Hei kaikki. Olen 44-vuotias, 14-vuotiaan pojan äiti. Olen enemmän kuin huolestunut poikani messengerin käytöstä kuten myös yleensä tietsikan käytöstä. Hänen ollessaan nuorempi ajat tietsikan käyttöön olivat sovitut ja toimivat hyvin. Nyt murrosiässä olen antanut hänelle hieman vapauksia odottaen että hän jo osaisi itse päättää mikä on tarpeeksi. Poika sulkeutuu huoneeseensa (ei lukkojen taa) klo 9 illalla kun nuoremmat veljet menevät nukkumaan. Kun käyn katsomassa on mese päällä ja juttu luistaa. Nukkumaan menee n. klo 11-11.30. Aamulla poika on jo hereillä kun itse herään ja tietysti mese päällä. Kun hän tulee koulusta avaa ensitöikseen tietokoneen tai xboksin. Suurimaan osan ajastaan hän viettää omassa huoneessaan, käy kyllä joskus luistelemassa yms. Olen yrittänyt keskustella asiasta, uhkailla, takoa 'järkeä' päähän, selittää että on muutakin elämässä kuin mese ja tietsikka. Mikään näistä ei ole auttanut. Joskus minusta tuntuu että huolehdin turhaan mutta kun melkein joka päivä saa lukea lehdistä mihin nettiriippuvuus johtaa sitä väkisinkin alkaa pelottamaan. En haluaisi olla jäkättävä äiti vaan kaveri pojalleni tietyllä kunnioituksella. Nyt tuntuu että mitä tahansa sanon se käsitetään aina nalkutuksesi. Murrosikä on paha, ymmärrän sen mutta mihin asti raja voidaan vetää ennenkuin siihen on puututtava kovalla kädellä. Pojan koulu menee suht koht hyvin. Kielet erinomaisesti. Aika paha on 14.vuotiaalle enää laittaa kellonaikoja tietsikan käyttöön mutta mitä tehdä? Vai antaako ajan tehdä tehtävänsä eli toisinsanoen huolehdinko liikaa ja turhaan??? Jos jollakin olisi omia kokemuksia tai vaikka joku nuori antaisi oman mielipiteensä olisin kiitollinen kuulemaan.
terveisin ylihuolehtivaäitikö
terveisin ylihuolehtivaäitikö
Vastaukset 13
Vanhimmat
se varmaan on vaikeaa tuossa vaiheessa laittaa aikarajoja tietokoneen käyttöön, ehkä liian myöhäistä, en tiedä? Meillä lapset ovat suhtautuneet ihan hyvin rajoituksiin, hieman niistä aina kiistellään, mutta niinhän pitääkin olla.
Meillä 15- ja 13-vuotiaat saa olla internetissä 2 tuntia päivässä, klo 21 kone menee kiinni. Tämä johtuu osittain käytännön seikoista, kun lapsia on kolme ja vain yksi kone. Osittain siitä, että liika koneella olo on liikaa. Viikonloppuna saavat olla enemmän, mutta mielellään 2 tuntia kerrallaan.
Kone on olohuoneessa, jotta syrjäsilmällä voidaan katsoa, että mitä siellä tehdään. Jokaisen yksityisyyttä kuitenkin kunnioitetaan ja viestejä ei tutkita eikä mennä olan taakse kurkkimaan.
Olisi hyvä jos olisi muitakin harrastuksia, mutta valitettavasti tuo koneella olo aiheuttaa helposti jonkilaisen "kierteen" ja muut harrastukset jää...
Kiitos palautteesta. Sanoit että teidän tietokone on olohuoneessa. Nyt pitää kyllä kaataa kuppia omaan syliin. Nimittäin, poika säästi rahaa omaan tietokoneeseen vuosia. Teki kovasti töitä sen eteen. Tottahan hän silloin piti saada sen myös omaan huoneeseensa. Ehkä juuri siinä tuli tehtyä emämoka. Puolustukseksi voin sanoa että kun poika on kiltti, fiksu ja hyvinkäyttäytyvä ei totisesti tullut mieleen että siitä myöhemmin koituu tällaista murhetta. Hän ei itse tajua olevansa koukussa ja siitä edes keskusteleminen aiheuttaa hyminää ja hampaiden kiristelyä. Ehkä pitäisi vielä kokeilla sitä aikarajoitusta mutta kun hänen kavereillaan ei ole vastaavaa saattaa se tehdä hänestä kaveripiirissä jotenkin omituisen mammanpojan ja siitä saatetaan jopa kiusata ja kuka siinä tapauksessa saa syyn: äiti tietysti, eipä se silti minua haittaisi mutta kun en millään haluaisi välimme tulehtuvan.
Eikö tietokoneisiin ole mahdollista asentaa jonkinlaista estoa, ettei siellä voida luuhata koko päivää? Tai uhkaa viedä koko kone pois jos muu ei auta ja vie myös, jos uhkaus ei riitä. MUTTA: KEKSI JOKU MUU VIRIKE JOS POIKA ON TYLSISTYTTÄNYT PÄÄNSÄ TIETOKONEELLA NIIN, ETTEI OSAA ITSE TEKEMISTÄ ITSELLEEN KEKSIÄ! Tai lähtekää vaikka kimpassa syömään tai elokuviin. Tietokoneella oleminen pitää korvata jollakin mukavalla. Voithan yrittää ensin pehmeällä tavalla: älä nalkuta vaan sano, että nyt lähdetään elokuviin ja poika saa valita elokuvan, oli se mielestäsi kuinka typerä tahansa. Äläkä valita valinnasta, vaikka kuinka tekisi mieli, vaan ole kuin kaveri: kysy mitä mieltä poikasi oli ja kommentoi itsekin etsimällä elokuvasta jotain hyviä puolia. Ottakaa tavaksi mennä silloin tällöin paikkoihin, joista poika saattaisi olla kiinnostunut tai saattaisi kiinnostua jos vähän avittaisi. Kyllähän siitä narinaa tulee. Ei tuon ikäiselle pojalle voi olla mitenkään mieliksi, mutta kyllä se siellä pinnan alla kuitenkin vaikuttaa. Näet sen sitten joskus tulevaisuudessa. Teennäinen ei kuitenkaan kannata olla, rehellisyydessä on pysyttävä, mutta negatiivisistakin asioista (esim. huonosta elokuvasta) voi löytää yllättävän paljon hyviäkin asioita, kun vähän miettii.
Sellainen huomio vielä: jos otatte todella tavaksenne tehdä asioita yhdessä, yritä myös pysyä siinä tavassa. Teinit ei kehtaa ehdottaa vanhemmilleen, että mennään sinne tai tehdään sitä ja tätä. He mielummin esittävät vastahakoista. Siksi aloitteen on vielä tuossa vaiheessa lähdettävä yksinomaan sinulta.
Kiitos vastauksesta. Hyviä ideoita nuo kaikki mitä kirjoitit, mutta....Poika joka on 14v. ei todellakaan halua näyttäytyä äitinsä seurassa esim.elokuvissa. Sinne mennään kavereiden kanssa tai sitten imuroidaan kiinnostava elokuva netistä. Näin se vaan on enkä sitä paitsi ole ainoa äiti joka näin sanoo. Voit uskoa että olen yrittänyt kaikenlaista. Poika on fiksu ja muutenkin käyttäytyy asiallisesti ja juuri senvuoksi en haluaisi kanaemona asettaa kaikenlaisia aikoja ja uhkauksia jotteivat välimme tulehtuisi ja aiheuttaisi pahoja konflikteja muissakin asioissa. Kyllä meilläkin oli 2 tunnin aikaraja aikaisemmin ja toimi tosi hyvin. Nyt kun on laajakaistat tuntuu että joka kodissa lapset saavat käyttää mielinmäärin nettiä ja ainakin hänen kaverinsa. Mene sitten siihen väliin asettamaan rajoja. Asumme maaseudulla jossa ei paljon ole järjestetty tekemistä nuorisolle joita ei kiinnosta urheilu tms. Tää on niin hankalaa murrosikäisen kanssa, opetella pitää ja kärsivällisyyttä harjoittaa. Hyviä neuvoja kuitenkin annoit, kiitos siitä, ehkä yritän uudestaan siltä pohjalta.
"Poika joka on 14v. ei todellakaan halua näyttäytyä äitinsä seurassa esim.elokuvissa. Sinne mennään kavereiden kanssa tai sitten imuroidaan kiinnostava elokuva netistä."
oletko ottanut huoioon että netistä elokuvien imurointi on laitonta ja viranomaiset tutkivat sitä. Siitä on mielestäni Suomessakin annettu tuomio, jossa oli äivän järkyttävän suuret korvaukset. Jos poikasi jäisi kiinni se joutuisi maksamaan tekijänoikeuksista korvauksi ehkäpä isoillekkin amerikkalaisille elokuva yhtiöille.
Suosittelin olemaan hyvin tarkkana ettei noita imurointeja tapahtuis
Olen kyllä tietoinen näistä korvausjutuista ja poliisitutkinnoista, mutta....elokuvia voi katsella netissä ja myös tallentaa esim. dvd:lle kuten myös musiikkia kunha se tulee OMAAN KÄYTTÖÖN. Korvausjutut ovat kaikki johtuneet siitä että imuroinnin seurauksena on koneelle päässyt hakkeri joka on sujauttanut mukaan ohjelman joka jakaa tiedostot edelleen muille käyttäjille. Näistä olemme poikani kanssa keskustelleet eikä sensuhteen ole odotettavissa ongelmia. Suojaukset hänen tietokoneellaan on parhaat mahdolliset, esim. levitys edelleen on estetty. Kiitti kuitenkin palautteesta.
Olet poikasi äiti, et kaveri. Joskus pitää olla "nipo" tai "nalkuttaja", ei 14-vuotias ole vielä aikuinen ja valmis päättämään kaikista asioista itse. Jos sinä et kanna poikasi tukena huolta hänestä ja hänen tulevaisuudestaan, niin kuka? Kaupallinen nettifirma? 14-vuotias kaveri? Kaikki teinit aina sanovat (15 vuoden työkokemuksella uskallan sanoa näin), että "kaikki mun kaverit saa sitä ja tätä, miksen minä". Useimmiten ao. jutut on rankasti liioiteltuja, eli on ne rajat muissakin perheissä. Soita vaikka kokeeksi poikasi parhaan kaverin perheeseen ja kysy. Ja vaikka jossakin perheessä elettäisiin kuin siat pellossa, ei se välttämättä ole sinulle ja sinun lapsellesi paras. Itse olet lapsesi tilanteen paras asiantuntija ja jokin sinua selvästi huolestuttaa, joten tilanteeseen on tultava muutos.
Mannerheimin lastensuojeluliiton uudessa tietopankissa on hyviä vinkkejä tähänkin asiaan, katso esim. sopimus netinkäytöstä:
http://jkk.mll.fi/lapsetjamedia/saannot_saannot.php
Tsemppiä, murrosikäiset testaavat ihan tarkoituksella myös rajojaan, helppoa niiden vetäminen ei ikinä ole. Nettiin voi aikuinenkin addiktoitua, ja ei kannata odottaa, kunnes poikasi koulu alkaa mennä huonosti. Valitettavasti näitä nuoria (yleensä poikia) on jo ihan liikaa, joilla peruskoulu menee retuperälle tietokoneen liiallisen käytön takia.
Syy miksi kyselin tätä asiaa tällä palstalla oli alunperin se, olenko huolissani turhaan!? Näitä vastauksia lukiessani olen pähkäillyt mikä olisi vaihtoehto esim. jos rajoittaisin netinkäyttöä viettäisikö poikani sitten 'kylillä' aikaansa ja äiti kotona miettisi missähän se poika taas luuhaa? Neuvoja annettiin myös harrastuksien hankkimisesta. Hän pelasi lätkää 3 vuotta mutta joutui lopettamaan kun harkat ja matsit alkoivat häiritä koulua. Mistä löytyy se äiti tai isä joka raahaa poikansa väkisin esim. urheilemaan tai muuhun harrastamiseen kun kiinnostusta ei niihin ole? Hänellä on kavereita noin 5-6 eikä kukaan heistä harrasta mitään. Seuraavaksi joku kenties ehdottaa että vaihda pojan kaveripiiri. Elokuvat on tietysti parempi vaihtoehto tietokoneelle ja varmasti häntä kuskaisin ja olenkin kuskannut, mutta sehän kuitenkin maksimissaankin on kerran viikossa. Kyllä näitä kaikkia vaihtoehtoja olen käyttänyt ja mielessäni pohtinut. Useimmat ovat kuitenkin sitä mieltä että pitää laittaa kova kovaa vastaan ja yksinkertaisesti sammuttaa kone kun tiimalasi täyttyy. Se olisi vain helpompaa jos siihenkin löytyisi pätevä syy jonka poikakin ymmärtää. Ei murkkuikäiselle mene perille joku riippuvuus-juttu tai näkökyvyn heikkeneminen. Murkkuikäiselle ne ovat tapoja jolla aikuinen ns tekee kiusaa. Meillä ei koskaan ole paljon noteerattu mitä muilla kavereilla on tai mitä muiden kaverit tekevät jos puhutaan materiaalisista asioista. Tässätapauksessa on pikkuisen enemmän kysymys myös henkisestä puolesta ja kavereiden silmissä itsetunnon pitämisestä. Sitä et varmasti sinäkään oman lapsesi kohdalla haluaisi että häntä kiusattaisiin siitä kuinka nipo hänen äitinsä on.
Nämä asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia mutta vaikka saattaa tuntua että olen aika 'lammas' äidiksi, rajat ovat meillä jokaisella kolmella pojalla olleet hyvin tarkat. Nyt vain taisin tehdä virheen siinä kun annoin hieman vapauksia liian aikaisin. Ehkä on aika ottaa hitusen niistä takaisin. Silti uskon että äiti ja isä voivat olla myös kavereita lapsensa kanssa menettämättä silti auktoriteettiaan.
Kiitos palautteesta
En usko, että olet huolissasi turhaan. Nuorihan vielä opettelee rajojaan, ja miten tahansa hyvä ja hyödyllinen harrastus voi mennä "yli" eli alkaa viemään liikaa aikaa. Seuraukset on usein sen verran hitaita, ettei niitä tosiaan ole helppo havainnollistaa murkkuikäiselle, esim. kouluvaikeudet liiallisen tietokoneen käytön takia ilmenevät usein pikku hiljaa. Tsori, jos vaikutin liian kireältä asian suhteen, olen vain todella surullisia esimerkkejä nähnyt aivan liian monta kertaa, kun fiksu nuori sössii koulunkäyntinsä ja samalla valitettavasti myös tulevaisuutensa :-(.
Meillä murkkuikäisillä on nimenomaan purrut kaverien suhteen tuo "äiti/isä tekee elämästäni h_ttiä, jos en tule ajoissa kotiin/tee läksyjä nyt/ ole kotona ruoka-aikaan tms". Riippuu varmasti tosi paljon kaveripiiristä, mutta ns. nörtin leiman on saanut helpommin sillä, että nuori itse haluaa esim. mennä kotiin tekemään läksyjä kuin että on pakko, koska "mun ihan hirvee mutsi niin sanoo".
Nuorilla ei minustakaan pidä olla liikaa harrastuksia, eikä missään nimessä väkisin pakottamalla saa muuta kuin vatsahaavan itselleen ja lapsilleen. Auttaisiko, että sopisitte tietyt ajat joka illalle tietokoneen käyttöön, ja tietyt ajat perheen yhteiseen yhdessäoloon: kotitöihin, ruokailuun, pelaamiseen, tv:n katseluun tms. eli nuorella olisi "velvollisuus perheenjäsenenä" osallistua yhdessäoloon joka ilta klo x-x? Ja se olisi ihan tavallista kotona tai lähistöllä olemista, ei mitään äidillekin stressavaa autorumbaa pitkin maakuntaa. Jos jokaisella perheenjäsenellä on vuorollaan oikeus ehdottaa, mitä tänään tehdään, siitä tulee helposti itseään ruokkiva, positiivinen kierre.
Kiitos ehdotuksesta. Yhteinen 'ilta-aika' voisi purea. Hankalan asiasta tekee se että kolme poikaani, 7v., 11v. 14v., ovat niin erilaisia luonteeltaan ja ikäerot heidän välillään vaikeuttaa sitä yhteistä tekemistä tosi paljon. Otetaan esimerkiksi vaikka pelien pelaaminen (noppa- lauta- kortti-pelien) on hirveän hankalaa löytää peli joka kiinnostaisi 14 vuotiasta ja olisi tasoltaan sopiva 7 vuotiaalle. Olen mielenkiinnolla seurannut tv:stä brittisarjaa jossa lastenhoitaja 'nanny' tulee apuun hankaloiden lasten kesyttämiseen. Tämä nainen on useasti teroittanut miten vanhempien on annettava aikaa jokaiselle lapselleen myös erikseen. Toteuttaminen vaan on tosi hankalaa kun työajat meillä ei kummallakaan ole klo 7-16. Myös viiden hengen talous verottaa äidin aikaa lapsilleen erittäin paljon. Eikä nämä tosiaankaan ole tekosyitä. Yrittäjänä tämän perheen vetäminen ja siitä huolehtiminen on rankkaa puuhaa että usein illalla on niin puhki ettei jaksa muutakuin koneellisesti tehdä ne pakolliset työt, iltapalat, tiskit, pyykinpesut yms. Tiedän...organisoimalla pääsee jo pitkälle mutta vaikka kuinka haluaisi antaa sitä aikaa lapsilleen, keksiä kaikkea puuhaa, antaa virikkeitä sitä aikaa vaan ei ole niinpaljon. Mutta...yksi positiivinen asia sentään on jo saavutettu. Aamuisin ei tietokone ole ollut päällä kahteen aamuun, jippiiii.
Ei kukaan ole koskaan sanonut että vanhemmuus olisi helppo juttu mutta voi miten sen osaisi ottaa niin ettei polttaisi itseään aivan loppuun. Tämä vanhempi poikani on vielä ns. helppo juttu kuitenkin, luonteeltaan sävyisä mutta joskus tulikiukkuinen. Kaksi nuorempaa itsepäisiä ja ns. tahtolapsia. Saapa nähdä miten äiti pärjää kun he tulevat murkkuikään. Onneksi tietsikka ei ole saanut paljonkaan sijaa heidän elämässään....vielä.
Kiitos tosi paljon vinkeistä!!!
"Yrittäjänä tämän perheen vetäminen ja siitä huolehtiminen on rankkaa puuhaa että usein illalla on niin puhki ettei jaksa muutakuin koneellisesti tehdä ne pakolliset työt, iltapalat, tiskit, pyykinpesut yms."
Tarkoitatko että itse teet kaiken? Teillä on 7-, 11- ja 14-vuotiaat lapset. Kyllä tiskit, pyykkikoneen pyörittäminen, ym. onnistuu myös heiltä. Jakakaa töitä, niin ehditte viettää myös yhteistä aikaa.
No olihan neuvo??? Pyykin lajittelu, pesukoneen käyttö, kuivaajan käyttö tai pyykin kuivumaan ripustaminen onnistuu varmaan 7 ja 11 vuotiaalta??? Hetkinen! Tottahan he osaavat tyhjentää tiskikoneen ja täyttää, vuorot ovat jokaisella sovittu. Iltapalaakin laittavat joskus itse, siistivät huoneensa ym. Mutta jos luulet että siinä on kaikki mitä perheen pyörittämiseen tarvitaan ehkä sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta tai sitten olet onnistunut tekemään lapsistasi todellisia kotikoneita, onnittelut ja samalla valittelut!
Enpä tiedä auttaako tämä,mutta meillä on ajat tietsikalle.Sinne ei saa mennä ennen ku läksyt on tehty ja tietsikka menee kiinni klo 20.