääksemme niitä; kyse onkin siitä kuinka käytämme niitä?
Kun äly hallitsee, silloin ei voi uskoa Luojaan, koska äly ei hyväksy sellaista mikä on sen ulottumattomissa.
Kun emootiot hallitsevat ihmistä, silloin rakkaus ei tule näkyviin, koska viha ja kiukku ovat hallitsevina.
Kun ruumiillisuus hallitsee ihmistä, silloin ihminen elää nauttiakseen ja toteuttaakseen mielihyväänsä.
>> ...Luojan lahjojen hukkaan heittämistä ja piilottelua vakan alle. >>
Luojan lahjojen hukkaan heittämistä vakan alle piilottelua on mielestäni se kun kiellän alkuperäni, (kiellän Luojan), hylkään taitoni (en käytä niitä), en välitä toimia ja ahkeroida (laiskottelu on miellyttävämpää) en halua myöntää olevani virheitä tekevä, erehtyvä ihminen (ylpeys ja itsekyys minussa)
muutama rivi, kun en näköjään osaa käyttää tietokonetta...
Ei älyä tietenkään pitäisi hylätä, mutta kuinka käytän järkeäni; onko se sitä että sen avulla hallitsen tietoa, vaiko sitä varten että äly palvelee ylempäänsä? (Luoja)
Sydämellä on syynsä joita sinun järkeisoppineesi eivät käsitä, sanoi joku viisas aikanaan.
Rakkaus on sitä ihminen hyväksytään vikoineen, ja ajattelen että se on Luoja sydämen tilan luomaansa ihmistä kohtaan.
Länsimainen sivilisaatio perustuu siihen, että ilmiö on olemassa vasta sitten, kun joku sen havaitsee.
Tuhansien vuosien takainen juutalainen yhteisö (Raamatun kuvaamat aikakaudet) ei perustunut sille.
Kysymys ei ole positivismista ;)
Esine/ilmiö on olemassa vasta sitten, kun ihminen sen havaitsee, sillä ilmiöllä ja esineellä ei ole tietoisuutta
itsestään, vaan se tulee olemassa olevaksi vasta sitten, kun ihminen antaa sille olemassa olon havainnointinsa kautta.
Ts. kellosi yöpöydälläsi ei ole olemassa muutoin kuin silloin, kun joku ihminen sen havaitsee tai antaa sille merkityksen
(ajattelee sitä).
Sen sijaan ihminen on olemassa ilman toisen ihmisen havainnointia ja merkityksen antoa, sillä ihminen ajattelee:
ajattelen, siis olen.
Tieteelle ja filosofialle tuli suuri ongelma, kun USA:ssa kyettiin opettamaan vuoristogorillalle
viittomakieli siten, että tuo gorilla alkoi viittoa oma-alotteisesti, ts. gorilla alkoi oma-aloitteisesti
puhua ajatuksiaan mm. kuolemasta, äitiydestä (se on naarasgorilla), peloista...
Koko maailma halusi todistaa, että tuo gorilla ei puhuisi oikeasti. Sillä, jos tuo gorilla kykeni ajattelemaan, silloin koko länsimaisen sivilisaation perusta hajoaisi: perusta = ihminen eroaa eläimistä ja esineistä/ilmiöistä
siinä, että ihminen kykenee ajattelemaan ja olemaan itsetietoinen (tietoinen myös jumalasta ja abstraktioista).
Jos gorilla kykenisi viittomaan, silloin juutalaiskristillisyyteen perustuva maailmankäsitys olisi väärä...
Ja, kun gorilla osoittautui kykenevän puhumaan viittomakielellä (ts. se kykeni ajattelemaan ja jopa abstrakteja asioita),
silloin länsimaisen sivilisaation perusta
alkoi hajota... Tästä syntyi tiedemaailmaan moninmutkainen ja kimurantti ongelma.
Se on myös mielenkiintoinen ongelma erilaisine ratkaisuyrityksineen :)
Jos sinä kiellät hengellisyytesi, silloin olet epätasapainossa.
Jos kiellät ruumiillisuutersi, olet epätasapainossa.
Jos kiellät järjellisyytesi, olet epätasapainossa.
Jos kiellät emootiosi, olet epätasapainossa.
Kaikkien niiden tulisi saada sinussa yhtälainen elintila siten, ettei joku niistä dominoisi
toisien osa-alueiden ylitse. Valitettavasti uskovaiset irroittavat nämä asiat yleensä toisistaan, esim.
rakastellessaan/seksiä harjoittaessaan tai tyydyttäessään itsensä he eivät kykene yhtäaikaisesti kiittämään jumalaa seksistä,
vaan erottavat ruummiilliset (seksi tässä tilanteessa) ja hengelliset toiminnot toisistaan jyrkällä dualismilla ;)
Kant kirjoitti kaksi juttua:
-Puhtaan järjen kritiikki
-Käytännöllisen järjen kritiikki
Kant pohti moraalikysymysten kannalta mm. sitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset uskovat absoluuttiin
(Jumalaan), ts. antavat asioiden/ilmiöiden olemassa ololle merkityksen uskon kautta,
eivätkä ymmärrä, että olemassaolo tulee vasta havainnoinnin kautta.
"tarkastelkaamme esimerkiksi inkvisiittoria, joka lujasti uskoo omia lakejaan noudattavaan uskontoonsa niin pitkälle, että kiduttaa
ihmisiä, ja jonka on tuomittava ns. keretiiläinen (muissa suhteissa kunnon kansalainen),
jota syytetään vääräuskoisuudesta. Jos hän tuomitsee syytetyn kuolemaan, kysyn nyt,
voidaanko sanoa hänen noudattaneen omantuntonsa (epäilemättä erheellistä) käskyä vai eikö häntä voisi
pikemminkin syyttää täydellisestä omantunnon puuttumisesta eli erehtyikö hän vai tekikö hän
tietoisesti väärin."
Kant siis esitti, että toisia vääräuskoisiksi sanova (inkvisittori) on sekaisin oleva ihminen: hänellä on tunteet ja
järjen ääni menneet sakaisin ;)
Myös bisneselämä, markkinatalous perustuu sille, että vasta merkityksen annon kautta
kohde on olemassa. ts. raha ei ole yhtään mitään, ennen kuin ihminen antaa sille merkityksen.
Nokian ja Microsoftin kuten kaikkien yritysten bisnes perustuu siihen, että tuotetta ei ole
olemassa ennen kuin tuote on ihmisen kädessä, joka havainnoi sen ja antaa tuotteelle olemassaolon:
kännykät ja muut tuoteet liikkeen varastossa eivät ole olemassaolevia, koska kukaan ei
niistä mitään tiedä - vasta sitten, kun ihmiset tehdään tietoiseksi ko. tuotteista, vasta sitten ne tulevat olemassaoleviksi ;)
Ja, ihminen kärsii yksinäisyydestä, jos hänellä ei ole ystäviä ja sukulaisia lähellään, ja hän alkaa pohtia oman olemassaolonsa merkityksiä ja kokee itsensä merkityksettömäksi. Ihmisellä on taipumusta kokea itsensä olemassaolevaksi ja merkitykselliseksi vasta sitten, kun ympärillä on toinen ihminen/ihmisiä, jotka huomioivat/havainnoivat hänet ja tekevät hänet olemassaolevaksi havainnointinsa kautta ;)
Niin, jos usko on sinulle leiviskä, jonka Jumala sinulle antoi, ja sitä et halua pitää vakan alla,
niin sehän on hieno juttu :)
Mutta, jos pidät muut leiviskäsi käyttämättöminä vakan alla, niin sehän on surullista.
Ja niitä muita leivisköitäsi on mm. järkesi, ruumiillisuutesi, emootiosi jne.
Jos olet matemaattinen, niin käytä tuota leiviskääsi. Jos sinulla on ruumis, niin käytä
tuota leiviskääsi ja nauti ja iloitse sitä kehittäen, äläkä pidä vakan alla sitä, mikä
ruumiillisuuteen kuuluu (ts. älä hengellistä ruumiillista, vaan iloitse ruumiillisuuden
tarpeista ja toteuta niitä) etc.
Ihana lukea, kun pohdit niin tosissasi :)
Sinä käytät pohtiessasi järkeäsi, ja sitä varten se on olemassakin, että sitä käytettäisiin :)
Mukavaa jatkoa sinulle :)
Jos tuon hyvää mieltä ja lämpöä lähimmäisilleni, se on hyvä, mutta jos tosissaan oleminen on jotakin muuta, niin sitten en tiedä, mitä ajatella.
Alkuperäinen "Paula..E"-:n pohdiskelu herätti kiinnostukseni, ja tekee sen vieläkin, se oli haastava. Tämä ottaen huomioon sen, että olemme palstalla jossa pohditaan vanhollislestadiolaisuuteen liittyviä aiheita.
Yritän esittää että järki (äly) pitäisi asettaa johonkin muuhun kuin hallitsijan paikalle; seikka joka tänä aikana on unohtunut.
Jostakin syystä älykköjä ja "fiksuja", tietoa pursuavia ihmisiä ihaillaan ja palvotaan.
Kuitenkin tietomme on itse hankittua (ja ristiriidassa totuuden kanssa) ja kuten jossakin yhteydessä kirjoitit jotenkin näin: "tiede korjaa jatkuvasti itseään ja sen totuutena pitämät käsitykset ovat jatkuvasti muuttuvia". (Kirjoitan tämän muistin varaisesti, koska en osaa käyttää tietokonetta niin että hakisin suoran lainauksen tähän sitaatiksi)
Tämä aiheuttaa sen että "tieto lisää tuskaa", koska se mitä pidimme totena onkin vain erehdys, jota emme haluaisi myöntää.
Älyllinen väittely ei siis johda mihinkään, kun taas uskon tuoma ulottuvuus on siinä että se hyväksyy asioita näkemättä ja tietämättä.
Selvitäkseni elämässä tarvitsen tervettä talonpoikaisjärkeä, joka tässä yhteydessä on mielestäni eri asia kuin äly, se on lähempänä viisautta.
Kun käytän järkeäni kehoittamallasi tavalla, teen siitä palvelijan.
Rakastaa totuutta, on iloita siitä mikä on, vaikka en osaisi kertoa siitä juuri mitään; tarkoitan sanoa että ilo olemassaolosta on iloa, uskoa ja hyvää oloa sinänsä, ilman tietämistä.
En tarvitse älyä ollakseni olemassa, tarvitsen Luojan, muuten en voisi olla olemassa.
järjelle.
Länsimainen sivilisaatio on eri asia kuin se mitä Jeesus Nasaretilainen opetti; erään mielipiteen mukaan kristinuskon ajatuksia ei ole vieläkään toteutettu niinkuin Jeesus ne aikanaan esitti.
Ihminen päättää minkä hän hyväksyy ja minkä hän kieltää, niinhän se on myös tämän havaitsemisen kanssa; hyväksyn havaintoni tai kiellän.
"Ajattelen, siis olen", on osoitus siitä mitä edellä esitän. Ihmisen mielestä hänen olemassaolonsa on hänen itsenä varassa; sikäli se pitää paikkansa, sillä jos kiellän olemassaoloani, olen poissa tasapinosta.
Luomakunnan osoittama kyky on ihmiselle ongelma, ei luomakunnalle, koskapa siis ihminen ei halua hyväksyä tänne maailmaan kuin muita olentoja itsensä (yksi osoitus meidän Luojan vastaisesta ajattelustamme); ilmiö josta saamme todistuksia päivittäin.
Kiellänkö emootioni silloin kun sanon että ne ovat minun vikojani, eivät hyveitäni?
Kiellänkö järkeni, kun sanon että sitä tulisi käyttää kuin palvelijaa? jne
Ihmiset kuvittelevat tekevänsä hyvää silloin kun tekevät väkivaltaa lähimmäisilleen (kts. päivän uutislähetys)
Se, mitä esität lähimmäisten merkityksestä minulle oman itsetuntemukseni kannalta, on niinkuin esität; lähimmäiseni näyttävät minulle vikani ja rakastaessaan minua vikoineni he osoittavat jotakin jumalallista itsestään ja minusta.
Se jyrkkä dualismi josta mainitset, on jotakin muuta kuin Jeesuksen esittämät ajatukset. (Toisten vääräuskoisina pitäminen, ruumiin ja sielun erottaminen toisistaan)
Ruumiini on hengellinen, miksi se pitäisi kieltää; erehtyikö Luoja minun kohdallani?
Rahamaailman huonot vaikutukset ovat selviä; kysynkin vain että mitä teemme heidän kanssaan joilla ne rahat ovat?
Usko tarkoittaa, että uskon ilman älyämistä, en tarvitse tietoa uskoni perustaksi, vaan uskon jotta voisin tietää.
Usko edeltää tietämistäni, samoinkuin todellisuus edeltää minun olemassaoloani, olenhan luotu enkä Luoja.
Rakkaus iloitsee totuudesta, onhan se totuuden sisar, on joku viisas sanonut.
Järki on viisauden vastakohta.
Ne tulee aina erottaa toisistaan.
Länsimainen sivilisaatio on ylikorostanut järkeä ja unohtanut viisauden. Seuraukset ovat, mitä ovat :( Jos luet sen Wrightin kirjan, niin alat ymmärtää sitä paremmin ja uusilla mielenkiintoisilla tavoilla. Myös kaikki filosofit käsittelevät tätä aihetta :)
Totuutta ja totuudellisuutta tulee aina etsiä sillä kaikella, mitä ihmisessä on sen etsimiseen: järjellä, viisaudella, tunteilla...
Jos järki tulee erottaa viisaudesta, niin eikö siitä seuraa, että viisaus on sen (älyn erottamisen) jälkeen "älyöntä"? (vrt. vallatonta = hlöllä ei ole valtaa)
Että todellinen viisaus on rationaalisen järjen (älyn) ulottumattomissa, koska viisas suostuu epäilemään järkeään, jota taas älykäs ei tee, hän kun pitää omia ajatuksiaan totuuden mittana; ihminen asettaa itsensä totuuden tuomariksi; vain se on totta, jonka ihminen päättää olevan tosi.
Asiat ja ilmiöt ovat totta jos minä pidän niitä totena, aivankuin todellisuuden esiintyminen ja sirtä koskevat havainnot olisivat minun varassani. Me olemme täällä hyväksymässä Luojan töitä ihan sen mukaan kun meitä huvittaa!? Sen sijaan että ihailisimme Luojan ihmeitä, me kritisoimme niitä.
Monen kyvykkään, lahjakkaan ja viisaan tutkijan työt ovat olleet unohduksissa kauan aikaa vain sen vuoksi että niitä ei ole haluttu ottaa vastaan; kaikki ihmiskunnan historiassa esiintyvät toisinajattelijat ovat tästä esimerkkeinä, oli sitten kyse luonnontieteellisistä havainnoista tai yhteiskuntaa koskevista havainnoista.
Ihmiskunnassa vallitsee mielestäni sen tyyppinen tiedeuskonto, että tieteen uskotaan ratkaiseevan kaikki meidän ongelmamme, ja kun näin ajatellaan niin esim ne ajatukset joita Jeesus aikanaan esitti ovat joutuneet syrjään.
Eräs mieleenjäänyt ajatus totuudesta:
Ei totuutta tarvitse etsiä, meidän tarvitsee vain hyväksyä se.
Ja siihen - totuuden hyväksymiseen - en tarvitse älyä, enemmänkin viisautta, mutta varmasti myös paljon rakkautta.
Järki ja viisaus tule käsitteinä sisällöllisesti erottaa toisistaan, koska ne ovat kaksi eri asiaa.
Länsimainen sivilisaatio joutui katastrofiin sen tähden, koska se korosti yksipuolisesti järkeä ja unohti, hylkäsi viisauden.
Ihmisen tulisi aina käyttää kaikkia ominaisuuksiaan, eikä ylikorostaa niistä yhtä: ei järkeä, eikä hengellisyyttä, ei emootioita jne.: kaikille tulisi antaa yhtä vahva elintila eikä korostaa jotakin jonkun toisen kustannuksella.
Minusta viisaus ei ole järjen ulottumattomissa. Ensi kertaa luen, että jonkun mielestä siten olisi ;)
Vastakohtien tulee elää yhdessä yhtälaisilla eilintiloilla, eikä niitä tulee hajoittaa dualistisesti. Vastakohdat muodostavat vasta todellisen kokonaisuuden.
Tiedeusko, sellaisena kuin mainitset sen, on järjen yksipuolista korottamista viisauden kustannuksella. Se Wrightin kirja, jota sinulle olen suositellut, käsittelee juuri tätä asiaa ;)
>> Järki ja viisaus tule käsitteinä sisällöllisesti erottaa toisistaan, koska ne ovat kaksi eri asiaa. >>
Jos äly ja viisaus ovat kaksi eri asiaa niin minkä vuoksi nim haluaa että "Vastakohtien tulee elää yhdessä yhtälaisilla eilintiloilla, eikä niitä tulee hajoittaa dualistisesti. Vastakohdat muodostavat vasta todellisen kokonaisuuden."
Ovatko äly ja viisaus toistensa vastakohdat kuten (vielä tällä hetkellä) ajattelen. Terve järki - olla järkevä - ajatella järkevästi - tarkoittavat mielestäni eri asiaa, kuin ns rationaalinen järki. (äly)
Kun vastakohdat muodostavat kokonaisuuden vasta sitten kun ne ovat yhdessä, niin tarkoittaako se että ihminen on kokonainen vasta sitten kun hän on sekä terve että sairas?
Kun ajatellaan että tarvitaan nainen ja mies - jotka ovat toistensa vastakohtia - jotta elämä voisi jatkua, niin siinä mielessä voi olla kirjoittajan kanssa samaa mieltä vastakohtien tarpeellisuudesta.
>> Ihmisen tulisi aina käyttää kaikkia ominaisuuksiaan, eikä ylikorostaa niistä yhtä >>
Samaa mieltä siinä mielessä että jonkun näkökulman, ominaisuuden tai ajatustavan yksipuolinen painottaminen on sikäli huono asia, että sen seurauksena kokonaisuus on epätasapainossa; jos yksi kokonaisuuden osista on vino, myös kokonaisuus vinoutuu.
>> Minusta viisaus ei ole järjen ulottumattomissa. Ensi kertaa luen, että jonkun mielestä siten olisi ;) >>
Äly ei voi tavoittaa sitä mitä viisaus tavoittaa; tarkoitan että äly voi olla vain väline, eikä se itse kykene mihinkään sellaiseen joka edeltää älyämme (tietoamme).
Äly ei myönnä/tunnusta että se on riippuvainen siitä siitä mikä on, ja siten viisaus on sitä että se hyväksyy sitä mitä havaitsee, hyväksyy tietoa ja hyväksyy havaintoa ja hyväksyy sen että tekee joskus väärät johtopäätökset havainnoistaan.
Pienempi sopii suurempaan, ei päinvastoin. Viisaus sopii totuuteen, koska se hyväksyy sitä; äly ei sovi, koska se haluaa pakottaa todellisuuden oman mielensä mukaiseksi.