Olemme seurustelleet vajaan vuoden ja olemme kumpikin yli parikymppisiä. Seksi sujuu muuten mukavasti, mutta en vieläkään ole saanut selville mistä mieheni sängyssä pitää.
Rakastellessamme mies esim. työntää sormensa peppuuni ja kysyy tykkäsinkö siitä. Vastaan myöntävästi jos nautin siitä, mutta jos ei tunnu hyvältä, otan hänen kätensä pois. Mies kyselee usein hyväillessään mikä tuntuu hyvältä ja mistä tykkään. Yritän ohjailla hänen käsiään.
Sitten kun minä hyväilen häntä ja kysyn mikä tuntuu erityisen hyvältä, mies vastaa "en tiedä". Jos hyväilen samalla hänen kiveksiään ja kysyn tykkäätkö, mies vastaa "en tiedä". Miksei hän voi kertoa minulle jos tykkää / ei tykkää?? Tulee vaan itselleen sellainen olo, etten osaa hyväillä häntä oikein tai että teen jotain väärin. Olen kokeillut samoja juttuja hänelle mistä entinen kaverini tykkäsi, mutta en ole saanut käsitystä pitääkö hän niistä vai ei. Ja kun hyväilen häntä, hän makaa hiljaa paikoillaan etten pysty eleistäkään päättelemään.
Mieheni on sanonut, ettei pysty/halua puhua niistä asioista. Kertoi, ettei ole koskaan puhunut niistä eikä halua nytkään. Miksei näistä asioista voi puhua? Rakastellessamme hänellä ei ole estoja ja on halukas kokeilemaan uutta. Olen itsekin sängyssä ujo, mutta miten saan hänet kertomaan miten hyväilen hänet taivaisiin? Kaikki miehet kun ei tykkää samasta. Miten saan hänestä ulos sen, mistä juuri hän tykkää??
Rakastellessamme mies esim. työntää sormensa peppuuni ja kysyy tykkäsinkö siitä. Vastaan myöntävästi jos nautin siitä, mutta jos ei tunnu hyvältä, otan hänen kätensä pois. Mies kyselee usein hyväillessään mikä tuntuu hyvältä ja mistä tykkään. Yritän ohjailla hänen käsiään.
Sitten kun minä hyväilen häntä ja kysyn mikä tuntuu erityisen hyvältä, mies vastaa "en tiedä". Jos hyväilen samalla hänen kiveksiään ja kysyn tykkäätkö, mies vastaa "en tiedä". Miksei hän voi kertoa minulle jos tykkää / ei tykkää?? Tulee vaan itselleen sellainen olo, etten osaa hyväillä häntä oikein tai että teen jotain väärin. Olen kokeillut samoja juttuja hänelle mistä entinen kaverini tykkäsi, mutta en ole saanut käsitystä pitääkö hän niistä vai ei. Ja kun hyväilen häntä, hän makaa hiljaa paikoillaan etten pysty eleistäkään päättelemään.
Mieheni on sanonut, ettei pysty/halua puhua niistä asioista. Kertoi, ettei ole koskaan puhunut niistä eikä halua nytkään. Miksei näistä asioista voi puhua? Rakastellessamme hänellä ei ole estoja ja on halukas kokeilemaan uutta. Olen itsekin sängyssä ujo, mutta miten saan hänet kertomaan miten hyväilen hänet taivaisiin? Kaikki miehet kun ei tykkää samasta. Miten saan hänestä ulos sen, mistä juuri hän tykkää??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ensimmäinen asia, jonka kyllä varmaan tiedätkin, niin älä koskaan (vahingossakaan!) sano kaverillesi, että "Mikset sä tykkää kun mun entinenkin tykkäsi?!"
En tietenkään vertaa enkä ole vahingossakaan sanonut miehelleni mitään tuon suuntaista! Naisena kun en voi tietää mikä juuri tästä miehestä tuntuu erityisen hyvältä, niin pakkohan sitä on testailla toimiiko samat konstit nykyiseenkin kun muuten ei tunnu selvää saavan. Eikä nuokaan konstit tunnu auttavan.
Eleistähän sen saisi selville tuntuuko hyvältä vai ei, mutta mitäs sitten kun mies vain makaa hiljaa ja saa vain arvailla miettiikö hän "tuntuu hyvältä, jatka rakas" vai "lopettaisit jo kun ei tunnu miltään".
Näytin vaimolleni miten runkkaan. Siis kerroin koko ajan miltä tuntuu ja mistä ja mistä haluaisi juuri milloinkin jonkun hyväilevän tai muuta tekevän. Kovin oli tekninen suoritus ja vielä aika paljon ns, ujostutti silloin mutta NYT vaimoni tietää mitä haluan tahdon ja SE ON GUTAAAAAAA.....
Ja teimme myös saman toisinpäin.......
Hyväillessäni miestä käsin kerroin hänelle että haluaisin tietää mistä hän tykkää oikein paljon. Pyysin häntä hellästi opastamaan minua, mutta vastaus oli jyrkkä ei. Sitten kysyin mitä hän haluaa että tekisin hänelle. Vastaus oli jälleen en tiedä. Eli siis miten saan mieheni kertomaan mitä HÄN haluaa? Vinkkejä kaivataan kovasti sillä omani on jo käytetty.
Miehenä sanoisin, että sillä ei ehkä olekaan niin kauheasti väliä, mitä nainen tekee miehelle. Mieskin voi kaivata vain hellyyttä ja välittämistä. Ei sen tarvitse olla jotakin tiettyä fyysistä tekemistä. Naisen orgasmi voi olla kovankin työn takana, monet kun eivät saa helposti sitä yhdynnässä. Siksi tarvitaan paljon viitseliäisyyttä ja taitoa ja tietenkin välittämistä, että se onnistuu. Miehen pitääkin kysellä ja selvittää, mikä naisesta tuntuu hyvältä. Joillekin mieheille se voi olla kova paikka, jos tuntuu siltä, ettei pysty tyydyttämään naistaan. Mies toisaalta saa ehkä liiankin helposti. Teet mitä hyvänsä, mieheltä tulee jossakin vaiheessa. Miehen on siis helppo tyytyä siihen, mitä saa naiselta. Seksinne on suklaakakkua hänelle, teitte mitä hyvänsä.
Ehkä miehesi haluaa jotakin sellaista, jota hän ei kehtaa pyytää, koska hän on ilmeisen tyytyväinen muutenkin. Oletko koskaan ottanut häneltä suihin? Onko hän ikinä edes pyytänyt sitä? Jospa hän haluaa olla alistettu. Kokeile sitoa hänet liinoilla sänkyyn ja silmälaput silmille. Sitten käyt hänen kehonsa läpi sentti sentiltä ja näet, mikä kiihoittaa häntä. Jos hänen pelinsä on puolierektiossa, näet koskettelujesi vaikutuksen heti. Etsi hänen eroottisimmat kohtansa äläkä käy heti kiinni penikseen. Kiusoittele häntä. Sillä tavalla hän tulee ehkä osoittaneeksi, mitä hän kaipaa. Kutittele häntä sulalla, kynsillä ja voit käyttää myös hierontaöljyä. Pussaile ja nuole häntä joka paikasta. Lopuksi tulet päälle tai runkkaat häntä.
Oletko kokeillut työntää sormesi hänen anukseensa? Jos hän ei tykkää niin luulisi panevan hanttiin. Ei kaikki tykkää puhella sängyssä seksin aikana. Eleet on siinä parempia, mutta sä joudut silti harrastamaan ajatustenlukua. Ei kai sille voi mitään.
Olen itsekin miettinyt samaa, että haluaako mies jotain sellaista jota ei uskalla/kehtaa kertoa minulle. Hyväillessään minua hän työnsi sormensa peppuuni ja kysyi tykkäänkö. Haluaako hän ehkä saman että tekisin sen hänelle, sitä en tiedä. Annoin kerran käsieni vaellella hänessä sillä alueella ja kysäisin pitääkö hän siitä. Vastaus oli "kun en tiedä". Eikö hän uskalla myöntää sitä jos hän pitää siitä? Pitääkö minun vain kokeilla mennä pidemmälle ja työntää sormeni sinne mitään kyselemättä? Mitäs jos hän ajatteleekin että "lopeta" mutta ei uskalla sanoa sitä minulle ja minä vain jatkaisin? Tuntisin itseni idiootiksi ja haluaisin vajota siinä tilanteessa maan alle.
Kerran ehkä liiankin turhautuneena sanoin "etten voi tietää mitä haluat, en ole mikään ajatustenlukija" johon mieheni vastasi "hyvä niin". Mahtaako hänellä todella olla jotain mitä ei voi kertoa minulle? Haluaisin että hän pystyisi luottamaan minuun täysin.
Joo, tossa kohtaa voit toki olla rohkeampi, jos hän ei ole tähänkään asti estellyt. En usko, että mies panee hanttiin, koska en usko, että se voisi olla kovin vastenmielistäkään. Sit tietysti, jos sattuu, mutta kyllä sä sen huomaat. Muista tehdä se hitain, varovaisin liikein, ei nopeasti edes-takaisin. Samaan aikaan voit runkata häntä toisella kädellä. Yhteisvaikutus on se paras. Hän ei ehkä edes laukea pelkästään anuksesta. Tuon jutun tekemisessä on se hyvä puoli, että poikkeat sillä sopivan paljon tavanomaisesta seksistä. Seksi on miehestä harvoin oikeasti huonoa saati vastenmielistä. Heh, asteikko menee jotenkin näin: keskinkertaista, hyvää erittäin hyvää, taivaallisen hyvää, jne... Jos se kuitenkin on selvästi huonompaa, kuin muu seksi, ehkä saat hänestä sen tiedon sanallisesti tai sanattomasti. Muista, että lahjomaton mittari tässäkin kohtaa on erektio tai se, kuinka nopeasti hän laukeaa. Jos peräaukon kutittelu jouduttaa laukeamista, niin ei se kovin huono juttu voi olla. Mutta muista, että aluksi asiaan vaikuttaa uutuudenviehätys ja jännitys. Kokeile ja kerro miten sujui :-)
miehen on lähes PAKKO kertoa sinulle, mistä pitää, koska kerran kysyt asiallisesti ja olet kiinnostunut. Jos miehesi sanoo tuollaiselle pyynnölle jyrkän ein (mikä on minun mielestäni vähintäänkin omituista, sillä tavoitteenasihan on HÄNEN nautintonsa, ja olet kiinnostunut hänestä) niin oletko varma ettei taustalla ole hyväksikäyttöä tms? Jonka takia mies ei pysty puhumaan? Entä jos hänellä on joitakin "poikkeavia" tai erikoisia fantasioita, joista ei kehtaa/uskalla puhua sinulle?
Tuossa tilanteessa, jos mies ei yhtään kertoisi, mistä pitää, ja vielä lisäksi makaisi hiljaa kun yrittäisin parhaani, multa loppuis aika äkkiä koko kiinnostus!
Entä jos selität miehelle, että se tuntuu sinusta pahalta, kun hän ei kerro mitään ja että haluaisit edes vähän tietää, millaisista hyväilyistä hän pitää, jotta voit olla hänelle oikein hellä ja ihana? Tai edes että hän vastaisi sinun hyväillessäsi, miltä mikäkin kosketus tuntuu, eikä sanoisi "en tiedä"? Jos mies yhä sanoo, ettei halua puhua, niin sinuna joko
a. lopettaisin sänkypuuhat ja sanoisin miehen ehdotteluihin "ei kiinnosta", kunnes hän lopulta tajuaisi, että sulkeutuneisuus loukkaa minua todella, TAI
b. harrastaisin vain pikapanoja, joiden aikana en suutelisi enkä hyväilisi ollenkaan miestä, hieroisin vain itseäni ja pitäisin silmiä kiinni ja olisin omissa maailmoissani. Miehen kysyessä miksi noin teet, sanoisin että en viitsi sua hyväillä jos se ei kerran miltään tunnu, pidetään sitten huoli vain omista nautinnoistamme jos ei kerran niitä voi jakaa!
Mielestäni tuollainen asia kuuluu kuitenkin molemmille, ja luulisi miehen olevan imarreltu siitä, että haluat miellyttää häntä ja ajattelet hänen nautintoaan. En viitsisi itse mykkää puupökkelöä kauaa nuolla/ hyväillä! Jos hyväilet miestä, ja hän makaa hiljaa, sano, että "suthan vois korvata puhallettavalla seksinukella.."
Siis: Koita vielä puhumalla saada puhehanat aukeamaan. Jos ei toimi, kerro että hänen vastaamattomuutensa loukkaa sinua etkä voi ymmärtää, miksi et saisi tuottaa hänelle parasta mahdollista nautintoa? Kysy, onko hänellä niin oudot fantasiat, ettei kehtaa puhua niistä. Lopuksi, ellei nuo toimi, siirry sanoista tekoihin ja toteuta jompi kumpi vaihtoehto a. tai b. Luulis että toimii! :)
Kysymyksen esittäjä on varsin poikeuksellinen nainen kun hän pyrkii ottamaan miehen noin hyvin huomioon. Ihailtavaahan se on, mutta yleensä ei ole tarpeellista mennä noin pitkälle, vähempikin riittäisi. Mies osoittaa vastaavasti kiitettävää aktiivisuutta naisen mielihalujen kartoittamisessa. Ongelma ei selvästikään ole ensisijainen tai kriittinen sikäli, että parisuhde tuskin on vaakalaudalla vaikka ongelmaan ei löytyisi tyydyttävää ratkaisua.
Miehen haluttomuus esittää omia toiveitaan voi johtua monesta syystä, mm kainoudesta, joka on toisaalta merkki siitä, että mies on varsin herkkätunteinen.
Ja sinä ehdottaisit ratkaisukeinoksi kiristystä? Kasvattaisit miehen suorituspaineita ja ajaisit suhteen täydelliseen umpikujaan. Sanonpa sulle, että näin herkissä asioissa uhkailu ja pakottaminen eivät taatusti toimi. Jos miehellä on mahdollisesti jotakin ongelmia taustalla, pakkotilanne kaataa nämäkin ongelmat miehen päälle ja alleviivaa hänen huonouttaan sängyssä. Tervemenoa loputkin itsetunnosta. Vain rakkaudella ja välittämisellä voi saada jotakin kestävää aikaiseksi. Tiukka linja sopii vain silloin, jos mies on jäänyt kiinni pettämisestä tms ja silloin pitää tehdä kerta kaikkiaan selväksi, että moinen touhu ei vetele, mikäli ylipäätään enää haluaa sellaisen jälkeen jatkaa suhdetta.
Minkki, saanko kysyä minkä ikäinen olet? Oletko hukannut montakin poikaystävää viime vuosina?
Olen 24. Minulla on ollut sama mies nyt 8 vuotta. Kukaan ei ole vielä koskaan minua jättänyt. Itse olen jättänyt pari tapausta.
Tiedän, että ratkaisuehdotukseni oli raju. Kuitenkin, ne olivat vain ehdotuksia, ja kyseessä olivat minun omat mielipiteeni. Kirjoitinkin, että NÄIN MINÄ TEKISIN vastaavassa tilanteessa.
En halua olla julma. Ymmärrän, että asiat voivat olla kipeitä ja herkkiä, ja ymmärrän myös, ettei kaikesta ole helppo puhua. Kuitenkin, mielestäni jos kyseessä on pidempiaikainen tositarkoitus-suhde, pitää pystyä olemaan rakkaalleen avoin! Esim. jos mieheni kertoisi minulle, että hänellä on takana esim. hyväksikäyttöä, eikä hän pysty puhumaan siitä, hyväksyisin sen selityksen. (Saattaisin myös ehdottaa miehelle ammatti-keskusteluapua eli psykologia, jossa hän voisi purkaa trauman) Tuollaista täydellistä sulkeutumista en hyväksy.
Sinustakin olisi varmaan ikävää yrittää kaikkesi sellaisen tytön eteen, joka makaisi paikallaan hiljaa kuin hengetön, vaikka näyttäisit kaikki parhaat temppusi?? Joku toinen ei ehkä ota tuota vakavasti, minä taas pidän seksiä tärkeänä osa-alueena suhteessa ja haluan saada palautetta tekemisistäni sängyssä. Kun siis puhutaan pidemmästä suhteesta.
Ehdotuksieni a. ja b. tarkoitus oli lähinnä saada mies ymmärtämään, että nainen on tosissaan. Että miehen silmät avautuisivat sille, että tuo oikeasti välittää minusta ja minun nautinnosta, ja olen ollut nyt vähän tyly kun en ole mitään viitsinyt puhua. Ja näin saataisiin asioista puhuttua ja solmuja avattua.
Ymmärsitkö nyt pointtiani paremmin? :)
Olen samaa mieltä 4kymppisen kanssa tämän suhteen. En halua enkä voi pakottaa häntä sanomaan mistä tykkää. Mies on hyvin hellä sängyssä. Hänestä löytyy juuri sen verran sitä herkkyyttä, että pakottamalla hänet kertomaan hän ehkä menisi lukkoon. Tai työntäisin hänet kauemmas luotani. Ajattelin tilannetta omalle kohdalleni ja ainakaan minun kohdallani tuo ei toimisi, koska olen itse sen verran herkkätunteinen. Jos mies rupeaa kesken seksin komentelemaan ja käskemään, niin siitä hetkestä lähtisi kyllä into saman tien ja ehkä loukkaantuisinkin asiasta.
Okei, ehkä konstisi toimivat hyvin nuorilla pareilla, silloin kun ollaan muutenkin vielä särmikkäämpiä.
Tunnistan miehesi ongelman jossain määrin. Minustakin on aivan hirveän vaikeaa puhua joistakin asioista, tosin lähinnä tunteista. Puhumaan vaatiminen saa minut aivan lukkoon. Seksissä pystyn olemaan paljon avoimempi.
Jospa miehellesi nimenomaan puhuminen on se ongelma? Voisitko ehkä sanoa hänelle että haluaisit kokeilla kaikenlaista kivaa, ja että hänen ei tarvitse sanoa mitään mutta arvostaisit kovasti jos hän ottaisi kätesi pois silloin kun ei pidä siitä mitä teet ja vaikka kevyesti pitäisi kättään sinun kätesi/hiustesi päällä silloin kun tykkää siitä mitä teet? Pelkään että pelkästä erektion vahvistumisesta/heikkenemisestä päätelmien tekeminen voi myös johtaa harhaan sillä pelottavassa/stressaavassa tilanteessa erektio heikkenee vaikka mies pitäisikin siitä mitä teet. Tarkoitan, että vaikka mies pitäisikin vaikka tietynlaisesta suuseksistä hän ei voi keskittyä siihen jos ajattelee että häneltä vaaditaan nyt suullista vahvistusta asialle.
(Tekninen sivuhuomautus: olen myös huomannut että oman mieheni erektio heikkenee kun hyväilen anusta sormella tai kielellä, vaikka mies tykkää siitä ihan mielettömästi. Erektio ponnahtaa sitten takaisin kun lopetan, usein entistä vahvempana! Jokin biologinen oikku.)
Ihan aluksi ehkä voisit pyytää miestä vain siirtämään kätesi/pääsi muualle silloin kun hän ei pidä siitä mitä teet, jos omien toiveiden ilmaiseminen on hänelle ylivoimaista ja tuntuu jotenkin väärältä. Myöhemmin, jos hän rentoutuu, voisit pyytää häntä osoittamaan kosketuksella kun hän pitää siitä mitä teet ja lopulta, jos onnistuu, hän voisi hellästi siirtää kätesi/suusi sinne missä sitä tarvitaan.
Ehkä hänellä on perinteinen naisten ongelma - ei kehtaa sanoa mistä pitää siltä varalta että mies ei haluaisikaan/jaksaisikaan sitä tehdä! Eli hän ei uskalla hakea itsekkäästi omaa nautintoaan vaan hakee sitä vain sinun nautintosi kautta.