montako

montako kertaa viikossa uskaltaa juoda pullon ykkösolutta?mitä tekee lapselle jos ottaa vaik joka ilta yhden?
7880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aikaisemmin sanottiin, että turvallisesti voisi nauttia 1-2 annosta alkoholia kerrallaan pari kertaa viikossa. Nykyään kuitenkin tutkimukset ovat osoittaneet, että jo tämä määrä voi aiheuttaa sikiölle vakavampiakin hermostollisia vaurioita.

Vertailun vuoksi: alle kolme vuotiaalle lapselle 1 pullo III-olutta voi olla tappava annos. Jokainen voi sitten päätellä, miten se vaikuttaa sikiöön.

Tästä syystä nykyään neuvoloissakin suositellaan täydellistä 0-linjaa.

sitä mitä alkoholi tekee lapselle, ei voi yksittäisen lapsen kohdalla ennustaa. Joillakin voi ilmetä ylivilkkautena, toisilla oppimishäiriöinä, kenellä mitenkin.

Äänestä

Eipä varmaan ihan joka ilta kannata sitä yhtä ottaa, mutta kyllä mulle on ainakin neuvolan terkat ja lääkärit sanoneet että ihan huoletta voi sen saunaoluen ottaa tai silloin tällöin lasin punaviiniä. Itse olen raskausaikana kokonaista kaksi kertaa ostanut yhden siiderin ja kummallakaan kerralla en saanut juotua loppuun asti kun ei vaan kertakaikkiaan maistunut..

Äänestä

pitäisi JOKA ilta ottaa yksi? omituista, ettei vaan olisi alkoholiongelmaa? :/

Äänestä

oli täälläkin neuvolatädin ohje. Sanoi kanssa siitä että uusien tutkimuksien perusteella ei kannata ottaa yhtään. Itse en kyllä ajatellut ottaa yhtään. No nyt on selvitty puolet ilman, niin miksei toistakin puolikasta :) varsinkin kun ei edes tee mieli. Kyllä itsekuria pitää vähän olla :)

Äänestä

Itse olen joskus, kun on kaljaa tehnyt mieli, juonut alkoholittoman oluen tai siiderin ja minusta ne ovat maistuneet jopa paremmilta kuin holillinen vastaava. En halua minäkään ottaa sitä riskiä ja sitten jossitella, jos vaaville tulee jotakin vaurioita.

Äänestä
  • Johan ollaan kielteisiä, kun kysyjä kuitenkin kysyi ykkösoluesta jossa ei alkoholia ole kuin nimeksi eli humalaa et sitä juomalla saa.
    En osaa antaa oikeaa vastausta, mutta tosiaan alkoholiton nikolai esim minusta oli todella hyvää kun iski kaljan himo..
    Huvittavaa sinänsä, minä en koskaan ole pitänyt oluesta ja sitten raskaana ollessa se olis herkkua.

    Äänestä

raskaanaoleville lukee jotain että pari pulloa kolmosta voi juoda viikossa ilman että se on todettu haitalliseksi sikiölle. Niin eiköhän yksi kolmois pullo vastaa kaksi ykköspulloa.
Tietenkin on parempi olla juomatta kun juoda, mutta eiköhän se o kuitenkin kaikkien oma asia jos haluaa yhden kaljan silloin tällöin ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maija kirjoitti:

montako kertaa viikossa uskaltaa juoda pullon ykkösolutta?mitä tekee lapselle jos ottaa vaik joka ilta yhden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu