... ihan kaikkeen. koko ajan on käsittämättömän paha olla, ja jos jollekkin siitä edes hieman vihjaisen, ei sitä oteta tosissaa. enkä osaa suoraankaan puhua. en ole koskaan pystynyt puhumaan asioistani enkä tule ikinä pystymään...
yläaste aikoina kärsin myös jonkinmoisesta masennuksesta, mutta pääsin siitä eroon. Nyt monien vuosien jälkeen se tuli takasin. alkoi parisen vuotta sitten, ja nyt on sellainen olo, että en vain jaksa enää.
olen ihan julmetun yksinäinenkin, vaikka mulla on ystäviä ja poikaystävä... mutta silti. ketään niistäkään ei huomaa et on hirvee olla... ehkä en sitä näytä, tai sitten ketään ei vain välitä.
en tiedä...
enkä edes tiedä miks tänne kirjotin. :P
yläaste aikoina kärsin myös jonkinmoisesta masennuksesta, mutta pääsin siitä eroon. Nyt monien vuosien jälkeen se tuli takasin. alkoi parisen vuotta sitten, ja nyt on sellainen olo, että en vain jaksa enää.
olen ihan julmetun yksinäinenkin, vaikka mulla on ystäviä ja poikaystävä... mutta silti. ketään niistäkään ei huomaa et on hirvee olla... ehkä en sitä näytä, tai sitten ketään ei vain välitä.
en tiedä...
enkä edes tiedä miks tänne kirjotin. :P
Vastaukset 5
Vanhimmat
puhumattomuus on se lukko joka olis aukaistava. Avoimuus auttaa aina. Kun hokee itselleen "en pysty" , "en voi" niin se rupeaa muuttumaan todeksi hokijalleen, alkaa elää mielikuvassaan. Voimia sinulle. Huomaa ettei puheen tarvitse aina olla sitä sydämen salisimman avaamista. Voi olla että tunne sanoo ettei ns. turhat puheet kiinnosta, mutta niillä on hyvä aloittaa. Puhu, elä ja totea...kaikilla omat ongelmansa. Älä pelkää.
mutta olen opetellut purkamaan tunteita ja ajatuksia muulla tavoin.. kirjoittamalla, maalaamalla, piirtämällä.. helpottaa heti oloa.
Jokainen taaplaa tyylillään
vaikka jstkn asioistahan tietenkin täytyy puhua, mutta askel sekin että löytää jnkn keinon helpottaa oloa. Ja kun vähän helpottaa niin puhuminenkin voi olla helpompaa
mulla on samanlainen olo ollu 1 kuukautta,kaveri kuoli,abortti samalla viikolla...ja liikaa paineita pari suhteessa ja sen kaiken päälle pitäisi jaksaa yhtä lasta hoitaa ja olla hyvä äiti...olen nykyään maassa ja surullinen,joka on täs tilantees normaalia,mutta oon joutunu syömään unettomuuteen sen seurauksena tenoxia ja opamoxia päivisin viemään ahdistusta ja pahaa oloa....ne helpottaa mua,ja auttaa aina jaksamaan..
älä jää odottamaan, että et enään itse pääse apua hakemaan, vaa mee heti asiantuijalle, ja kerro asiasi jos et osaa puhuu kirjoita se paerille, siitä se paraneminen lähtee, ensi askel on tärkee;))