28. 2. 2006 klo 03:07 katsellen kohti itä-koillista.
Kaunis näky Oulun taivaalla noin tunti sitten. Ensin valot pyörivät hiljaa kehässä, kun sitten yksi valo himmeni samalla hetkellä selvästi, kun lähti toisen kahden luota niiden muodostamasta kehästä. Toiset kaksi jatkoivat pyörimistään hiljalleen lipuen korkeammalle ja lopulta sammuivat näkökentästä.
http://kadotus.org/~ow/havainnot/3/
Kolme tähteä
17
2020
Vastaukset
Kertokaa toki omia kokemuksia ja oletteko nähneet samanlaisia? Missä ja kuinka kauan ne viipyvät näkökentässä tai ovatko sen jälkeen ilmestynyt kuulemien mukaan jonnekin muualle? Omia kokemuksia siis kiitos, nauhoitteet kelpaisivat myös erityisesti.
- Lellu
Kokemukseni on n. kymmenen vuoden takaa...
Asia on vaivannut minua, mutta Uskon tai HALUAN uskoa nähneensi ns. Ufon. Näköhavaintoni kesti n. 5 min. ja oli valtvan suuri ja äänetön kirkas valoilmiö, joka liikkui äänettömästi. Ystäväni epäili asiaa, väittivät minun olleeni unensekaisessa houreessa, mutta muistikuvani on edelleen terävä, ja olen varma, että näin jotain suurta. Siitä päivästä lähtien olen tiennyt, ettemme ole yksin täällä maailmankaikkeudessa. Joten mussukka, jatka vaan taivaan tutkimista..on sitä paljon sairaampaakin tekemistä... ja mikä sen kauniimpaa, kuin öinen tähtitaivas....=) Lellu kirjoitti:
Kokemukseni on n. kymmenen vuoden takaa...
Asia on vaivannut minua, mutta Uskon tai HALUAN uskoa nähneensi ns. Ufon. Näköhavaintoni kesti n. 5 min. ja oli valtvan suuri ja äänetön kirkas valoilmiö, joka liikkui äänettömästi. Ystäväni epäili asiaa, väittivät minun olleeni unensekaisessa houreessa, mutta muistikuvani on edelleen terävä, ja olen varma, että näin jotain suurta. Siitä päivästä lähtien olen tiennyt, ettemme ole yksin täällä maailmankaikkeudessa. Joten mussukka, jatka vaan taivaan tutkimista..on sitä paljon sairaampaakin tekemistä... ja mikä sen kauniimpaa, kuin öinen tähtitaivas....=)Mielenkiintoista. Lisää samanlaisia ja kenties vielä yksityiskohtaisempia kertomuksia olisi miellyttävä kuulla, _eteenkin materiaalin kanssa_.
- minä
en oo koskaan nähny mitään vastaavaa vaikka asustelen tässä suht lähellä oulua. täytyy kai ensi yönä katsella tarkemmin taivaalle :)
- Dr. Eunus
krooohhh...pyyyhhh...krooohhh...pyyyhhh...krooohhh...pyyyhhh...
Minähän en silmiäni ummista hetkeksikään. Päivitän tätäkin palstaa jatkuvasti havaintopaikaltani pakkasen pureskeltavana. Kaltaisenne amatöörit jotka eivät kykene omistautumaan suuremman ymmärryksen vuoksi eivät kyllä koskaan ansaitsisikaan edes nähdä muukaloideja, ja niin on luultavasti kohtalonnekin. Eivät ufot syliin tyhjästä tipahda, niitä pitää etsiä, etsiä ja etsiä lisää. Nuku sinä pullero vain minunkin puolestani.
- suurimmaksi osaksi
Owashi kirjoitti:

ufojen näkymisen verkkokalvoillasi. Entä pieniä elefantteja, tai pikku-ukkoja?
suurimmaksi osaksi kirjoitti:
ufojen näkymisen verkkokalvoillasi. Entä pieniä elefantteja, tai pikku-ukkoja?
Jostain kummasta syystä nämä ufot, pienet elefantit sekä pikku-ukot ilmestyvät verkkokalvolleni myös niistä tehtyjen taltiointien tarkastelun aikana, luulen että tällä asialla on jonkinlaista yhteyttä todellisuuteen taltiointihetkellä - jossa myös näen ufot, mutten kuitenkaan mainitsemiasi pieniä elefantteja tai pikku-ukkoja.
- nojatuolitutkija
Olisikohan kyseinen ilmiö madollisesti jonkun kuumailmapallo!?
katsokaa videot jotka löytyvät linkistä.
http://ufo-ballonger.nu/Planet-Pluto/index.htmNäyttää kovasti samanlaiselta, täytyy myöntää. Olisivatko nuo kuumailmapallot voineet lipua tänne asti? Epäilyttää kyllä, sekä mielestäni näytti kuin valot olisivat olleet jatkuvaisesti yhtä kaukana toisistaan, paitsi tietty se yksi myöhemmin joka irtautui kahdesta muusta. Olisivatko ne voineet takertua sitten toisiinsa tai muuta..? Kuitenkin tuntuu kauashakoiselta, sillä en usko tuollaisten kuumailmapallojen lentävän kovinkaan kauas/palavan kauankaan.
Toisekseen tulee mieleen ilmavirrat, jotka olisivat varmasti vieneet kaikkia palloja samaan suuntaan, mutta kuten pätkistä huomaa, niin nehän kulkevat eri suuntiin.- Masa
Owashi kirjoitti:
Näyttää kovasti samanlaiselta, täytyy myöntää. Olisivatko nuo kuumailmapallot voineet lipua tänne asti? Epäilyttää kyllä, sekä mielestäni näytti kuin valot olisivat olleet jatkuvaisesti yhtä kaukana toisistaan, paitsi tietty se yksi myöhemmin joka irtautui kahdesta muusta. Olisivatko ne voineet takertua sitten toisiinsa tai muuta..? Kuitenkin tuntuu kauashakoiselta, sillä en usko tuollaisten kuumailmapallojen lentävän kovinkaan kauas/palavan kauankaan.
Toisekseen tulee mieleen ilmavirrat, jotka olisivat varmasti vieneet kaikkia palloja samaan suuntaan, mutta kuten pätkistä huomaa, niin nehän kulkevat eri suuntiin.Suomessakin kyhätä, varmastikkin Oulussakin.
Masa kirjoitti:
Suomessakin kyhätä, varmastikkin Oulussakin.
Ja kiinnostaisikin mistä tuo pussi on tehty sekä mikä siinä palaa. Kuitenkin yhä hämmentää se, että kuinka saada nuo pyörimään tasaisesti kolmestaan yhtä kaukana toisistaan yhden irrotessa ja lähtiessä eri suuntaan.
- nojatuolitutkija
Owashi kirjoitti:
Ja kiinnostaisikin mistä tuo pussi on tehty sekä mikä siinä palaa. Kuitenkin yhä hämmentää se, että kuinka saada nuo pyörimään tasaisesti kolmestaan yhtä kaukana toisistaan yhden irrotessa ja lähtiessä eri suuntaan.
Materiaalina on 60 litran läpinäkyvä erittäin ohut ja kevyt muovisäkki. Palava materiaali on parafiini ja palamis aika noin 8-10 min. Pallo voi nousta jopa 1000m korkeudelle. Toinen teoria valoilmiölle on ehkä RC kopterit joihin on asennettu kirkkaat led lamput.
- Tuomari Isonenä
nojatuolitutkija kirjoitti:
Materiaalina on 60 litran läpinäkyvä erittäin ohut ja kevyt muovisäkki. Palava materiaali on parafiini ja palamis aika noin 8-10 min. Pallo voi nousta jopa 1000m korkeudelle. Toinen teoria valoilmiölle on ehkä RC kopterit joihin on asennettu kirkkaat led lamput.
Olen nähnyt Owashi - nimisen tyypin keskusteluita monta täällä, ja hän todellakin yrittää saada kannatustaan itselleen, ja todellakin minua itkettävää ja harmittavaa juttua "Ufo-uskojien loppu".
Olen nähnyt oikeita ufoja 2, ja sinä teet monesta valhetta, yritätkö uskottaa meille että avaruusolentojen alukset jne. ovat vain ihmisten tekemiä ajatuksia, jotka ovat tulleet mielen syövereihin, pelien, elokuvien ja kuunnelmien kautta, ja ne mitä näemme ovat olleet aivan jotain muuta kuin ufoa.
Minua tämäkin owashin keskustelu näkemieni videoitten perusteella suruttaa pahasti, että ihmiset vieläkin yrittävät uskottaa ihmisille ufojen olemassaolon Fake tyyppisten videoitten perusteella.
Hankkikaa elämä, minulla on elämä, mutta osa keskusteluista minua suruttaa koska ne eivät puhu avaruusolentojen oikeasta näöstä, eli ovatko pahoja vai hyviä. Minä en halua mitenkään osoittaa millään tavalla että olisin maailman paras ihminen , haluan vain tehdä tästä järkevän maakappaleen koska tulevaisuudessa tästä ei jää mitään jäljelle.
Emmekö kysy edes toisten avaruusrotujen apua, miksikö. Emme uskalla, pelkäämme "Avaruusolentojen salaisuuden paljastuvan" ja valtataistelua eri maitten välillä esim amerikan, joka on ikuinen tiedon piilottaja.
Owashi, kannattaisi pysyä vähän rauhallisemmalla radalla, eikä aina fake juttujen parissa, voisit vaikka piirtää hienon kuvan, ja nauttia elämästä, kyllä sinä ne avaruusolennot näet vaikka et tekisikään fakea, mutta jos teet fake juttuja, he eivät koskaan paljasta itseään sinulle, koska sinä et kunnioita heitä, etkä pidä samanarvoisina, niinkuin osaa meistä ihmisistä pidetään eri arvoisena, ja se tuottaa syrjimistä, kiusaamista, haukkumista. Joten Owashi, jos haluat näyttää meille jotain todellista, ota se kuva oikein eikä muokattuna, tiedän miltä ufot näyttävät.
Jos fakeat jokaisen ufo asian, voit saada ihmisten pään pyörälle niin että he lopettavat ufoihin uskomisen, muista se että yksikin ihminen voi vaikuttaa 4 ziljoonaan ihmiseen maapallolla.
Esimerkiksi minä jos tuon avaruus rotuja tänne, kaikki näkevät että he ovat todellisia, mutta sinusta huomaa että et edes usko niihin, koska sinulla ei ole todellista uskoa, minä tiedän todellisen uskon ufoihin.
Todellinen usko tarkoittaa sitä että ei yritä tehdä siitä mitään suurta juttua, vaan pitää sitä normaalina, mutta silti aina jossain välin pitää kertoa ihmisille vähän lisää Avaruusolennoista ja heidän todellisesta piirteestään, koska he eivät aina ole pahoja mitä sanotaan, kaikilta löytyy aina hyvä henki, ja mitä sieluun tulee, on hengen sisäinen voima sisällään joka vaikuttaa erilaisesti jokaisella ihmisellä.
Ei todellisella uskolla näytetä sitä että pitää ruveta suurta juttua synnyttämään yhdestä "Ufo sanaisesta jutusta". Mutta silti välissä tarvitaan kertojia kertomaan niistä, mutta silti täällä on niitä jotka ovat saaneet käsityksen tai yrittävät saada käsityksen ihmisille että he ovat merkityksettömiä, ja pahoja tai heitä ei ole olemassa. Silloin syntyvät fake juttujen määrä.
Tässä oli vähän aivoihin pantavaa juttuja.
Jos Owashi vihastuu tästä, niin tämä ei ollut vain sinulle, vaan kaikille vähän lisää tietoa minun käsityksieni perusteelta. nojatuolitutkija kirjoitti:
Materiaalina on 60 litran läpinäkyvä erittäin ohut ja kevyt muovisäkki. Palava materiaali on parafiini ja palamis aika noin 8-10 min. Pallo voi nousta jopa 1000m korkeudelle. Toinen teoria valoilmiölle on ehkä RC kopterit joihin on asennettu kirkkaat led lamput.
Joo, ei ole oikein varaa radio-ohjattaviin koptereihin vaikka sellaisesta olen haaveillutkin. Sen luulisi käyvän ilmi myös tuosta onnettoman kameran laadusta :P Ihan hauska teoria kyllä. Ja entä taas se kolmas valo joka lähti?
Tuomari Isonenä kirjoitti:
Olen nähnyt Owashi - nimisen tyypin keskusteluita monta täällä, ja hän todellakin yrittää saada kannatustaan itselleen, ja todellakin minua itkettävää ja harmittavaa juttua "Ufo-uskojien loppu".
Olen nähnyt oikeita ufoja 2, ja sinä teet monesta valhetta, yritätkö uskottaa meille että avaruusolentojen alukset jne. ovat vain ihmisten tekemiä ajatuksia, jotka ovat tulleet mielen syövereihin, pelien, elokuvien ja kuunnelmien kautta, ja ne mitä näemme ovat olleet aivan jotain muuta kuin ufoa.
Minua tämäkin owashin keskustelu näkemieni videoitten perusteella suruttaa pahasti, että ihmiset vieläkin yrittävät uskottaa ihmisille ufojen olemassaolon Fake tyyppisten videoitten perusteella.
Hankkikaa elämä, minulla on elämä, mutta osa keskusteluista minua suruttaa koska ne eivät puhu avaruusolentojen oikeasta näöstä, eli ovatko pahoja vai hyviä. Minä en halua mitenkään osoittaa millään tavalla että olisin maailman paras ihminen , haluan vain tehdä tästä järkevän maakappaleen koska tulevaisuudessa tästä ei jää mitään jäljelle.
Emmekö kysy edes toisten avaruusrotujen apua, miksikö. Emme uskalla, pelkäämme "Avaruusolentojen salaisuuden paljastuvan" ja valtataistelua eri maitten välillä esim amerikan, joka on ikuinen tiedon piilottaja.
Owashi, kannattaisi pysyä vähän rauhallisemmalla radalla, eikä aina fake juttujen parissa, voisit vaikka piirtää hienon kuvan, ja nauttia elämästä, kyllä sinä ne avaruusolennot näet vaikka et tekisikään fakea, mutta jos teet fake juttuja, he eivät koskaan paljasta itseään sinulle, koska sinä et kunnioita heitä, etkä pidä samanarvoisina, niinkuin osaa meistä ihmisistä pidetään eri arvoisena, ja se tuottaa syrjimistä, kiusaamista, haukkumista. Joten Owashi, jos haluat näyttää meille jotain todellista, ota se kuva oikein eikä muokattuna, tiedän miltä ufot näyttävät.
Jos fakeat jokaisen ufo asian, voit saada ihmisten pään pyörälle niin että he lopettavat ufoihin uskomisen, muista se että yksikin ihminen voi vaikuttaa 4 ziljoonaan ihmiseen maapallolla.
Esimerkiksi minä jos tuon avaruus rotuja tänne, kaikki näkevät että he ovat todellisia, mutta sinusta huomaa että et edes usko niihin, koska sinulla ei ole todellista uskoa, minä tiedän todellisen uskon ufoihin.
Todellinen usko tarkoittaa sitä että ei yritä tehdä siitä mitään suurta juttua, vaan pitää sitä normaalina, mutta silti aina jossain välin pitää kertoa ihmisille vähän lisää Avaruusolennoista ja heidän todellisesta piirteestään, koska he eivät aina ole pahoja mitä sanotaan, kaikilta löytyy aina hyvä henki, ja mitä sieluun tulee, on hengen sisäinen voima sisällään joka vaikuttaa erilaisesti jokaisella ihmisellä.
Ei todellisella uskolla näytetä sitä että pitää ruveta suurta juttua synnyttämään yhdestä "Ufo sanaisesta jutusta". Mutta silti välissä tarvitaan kertojia kertomaan niistä, mutta silti täällä on niitä jotka ovat saaneet käsityksen tai yrittävät saada käsityksen ihmisille että he ovat merkityksettömiä, ja pahoja tai heitä ei ole olemassa. Silloin syntyvät fake juttujen määrä.
Tässä oli vähän aivoihin pantavaa juttuja.
Jos Owashi vihastuu tästä, niin tämä ei ollut vain sinulle, vaan kaikille vähän lisää tietoa minun käsityksieni perusteelta.Mistä ihmeestä päättelet minun tekevän nuo ufot itse? Uskoisitte niihin paljon enemmän jos olisin laittanut nuo tiedostot tuntemattomalle ulkomaalaiselle sivustolle ja antanut linkin teille, ettekä tietäisi minun nauhoittaneen niitä. Mielestäni tuollainen syyttely on täysin kohtuutonta eikä liiku missään järjellisen keskustelun merkeissä.
Melko harva henkilö edes on kokenut ufoja tai avaruusolentoja, joten mistä ihmeestä tämä 'valiojoukko' osaisi keskustella muukalaisten hyvyydestä tai pahuudesta? :D Muutenkin on järkevää olettaa kehittyneemmän rodun olevan älykkäämpi, toisin sanoen siis rauhaa rakastava sillä ongelmat voidaan sopia muutenkin kuin kiristämällä tai muiden brutaalisten keinojen tavoin.
Myös heiltä palvelusten pyytäminen on hiukan hankalaa :P Kysyisin kyllä kovasti vaikka ja mitä, ja antaisinkin heidän mielekseen varmasti enemmän, mutta eivät ne tunnu tulevan taivaalta kotiovelleni asti :| Nuo olettamasi pelot taas ovat täysin omaa mielikuvitustasi.
En osaa piirtää :> Muuten kyllä, ja nautin kyllä elostani kovasti vaikka työllistättekin minua jatkuvasti. Kuinka samanarvoisuus liittyy avaruusaluksen 'fakettamiseen'? :D Et ole nyt samalla planeetalla menossa. Ennen kuin alat syytellä minua, niin kerro edes miten nuo videot ovat väärennöksiä.
Tuon jälkeen juttusi alkoivat mennä jo niin korkealentoisiksi että itketti. Suosittelisin kääntymään manaajan puoleen tai taukoa yliluonnollisista asioista, ne selvästikin vaikuttavat alati järkkyvään henkiseen tasapainoosi. Ai niin, enkä vihastunut :) Mielipiteet ovat tervetulleita, ajatelkaa kuitenkin ennen kuin mölyätte.- sesese
Owashi kirjoitti:
Joo, ei ole oikein varaa radio-ohjattaviin koptereihin vaikka sellaisesta olen haaveillutkin. Sen luulisi käyvän ilmi myös tuosta onnettoman kameran laadusta :P Ihan hauska teoria kyllä. Ja entä taas se kolmas valo joka lähti?
ihan kiva naru temppu....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1776660- 322382
- 1872129
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101403Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1171389- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,291029Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke11924