Matkaopas kiittää! :)
Sydänlämpöiset kiitokset Tuumailijalle, Titalle, Haaveilijalle, Ruususelle ja tietysti Kimmolle Teidän kauniista ja koskettavista viesteistänne.
Samalla haluan sydämestäni kiittää myös Teitä ihan jokaista arvokkaista kysymyksistänne. On ollut ilo lukea niitä kaikkia ja huomata miten Tunisiasta kertovat kirjoitukseni ovat ilahduttaneet Teitä. - Teidän ilonne on ollut myös minunkin iloni. :)
Tämän kiitoksen ja sydämeni ilon merkityksen voisin pukea mielikuvaan, jossa istun Hammametin sametinpehmeällä rantahietikolla saamani Jasmiininkukkakimppu kädessäni.. Kannustava palautteenne..keltavalkoisten kukkien kauneus ja edessäni liplattavat meren laineitten suloiset sävelet saavat sydämeni laulamaan - katsellessani sanoinkuvaamattoman kauniin auringonlaskun väripalettien muuttavan kädessäni olevan kukkakimpun pinnalle väriloiston, mitä ihmiskäsi ei voi taiteilla. - Sydämelliset kiitokset Teille kaikille vielä kerran! :)
On todella suuri ilo jakaa Tunisiaa käsittävää tietoa, omia kokemuksia ja -näkemyksiä kanssanne.
Tähän mennessä olemme oikeastaan päässeet vasta alkuun ja toivon, että uusien kysymystenne ja vastauksieni myötä lukijoille voisi muodostua Tunisiasta sellainen mielikuva, että sinne on ihan oikeasti kiva mennä.
Sanotaan, että "matkustaminen avartaa". Niin se tekee minustakin, mutta mielestäni vain, jos asenteemme vieraaseen kulttuuriin matkustaessa on oikea.
Tältä keskustelupalstalta otan seuraavaksi muutaman esimerkin matkaansa Tunisiaan suunnittelevien kirjoittajien ajatuksista (otteita niistä) ja OIKEISTA ASENTEISTA! :)
1. "..Iloisella mielellä, avoimin silmin ja sydämin reissuun. Turhat ennakkoluulot kotiin ja maassa maan tavalla heidän kulttuuriaan ja tapoja kunnioittaen...", kirjoitti 6.2.-06 nimimerkillä "Tunteella Tunisiaan", "Munira".
2. "..Kenelläkään viimehetken vinkkejä maasta? Parin vkon päästä lähtö ja suuremmalla mielenkiinnolla tutustumaan uuteen maanosaan ja kulttuuriin. Paljon on paskaa paikasta kuultu, mutta en tuomitse ennen kun näen..." Kirjoitti 14.9.-06 nimimerkillä "Tunisiaan" "Kasteri".
Harmi vaan, kun selventäviä vastauksia ei "Kasteri" erinomaiseen viestiinsä saanut. Tosin, tämän nimimerkin takana on minun mielestäni henkilö, joka pakattuaan reppuunsa tuon ehdotetun käsien desinfiointiaineen on pärjännyt missä vain.
Onnittelen Sinua "Kasteri"! :) Samoin Sinua "Munira"! :) Asenteenne ovat esimerkillisiä - hienoa! :)
Uskon, että me kaikki tätä palstaa lukevat ja tälle palstalle kirjoittavat lukisimme mielellämme Teidän molempien Tunisian matkanne kuulumiset! :) :)
Silloin, kun "Kasteri" oli kysymyksensä lähettänyt en ollut tämän palstan sivuja vielä lukenut. Sitten mielenkiintoni heräsi, kun selailin ja lueskelin vähän enemmänkin. Erikoisesti "Kasterin" ja "Mimmin" kirjoitukset saivat minut vakuuttuneeksi, että matkaoppaan tiedoilla ja kokemuksilla olisi minullakin tällä palstalla tilaa "opastaa" Tunisiaan matkustavia suomalaisia, ja niin sitten 21.1.2006 istahdin koneeni ääreen ja kirjoitin ensimmäisen viestini.
Se tietysti harmitti, kun "Kasterille" oli silloin jo myöhäistä vastata, mutta nimimerkki "Tunisian sää keväällä" oli mielenkiintoinen mahdollisuus aloittaa vastaukset kysymyksiin säästä, erillaisista vinkeistä ja aktiviteeteista lapsille , kuten "Mimmi" kyseli.
Myös "Kyselijän" kirjoittama nimimerkki "Hammamet", on ilahduttanut minua siksi, että saadakseen asiansa selväksi ei "Kyselijä" arkaillut kysyä asiaansa uudelleen, mikä on hieno juttu sekin. :) Kysykää siis rohkeasti uudelleen jos jokin asia jää epäselväksi, tai jos vastausteni myötä tulee mieleenne lisäkysymyksiä! Eihän kysyvä tieltä eksy, - eihän! :)
Hyväksi esimerkiksi matkalaisen oikeasta asenteesta voisin ottaa Teistä jokaisen minulle kysymyksiä lähettäneen kirjoittajan. Jo kysymysten lähettäminen sinänsä osoittaa oikeaa asennetta, - halua tietää asioista, mikä huomattavasti helpottaa jo Tunisiaan saapumista ja sen huomaa heti lentokentällä passitarkastuksessa.
Käsien desinfiointiaineesta vielä!
"Mariannetar", oli erinomainen vinkki suositella matkalle käsien desinfiointiainetta mukaan, varsinkin kesällä. Niitä saa ostettua melkein mistä tavaratalosta tahansa, jopa ruokakaupan kemikalio-osastoilta. Itse käytän "Nelli Etasept" nimistä desinfioivaa käsihuuhdetta (Farmos).
Paras olisi, pyyhkeinä, tuubissa tai muuten hyvin sulkeutuvat muovipullot.
TÄHÄN LOPPUUN HALUAN VIELÄ MAINITA, että nyt on nimimerkki "Lisäinfoa Hammametista", "Titta" perheineen ensimmäisellä Tunisian lomallaan Hammametissa. :)
Titta oli katsellut paikallisia säätietoja, ja melko aurinkoiselta oli vaikuttanut. Hotelli Sultan Beach, jossa he asuvat on oikein hyvä. Toivottavasti hotellit pitäisivät lämmitykset vielä maaliskuussakin päällä, sillä varsinkin yöllä voi lämmitys olla hyvinkin tarpeen.
Pakata lämmintä vaatetta mukaan mielummin liikaa kuin liian vähän, oli Titalta oikein hyvä idea ja kyllä ne shortsitkin saattavat joku kaunis päivä olla tarpeen - toivottavasti! :)
Uskon ja toivon, että Titta perheineen palaa kotimaahan onnellisin ja iloisin mielin ja varmasti me kaikki haluamme mielenkiinnolla kuulla heidän matkakuulumisensa Tunisiasta, niin risut kuin ruusutkin , - reilusti vaan! :)
KYSYMYS "Muniralle"!!!
Voisitko Munira viestittää minulle: Onko lähtöpäiväsi Tunisiaan lyöty jo lukkoon? Onko matkakohteesi Sousse vai Hammamet? Haluatko kommentteja/suosituksia hotelleista? Oletko ajatellut lähteä jollekin retkelle?
Vastauksesi edellä esitettyihin kysymyksiin helpottaisi minua suuresti vinkkien ja vastauksien antamisessa! :)
VASTAAN SEURAAVANA "Ruususelle", ja sitten Sinulle Munira, sekä samalla muillekin kiinnostuneille lupaamistani "mantelisilmäisistä" pojista, jos vain haluat/haluatte näin matkaoppaan näkövinkkelistä heistä edes jotain tietää!?
"RUUSUSELLE"! Kiitos kauniista viestistäsi ja kysymyksistäsi. Hotellivalintanne on todella hyvä!
Muista asioista kirjoitan Sinulle myöhään keskiviikko-iltana, että siihen asti, - mukavia hetkiä prinssisi kainalossa - ruusunen! :)
Ystävällisin terveisin Teille kaikille! :)
matkaopas
KYSY TUNISIASTA! M-OPAS JATKAA :)
48
15299
Vastaukset
- Munira
Matkakohteeni on Sousse ja lähtöpäivä 10.maaliskuuta. Hotelli El Hana Beach. Kiitos vaan kaikille kirjoittajille, vinkkejä olemme saaneet ihan mukavasti. Arabikulttuurihan on ennestään tuttu, koska olen asunut Persianlahden rannalla, mutta Tunisia on uusi kohde minulle. Villahousuja ja pitkähihaisia vaatteita kuulema tarvitaan , mutta en ajatellutkaan aurinkolomaa tähän aikaan vuodesta, vaan tarkoitus on lenkkeillä pitkin rantoja ilman toppavaatteita ja monoja. Syödä hyvin ja hieman naatiskella juomista myös, jotka lienee viisainta ostaa jo mukaan koti-Suomesta. Hyviä ruokapaikkoja olisi kiva löytää?? Millainen on tuo hotellimme? Joitain vinkkejä Saharan retkistä? Voiko esim. paikallisten ihmisten kanssa lähteä? Mieluimmin antaisi rahaa heille, kuin isoille matkatoimistoille.Hm..niistä miehistä uskon selviäväni, ellei nyt sitten tarjota uskomatonta kamelikaravaania näin meikäläisen "antiikkiarvon" perusteella. Matkustellessa on toki aina sattunut ja tapahtunut, samanhenkisiä ystäviä löytynyt niin Aasiasta, kuin Afrikastakin. Johtuu juuri siitä "avoimin mielin reissuun" tyylistä ja ettei jää lojumaan uima-altaan reunalle samaan paikkaan, vaan lähtee hieman seikkailemaan ja tutustumaan ympäristöön. Että tämmöinen tapaus täällä. Matkan jälkeen ollaan taas hieman viisaampia ja voin kertoa kokemuksista, jos jota kuta kiinnostaa. Kuulumisiin!
- MATKAOPAS
Hei "Munira"! :)
Kiitos "Munira" viesteistäsi, jotka osoittavat Sinun olevan todella ennakkoluulton maailmanmatkaaja. :)
Oikea asenne, halu kokeilla ja nähdä uutta avartaa ja tuo tullessaan näkemyksiä ja kokemuksia, joita ei ihan millä tahansa asenteella pystytä vastaanottamaan.
Arabikulttuurin tuntemus jo ennestään auttaa Sinua Tunisian matkallasi hyvin paljon. :)
Pidän "TUNTEELLA TUNISIAAN" kirjoituksestasi hyvin paljon. Se herätti arvokkaita ajatuksia ja antoi myös aiheen omasta mielestäni tärkeään kirjoitukseen KAIKILLE Tunisiaan matkustaville "TYTÖILLE", varsinkin meille, jotka matkustamme Tunisiaan tai muihin islamilaisiin maihin joskus yksin. :) Aiheesta kirjoittaessani, uskon siitä olevan hyötyä niin meille suomalaisille naisille, kuin myös Tunisian turismille yleensä.
Tunisiaan matkustaneet ystäväni ovat kyselleet minulta pukeutumis- ja "käyttäytymisohjeita", samoin myös sitä, saako siellä naiset ylipäätään kulkea rauhassa yksin, kaksin tai lastensa kanssa? Tällä palstalla esitetyissä kysymyksissä on tehty samoin. - Matkatoimistojen esitteissä annetaan hienotunteisesti pukeutumisohjeita ja oppaat kohteissa tekevät parhaansa muokaten mielissään sanoja siihen muotoon miten voisivat asian parhaiten ja ketään loukkaamatta tuoda esille.
Itselläni on asiasta sellainen käsitys, että harva islamilaiseen maahan matkustava naishenkilö edes tietää tai ymmärtää, mistä tässä maittemme välisessä "kulttuurierossa" on todellisuudessa kysymys? Tästä syystä rohkenenkin tarttua nyt "HÄRKÄÄ SARVISTA", ihan meidän kaikkien "tyttöjen" puolesta ja meidän parhaaksi! :) Lomallakin viihtyy paljon, paljon paremmin ja liikkuminenkin on huomattavasti paljon vapautuneempaa, kun tietää miten pukeutua ja miten erillaisissa, meille uusissa tilanteissa olisi parasta toimia. :)
Sen jälkeen, kun olen vastannut muihin esittämiisi kysymyksiin, haluan palata tähän "tytöille" osoitettuun aiheeseen ja kertoa omat kokemukseni ja näkemykseni asiasta - matkaoppaan näkökulmasta katsottuna.
HALUAN KAIKILLE LUKIJOILLE PAINOTTAA, että tästä asiasta kirjoittaminen ei liity millään tavalla "Muniraan", eikä kehenkään muuhunkaan minulle kysymyksiä lähettäneisiin henkilöihin.
TARKOITUKSENI EI SIIS OLE LOUKATA KETÄÄN. - TOIVON JOKAISEN LUKIJAN YMMÄRTÄVÄN VILPITTÖMÄN TAHTONI OLLA "AVUKSENNE" KAIKILLA NIILLÄ KOKEMUKSILLA, NÄKEMYKSILLÄ JA TIEDOILLANI, JOITA TÄMÄN SUURESTI RAKASTAMANI MAAN JA SEN YSTÄVÄLLISEN KANSAN PITKÄAIKAINEN TUNTEMINEN ON TUONUT TULLESSAAN. KULTTUURIN, MISSÄ NAISEN ASEMA YMMÄRRETÄÄN NIIN KOVIN TOISIN, KUIN MIHIN ME TÄÄLLÄ RAKKAASSA KOTO-SUOMESSA OLEMME TOTTUNEET...
Aiheesta kirjoittaessani haluan kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat - niitä "kaunistelematta". Jos "kaunistelisin" asioita, kokisin olevani itsekäs ja todella epäreilu Teitä lukijoita kohtaan, jotka vilpittömin mielin haluatte tietää totuuden. Tämä kirjoittaminenkin olisi täysin hyödytöntä.
LISÄKSI HALUAN VIELÄ PAINOTTAA, että tarkoitukseni ei myöskään ole loukata ketään tunisialaisen miehen kanssa avioliitossa olevaa suomalaista naista. Tiedän, että on monia, jotka jo vuosikymmeniä ovat eläneet onnellista perhe-elämää tunisialaisen aviopuolisonsa rinnalla. Tähän, heidän onneensa ja iloonsa on minullakin ollut mahdollisuus yhtyä... :)
MUTTA, on kuitenkin sanottava, että valitettavan paljon on myös epäonnistuneita suhteita, (aivan kuten Suomessakin!!!) jotka - ONNEKSI ovat kariutuneet jo ennen kuin suhde on päässyt edes kunnolla alkamaan. MIKSI KIRJOITAN, - ONNEKSI? Tämä selviää kirjoitukseni aikana.
Sitten on suhteita, jotka kariutuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun mies on päässyt tutustumaan uuden "kotimaansa" elämään Suomessa. - MIKSI NÄIN KÄY? - Tämäkin selviää tuonnempana.
MUTTA, MENNÄÄPÄ NYT "MUNIRAN" KYSYMYKSIIN! :)
1. Millainen hotelli on EL HANA BEACH?
Virallisen luokituksen mukaan ***tähteä, mutta matkatoimisto on antanut sille *** tähteä.
Aikaisemmissa vastauksissani olenkin jo kirjoittanut hotelli EL HANA BEACH'in sijaitsevan minun mielestäni erinomaisella paikalla sen suhteen, jos haluaa asua lähellä Soussen kaupungin keskustaa. Hotelli on suuri, 9 kerroksinen ja umarannalle matkaa vain noin 50m. :)
Hotellissa on erinomaisen hyviä vuonna 2000 täysin remontoituja merinäköalallisia huoneita. JOS MATKATOIMISTOLLA ON NÄMÄ KIINTIÖT SOPIMUKSESSAAN, niin hieno juttu. Mutta, jos sopimukseen kuuluvat vuonna 1975 rakennetut merinäköalattomat huoneet, niin silloin saattaa olla hyvinkin arveluttavaa minkälaisen huoneen perillä loppujenlopuksi saa? JOS huone ei ole sitä mitä on luvattu, niin sitten vaan yhteys oppaaseen ja pyydä rohkeasti huoneen vaihtoa. Jos huoneessa on ajan mittaan tapahtunutta normaalia kulumista, mutta huone on muuten PUHDAS JA SIISTI, niin silloin se on ihan ok.
JO MATKAA VARATESSA kannattaa ehdottomasti kysyä minkälaisia huoneita matkatoimiston hotellikiintiö pitää sisällään?
ELI, edellä mainittujen asioiden ollessa kunnossa hotelli on minun mielestäni ihan hyvä, keskitason iso ja "vilkas" erikoisesti nuorison, mutta myös varttuneempienkin ihmisten suosima keskustan hotelli - kauniin rantabulevardin tuntumassa. Vielä jos onnistuu saamaan merinäköalan - niin kyllä silmä lepää siinä mitä parvekkeelta ulos merelle katsellessa näkyy.
Uskon ja toivon "Munira", että saat mieleisesi huoneen ja lomasi onnistuu kaikin puolin oikein mukavasti.
JOS et vielä ole lukenut kaikkia kirjoituksiani, niin kannattaa selailla näiden sivujen kirjoituksia, joista uskon sinunkin löytävän itsellesi varteenotettavaa tietoa. :)
2. MITÄ VAATTEITA MATKALLE MUKAAN?
Suosittelen luettavaksesi 2.3. kirjoittamani, KYSY TUNISIASTA! Vastaus "Ruususelle". Siinä on pienenä vinkkinä lueteltu tähän vuodenaikaan nähden ne tärkeimmät mukaan suositeltavat asusteet ym. tavarat, joista uskoisin olevan hyötyä. :)
3. JOITAKIN VINKKEJÄ SAHARAN RETKISTÄ? VOIKO ESIM. PAIKALLISTEN IHMISTEN KANSSA LÄHTEÄ?
Itse Saharan retkestä voit lukea esim. "Kimmolle", ja "Titalle" kirjoittamista vastauksistani, joissa pikkaisen kerron kyseisestä retkestä. Kysymykseesi, voiko paikallisten ihmisten kanssa lähteä Saharaan palaan vielä tuonnempana.
Joillakin matkatoimistoilla on myös kolmen päivän Saharan retki, joka tehdään joko kokonaan tai sitten osaksi Jeepeillä. Tämä retki on varmasti mielenkiintoinen, mutta pitkiä matkoja ilmastoimattomissa Jeepeissä istuminen on varmasti matkan jossakin vaiheessa raskasta ja jopa epämukavaa, varsinkin kesällä ja jos esim. kärsii vielä selkävaivoista.
Itse lähtisin 2 päivän Saharan retkelle, sillä sen aikana näkee kaikki mahdolliset nähtävyydet ja kuulee mielenkiintoiset maata käsittävät asiat, mitä hyvin varustautunut opas vain voi kertoa. :)
Hienoa "Munira", että et halua jäädä vain uima-altaalle makkoilemmaan, vaan haluat nähdäkin jotakin. :) Vaikkakin tähän aikaan vuodesta voipi vilu yllättää rannalla, eikä rannat ole vielä siinä kunnossakaan, että rantatuolit ja -varjot pysyisivät paikoillaan, kun tuuli saattaisi viedä ne mennessään.
Toki on heitä, jtka lähtevät lomalle lepäämään ollakseen omassa rauhassaan ja nauttien olostaan vaikkapa viileässäkin auringonpaisteessa antaen tuulen "hiljaa" tuivertaa kasvoillaan.. :)
Ihanaa, kun ihmiset ovat niin erillaisia ja keksivät niin kovin erillaisia tapoja viettää ja nauttia lomastaan. Työni lomassa tämä saa minut usein ajattelemaan miten tärkeää se onkaan, että me ihmiset olemme niin erillaisia ja voimme näin täydentää toisiamme.:)
Tämän olenkin tainnut jo jossakin aikaisemmassa kirjoituksessani mainita. :)
4. HYVÄT RUOKAPAIKAT? - Oppaat kertovat perillä kulloinkin suosiossa olevat parhaat ruokapaikat. Niitä on kyllä paljonkin, mutta kuten mainitsin, oppailta kannattaa kysyä mitä suosittelevat, koska paikat saattavat vaihdella kausittain ja oppaat pitävät hyvää huolta siitä, että antavat asiakkailleen parhaat mahdolliset suositukset hyvistä ruokapaikoista.
PORT EL KANTAOUIN pursisatamassa on monia herkullisia ravintoloita esim. erittäin suosittu Bonaparte, josta ruokailun jälkeen voi niin halutessaan siirtyä jatkamaan iltaansa vaikkapa alakerran diskoon/yökerhoon. Hotelli EL HANA BEACH'istä pääsee taksikyydillä sinne 3 eurolla suunta. Kuten monille aikaisemminkin olen kirjoittanut, suosittelen myös Sinulle tutustumista tähän kauniiseen ja tunnelmalliseen satama-alueeseen.
Mennäämpä takaisin kysymyksiisi:
5. "MIEHISTÄ USKOT SELVIYTYVÄSI, ELLEI NYT SITTEN TARJOTA USKOMATONTA KAMELIKARAVAANIA NÄIN MEIKÄLÄISEN "ANTIIKKIARVON" PERUSTEELLA". :)
"MUNIRA" ja kaikki muutkin "tytöt"! - Minusta on tarjottu peräti 120000 kamelia, että pistäkääpä siskot paremmaksi.. :)))
ONNEKSI EI OMA RAKAS KUITENKAAN TÄHÄN TARJOUKSEEN SUOSTUNUT - SYDÄN KYLLÄ HAKKASI MATKAOPPAALLA TUHATTAJASATAA, KUN TILANNE ALKOI VAIKUTTAMAAN SILTÄ, ETTÄ NYT TULI MUUTTO BEDUIINITELTTAAN, KUN SUOMI-POJALTA SE VASTAUKSEN ANTAMINEN NABEULIN KAMELIMARKKINOILLA KESTI NIIN TUHOTTOMAN KAUAN.. :)))
KYSYESSÄNI MYÖHEMMIN SYYTÄ MOISEEN, KERTOI SUOMI-POIKA, ETTÄ HITAUS JOHTUI SIITÄ YKSINKERTAISESTA SYYSTÄ, KUN OLIN PIILOTTANUT HÄNEN "PYHÄKENKÄNSÄ" SILTÄVARALTA ETTEI HÄN VAHINGOSSAKAAN PÄÄSISI ITÄMAISILLE "PARKETEILLE" NYRJÄYTTÄMÄÄN NILKKOJANSA SILLÄ AIKAA, KUN MINÄ HIKOILIN 2 PVÄN ETELÄN RETKELLÄ.. :)))
Että tällaista jännää voipi tapahtua kuunsirpin ja ihanan kirkkaan tähtitaivaan alla... :))
Mutta, mennäänpä taas asiaan ja palataan kysymykseesi etelän retkestä, josta kysyit:
6. "VOIKO ESIM. PAIKALLISTEN IHMISTEN KANSSA LÄHTEÄ ETELÄÄN, KOSKA MIELUMMIN ANTAISIT RAHAA HEILLE, KUIN ISOILLE MATKATOIMISTOILLE!"
"MUNIRA" - Ymmärrän hyvin, että vilpitön ja hyvä tarkoituksesi olisi antaa rahaa mielummin paikallisille ihmisille, kuin isoille matkatoimistoille, mutta en missään tilanteessa suosittele Sinua enkä ketään muutakaan naista lähtemään Saharaan eikä muillekaan retkille paikallisen miehen seurassa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä siinä kävisi todella ikävästi... TÄSSÄ VAIN YKSI MONISTA ESIMERKEISTÄ:
Lähtisit matkaan yhden paikallisen miehen kanssa. Matkanne edetessä huomaatkin, että auto, jolla olette liikkeellä täyttyykin matkanne varrella uusista paikallisista "ETELÄÄN MATKAAVISTA" miehistä... Uskon, että tästä eteenpäin minun ei tarvitse tilanteen kehittymisestä enempää kertoa..
"TYTÖT!" - ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ PAIKALLISTEN MIESTEN KANSSA MIHINKÄÄN "RETKILLE"!!!
Eri asia on, JOS IHAN OIKEASTI TUNNET tunisialaisen perheen, jolloin myös miehen vaimo ja sisaretkin lähtevät matkalle mukaan. Tämä on ihan turvallista ja todella kivaa, koska he voivat viedä Sinut erittäin mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin matkatoimistoilla ei retkiä ole, eikä kukaan ulkopuolinen häiritse matkanne tekoa. :)
Itse olen kiertänyt Tunisiaa ristiin rastiin edellä kerrotulla tavalla ja nauttinut suunnattomasti retkistäni.
Myös hyvin tuntemasi, LUOTETTAVAN tunisialaisen NAISHENKILÖN kanssa voit lähteä vaikkapa Saharaan, mutta hänet Sinun täytyy kyllä tuntea todella hyvin, etteivät asiat kehity matkanne varrella edellä kerrottuun suuntaan... Saman neuvon annan "opastusseuraa" Medinan basaarikujille tarjoavista miehistä, kuin myös naisista, mikä tosin on kyllä todella harvinaista, että naiset kaduilla pyytäisivät oppaiksi. - Hyvä on sanoa tai osoittaa ystävällisesti ja lempeästi, että KIITOS EI!
MIEHILLÄ TUNISIASSA EI OLE MITÄÄN ONGELMAA LÄHTEÄ PAIKALLISTEN MIESTEN OPASTAMANA ESIM. VAIKKAPA SAHARAAN. - TUNISIA ON MIESTEN MAA. MIEHET OVAT SIELLÄ "KUNKKUJA" - OLIVATPA MISTÄPÄIN MUOLIMMAA TAHANSA!!! :))
Ensimmäisessä viestissäsi kysyit:
7. "MITEN ON VIENTIÄ VAALEALLA, VIHREÄSILMÄISELLÄ NAISELLA, KERTOKAA KOKEMUKSIA.?"
Tuolloin vastasin Sinulle alustavasti tähän kysymykseesi, että "Viennistä ei ole epäilystäkään, mutta maltahan Munira odottaa tämänviikon lopulle matkaoppaan neuvoja, miten vaalea, vihreäsilmäinen kaunotar selviää Pohjois-Afrikan paratiisin "mantelisilmäisten" poikien pyörteistä kunnialla takaisin kotiinkin.. :) :) HYVÄT NEUVOT NE ON TARPEEN KAIKILLE TYTÖILLE, - EIKS JUU MUNIRA!"
Tämän kirjoitin 7.2. KYSY TUNISIASTA! MATKAOPAS JATKAA. Aikaa vastauksen antamiseen on vierähtänyt enemmän kuin se viikonloppu, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, - eiks vaan! :)
Tämän kysymyksen myötä on hyvä siirtyä itse asiaan "mantelisilmäisten" tunisialaismiesten maailmaan.
Ensiksikin haluan sanoa, että uskon Sinun Munira heittäneen tuon kysymyksen vähän niinkuin "leikillään". Mutta, koska asia on kuitenkin niin paljon tärkeä ja, kun se nyt avaa hyvän mahdollisuuden "nostaa kissa pöydälle", niin tehkäämme se kaikella kunnioituksella meitä kaikkia Tunisiaan ja muihinkin islamilaisiin maihin matkustavia suomalaisia naisia kohtaan.
KUN MATKUSTAMME TUNISIAAN OTTAKAAMME AINA HUOMIOON SEURAAVAT ASIAT:
1. Saavut islamilaiseen maahan, jossa maan väestöstä 99% on islaminuskoisia sunnimuslimeja. Tunisia on kaikista arabimaista länsimaalaisin, mutta Koraanin ohjeita tulisi jokaisen tunisialaisen miehen ja naisen tarkasti noudattaa.
Vaikka tunisialaisista naisista monet ovat työelämässä mukana, heidän varsinainen paikkansa on kuitenkin aina kotona. Työstä tullaan suoraan kotiin, eikä lähdetä kuten esimerkiksi Suomessa ystävien kanssa ulos jne.
2. Tunisialaiset naiset pukeutuvat aina säädyllisesti, paitsi turisteille esiintyvät napatassijat, jotka yleensä ovat eronneita naisia. Tunisialainen aviomies ei hyväksyisi koskaan, että hänen aviopuolisonsa viihdyttäisi puolialastomana lantioita ja rintojaan heilutellen turisteja yökerhoissa yms. paikoissa - SE OLISI KERRASSAAN MAHDOTONTA...
3. Esiaviolliset suhteet ovat kiellettyjä.
4. Avioituessaan tunisialaisen naisen tulee olla neitsyt. Ellei näin ole, voidaan avioliitto purkaa välittömästi kesken hääjuhlien. Hääjuhlat kestävät yleensä vähintään kolme päivää. Hääyön jälkeen aviomies todistaa suvuille vaimonsa olleen koskematon.
5. Avioliitossa olevan naisen aviomies eikä muutkaan sukulaiset hyväksy, että vaimo pukeutuisi asiattomasti kodin ulkopuolella esim. paljastavia kaula-aukkoja, hihattomia puseroita, tiukkoja pitkiä housuja, lyhyitä polvet paljastavia hameita, pyllyn paljastavia bikineitä jne. ei hyväksytä. EIKÄ ITSEÄÄN ARVOSTAVA VAIMO EDES HALUAISI NÄIN PUKEUTUA..
6. Perheen tyttölapset eivä voi kulkea ulkona ilman jonkun miespuolisen perheenjäsenen tai sukulaisen seuraa, ei edes sukulaistyttöjen seurassa. Iän karttuessa veljien "vartiointi" tiukkenee.
7. Mikäli tuntemattomia miespuolisia vieraita saapuu kotiin, on naisten siirryttävä toiseen huoneeseen.
8. Kotona aterioidessa, teetä, kahvia tms. tarjoiltaessa, tarjoillaan miehille aina ensin.
9. Tunisialaiset naiset kaunistavat itsensä upeisiin juhla-asuihin ja juhlivat keskenään esim. häissä ja poikalapsien ympärileikkausjuhlissa.
Perinteisissä häissä maaseudulla naiset ja miehet juhlivat eri huoneissa. Maaseudulla naiset asettuvat usein tasakatoille istuen seuraamaan miesten juhlintaa ja tanssimista keskenään. Varakkaat perheet järjestävät hääjuhlansa nykyisin mielellään korkeatasoisissa hotelleissa.
10. Ulkomaalainen mies ei voi pyytää tunisialaista naista kanssaan esim. ravintolaan tai diskoon/ yökerhoon.
11. Tunisialaiset miehet liikkuvat turistikeskuksien diskoissa ja yökerhoissa usein naisseuraa hakien.
Soussessa ja Hammametissa on myös kansainvälisiä diskoja ja yökerhoja, joihin paikallisilta on pääsy kielletty. Myös jotkut hotellit eivät salli paikallisten miesten pääsyä hotelliensa diskoihin tai yökerhoihin.
TÄMÄ JOHTUU SIITÄ, että hotellit eivät halua ottaa vastuuta, jos nainen omasta tahdostaan lähtee miehen mukaan ja myöhemmin syyttää miestä AIHEETTOMASTI RAISKAUKSESTA - VAIKKA ITSE HALUSI LÄHTEÄ MIEHEN MUKAAN!!!
TOIVOTTAVASTI EDELLÄ KERROTUT ASIAT AUTTAVAT MEITÄ KAIKKIA YMMÄRTÄMÄÄN MIKSI MEIDÄN OLISI NIIN TÄRKEÄÄ KUNNIOITTAA ISLAMILAISTEN MAAN TAPOJA, EIKÄ TIETEN TAHTOEN TEHDÄ SELLAISTA MIKÄ SUORANAISESTI LOUKKAA MAAN KULTTUURIA JA HÄPÄISEE ITSE TEKIJÄN !!!
Tunisialaisia miehiä ei missään tapauksessa tarvitse pelätä. He ovat ystävällisiä, kohtelijaita ja kunnioittavat myös länsimaalaisia naisia. MUTTA, kuten edellä olen kuvaillut, ovat miehet jo lapsuudestaan saakka tottuneet kasvamaan perheensä "arvopoikina" ja tottuneet myös siihen, että mies on perheen pää eikä päinvastoin. Näinhän sen pitää ollakin, - minun mielestäni ainakin. :)
Tunisialaisen naisen on siis avioituessaan oltava neitsyt. Naiset eivät istu ravintoloissa avonaisissa puseroissa rinnat töttöröllä, eivätkä liiku kadulla kehoa myötäilevissä piukkiksissa, joista erottaa niin etu kuin takapuolenkin muodot. He eivät myöskään ota aurinkoa yläosattomissa eivätkä pyllyn pajastavissa bikineissä.
TUNISIALAINEN MIES TIETÄÄ, ETTÄ OMAN MAAN NAISEEN EI ENNEN AVIOLIITTOA OLE KOSKEMISTA.
SITTEN TULIVAT TURISTIT, JOTKA "PUKEUTUMISELLA" JA KATSEILLAAN SUORASTAAN "TARJOSIVAT" ITSEÄÄN TUNISIALAISILLE MIEHILLE TYYLIIN:
"HUOMAAT SIE, TÄÄL MIE OON RAKKAANI - TUU SIE JA VIE - MIE VIKISEN".
Tunisialaisista harva on päässyt tutustumaan länsimaiseen "ilonpitoon" ulkomaille. Se, mitä he ovat länsimaisten elämäntyylistä nähneet JA OPPINEET ON TURISTEILTA, sekä ulkomailla (lähinnä Ranskassa) työskentelevien sukulaisten ja tuttavien tuomista filmiteollisuuden tuotteista.
KUN VÄHÄPUKEINEN NAINEN LIIKKUU KADULLA YKSIN, YMMÄRTÄÄ TUNISIALAINEN MIES SEN AINA NIIN, ETTÄ NAINEN HAKEE TIETOISESTI MIESTEN SEURAA!!!
TÄSTÄ SYYSTÄ MIES TULEE JUTTELEMAAN JA JOS NAINEN ON VIELÄ PUKEUTUNUT RINTANSA MELKEIN PALJASTAVAAN ASUUN JNE..NIIN EI TARVITSE IHMETELLÄ JOS MIES TARJOAA AKTIIVISESTI SEURAANSA..
HYVIN USEIN NAINEN TOIMIIKIN TIETOISESTI NÄIN, SAADAKSEEN JONKUN ITSEÄÄN KIINNOSTAVAN MIEHEN KIINNOSTUMAAN ITSESTÄÄN!!!
HARMILLISTA TÄSSÄ ON SE, ETTÄ "TYTÖT", JOTKA OVAT ASIALLISESTI PUKEUTUNEITA EIVÄTKÄ MILLÄÄN TAVALLA ELEILLÄÄN JA ILMEILLÄÄN OSOITA KAIPAAVANSA SEURAA SAATTAVAT KUITENKIN EDELLÄ KERROTUSTA SYYSTÄ JOUTUA "AHDISTELUN" KOHTEEKSI!
VIKA EI SIIS OLEKAAN TUNISIALAISTEN MIESTEN VAAN ITSEÄÄN "TARJOAVIEN" NAISTEN - OLIVATPA HE MINKÄ MAALAISIA TAHANSA!!!
MUISTAKAAMME, että tunisialaiset naiset eivät liiku yksin kadulla iltaisin. Päiväsaikaan kyllä esim. juuri työssäkäyvät naiset, opiskelijat ja perheenäidit, MUTTA HE OVAT ASIALLISESTI PUKEUTUNEITA, EIVÄTKÄ TUNISIALAISET MIEHET HÄIRITSE HEITÄ MILLÄÄN TAVALLA!!!
Ikävää on se, että nykyisin Tunisiassa venäläiset, virolaiset, tsekkiläiset ja valitettavasti myös JOTKUT suomalaisetkin naiset PILAAVAT tällaisella käyttäytymisellä HYVÄKSI TUNNETTUA SUOMALAISTEN NAISTEN MAINETTA...
SUURIN OSA SUOMALAISISTA NAISISTA ON KUITENKIN ERITTÄIN HYVIN KÄYTTÄYTYVIÄ JA OSAAVAT TOIMIA "MAASSA MAAN TAVALLA" - TÄMÄ ON SUURI ILON AIHE OPPAILLEKIN JA VARMASTI NÄMÄ HIENOTUNTEISET, TUNISIASSA VIERAILEVAT NAISET KOKEVAT SAMOIN :))
EI TUNISIASSA TARVITSE pukeutua "säkkiin", laittaa huivia päähän ja varmuuden vuoksi vielä kolme solmua leuan alle niin, että varmasti pysyy kiinni.
PUKEUTUKAAMME NIIN, ETEMME AIHEUTA PAHENNUSTA TUNISIALAISILLE EMMEKÄ KANSSAMATKAAJILLEMME.. :))
OLE VAROVAINEN "RAKASTUMISESSASI" TUNISIALAISEEN MIEHEEN, sillä he ovat tottuneet turistien paljouteen ja tyttöjä tulee ja menee ympäri maailmaa useita satoja viikossa. Siinä on pojille mistä valita. Yksi kun lähtee, niin toinen tulee tilalle - KAIKILLE RIITTÄÄ!
TÄHÄN KERRON OMAKOHTAISEN KOKEMUKSEN, MITÄ TUNISIALAINEN RAVINTOLASSA TYÖSKENTELEVÄ YSTÄVÄNI MINULLE KERTOI:
"Ystäväni oli puhunut minulle jo viikkoja, että silloin ja silloin tulee hänen tyttöystävänsä Suomesta. Iloitsin siitä yhdessä hänen kanssaan, koska minusta näytti siltä, että suhde oli vakava.. Onnellisina ja rakastuneina, (varsinkin 25 vuotias nainen) he kävelivät Hammametin rantakaduilla ja kaikki näytti niin seesteiseltä. Sitten tuli suomalaistytön kotiinlähtö. Sanoin ystävälleni, että "Sinulle tulee varmasti todella ikävä, kun rakkaasi nyt lähtee Suomeen ja menee taas ehkä pitkä aika ennen kuin näette toisenne". TÄHÄN YSTÄVÄNI VASTASI JA HÄMMÄSTYTTI MINUT TÄYSIN: "Ei ollenkaan tule ikävä, tänään tulee uusi koneellinen tyttöjä".
Näin tilanne jatkui vuodesta toiseen ja jatkuu vielä tänäkin päivänä monien tunisialaisten poikien kohdalla - VALITETTAVASTI!
Tämä kyseinen ystäväni avioitui myöhemmin tunisialaisen naisen kanssa. Suomalaisen tytön onneksi heidän suhteensa päättyi - tyttö ymmärsi ajoissa, ettei siitä voi sittenkään mitään tulla..
KANNATTAA HARKITA TARKOIN MINKÄLAISIIN SUHTEISIIN LÄHTEE, MONENKO TYTÖN KANSSA KAVERI ON OLLUT JA MITÄ SAIRAUKSIA SAATTAA TÄLLAISILTA "SEKSIMATKOILTAAN" SAADA...
SANOTAAN, ETTÄ TUNISIASSA EI JUURIKAAN OLE AIDSIA, MUTTA SE ON VAIN - "SANONTA". KYLLÄ SITÄ ON, SE ON KYLMÄ TOTUUS, MUTTA SIITÄ EI PUHUTA - TURISMIN TÄHDEN!!!
TÄMÄ OLI SYY, miksi alussa kirjoitin, että ONNEKSI monet suhteet päättyvät jo heti alkuun ja todella parempi niin.
ENTÄ MIKSI MONET SUHTEET PÄÄTTYVÄT, jos mies tulee Suomeen? Siksi, että täällä tavataan muita miehiä arabimaista, jotka neuvovat "maan tavat". Avioliiton solmimisen jälkeen, jolloin nainen on jo kääntynyt islamin uskoon, on hänen usein myös puettava huntu päähän - islamilaisuuden merkkinä ja jäätävä kotiin. Tunisialaiset miehet harvemmin ehdottavat/pakottavat naista pitämään huntua, mutta yhteiset illat aviomiehen kanssa ulkona loppuvat siihen. Usein mies kertoo lähtevänsä tapaamaan ystäviään, mutta totuus on toinen, he lähtevätkin paikallisen yöelämän pyörteisiin, olihan kotimaassa turistien kanssa siihen menoon jo niin tiukasti totuttu...
Aivan samalla tavalla meillä Suomessakin seurustelusuhteet ja avioliitot epäonnistuvat.
En siis pidä tunisialaisia kuin muunkaan maalaisia sen huonompina. Tällä kirjoituksellani olen tahtonut tuoda esille sen, että KANNATTAA MIETTIÄ TARKOIN KANNATTAAKO ALKAA SEURUSTELUSUHDETTA, KUN SILLÄ EI OLE OIKEAA KASVUPOJAA MIESTEN KANSSA, JOTKA TOTTUVAT VAIHTAMAAN NAISIA JOKA VIIKKO, VAKUUTTAEN JOKAISELLE OLEMATONTA "RAKKAUTTAAN".
OLEMATTOMALTA SE AINAKIN MATKAOPPAAN NÄKÖKULMASTA ON NÄYTTÄNYT JA POIKIEN OMAT PUHEETKIN OVAT SEN VAHVISTANEET..
TÄHÄN LOPPUUN VIELÄ YKSI PALJON PUHUVA ESIMERKKI:
"Vähän alle 30 vuotias suomalainen nainen matkusti elämänsä ensimmäisen kerran islamilaiseen maahan (ei Tunisia). Kävellessään samana iltana kadulla, tapasi nainen hotellinsa läheisyydessä paikallisen miehen.
Iltaa vietettiin yhdessä pitkälle aamuyöhön. Treffit sovittiin seuraavaksi illaksi.
Tapaamisen alussa mies kosi ja halusi ehdottomasti avioitua kyseisen naisen kanssa ja muuttaa pian myös Suomeen.
Nainen alkoi järjestelemään tulevan miehensä papereita ja islamilaisen hääseremonian takia heitä "kuulusteli" myös paikallinen imaami (hengellinen johtaja). Tuleva aviomies painotti naiselle, ettei tämä missään vaiheessa saisi ilmaista imaamille eikä muillekaan virkamiehelle, että he olivat tavanneet kadulla, koska islamilaisten silmissä Hän olisi "kelvoton nainen".
Häät vietettiin pikapuolin, jotta miehen tulo Suomeen helpottuisi.
Täällä nainen alkoi ihmetellä, kun mies oli jatkuvasti ulkona "miesten kesken" ja matkustelikin paljon ulkomailla "sukulaisia" tapaamassa, - naisen rahoilla tietysti. Illat mies vietti diskoissa ja vaimo uskoi kaikki miehensä sepittämät tarinat. Mies saa työttömyyskorvausta, vaimo käy työssä ja odottaa illat miestään - kiltisti kotona...
Eli, se sama "turistielämä", jossa mies oli jo ennen avioliittoaan piehtaroinut vei hänet mukanaan myös täällä Suomessa ja pilasi avioliiton, jossa avioliiton alkaessa ei kumpikaan osapuoli edes tunteneet toisiaan, eikä toisella heistä näyttänyt siihen olevan sen enempää tarvetta, kuin päästä Suomeen - VALITETTAVASTI!!!
Tällaisia tapauksia taitaa meidänkin maassamme olla JO reilusti liikaa!!!
Meillä jokaisella on oikeus itse päättää mitä kulloinkin teemme ja "miten petimme petaamme".
Viisasta on kuitenkin tutkia nekin neuvot, jotka kuulostavat täysin mahdottomilta, mutta saattavat ehkä sittenkin olla ne tärkeimmät! :)
MENNÄÄMPÄ VIELÄ HETKEKSI TAKAISIN TUNISIAAN.
TOIVOTTAVASTI JOKAINEN YMMÄRTÄÄ TÄMÄN KIRJOITUKSENI NIIN, KUIN OLEN SEN ALUSSA KERTONUT.
TUNISIA ON TURVALLINEN JA IHANA MAA LOMAILLA. PAIKALLISIIN IHMISIIN VOI TUTUSTUA MYÖS NAISPORUKASSA, MUTTA LÄHTEÄ NAISENA YKSIN SEIKKAILEMAAN - SITÄ EN SUOSITTELE!
NEUVOT, JOITA OLEN EDELLÄ ANTANUT KANNATTAA NEKIN OTTAA VAKAVASTI, NIIN HUOMAA, ETTÄ KUNNIOITUKSEN VASTAKAIKUA TULEE TUNISIALAISTENKIN PUOLELTA REIPPAASTI. :)
ÄIDIT LASTENSA KANSSA SAAVAT VARMASTI KULKEA IHAN RAUHASSA OSTOKSILLA JA MISSÄ VAIN. OLISI TODELLA KUMMALLISTA JOS HEITÄ HÄIRITTÄISIIN MILLÄÄN TAVALLA, TÄLLÄISTA EN OLE KOSKAAN KUULLUT!!!
JOKU VOI KYLLÄ PYSÄYTTÄÄ JA IHAILLA LASTA/LAPSIA, ANTAA KARKKEJA JA SILITTÄÄ PÄÄTÄ, MIKÄ ON IHAN KIVA ASIA, - SE ON VAIN OSOITUS TUNISIALAISESTA YSTÄVÄLLISYYDESTÄ SUOMALAISIA KOHTAAN.
KUN PUKEUDUMME JA KÄYTTÄYDYMME ASIALLISESTI, VOIMME VIETTÄÄ IKIMUISTOISEN LOMAN TUNISIASSA, JONNE HALUAA PALATA TAKAISIN EHKÄ VIELÄ JOSKUS TOISTEKIN.. :)
Nyt tuli "Muniralle" ja muillekin matkalukemista kerrakseen. Toivottavasti jaksoitte lukea ja saitte jotakin hyödyllistä tietoa tälläkin kertaa.
Te, jotka matkustatte yksin, voitte kyllä kulkea kaupungillakin yksin kunhan asusteet ovat sellaiset, ETTEI NIILLÄ HAETA edelläkerrottua huomiota.
Toki kavereita voi löytyä myös suomalaisistakin matkailijoista, jotka ehkä itsekin haluavat ostos ym. seuraa kaupungilla kiertelyyn jne... varsinkin illalla liikuttaessa on mukavampi mennä porukassa, - eiks vaan! :)
Uskon "Munira", että lomastasi tulee oikein mukava ja palaat rentoutuneena ja uutta puhtia saaneena takaisin kotimaahan. Kirjoittelethan sitten montako kamelia tarjottiin.. :))
Oikein hyvää ja siunattua Tunisian lomaa Sinulle! :)
Ystävällisin terveisin, :)
matkaopas
PS. "ReissuLasse" - saan vastaukseni Sinulle huomisen perjantai-illan aikana noin klo 22-23.
Ystävällisin terveisin, :)
matkaopas - ReissuLasse
MATKAOPAS kirjoitti:

matkaopasHei! En saanut sinulta sitten vastausta. Tiedän, ettei tämä ole oikea työsi etkä ole yhtään vastuussa viesteihin vastaamisesta.
Olen silti hiukan pettynyt kun en sinulta saanut vastauksia ennen matkaamme, lupauksistasi huolimatta. - MATKAOPAS
ReissuLasse kirjoitti:
Hei! En saanut sinulta sitten vastausta. Tiedän, ettei tämä ole oikea työsi etkä ole yhtään vastuussa viesteihin vastaamisesta.
Olen silti hiukan pettynyt kun en sinulta saanut vastauksia ennen matkaamme, lupauksistasi huolimatta.Hei "ReissuLasse"! :)
Olen todella pahoillani tapahtuneesta. TOIVOTTAVASTI tämä viestini vielä tavoittaa Sinut.
Olin kirjoittanut Sinulle eilen 4 sivua vinkkejä lomanne ajaksi, vastannut kysymyksiisi jne. Sitten printtasin niistä kopiot itselleni kuten teen aina. Juuri kun olin lähettämässä sitä Sinulle jämähti teksti paikoilleen eikä liikkunut mihinkään. Mieheni yritti tehdä kaikkensa, mutta turhaan, teksti ei liikkunut alaspäin lähetyspainikkeeseen asti. Oma koneemme toimi, joten ajattelimme, että keskustelupalstoilla on taas ruuhkaa ja syy voi olla siinä kuten usen aikaisemminkin on ollut. Aikamme vielä yritimme, suljimme koneen ja katsoimme olisiko teksti tallentunut koneelle - EI OLLUT! :(
MUTTA, palstalla oli teksti: "PALSTAMME ON TILAPÄISESTI POIS KÄYTÖSTÄ, PAHOITTELEMME KATKOKSEN AIHEUTTAMAA HAITTAA JA HÄIRIÖTÄ". TÄSSÄ SIIS SYY MIKSI ET SAANUT VASTAUSTANI!
VOIN HYVIN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ OLET PETTYNYT! Suo anteeksi "ReissuLasse", vika ei todellakaan ollut minussa. En ole sensortin ihminen, joka pettää lupauksensa.
JOS SINÄ SAAT TÄMÄN VIESTINI ENNEN KENTÄLLE LÄHTÖÄ, niin haluaisin vaikka faxilla lähettää vastaukseni Sinulle hotelliisi, jos voisit ilmoittaa hotellisi nimen? Sitten kertoisit hotellin respaan, että "ReissuLassen" nimellä on tulossa faxi, tai voisin lähettää sen myös sähköpostilla jos sellainen hotellilla on. Kaikilla ei esitteisiin ole sitä merkattu. Voisit vielä oppaillekin kertoa, että olet "ReissuLasse", siksi, että jos jotain esteitä ilmenee niin saan yhteyden oppaisiin ja sitäkin kautta asia järjestyisi parhain päin. Hoitaisin vastaukseni sinulle, niin siitä olisi seurueellesi vielä yhtä suuri ilo, kuin jos olisit saanut sen eilen.. :))
Uskon, että ymmärrät asian ja jos minulla ei ole mahdollisuus saada hotellisi nimeä, niin toivon sydämestäni Sinulle ja seurueellesi oikein hyvää ja siunattua lomaa Hammametissa.
Kaikesta huolimatta uskon ja toivon, että Teille kaikille tulee viihtyisä ja mukava loma yhdessä.:))
Sydämellisin terveisin :)
matkaopas - ReissuLasse
MATKAOPAS kirjoitti:
Hei "ReissuLasse"! :)

matkaopasKiitos kauniista sanoista! Matka on takana päin. Mukavasti aika kului. "Lasse"
- Mariuma
MATKAOPAS kirjoitti:
Hei "Munira"! :)
Kiitos "Munira" viesteistäsi, jotka osoittavat Sinun olevan todella ennakkoluulton maailmanmatkaaja. :)
Oikea asenne, halu kokeilla ja nähdä uutta avartaa ja tuo tullessaan näkemyksiä ja kokemuksia, joita ei ihan millä tahansa asenteella pystytä vastaanottamaan.
Arabikulttuurin tuntemus jo ennestään auttaa Sinua Tunisian matkallasi hyvin paljon. :)
Pidän "TUNTEELLA TUNISIAAN" kirjoituksestasi hyvin paljon. Se herätti arvokkaita ajatuksia ja antoi myös aiheen omasta mielestäni tärkeään kirjoitukseen KAIKILLE Tunisiaan matkustaville "TYTÖILLE", varsinkin meille, jotka matkustamme Tunisiaan tai muihin islamilaisiin maihin joskus yksin. :) Aiheesta kirjoittaessani, uskon siitä olevan hyötyä niin meille suomalaisille naisille, kuin myös Tunisian turismille yleensä.
Tunisiaan matkustaneet ystäväni ovat kyselleet minulta pukeutumis- ja "käyttäytymisohjeita", samoin myös sitä, saako siellä naiset ylipäätään kulkea rauhassa yksin, kaksin tai lastensa kanssa? Tällä palstalla esitetyissä kysymyksissä on tehty samoin. - Matkatoimistojen esitteissä annetaan hienotunteisesti pukeutumisohjeita ja oppaat kohteissa tekevät parhaansa muokaten mielissään sanoja siihen muotoon miten voisivat asian parhaiten ja ketään loukkaamatta tuoda esille.
Itselläni on asiasta sellainen käsitys, että harva islamilaiseen maahan matkustava naishenkilö edes tietää tai ymmärtää, mistä tässä maittemme välisessä "kulttuurierossa" on todellisuudessa kysymys? Tästä syystä rohkenenkin tarttua nyt "HÄRKÄÄ SARVISTA", ihan meidän kaikkien "tyttöjen" puolesta ja meidän parhaaksi! :) Lomallakin viihtyy paljon, paljon paremmin ja liikkuminenkin on huomattavasti paljon vapautuneempaa, kun tietää miten pukeutua ja miten erillaisissa, meille uusissa tilanteissa olisi parasta toimia. :)
Sen jälkeen, kun olen vastannut muihin esittämiisi kysymyksiin, haluan palata tähän "tytöille" osoitettuun aiheeseen ja kertoa omat kokemukseni ja näkemykseni asiasta - matkaoppaan näkökulmasta katsottuna.
HALUAN KAIKILLE LUKIJOILLE PAINOTTAA, että tästä asiasta kirjoittaminen ei liity millään tavalla "Muniraan", eikä kehenkään muuhunkaan minulle kysymyksiä lähettäneisiin henkilöihin.
TARKOITUKSENI EI SIIS OLE LOUKATA KETÄÄN. - TOIVON JOKAISEN LUKIJAN YMMÄRTÄVÄN VILPITTÖMÄN TAHTONI OLLA "AVUKSENNE" KAIKILLA NIILLÄ KOKEMUKSILLA, NÄKEMYKSILLÄ JA TIEDOILLANI, JOITA TÄMÄN SUURESTI RAKASTAMANI MAAN JA SEN YSTÄVÄLLISEN KANSAN PITKÄAIKAINEN TUNTEMINEN ON TUONUT TULLESSAAN. KULTTUURIN, MISSÄ NAISEN ASEMA YMMÄRRETÄÄN NIIN KOVIN TOISIN, KUIN MIHIN ME TÄÄLLÄ RAKKAASSA KOTO-SUOMESSA OLEMME TOTTUNEET...
Aiheesta kirjoittaessani haluan kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat - niitä "kaunistelematta". Jos "kaunistelisin" asioita, kokisin olevani itsekäs ja todella epäreilu Teitä lukijoita kohtaan, jotka vilpittömin mielin haluatte tietää totuuden. Tämä kirjoittaminenkin olisi täysin hyödytöntä.
LISÄKSI HALUAN VIELÄ PAINOTTAA, että tarkoitukseni ei myöskään ole loukata ketään tunisialaisen miehen kanssa avioliitossa olevaa suomalaista naista. Tiedän, että on monia, jotka jo vuosikymmeniä ovat eläneet onnellista perhe-elämää tunisialaisen aviopuolisonsa rinnalla. Tähän, heidän onneensa ja iloonsa on minullakin ollut mahdollisuus yhtyä... :)
MUTTA, on kuitenkin sanottava, että valitettavan paljon on myös epäonnistuneita suhteita, (aivan kuten Suomessakin!!!) jotka - ONNEKSI ovat kariutuneet jo ennen kuin suhde on päässyt edes kunnolla alkamaan. MIKSI KIRJOITAN, - ONNEKSI? Tämä selviää kirjoitukseni aikana.
Sitten on suhteita, jotka kariutuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun mies on päässyt tutustumaan uuden "kotimaansa" elämään Suomessa. - MIKSI NÄIN KÄY? - Tämäkin selviää tuonnempana.
MUTTA, MENNÄÄPÄ NYT "MUNIRAN" KYSYMYKSIIN! :)
1. Millainen hotelli on EL HANA BEACH?
Virallisen luokituksen mukaan ***tähteä, mutta matkatoimisto on antanut sille *** tähteä.
Aikaisemmissa vastauksissani olenkin jo kirjoittanut hotelli EL HANA BEACH'in sijaitsevan minun mielestäni erinomaisella paikalla sen suhteen, jos haluaa asua lähellä Soussen kaupungin keskustaa. Hotelli on suuri, 9 kerroksinen ja umarannalle matkaa vain noin 50m. :)
Hotellissa on erinomaisen hyviä vuonna 2000 täysin remontoituja merinäköalallisia huoneita. JOS MATKATOIMISTOLLA ON NÄMÄ KIINTIÖT SOPIMUKSESSAAN, niin hieno juttu. Mutta, jos sopimukseen kuuluvat vuonna 1975 rakennetut merinäköalattomat huoneet, niin silloin saattaa olla hyvinkin arveluttavaa minkälaisen huoneen perillä loppujenlopuksi saa? JOS huone ei ole sitä mitä on luvattu, niin sitten vaan yhteys oppaaseen ja pyydä rohkeasti huoneen vaihtoa. Jos huoneessa on ajan mittaan tapahtunutta normaalia kulumista, mutta huone on muuten PUHDAS JA SIISTI, niin silloin se on ihan ok.
JO MATKAA VARATESSA kannattaa ehdottomasti kysyä minkälaisia huoneita matkatoimiston hotellikiintiö pitää sisällään?
ELI, edellä mainittujen asioiden ollessa kunnossa hotelli on minun mielestäni ihan hyvä, keskitason iso ja "vilkas" erikoisesti nuorison, mutta myös varttuneempienkin ihmisten suosima keskustan hotelli - kauniin rantabulevardin tuntumassa. Vielä jos onnistuu saamaan merinäköalan - niin kyllä silmä lepää siinä mitä parvekkeelta ulos merelle katsellessa näkyy.
Uskon ja toivon "Munira", että saat mieleisesi huoneen ja lomasi onnistuu kaikin puolin oikein mukavasti.
JOS et vielä ole lukenut kaikkia kirjoituksiani, niin kannattaa selailla näiden sivujen kirjoituksia, joista uskon sinunkin löytävän itsellesi varteenotettavaa tietoa. :)
2. MITÄ VAATTEITA MATKALLE MUKAAN?
Suosittelen luettavaksesi 2.3. kirjoittamani, KYSY TUNISIASTA! Vastaus "Ruususelle". Siinä on pienenä vinkkinä lueteltu tähän vuodenaikaan nähden ne tärkeimmät mukaan suositeltavat asusteet ym. tavarat, joista uskoisin olevan hyötyä. :)
3. JOITAKIN VINKKEJÄ SAHARAN RETKISTÄ? VOIKO ESIM. PAIKALLISTEN IHMISTEN KANSSA LÄHTEÄ?
Itse Saharan retkestä voit lukea esim. "Kimmolle", ja "Titalle" kirjoittamista vastauksistani, joissa pikkaisen kerron kyseisestä retkestä. Kysymykseesi, voiko paikallisten ihmisten kanssa lähteä Saharaan palaan vielä tuonnempana.
Joillakin matkatoimistoilla on myös kolmen päivän Saharan retki, joka tehdään joko kokonaan tai sitten osaksi Jeepeillä. Tämä retki on varmasti mielenkiintoinen, mutta pitkiä matkoja ilmastoimattomissa Jeepeissä istuminen on varmasti matkan jossakin vaiheessa raskasta ja jopa epämukavaa, varsinkin kesällä ja jos esim. kärsii vielä selkävaivoista.
Itse lähtisin 2 päivän Saharan retkelle, sillä sen aikana näkee kaikki mahdolliset nähtävyydet ja kuulee mielenkiintoiset maata käsittävät asiat, mitä hyvin varustautunut opas vain voi kertoa. :)
Hienoa "Munira", että et halua jäädä vain uima-altaalle makkoilemmaan, vaan haluat nähdäkin jotakin. :) Vaikkakin tähän aikaan vuodesta voipi vilu yllättää rannalla, eikä rannat ole vielä siinä kunnossakaan, että rantatuolit ja -varjot pysyisivät paikoillaan, kun tuuli saattaisi viedä ne mennessään.
Toki on heitä, jtka lähtevät lomalle lepäämään ollakseen omassa rauhassaan ja nauttien olostaan vaikkapa viileässäkin auringonpaisteessa antaen tuulen "hiljaa" tuivertaa kasvoillaan.. :)
Ihanaa, kun ihmiset ovat niin erillaisia ja keksivät niin kovin erillaisia tapoja viettää ja nauttia lomastaan. Työni lomassa tämä saa minut usein ajattelemaan miten tärkeää se onkaan, että me ihmiset olemme niin erillaisia ja voimme näin täydentää toisiamme.:)
Tämän olenkin tainnut jo jossakin aikaisemmassa kirjoituksessani mainita. :)
4. HYVÄT RUOKAPAIKAT? - Oppaat kertovat perillä kulloinkin suosiossa olevat parhaat ruokapaikat. Niitä on kyllä paljonkin, mutta kuten mainitsin, oppailta kannattaa kysyä mitä suosittelevat, koska paikat saattavat vaihdella kausittain ja oppaat pitävät hyvää huolta siitä, että antavat asiakkailleen parhaat mahdolliset suositukset hyvistä ruokapaikoista.
PORT EL KANTAOUIN pursisatamassa on monia herkullisia ravintoloita esim. erittäin suosittu Bonaparte, josta ruokailun jälkeen voi niin halutessaan siirtyä jatkamaan iltaansa vaikkapa alakerran diskoon/yökerhoon. Hotelli EL HANA BEACH'istä pääsee taksikyydillä sinne 3 eurolla suunta. Kuten monille aikaisemminkin olen kirjoittanut, suosittelen myös Sinulle tutustumista tähän kauniiseen ja tunnelmalliseen satama-alueeseen.
Mennäämpä takaisin kysymyksiisi:
5. "MIEHISTÄ USKOT SELVIYTYVÄSI, ELLEI NYT SITTEN TARJOTA USKOMATONTA KAMELIKARAVAANIA NÄIN MEIKÄLÄISEN "ANTIIKKIARVON" PERUSTEELLA". :)
"MUNIRA" ja kaikki muutkin "tytöt"! - Minusta on tarjottu peräti 120000 kamelia, että pistäkääpä siskot paremmaksi.. :)))
ONNEKSI EI OMA RAKAS KUITENKAAN TÄHÄN TARJOUKSEEN SUOSTUNUT - SYDÄN KYLLÄ HAKKASI MATKAOPPAALLA TUHATTAJASATAA, KUN TILANNE ALKOI VAIKUTTAMAAN SILTÄ, ETTÄ NYT TULI MUUTTO BEDUIINITELTTAAN, KUN SUOMI-POJALTA SE VASTAUKSEN ANTAMINEN NABEULIN KAMELIMARKKINOILLA KESTI NIIN TUHOTTOMAN KAUAN.. :)))
KYSYESSÄNI MYÖHEMMIN SYYTÄ MOISEEN, KERTOI SUOMI-POIKA, ETTÄ HITAUS JOHTUI SIITÄ YKSINKERTAISESTA SYYSTÄ, KUN OLIN PIILOTTANUT HÄNEN "PYHÄKENKÄNSÄ" SILTÄVARALTA ETTEI HÄN VAHINGOSSAKAAN PÄÄSISI ITÄMAISILLE "PARKETEILLE" NYRJÄYTTÄMÄÄN NILKKOJANSA SILLÄ AIKAA, KUN MINÄ HIKOILIN 2 PVÄN ETELÄN RETKELLÄ.. :)))
Että tällaista jännää voipi tapahtua kuunsirpin ja ihanan kirkkaan tähtitaivaan alla... :))
Mutta, mennäänpä taas asiaan ja palataan kysymykseesi etelän retkestä, josta kysyit:
6. "VOIKO ESIM. PAIKALLISTEN IHMISTEN KANSSA LÄHTEÄ ETELÄÄN, KOSKA MIELUMMIN ANTAISIT RAHAA HEILLE, KUIN ISOILLE MATKATOIMISTOILLE!"
"MUNIRA" - Ymmärrän hyvin, että vilpitön ja hyvä tarkoituksesi olisi antaa rahaa mielummin paikallisille ihmisille, kuin isoille matkatoimistoille, mutta en missään tilanteessa suosittele Sinua enkä ketään muutakaan naista lähtemään Saharaan eikä muillekaan retkille paikallisen miehen seurassa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä siinä kävisi todella ikävästi... TÄSSÄ VAIN YKSI MONISTA ESIMERKEISTÄ:
Lähtisit matkaan yhden paikallisen miehen kanssa. Matkanne edetessä huomaatkin, että auto, jolla olette liikkeellä täyttyykin matkanne varrella uusista paikallisista "ETELÄÄN MATKAAVISTA" miehistä... Uskon, että tästä eteenpäin minun ei tarvitse tilanteen kehittymisestä enempää kertoa..
"TYTÖT!" - ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ PAIKALLISTEN MIESTEN KANSSA MIHINKÄÄN "RETKILLE"!!!
Eri asia on, JOS IHAN OIKEASTI TUNNET tunisialaisen perheen, jolloin myös miehen vaimo ja sisaretkin lähtevät matkalle mukaan. Tämä on ihan turvallista ja todella kivaa, koska he voivat viedä Sinut erittäin mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin matkatoimistoilla ei retkiä ole, eikä kukaan ulkopuolinen häiritse matkanne tekoa. :)
Itse olen kiertänyt Tunisiaa ristiin rastiin edellä kerrotulla tavalla ja nauttinut suunnattomasti retkistäni.
Myös hyvin tuntemasi, LUOTETTAVAN tunisialaisen NAISHENKILÖN kanssa voit lähteä vaikkapa Saharaan, mutta hänet Sinun täytyy kyllä tuntea todella hyvin, etteivät asiat kehity matkanne varrella edellä kerrottuun suuntaan... Saman neuvon annan "opastusseuraa" Medinan basaarikujille tarjoavista miehistä, kuin myös naisista, mikä tosin on kyllä todella harvinaista, että naiset kaduilla pyytäisivät oppaiksi. - Hyvä on sanoa tai osoittaa ystävällisesti ja lempeästi, että KIITOS EI!
MIEHILLÄ TUNISIASSA EI OLE MITÄÄN ONGELMAA LÄHTEÄ PAIKALLISTEN MIESTEN OPASTAMANA ESIM. VAIKKAPA SAHARAAN. - TUNISIA ON MIESTEN MAA. MIEHET OVAT SIELLÄ "KUNKKUJA" - OLIVATPA MISTÄPÄIN MUOLIMMAA TAHANSA!!! :))
Ensimmäisessä viestissäsi kysyit:
7. "MITEN ON VIENTIÄ VAALEALLA, VIHREÄSILMÄISELLÄ NAISELLA, KERTOKAA KOKEMUKSIA.?"
Tuolloin vastasin Sinulle alustavasti tähän kysymykseesi, että "Viennistä ei ole epäilystäkään, mutta maltahan Munira odottaa tämänviikon lopulle matkaoppaan neuvoja, miten vaalea, vihreäsilmäinen kaunotar selviää Pohjois-Afrikan paratiisin "mantelisilmäisten" poikien pyörteistä kunnialla takaisin kotiinkin.. :) :) HYVÄT NEUVOT NE ON TARPEEN KAIKILLE TYTÖILLE, - EIKS JUU MUNIRA!"
Tämän kirjoitin 7.2. KYSY TUNISIASTA! MATKAOPAS JATKAA. Aikaa vastauksen antamiseen on vierähtänyt enemmän kuin se viikonloppu, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, - eiks vaan! :)
Tämän kysymyksen myötä on hyvä siirtyä itse asiaan "mantelisilmäisten" tunisialaismiesten maailmaan.
Ensiksikin haluan sanoa, että uskon Sinun Munira heittäneen tuon kysymyksen vähän niinkuin "leikillään". Mutta, koska asia on kuitenkin niin paljon tärkeä ja, kun se nyt avaa hyvän mahdollisuuden "nostaa kissa pöydälle", niin tehkäämme se kaikella kunnioituksella meitä kaikkia Tunisiaan ja muihinkin islamilaisiin maihin matkustavia suomalaisia naisia kohtaan.
KUN MATKUSTAMME TUNISIAAN OTTAKAAMME AINA HUOMIOON SEURAAVAT ASIAT:
1. Saavut islamilaiseen maahan, jossa maan väestöstä 99% on islaminuskoisia sunnimuslimeja. Tunisia on kaikista arabimaista länsimaalaisin, mutta Koraanin ohjeita tulisi jokaisen tunisialaisen miehen ja naisen tarkasti noudattaa.
Vaikka tunisialaisista naisista monet ovat työelämässä mukana, heidän varsinainen paikkansa on kuitenkin aina kotona. Työstä tullaan suoraan kotiin, eikä lähdetä kuten esimerkiksi Suomessa ystävien kanssa ulos jne.
2. Tunisialaiset naiset pukeutuvat aina säädyllisesti, paitsi turisteille esiintyvät napatassijat, jotka yleensä ovat eronneita naisia. Tunisialainen aviomies ei hyväksyisi koskaan, että hänen aviopuolisonsa viihdyttäisi puolialastomana lantioita ja rintojaan heilutellen turisteja yökerhoissa yms. paikoissa - SE OLISI KERRASSAAN MAHDOTONTA...
3. Esiaviolliset suhteet ovat kiellettyjä.
4. Avioituessaan tunisialaisen naisen tulee olla neitsyt. Ellei näin ole, voidaan avioliitto purkaa välittömästi kesken hääjuhlien. Hääjuhlat kestävät yleensä vähintään kolme päivää. Hääyön jälkeen aviomies todistaa suvuille vaimonsa olleen koskematon.
5. Avioliitossa olevan naisen aviomies eikä muutkaan sukulaiset hyväksy, että vaimo pukeutuisi asiattomasti kodin ulkopuolella esim. paljastavia kaula-aukkoja, hihattomia puseroita, tiukkoja pitkiä housuja, lyhyitä polvet paljastavia hameita, pyllyn paljastavia bikineitä jne. ei hyväksytä. EIKÄ ITSEÄÄN ARVOSTAVA VAIMO EDES HALUAISI NÄIN PUKEUTUA..
6. Perheen tyttölapset eivä voi kulkea ulkona ilman jonkun miespuolisen perheenjäsenen tai sukulaisen seuraa, ei edes sukulaistyttöjen seurassa. Iän karttuessa veljien "vartiointi" tiukkenee.
7. Mikäli tuntemattomia miespuolisia vieraita saapuu kotiin, on naisten siirryttävä toiseen huoneeseen.
8. Kotona aterioidessa, teetä, kahvia tms. tarjoiltaessa, tarjoillaan miehille aina ensin.
9. Tunisialaiset naiset kaunistavat itsensä upeisiin juhla-asuihin ja juhlivat keskenään esim. häissä ja poikalapsien ympärileikkausjuhlissa.
Perinteisissä häissä maaseudulla naiset ja miehet juhlivat eri huoneissa. Maaseudulla naiset asettuvat usein tasakatoille istuen seuraamaan miesten juhlintaa ja tanssimista keskenään. Varakkaat perheet järjestävät hääjuhlansa nykyisin mielellään korkeatasoisissa hotelleissa.
10. Ulkomaalainen mies ei voi pyytää tunisialaista naista kanssaan esim. ravintolaan tai diskoon/ yökerhoon.
11. Tunisialaiset miehet liikkuvat turistikeskuksien diskoissa ja yökerhoissa usein naisseuraa hakien.
Soussessa ja Hammametissa on myös kansainvälisiä diskoja ja yökerhoja, joihin paikallisilta on pääsy kielletty. Myös jotkut hotellit eivät salli paikallisten miesten pääsyä hotelliensa diskoihin tai yökerhoihin.
TÄMÄ JOHTUU SIITÄ, että hotellit eivät halua ottaa vastuuta, jos nainen omasta tahdostaan lähtee miehen mukaan ja myöhemmin syyttää miestä AIHEETTOMASTI RAISKAUKSESTA - VAIKKA ITSE HALUSI LÄHTEÄ MIEHEN MUKAAN!!!
TOIVOTTAVASTI EDELLÄ KERROTUT ASIAT AUTTAVAT MEITÄ KAIKKIA YMMÄRTÄMÄÄN MIKSI MEIDÄN OLISI NIIN TÄRKEÄÄ KUNNIOITTAA ISLAMILAISTEN MAAN TAPOJA, EIKÄ TIETEN TAHTOEN TEHDÄ SELLAISTA MIKÄ SUORANAISESTI LOUKKAA MAAN KULTTUURIA JA HÄPÄISEE ITSE TEKIJÄN !!!
Tunisialaisia miehiä ei missään tapauksessa tarvitse pelätä. He ovat ystävällisiä, kohtelijaita ja kunnioittavat myös länsimaalaisia naisia. MUTTA, kuten edellä olen kuvaillut, ovat miehet jo lapsuudestaan saakka tottuneet kasvamaan perheensä "arvopoikina" ja tottuneet myös siihen, että mies on perheen pää eikä päinvastoin. Näinhän sen pitää ollakin, - minun mielestäni ainakin. :)
Tunisialaisen naisen on siis avioituessaan oltava neitsyt. Naiset eivät istu ravintoloissa avonaisissa puseroissa rinnat töttöröllä, eivätkä liiku kadulla kehoa myötäilevissä piukkiksissa, joista erottaa niin etu kuin takapuolenkin muodot. He eivät myöskään ota aurinkoa yläosattomissa eivätkä pyllyn pajastavissa bikineissä.
TUNISIALAINEN MIES TIETÄÄ, ETTÄ OMAN MAAN NAISEEN EI ENNEN AVIOLIITTOA OLE KOSKEMISTA.
SITTEN TULIVAT TURISTIT, JOTKA "PUKEUTUMISELLA" JA KATSEILLAAN SUORASTAAN "TARJOSIVAT" ITSEÄÄN TUNISIALAISILLE MIEHILLE TYYLIIN:
"HUOMAAT SIE, TÄÄL MIE OON RAKKAANI - TUU SIE JA VIE - MIE VIKISEN".
Tunisialaisista harva on päässyt tutustumaan länsimaiseen "ilonpitoon" ulkomaille. Se, mitä he ovat länsimaisten elämäntyylistä nähneet JA OPPINEET ON TURISTEILTA, sekä ulkomailla (lähinnä Ranskassa) työskentelevien sukulaisten ja tuttavien tuomista filmiteollisuuden tuotteista.
KUN VÄHÄPUKEINEN NAINEN LIIKKUU KADULLA YKSIN, YMMÄRTÄÄ TUNISIALAINEN MIES SEN AINA NIIN, ETTÄ NAINEN HAKEE TIETOISESTI MIESTEN SEURAA!!!
TÄSTÄ SYYSTÄ MIES TULEE JUTTELEMAAN JA JOS NAINEN ON VIELÄ PUKEUTUNUT RINTANSA MELKEIN PALJASTAVAAN ASUUN JNE..NIIN EI TARVITSE IHMETELLÄ JOS MIES TARJOAA AKTIIVISESTI SEURAANSA..
HYVIN USEIN NAINEN TOIMIIKIN TIETOISESTI NÄIN, SAADAKSEEN JONKUN ITSEÄÄN KIINNOSTAVAN MIEHEN KIINNOSTUMAAN ITSESTÄÄN!!!
HARMILLISTA TÄSSÄ ON SE, ETTÄ "TYTÖT", JOTKA OVAT ASIALLISESTI PUKEUTUNEITA EIVÄTKÄ MILLÄÄN TAVALLA ELEILLÄÄN JA ILMEILLÄÄN OSOITA KAIPAAVANSA SEURAA SAATTAVAT KUITENKIN EDELLÄ KERROTUSTA SYYSTÄ JOUTUA "AHDISTELUN" KOHTEEKSI!
VIKA EI SIIS OLEKAAN TUNISIALAISTEN MIESTEN VAAN ITSEÄÄN "TARJOAVIEN" NAISTEN - OLIVATPA HE MINKÄ MAALAISIA TAHANSA!!!
MUISTAKAAMME, että tunisialaiset naiset eivät liiku yksin kadulla iltaisin. Päiväsaikaan kyllä esim. juuri työssäkäyvät naiset, opiskelijat ja perheenäidit, MUTTA HE OVAT ASIALLISESTI PUKEUTUNEITA, EIVÄTKÄ TUNISIALAISET MIEHET HÄIRITSE HEITÄ MILLÄÄN TAVALLA!!!
Ikävää on se, että nykyisin Tunisiassa venäläiset, virolaiset, tsekkiläiset ja valitettavasti myös JOTKUT suomalaisetkin naiset PILAAVAT tällaisella käyttäytymisellä HYVÄKSI TUNNETTUA SUOMALAISTEN NAISTEN MAINETTA...
SUURIN OSA SUOMALAISISTA NAISISTA ON KUITENKIN ERITTÄIN HYVIN KÄYTTÄYTYVIÄ JA OSAAVAT TOIMIA "MAASSA MAAN TAVALLA" - TÄMÄ ON SUURI ILON AIHE OPPAILLEKIN JA VARMASTI NÄMÄ HIENOTUNTEISET, TUNISIASSA VIERAILEVAT NAISET KOKEVAT SAMOIN :))
EI TUNISIASSA TARVITSE pukeutua "säkkiin", laittaa huivia päähän ja varmuuden vuoksi vielä kolme solmua leuan alle niin, että varmasti pysyy kiinni.
PUKEUTUKAAMME NIIN, ETEMME AIHEUTA PAHENNUSTA TUNISIALAISILLE EMMEKÄ KANSSAMATKAAJILLEMME.. :))
OLE VAROVAINEN "RAKASTUMISESSASI" TUNISIALAISEEN MIEHEEN, sillä he ovat tottuneet turistien paljouteen ja tyttöjä tulee ja menee ympäri maailmaa useita satoja viikossa. Siinä on pojille mistä valita. Yksi kun lähtee, niin toinen tulee tilalle - KAIKILLE RIITTÄÄ!
TÄHÄN KERRON OMAKOHTAISEN KOKEMUKSEN, MITÄ TUNISIALAINEN RAVINTOLASSA TYÖSKENTELEVÄ YSTÄVÄNI MINULLE KERTOI:
"Ystäväni oli puhunut minulle jo viikkoja, että silloin ja silloin tulee hänen tyttöystävänsä Suomesta. Iloitsin siitä yhdessä hänen kanssaan, koska minusta näytti siltä, että suhde oli vakava.. Onnellisina ja rakastuneina, (varsinkin 25 vuotias nainen) he kävelivät Hammametin rantakaduilla ja kaikki näytti niin seesteiseltä. Sitten tuli suomalaistytön kotiinlähtö. Sanoin ystävälleni, että "Sinulle tulee varmasti todella ikävä, kun rakkaasi nyt lähtee Suomeen ja menee taas ehkä pitkä aika ennen kuin näette toisenne". TÄHÄN YSTÄVÄNI VASTASI JA HÄMMÄSTYTTI MINUT TÄYSIN: "Ei ollenkaan tule ikävä, tänään tulee uusi koneellinen tyttöjä".
Näin tilanne jatkui vuodesta toiseen ja jatkuu vielä tänäkin päivänä monien tunisialaisten poikien kohdalla - VALITETTAVASTI!
Tämä kyseinen ystäväni avioitui myöhemmin tunisialaisen naisen kanssa. Suomalaisen tytön onneksi heidän suhteensa päättyi - tyttö ymmärsi ajoissa, ettei siitä voi sittenkään mitään tulla..
KANNATTAA HARKITA TARKOIN MINKÄLAISIIN SUHTEISIIN LÄHTEE, MONENKO TYTÖN KANSSA KAVERI ON OLLUT JA MITÄ SAIRAUKSIA SAATTAA TÄLLAISILTA "SEKSIMATKOILTAAN" SAADA...
SANOTAAN, ETTÄ TUNISIASSA EI JUURIKAAN OLE AIDSIA, MUTTA SE ON VAIN - "SANONTA". KYLLÄ SITÄ ON, SE ON KYLMÄ TOTUUS, MUTTA SIITÄ EI PUHUTA - TURISMIN TÄHDEN!!!
TÄMÄ OLI SYY, miksi alussa kirjoitin, että ONNEKSI monet suhteet päättyvät jo heti alkuun ja todella parempi niin.
ENTÄ MIKSI MONET SUHTEET PÄÄTTYVÄT, jos mies tulee Suomeen? Siksi, että täällä tavataan muita miehiä arabimaista, jotka neuvovat "maan tavat". Avioliiton solmimisen jälkeen, jolloin nainen on jo kääntynyt islamin uskoon, on hänen usein myös puettava huntu päähän - islamilaisuuden merkkinä ja jäätävä kotiin. Tunisialaiset miehet harvemmin ehdottavat/pakottavat naista pitämään huntua, mutta yhteiset illat aviomiehen kanssa ulkona loppuvat siihen. Usein mies kertoo lähtevänsä tapaamaan ystäviään, mutta totuus on toinen, he lähtevätkin paikallisen yöelämän pyörteisiin, olihan kotimaassa turistien kanssa siihen menoon jo niin tiukasti totuttu...
Aivan samalla tavalla meillä Suomessakin seurustelusuhteet ja avioliitot epäonnistuvat.
En siis pidä tunisialaisia kuin muunkaan maalaisia sen huonompina. Tällä kirjoituksellani olen tahtonut tuoda esille sen, että KANNATTAA MIETTIÄ TARKOIN KANNATTAAKO ALKAA SEURUSTELUSUHDETTA, KUN SILLÄ EI OLE OIKEAA KASVUPOJAA MIESTEN KANSSA, JOTKA TOTTUVAT VAIHTAMAAN NAISIA JOKA VIIKKO, VAKUUTTAEN JOKAISELLE OLEMATONTA "RAKKAUTTAAN".
OLEMATTOMALTA SE AINAKIN MATKAOPPAAN NÄKÖKULMASTA ON NÄYTTÄNYT JA POIKIEN OMAT PUHEETKIN OVAT SEN VAHVISTANEET..
TÄHÄN LOPPUUN VIELÄ YKSI PALJON PUHUVA ESIMERKKI:
"Vähän alle 30 vuotias suomalainen nainen matkusti elämänsä ensimmäisen kerran islamilaiseen maahan (ei Tunisia). Kävellessään samana iltana kadulla, tapasi nainen hotellinsa läheisyydessä paikallisen miehen.
Iltaa vietettiin yhdessä pitkälle aamuyöhön. Treffit sovittiin seuraavaksi illaksi.
Tapaamisen alussa mies kosi ja halusi ehdottomasti avioitua kyseisen naisen kanssa ja muuttaa pian myös Suomeen.
Nainen alkoi järjestelemään tulevan miehensä papereita ja islamilaisen hääseremonian takia heitä "kuulusteli" myös paikallinen imaami (hengellinen johtaja). Tuleva aviomies painotti naiselle, ettei tämä missään vaiheessa saisi ilmaista imaamille eikä muillekaan virkamiehelle, että he olivat tavanneet kadulla, koska islamilaisten silmissä Hän olisi "kelvoton nainen".
Häät vietettiin pikapuolin, jotta miehen tulo Suomeen helpottuisi.
Täällä nainen alkoi ihmetellä, kun mies oli jatkuvasti ulkona "miesten kesken" ja matkustelikin paljon ulkomailla "sukulaisia" tapaamassa, - naisen rahoilla tietysti. Illat mies vietti diskoissa ja vaimo uskoi kaikki miehensä sepittämät tarinat. Mies saa työttömyyskorvausta, vaimo käy työssä ja odottaa illat miestään - kiltisti kotona...
Eli, se sama "turistielämä", jossa mies oli jo ennen avioliittoaan piehtaroinut vei hänet mukanaan myös täällä Suomessa ja pilasi avioliiton, jossa avioliiton alkaessa ei kumpikaan osapuoli edes tunteneet toisiaan, eikä toisella heistä näyttänyt siihen olevan sen enempää tarvetta, kuin päästä Suomeen - VALITETTAVASTI!!!
Tällaisia tapauksia taitaa meidänkin maassamme olla JO reilusti liikaa!!!
Meillä jokaisella on oikeus itse päättää mitä kulloinkin teemme ja "miten petimme petaamme".
Viisasta on kuitenkin tutkia nekin neuvot, jotka kuulostavat täysin mahdottomilta, mutta saattavat ehkä sittenkin olla ne tärkeimmät! :)
MENNÄÄMPÄ VIELÄ HETKEKSI TAKAISIN TUNISIAAN.
TOIVOTTAVASTI JOKAINEN YMMÄRTÄÄ TÄMÄN KIRJOITUKSENI NIIN, KUIN OLEN SEN ALUSSA KERTONUT.
TUNISIA ON TURVALLINEN JA IHANA MAA LOMAILLA. PAIKALLISIIN IHMISIIN VOI TUTUSTUA MYÖS NAISPORUKASSA, MUTTA LÄHTEÄ NAISENA YKSIN SEIKKAILEMAAN - SITÄ EN SUOSITTELE!
NEUVOT, JOITA OLEN EDELLÄ ANTANUT KANNATTAA NEKIN OTTAA VAKAVASTI, NIIN HUOMAA, ETTÄ KUNNIOITUKSEN VASTAKAIKUA TULEE TUNISIALAISTENKIN PUOLELTA REIPPAASTI. :)
ÄIDIT LASTENSA KANSSA SAAVAT VARMASTI KULKEA IHAN RAUHASSA OSTOKSILLA JA MISSÄ VAIN. OLISI TODELLA KUMMALLISTA JOS HEITÄ HÄIRITTÄISIIN MILLÄÄN TAVALLA, TÄLLÄISTA EN OLE KOSKAAN KUULLUT!!!
JOKU VOI KYLLÄ PYSÄYTTÄÄ JA IHAILLA LASTA/LAPSIA, ANTAA KARKKEJA JA SILITTÄÄ PÄÄTÄ, MIKÄ ON IHAN KIVA ASIA, - SE ON VAIN OSOITUS TUNISIALAISESTA YSTÄVÄLLISYYDESTÄ SUOMALAISIA KOHTAAN.
KUN PUKEUDUMME JA KÄYTTÄYDYMME ASIALLISESTI, VOIMME VIETTÄÄ IKIMUISTOISEN LOMAN TUNISIASSA, JONNE HALUAA PALATA TAKAISIN EHKÄ VIELÄ JOSKUS TOISTEKIN.. :)
Nyt tuli "Muniralle" ja muillekin matkalukemista kerrakseen. Toivottavasti jaksoitte lukea ja saitte jotakin hyödyllistä tietoa tälläkin kertaa.
Te, jotka matkustatte yksin, voitte kyllä kulkea kaupungillakin yksin kunhan asusteet ovat sellaiset, ETTEI NIILLÄ HAETA edelläkerrottua huomiota.
Toki kavereita voi löytyä myös suomalaisistakin matkailijoista, jotka ehkä itsekin haluavat ostos ym. seuraa kaupungilla kiertelyyn jne... varsinkin illalla liikuttaessa on mukavampi mennä porukassa, - eiks vaan! :)
Uskon "Munira", että lomastasi tulee oikein mukava ja palaat rentoutuneena ja uutta puhtia saaneena takaisin kotimaahan. Kirjoittelethan sitten montako kamelia tarjottiin.. :))
Oikein hyvää ja siunattua Tunisian lomaa Sinulle! :)
Ystävällisin terveisin, :)
matkaopas
PS. "ReissuLasse" - saan vastaukseni Sinulle huomisen perjantai-illan aikana noin klo 22-23.
Ystävällisin terveisin, :)
matkaopasNuo ovat varmasti tarpeellisia neuvoja monelle naiselle,ylipäätään ulkomaille matkaaville,ei ainoastaan Tunisiaan.Tottahan se on että nuo "mantelisilmät" saa monen tytön sydämen sykkyrälle...:) Niin sai aikanaan minunkin,tosin en miestäni muutoin tunnistanut yhdestäkään tekstisi kohdasta :)vaikkei kovin montaa yhteistä vuotta olekaan vielä takana,niin valoisalta ja rakkaudentäyteiseltä näyttää yhteinen tulevaisuus... Vähintään kerran päivässä kiitän luojaa miehestäni ja ihmettelen vain miten tällainen onni suodaan ihmiselle! :)
Asumme tällä hetkellä täällä suomessa,mutta Tunisiaan muuttoa ollaan kovasti suunniteltu...kateeksi ihan käy kun olet siellä paratiisissa minne meidänkin sydän halajaa...:)
Aurinkoisia ja onnellisia päiviä sinulle ja miehellesi maahan jota aurinko rakastaa :)
- OPPAALTA
Oletko liikuttuneessa tilassa vaiko uskovainen?
Tekstisi kun vetää niin rankasti överiksi.- MATKAOPAS
HEI, nimimerkki "PAKKO KYSYÄ" ! :)
Sydänlämpöiset kiitokset Sinulle omalla tavallaan erittäin mielenkiintoisista kysymyksistäsi! :)
VOIDAKSENI VASTATA SINULLE PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA, sallithan minun
esittää Sinulle nyt omat KYSYMYKSIISI LIITTYVÄT kysymykseni, - KIITOS! :)
KIRJOITIT MINULLE SEURAAVANLAISEN VIESTIN:
"PAKKO KYSYÄ OPPAALTA: Oletko liikuttuneessa tilassa vaiko uskovainen?
Tekstisi kun vetää niin rankasti överiksi."
TÄSSÄ KYSYMYKSENI SINULLE:
1. Mitä tekemistä Sinun mielestäsi on liikuttuneisuudella vaiko uskovaisuudella sen suhteen,
että tekstit vetävät överiksi?
2. Voitko kuvailla, mitä liikuttuneisuus Sinulle itsellesi merkitsee?
3. Mitä tarkoitat kysymykselläsi uskovainen?
4. Voitko kuvailla, mitä ymmärrät uskovaisuudella ja mitä uskovaisuus Sinulle itsellesi merkitsee?
5. Mitä tarkoitat, kun kirjoitat, että tekstini vetää niin rankasti överiksi?
Annathan tähän kysymykseeni ESIMERKKEJÄ kirjoituksistani! :)
6. Mikä saa Sinut ajattelemaan, että olisin liikuttuneessa tilassa vaiko uskovainen?
7. Onko liikuttuneisuus ja uskovaisuus Sinun omasta mielestäsi huono asia?
Tällaisia kysymyksiä oli matkaoppaan sydämellä nimimerkille "PAKKO KYSYÄ". :)
Vastauksistasi Sinua jo etukäteen kiittäen! :)
Ystävällisin terveisin,
matkaopas :)
- pöpö
Milloin käytetään Kaftaania/millaisissa tilanteissa?
- MATKAOPAS
HEI, "PÖPÖ"! :)
Kiitos kysymyksestäsi! :)
Kysymyksesi perusteella päättelen Sinun jo tietävän mikä Kaftaani on, mutta kuten aikaisemmissa viesteissäni olen maininnut, pyrin vastauksissani antamaan aina laajemman selostuksen asiasta, näin niistä voisi olla hyötyä mahdollisimman monelle lukijalle ja voihan olla, että kysyjä itsekin saa lisätietoa asiasta. :)
1. KAFTAANI (kaftan) on 1500-luvulta turkkilaista alkuperää oleva maan hallitsijoiden "kunniavaate".
Turkkilaiset ylhäiset kuten esimerkiksi emiirit käyttivät kaftaania arvokkaissa tilaisuuksissa ja joskus jopa päivittäin. Mainittakoon, että emiirin titteliä käyttivät kaikki Muhammedista suoraan polveutuvat miespuoliset jälkeläiset.
Kaftaani on siis itämainen pitkä viittamainen kauhtana "takki", jossa on pitkät riipushihat sekä leveä kauniisti kirjailtu kangasvyö. Asuun kuuluu myös turbaani.
2. Nykyisin arabimaiden kuninkaalliset ja rikkaat sheikit saattavat valtiovierailulla ja suurissa juhlallisuuksissa käyttää alkuperäisistä
kaftaaneista muunneltuja upeita kultalangalla kirjailtuja kaftaaneita.
3. KAFTAANI ON NYKYISIN MYÖS ERITTÄIN SUOSITTU NAISTEN ASU. Toinen toistaan upeampia pitkiä viittamaisia KAFTAANI-iltapukuja näkee arabimaissa kaikkialla suurissa juhlissa kuten esimerkiksi häissä. Kaftaanit kilpailevat toinen toistaan kauniimmilla väreillä, hopea, kulta tai silkkilangoilla kirjailtuna.
Kaftaanien taidokkaasti kirjaillut kuviot tehdään aina käsin, samoin kangas kudotaan yksinkertaisilla kangaspuilla..
Itselläni on Hammametista ostettu, omasta ja miehenikin mielestä erittäin kaunis tunisialainen tumman violetin värinen kaftaani. Puvun, noin 3cm korkean pyöreän kauluksen alareunasta lähtee säteettäin olkapäiltä hihoihin laskeutumaan noin 3mm leveä suoraviivaisen tyylikäs hopealankakirjailu jatkuen kaftaanin helmaan asti.
Kaftaani on tunisialaisilla kangaspuilla harvaan kudottua ja erittäin kauniisti laskeutuvaa villakangasta.
Tämä asu kelpaa mihin iltajuhlaan tahansa. Esimerkiksi Tunisiaan matkustaessani pakkaan sen aina mukaani, sillä voin hyvin pukea sen tunisialaisten iloksi ja :) aviomieheni onneksi :) esim. hotellin ravintolaan illalliselle mentäessä.
Juhlatilaisuuksissa yleensä, tunisialaiset naiset suorastaan kilpailevat toinen toistaan kauniimmilla kaftaaneilla tai muilla juhla-asuilla, sekä uskomattomalla määrällä kultakoruja... Tähän loistoon pääsee tututustumaan esimerkiksi tunisialaisissa häissä, varsinkin alkukesästä. Opas, joka tuntee tunisialaisia perheitä voi hyvinkin onnistua järjestämään tällaisen ikimuistettavan kokemuksen mistä tunisialaiset eivät suinkaan närkästy, vaan päinvastoin olisivat ikionnellisia ja toivottaisivat vieraat sydämellisesti tervetulleeksi juhlaansa..
KAFTAANEISTA VIELÄ. Niitä voi mahdollisesti löytää esim. Hammametin, Soussen ja Tunisin parhaista, PIENISTÄ putiikeista ja laadukkaista tavarataloista. Erikoisesti kannattaa käydä Tunis pääkaupungin Taideteollisessa käsityöliikkeessä "ARTISANAT", joka sijaitsee lähellä Tunisin medinan pääporttia. Näistä liikkeistä voi löytää myös kauniita "kaftaanin tyylisiä" koti- ja juhla-asuja, jotka ovat aina mieluisia tuliaisia saajalleen.. Opas kyllä neuvoo tien.. :)
Tällaista kaftaaneista "pöpölle" tälläkertaa. :) Onpa muuten hauska nimi tuo "pöpö", oikein pistää sitä lukiessa ja kirjoittaessa hymyilyttämään.. :)
Ystävällisin terveisin, - "pöpölle"! :)
matkaopas
PS. Joku varmaan muistaa, kun Riitta Väisänen sai aikanaan rikkaalta arabisheikiltä lahjaksi upean kaftaanin! :)
- lomailija..
Hei, ompa hieno juttu että täällä on tälläinen palsta.
Minua kiinnostaa Tunisian Hammamet ihan toden teolla. Meinaan siis, että haluaisin jonain päivänä lähteä sinne ihan vakituisesti asumaan.
Taitaa vaan olla melko huonot mahdollisuudet, kun tuo ranskan kieli ei ole hallussa?
Onko sinne tuosta huolimatta mahdollista päästä tekemään jotakin työtä, vaikkapa omaa putiikkia pitämään.
En ole yhtään perillä tällaisista asioista.
Lisäksi kysyisin vielä, että olimme juuri lomalla Domina Sultan Beach- hotellissa ja siellä oli näitä vapaa-ajan ohjaajia, jotka järjestivät illoiksi sketsejä ym viihdettä. Ovatko nämä ihan vakituisia työntekijöitä?
Saako heihin mitenkään yhteyttä, kun jäi numerot vaihtamatta ja viihdyimme hyvin yhdessä koko viikon..
Kiitos.- 2 matkailijaa
Mekin suunnittelemme matkaa tunisiaan maaliskuun lopussa ja niinpä olisin kiinnostunut ko. hotellista millainen se oli ja oliko sää aurinkoinen?:)
Kiitos vastauksesta ;) - MATKAOPAS
Hei lomailija! :)
Kiva, kun löysit tälle palstalle ja olet kiinnostunut tästä. :)
KYSYMYKSESI OLIVAT ERITTÄIN MIELENKIINTOISIA JA VARMASTI MUITAKIN LUKIJOITA KIINNOSTAVIA. :)
VOIDAKSENI ANTAA KYSYMYKSIISI ASIANMUKAISET VASTAUKSET KYSYISIN SINULTA SEURAAVAA:
1. Oletko mies vai nainen?
2. Minkä ikäinen olet: 18-20? 20-30? 30->?
3. Olisiko tarkoituksesi lähteä Hammametiin yksin?
4. Puhutko englantia tai jotain muuta vierasta kieltä?
Se, että et puhu ranskaa ei haittaa, mutta ikä ja sukupuoli sekä se, että lähtisitkö Tunisiaan yksin olisi erittäin tärkeä tietää.
Jos haluat kertoa kyseisen hotellin vapaa-ajan ohjaajan nimen niin voin auttaa asiassa hankkimalla sinulle hänen puh.numeronsa.
Kyllä Tunisiaan voi ihan hyvin muuttaa, töitäkin on mahdollista saada kunhan kaikki muut asiat mitä maahan muuttavalta tarvitaan ovat kunnossa.
Vastaisin Sinulle tämän viikonlopun aikana viimeistään, kunhan saan ensin vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiini.

matkaopasMatkustamme Tunisiaan 11.3. Säätila ei vaikuta kovin lupaavalta. Välttämättä emme haluaisi lähteä retkillä vaan tutkia itse paikkoja oman aikataulumme mukaan.
Hammametin matkasta voi varmasti nauttia, vaikka sää olisi huono.
1.Mitä paikkoja suosittelisit ensikertalaisille nähtäväksi? Mihin kannattaa käydä tutustumassa? Toivon nimenomaan Hammametissa ja lähietäisyydellä olevia kohteita.
2.Mitkä ovat hinta-laatusuhteeltaan parhaita ravintoloita Hammametissa?
3.Mitä paikallisia herkkuja kannattaa maistella?
4.Eräs seurueestamme haluaisi tutustua El Hamman kylään, jossa Kekkonen kiipesi palmuun. Onko sinne matkustaminen mahdollista? - lomailija..
MATKAOPAS kirjoitti:
Hei lomailija! :)
Kiva, kun löysit tälle palstalle ja olet kiinnostunut tästä. :)
KYSYMYKSESI OLIVAT ERITTÄIN MIELENKIINTOISIA JA VARMASTI MUITAKIN LUKIJOITA KIINNOSTAVIA. :)
VOIDAKSENI ANTAA KYSYMYKSIISI ASIANMUKAISET VASTAUKSET KYSYISIN SINULTA SEURAAVAA:
1. Oletko mies vai nainen?
2. Minkä ikäinen olet: 18-20? 20-30? 30->?
3. Olisiko tarkoituksesi lähteä Hammametiin yksin?
4. Puhutko englantia tai jotain muuta vierasta kieltä?
Se, että et puhu ranskaa ei haittaa, mutta ikä ja sukupuoli sekä se, että lähtisitkö Tunisiaan yksin olisi erittäin tärkeä tietää.
Jos haluat kertoa kyseisen hotellin vapaa-ajan ohjaajan nimen niin voin auttaa asiassa hankkimalla sinulle hänen puh.numeronsa.
Kyllä Tunisiaan voi ihan hyvin muuttaa, töitäkin on mahdollista saada kunhan kaikki muut asiat mitä maahan muuttavalta tarvitaan ovat kunnossa.
Vastaisin Sinulle tämän viikonlopun aikana viimeistään, kunhan saan ensin vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiini.
Ystävällisin terveisin,
matkaopasOlen vasta nuori lukiolaistyttö, en tietenkään vielä olisi lähtemässä, vaan kunhan tuon lakin ainakin saan päähäni :)
Sitäkin olen miettinyt että kuinka paljon tuolla vaikuttaa koulutus, kun eihän minulla ammatillista koulutusta ole lainkaan vaan pelkästään tuo yleissivistävä tutkinto.. Että pitäiskö käydä esim. ravintola-alan koulutus ennenkö pääsisi töihin?
Englanti sujuu kyllä ihan kiitettävästi, mutta harmittaa kun en ole tuota ranskaa opetellut.
Hieman aikaisinhan tässä ollaan liikkeellä, mutta kun ainut asia mikä tuntuu oikealta ja mitä tiedän varmasti haluavani ja olen aina halunnut, on lähteä ulkomaille, niin eihän tässä auta :)
Enhän minä tuon kyseisen ohjaajan nimeä muista, tai ainakaan osaa kirjoittaa, sen verran outoja nuo paikalliset nimet, mutta ko. henkilö johon haluaisin yhteyttä, oli jonkin sortin "päävastaava" näissä ohjausasioissa..Ei taida auttaa, mutta ei se niin kuolemanvakavan tärkeä asia olekaan :)
Kiitoksia sinulle matkaopas.
- mammamatkaaja
Hei sinä Enkeli opas=)
Kiitos sinulle asiallisista vastauksista ihmisille, olet ehdottomasti oikealla palvelualalla! Siinä mihin Taivaanisä sinut laittoi. Pian lähdemme kahden lapsemme kanssa yasmin hammamediin,lapsille se on ensimmäinen ulkomaanmatka. Toivomme että ilmat ovat suotuisat ja saisimme nauttia lämmöstä pitkän talven jälkeen (pyyntö yläkertaan);)
Muutama kysymys sinulle
1. onko huvipuisto kaukana ja onko se maaliskuun lopussa auki?
2. Onko hammamedissä mitään museota?
3. Mitä ruokapaikkaa suosittelet?(jossa lapsetkin viihtyvät)
4. Onko hotelli green golf siisti?
5.Paljon on tapana jättää tippiä?
6. voiko nainen liikkua esim. ostoksilla ilman miestään lasten kanssa rauhassa?
Kiitos etukäteen=)- MATKAOPAS
Hei "Mammamatkaaja"! :)
Olipa matkaoppaalla paljon asiaa tälläkertaa - 7 sivua kaikkiaan. - Toivottavasti jaksatte lukea kaikki ja kirjoituksesta olisi hyötyä monille muillekin lukijoille! :))
VIELÄ KERRAN LÄMPIMÄT KIITOKSET KYSYMYKSISTÄSI JA KAUNIISTA VIESTISTÄSI. :))
On ilo huomata, että lähes kaikissa minulle lähetetyissä kysymyksissä on ollut jokin UUTTA ASIAA koskeva kysymys, jonka myötä olen päässyt kertomaan lisää uusista lomailijoille tärkeäksi katsomistani asioista.
Sinun kysymystesi joukossa "mammamatkaaja" on kysymys: "PALJONKO ON TAPANA JÄTTÄÄ TIPPIÄ?" Tämä on erittäin hyvä ja tärkeä kysymys, johon vastaan kaikista esittämistäsi kysymyksistä viimeisenä.
Esitettyihin kysymyksiin aikaisemmin antamani vastaukset ovat uskoakseni antaneet niin sinulle kuin monille muillekin vastauksia omiin kysymyksiinne. SUOSITTELEN Tunisiaan matkaansa suunnitteleville jälleen kerran niiden lukemista, KOSKA NIISSÄ ON YLEENSÄ AINA muutakin Tunisian matkaan liittyvää tietoa, kuin mitä itse kysymys pitää sisällään. Otetaan tähän esimerkiksi naisten liikkumisesta yksin esitetty kysymys. "MUNIRALLE" antamani vastauksen ohessa kerroin vähän laajemminkin naisten liikkumisesta muslimimaissa yleensä: Miksi pukeutumiseen tulisi kiinnittää "erityistä" huomiota jne.."
MENNÄÄMPÄ SITTEN ITSE ASIAAN JA "MAMMAMATKAAJAN" ESITTÄMIIN KYSYMYKSIIN".
1. ONKO HUVIPUISTO KAUKANA JA ONKO SE MAALISKUUN LOPUSSA AUKI?
CARTHAGO LAND-huvipuisto sijaitsee Yasmine Hammametissa ja se on auki yleensä aina arkisin, viikonloppuisin sekä paikallisten koululomien aikana. Carthago Land huvipuistoon pääsee "perinteisen" Hammametin puolelta edullisesti ja helposti taksilla. Sisäänpääsymaksu aikuisilta on noin 15 TND ja lapsilta 10 TND. Yksi Tunisian dinaari on 1000 millimeä eli noin 0,65 tai 0,75 senttiä. Yksi euro on 1 dinaari 330 millimeä laskettuna 0,75€ mukaan..
Huvipuisto on suomalaisillekin lapsille rantaleikkien lisäksi mitä oivallisin paikka tutustua myös tunisialaisiin lapsiin, sillä onhan huvipuisto tehty myös heitäkin varten. Tosin usein on niin, että vain varakkaammilla lapsilla on ilo päästä nauttimaan tästä monia kivoja laitteita sisältävästä huvipuistosta useammankin kerran vuodessa. Onneksi hinnat paikalliselle väestölle ovat niin alhaiset, että lähes kaikilla lapsilla on ainakin kerran vuodessa mahdollisuus päästä sinne huvittelemaan.
PIENENÄ VINKKINÄ ESITÄNKIN LAPSIPERHEILLE, JOTKA OMATOIMISESTI MENETTE HUVIPUISTOON: KYSYKÄÄ YSTÄVÄLLISESTI VOISIKO VAIKKAPA YKSI LAPSISTA PÄÄSTÄ MAKSUTTA PUISTOON? - SE SAATTAISI HYVINKIN ONNISTUA! :)) Järjestetyillä retkillä se ei onnistu, mutta kuten mainitsin, omatoimisella huvipuistokäynnillä SE VOI tuottaa hyvinkin iloisen tuloksen!!! :))
ENTÄ MITÄ TEKEVÄT NE TUNISIALAISET LAPSET JOIDEN VANHEMMILLA EI YKSINKERTAISESTI OLE VARAA KUSTANTAA LAPSILLEEN TÄTÄ SUURTA ILOA? EIPÄ TÄSSÄ OLE HÄTÄÄ, TUNISIALAISET, KUTEN YLEENSÄ KAIKKI MUUTKIN LAPSET OVAT HYVIN KEKSELIJÄITÄ! :))
Lapset, joilla ei ole mahdollisuutta päästä huvipuiston tarjoamiin riemuihin eivät usein tiedä sellaisia olevan edes olemassa.
Silloinkin, kun paikallisiin turistikeskuksiin rakennetut huvipuistot olivat vasta suunnitteluvaiheessa (1900-luvun alussa) olivat tunisialaiset lapset leikeissään ennennäkemättömän kekselijäitä. Vanhasta tynnyrin, auton tms. pyörästä/vanteesta keksivät lapset hetkessä kepillä pyöritettävän pyörän, jota pisimmälle pyörää kaatatta pyörittänyt oli onnellinen voittaja ja suuri sankari :)
Monet tunisialaiset isät ovat lastensa iloksi "takoneet" myös maan kuulusta, upeisiin koristepylväisiin ja -kaiverruksiin käytetystä kalkkikivestä pyöriä, joihin vanhoista laudoista rakennettiin lava ja vetotanko, jonka jälkeen niin isän kuin lastenkin paikallinen ylpeydenaihe "NELIVETO" oli valmis.. Kaikkien yhteiseksi iloksi kyyditettiin tälläkin "antiikin ajopelillä" niin omia, kuin naapureidenkin lapsia. :))
Tunisialaiset lapset on kasvatettu ystävälliseen ja kohteliaaseen kanssakäymiseen niin aikuisten, kuin myös muidenkin lasten kanssa.. Usein he sanovat vastaantulijalle kohteliaasti, mutta joskus ujostikin hymyillen: BONJOUR! eli hyvää päivää ja jatkavat matkaansa... TÄHÄN ON VASTAANTULIJAN KOHTELIJASTA VASTATA SAMALLA TAVALLA HYMYILLEN: BONJOUR! eli suomalaisittain "helpommin" lausuttuna BONSUUURG! :)
Valitettavasti turistikeskuksissa kiertelevät lapsikaupustelijat antavat väärän kuvan tunisialaisista lapsista yleensä, koska nämä pienet, viattomat köyhistä oloista olevat lapset ottavat esimerkkinsä turisteille kaikenlaista tavaraa kaupustelevista aikuisista.
Kun tällaisen innokkaan ja usein äänekkäänkin omia myyntiartikkeleita tarjoava lapsiryhmä pysäyttää vastaantulevat turistit, NIIN LASTEN "INNOSTUS" KANNATTAA PYSÄYTTÄÄ YSTÄVÄLLISESTI, MUTTA SAMALLA NAPAKASTI ASETTAEN HEIDÄT ETEENSÄ PIENEEN "PUOLIYMPYRÄÄN" pystyäkseen näin seuraamaan heidän liikkeitään. Pian huomaammekin, että hehän ovat kuten keitä tahansa SULOISIA lapsia tarkoituksenaan saada vain myymänsä tavara kaupaksi, rahat kotiin ja ruokaa pöytään..
TÄRKEÄÄ ON PITÄÄ HUOLI MYÖS OMASTA LOMPAKOSTA, (joka monien neuvojeni jälkeen ei miehillä uskoakseni enää tässä vaiheessa ole takataskussa! - HYVÄ! :)) KAMERASTA, KÄSILAUKUSTA, KUTEN MYÖS KAULA- YM. KETJUISTA..
TÄMÄNKIN OLEN JO AIKAISIMMIN KIRJOITTANUT, ETTÄ HOTELLIN ULKOPUOLELLA LIIKKUESSA EI YLENSÄKÄÄN KANNATA PITÄÄ MITÄÄN ARVOTAVAROITA NÄKYVILLÄ!!! Tällä en peloittele, vaan annan varteenotettavan neuvon kaikille, koska väentungoksessa VOI AINA OLLA nopealiikkeisiä varkaita, jotka eivät välttämättä ole edes tunisialaisia.
MYÖS "OPPAAKSI" MEDINAAN TMS. PAIKKOIHIN TARJOUTUVIIN NEUVON SUHTAUTUMAAN VAROEN. HEIDÄN MUKAAN LÄHTEMISTÄ VARSINKAAN YKSIN LIIKKUVILLE NAISILLE EN SUOSITTELE, MUTTA JOS MIESHENKILÖ ON MUKANA JA NAISETKIN OVAT RYHMÄSSÄ NIIN SITTEN VOI, KUNHAN TEETTE TILANNEARVION ENSIN YHDESSÄ ONKO KAVERI MUUTEN LUOTETTAVA? YLEENSÄ HE EIVÄT OLE EPÄREHELLISIÄ, vaan haluavat viedä teidät johonkin liikkeeseen, usein mattokauppaan katselemaan tarjolla olevia upeita tuotteitaan - myyntimielessä tietysti - MUTTA ILMAN OSTOPAKKOA!
TOIVOMUKSENI OLISI, ETTÄ KAIKKI ANTAMANI "VAROITUKSET" SAISIVAT TEISSÄ AIKAAN SELLAISEN LUOTTAMUKSEN TUNISIALAISIIN, ETTEI TEIDÄN TODELLAKAAN TARVITSE KULKEA (varsinkin naiset) KAUPUNGILLA "PELOKKAINA", KÄSILAUKKUANNE RINTAANNE VASTEN PURISTAEN, VAAN NAUTTIEN LOMASTANNE, KULKEA JA KATSELLA YMPÄRILLENNE RAUHALLISIN JA RENNOIN MIELIN, - SILLÄ OTTAESSANNE KEROMANI "VAROITUKSET" HUOMIOON TEILLÄ EI OLE MITÄÄN HÄTÄÄ LIIKKUESSANNE HOTELLINNE ULKOPUOLELLA.
JOS käsilaukussa on ns. "lippa" tai "kieleke", niin kääntäkää se kehoanne vasten ja pitäkää hihnasta kiinni niin, että JOS joku leikkaa hihnan poikki, on laukku vielä pelastettavissa. Paras "kapsäkki" ostoksille ja retkille lähtiessä olisi vyötärölaukku TAI myös naisillekin myytävät erittäin mukavanoloiset ja käytännölliset erähousujen tyyliset löysälahkeiset housut, joissa on vetoketjulliset taskut myös lahkeissa!
JATKETAAMPA VIELÄ HIEMAN SIITÄ, MIHIN ÄSKEN JÄIMME, ELI TUNISIALAISTEN LASTEN LEIKKEIHIN.
JALKAPALLO - SE ON KAIKKIEN TUNISIALAISTEN EHDOTON SUOSIKKILAJI, - OLLUT JO KAUTTA AIKOJEN. Tunisialaisten suuri ylpeydenaihe olikin vuoden 2005 POHJOIS-AFRIKAN MESTARUUS! :)) Jalkapallo kuuluu jokaiseen tunisialaiseen kotiin. Jos sellaista ei ole vara ostaa, keksitään pallo vaikkapa tyjästä peltipurkista, tai täytetään muovipussi vaikkapa kuivalla heinällä ja - peli käyntiin.. :)
JOS HALUAA ILAHDUTTAA TUNISIALAISIA YSTÄVIÄÄN KERRASSAAN MIELEISELLÄ TULIASELLA, NIIN LAPSIPERHEELLE EHDOTON YKKÖNEN OLISI JALKAPALLO!
LAHJAN SAAJAN ILOSTA JA ONNEN SUURUUDESTA KERTOO PARHAITEN HÄNEN LIIKUTTUNEEN SÄTEILEVÄT KASVONSA..SE ILO ON KYLLÄ MOLEMMINPUOLEINEN JA EHKÄPÄ JOSKUS TULEVAISUUDESSA SAISI LAHJAN ANTAJA ILOITA YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN LISÄÄ SIITÄ KUNNIAKKAASTA MENESTYKSESTÄ MITÄ HÄN MAHDOLLISESTI TULISI SAAVUTTAMAAN VAIKKAPA MAANSA MAAILMANMESTARI/OLYMPIAJOUKKUEESSA.. NÄIN SE SUURI ILO OLISI SAANUT JATKUVUUDEN SIITÄ, MISTÄ SE KERRAN SAI ALKUNSA - YSTÄVÄN LAPSELLE OJENTAMASTA "KALLISARVOISESTA" LAHJASTA - JALKAPALLOSTA.. :))
Viileämpään aikaan Tunisiassa ollessani vien aina tuliaisina FAZERMINT rasioita. Nämä minttutäytteiset suklaakarkit ovat lahja, joka on aina mieleinen. Tullessani hotelleihin, missä ystäviä on runsaasti, niin nämä herkulliseksi havaitut namit ovat oiva lahja kaikille.
YLEENSÄ TOIMINKIN SEURAAVASTI:
Yhden lahjoitan hotellin johtajalle, yhden respaan, kaksi ravintolan hovimestarille jota samalla pyydän jakamaan sen toisen rasian kaikien tarjoilijoiden kesken ja yhden annan omalle huonesiivoojalleni. - Voitte varmaankin arvata, miten otettuja he kaikki ovat - muistamisesta heitä. :)) Ja tästä syntynyt ilo on molemminpuoleinen! :))
MIKÄLI JOLLEKIN TUNISIAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA MATKUSTAVALLE lukijalle herää halu viedä tällaisia pieniä, mutta niin suuren merkityksen omaavia tuliaisia mukana Tunisiaan, niin suosittelen ensin koko lomasi ajan Sinun katselevan onko palvelu ja ystävällisyys aitoa? Kun tulet vakuttuneeksi sen aitoudesta ja kun lähtösi hetki takaisin kotimaahasi koittaa, niin mikä voisikaan olla parempi hetki ja -tapa osoittaa kiitoksesi kuin tämä ystävyytesi osoitus maassa, jossa sait täysin erillaisen kulttuurin keskellä kokea viettämäsi lomasi aikana aitoa ystävällisyyttä ja aitoa välittämistä! : ))
Tämän kauniin eleen voisit tehdä samalla, kun käyt jakamassa VAPAAEHTOISET "TIPIT", joista kerron vielä kämän vastaukseni lopuksi.
MENNÄÄNPÄ VIELÄ HETKEKSI LAPSIIN JA ERÄÄSEEN TÄRKEÄÄN ASIAAN.
Tunisialaiseen tapaan kuuluu tarjota lapsille karkkeja lähes kaikkialla missä heitä tavataan, varsinkin vieraille. Tästäkin olen aikaisemmin hieman maininnut, mutta nyt, kun kirjoitan vastaukseni lapsiperheelle, ON ASIA MIELESTÄNI TÄRKEÄ ja siksi haluan kirjoittaa siitä vielä hieman lisää.
Suomessa olemme tottuneet varoittelemaan lapsiamme ettei vierailta ihmisiltä saa ottaa karkkeja, mikä on täysin oikein. Tunisiassa karkit ovat lasten lemppareita. Vanhemmilla on niitä usein mukana siksi, että he saattavat tavata ystäväperheitään ja tuttaviaan, jolloin karkkipussi tai kädestä ojennettu karamelli on ystävyyden osoitus saajalle. Se, miksi isä tai äiti (usein isä) tarjoaa sen karkin omasta kädestään johtuu siitä, että silloin hän tulee lasta tavallaan lähemmäksi jolloin lapsi kokee antajan aidon ystävyyden ja luottamuksen. Tilanne on siis täysin päinvastainen, kuin mitä me Suomessa nykymaailman menossa lapsillemme opetamme.
KUN TE LAPSIPERHEET LOMAILETTE TUNISIASSA, NIIN MUISTATTEHAN, ETTÄ KARKKIEN TARJOAMINEN LAPSILLENNE ON VILPITÖN IHASTUKSEN OSOITUS LASTANNE KOHTAAN..ÄLKÄÄ TÄLLAISESSA TILANTEESSA KIELTÄKÖ LASTANNE OTTAMASTA KARKKIA TAI ITSE SANOKO "KIITOS EI", KOSKA KARKIN TARJOAJA NOLOSTUISI SILMINNÄHDEN JA OLISI SYVÄSTI PETTYNYT, SILLÄ HÄN KOKISI TILANTEEN "HALVEKSUNTANA" HÄNTÄ ITSEÄÄN KOHTAAN.
ULKONA KARAMELLIT TARJOTAAN AINA YLEENSÄ PAPERIPÄÄLLYSTEISINÄ. HYVÄ ON MYÖS MUISTAA, ETTÄ ISLAMINUSKOISET TUNISIALAISET PESEVÄT KÄTENSÄ VÄHINTÄÄNKIN 5 KERTAA PÄIVÄSSÄ JA KESKIVERTOPERHEISSÄ HUOLEHDITAAN SIISTEYDESTÄ MUUTENKIN HYVIN. LÄHES JOKAISELLA KESKIVERTOPERHEELLÄ ON "BONNE" ELI KOTIAPULAINEN, JOKA PUUNAA KODIN PUHTAAKSI PÄIVITTÄIN. LATTIAKIN, USEIN KIVINEN SELLAINEN PESTÄÄN HEITTÄMÄLLÄ VETTÄ LATTIALLE DESINFIOINTIAINEIDEN KERA, ETTÄ PUHDASTA ON! :)
SUOSITUKSENI OLISI, ETTÄ VANHEMMAT JO ENNEN MATKAA KERTOISIVAT LAPSILLEEN TUNISIASTA NIIN PALJON KUIN MAHDOLLISTA:
KARTALTA voisitte yhdessä katsoa missä päin maailmaa Tunisia sijaitsee, mitä kieltä siellä puhutaan, ja jos mahdollista niin näyttäkää minkälaista on arabialainen kirjoitus. KERTOKAA, että kirjaa ja lehtiä luetaan aina takakannesta alkaen oikealta vasemmalle ja myös kirjoitetaan samoin oikealta vasemmalle.
Lapsille voi myös kertoa, että arabian kielen kirjoitus on niin kaunista, että sitä itsessään pidetään jo taiteena ja Tunisiassa he näkevät paljon arabian kielellä koristeltuja taloja, seinälaattoja, lautasia, kukkaruukkuja ja paljon paljon muitakin kauniita esineitä.
KERTOKAA heille miten kivasti tunisialaiset aikuiset suhtautuvat lapsiin yleensä ja tykkäävät kaiken maalaisista lapsista todella paljon, mutta erikoisesti ruotsalaisista, norjalaisista ja suomalaisista ja haluavat tulla juttelemaan lasten kanssa, vaikka lapset eivät arabiaa tai ranskankieltä ymmärtäisikään tai he itse eivät osaa puhua Suomea. (Monet kauppiaat tosin osaavat Suomea, jotkut jopa erittäin hyvin.) He vaan haluavat vaikkapa silittää tukkaa, eikä se ole yhtään huono juttu, vaan se kuuluu tunisialaiseen perhe-elämän tapoihin ja he tekevät tunisialaisille ja omille lapsilleenkin samalla tavalla.
Tunisialaisissa perheissä halitaan lapsia paljon. Ja myös silloin, kun siskot, veljet äidit, isät ja muut sukulaiset ja tuttavat tapaavat toisiaan. Kadullakin voi nähdä, kun tunisialaiset tapaavat toisiaan, niin he halailevat ja pussailevat toisiaan poskilleen joskus jopa "huvittavan" pitkän aikaa. Tämä riippuu siitä, koska viimeeksi on tavattu ja miten läheisestä omaisesta tai ystävästä on kysymys.
YHDESSÄ ENNEN MATKAA VOISIVAT LAPSET VANHEMPIEN KANSSA OPETELLA ARABIAKSI TUNISIALAISIA VARMASTI SUURESTI YLLÄTTÄVÄT JA IHASTUTTAVAT KAKSI TÄRKEÄÄ SANAA:
ENSIMMÄINEN ON KIITOS, ELI ARABIAKSI "SHÒKRAN". Helposti lausuttuna ja -ymmärrettynä kiitos lausutaan "SOKRANAN". - JOS LAPSENNE OPPII TÄMÄN SANAN JA KIITTÄÄ ARABIAKSI, niin Te tulette näkemään kaikkien aikojen yllätyksen henkilöltä kenelle kiitos osoitetaan, esimerkiksi karkin tarjoajalle. Suomalainen lapsi kiittää arabiaksi, he ihmettelevät ihastuksissaan! :))
JOS LAPSI JA VANHEMMAT OPPISIVAT LAUSUMAAN VIELÄ TOISENKIN TÄRKEÄN ARABIANKIELISEN SANAN "BESLÈMEH", eli NÄKEMIIN, joka helposti lausuttuna ja -ymmärrettynä lausutaan, "BESLÄMÄ", niin tulette henkilökohtaisesti näkemään ja kokemaan minkä ilon nämä kaksi opittua sanaa heille tuottaa ja miten paljon se heille merkitsee. Heidän ilonsa olisi varmasti myös - teidänkin ilonne. :))
Tällaisessa tilanteessa saattaisitte hyvinkin saada kutsun vierailla tunisialaisessa kodissa. Tämä kutsu olisi suurin perhettänne kohtaan osoitettu kunnioitus mitä Tunisiassa voi saada. SUOSITTELEN ILOMIELIN ottamaan tällaisen kutsun ilomielin vastaan. Se olisi ainutkertainen ja varmasti ikimuistoinen tilaisuus, jossa niin vanhemmat kuin lapsetkin saisivat varmasti uusia mukavia ystäviä. :))
YKSIN LASTENSA KANSSA MATKUSTAVAT ÄIDIT EIVÄT MAAN TAPOJEN MUKAAN VOI VASTAANOTTAA KUTSUA ELLEI KUTSUJAN MUKANA OLE MYÖS HÄNEN VAIMONSA. Tällä mies osoittaa taas kunnianosoitus ja arvostus yksin lastensa kanssa matkustavaa äitiä ja hänen lapsiaan kohtaan. :)) Karkit voi kyllä ottaa vastaan ja olla iloinen tällä tavalla lapsiinsa kohdistuneesta ystävällisyydestä.
Kotiinsa vierailulle kutsun esittää yleensä aina mies vaikka vaimo onkin mukana. Muussa tapauksessa YKSIN LIIKKEELLÄ OLEVA MIES VOI ESITTÄÄ KUTSUN AVIOPARILLE YKSIN TAI LAPSIEN KANSSA, MUTTA KUTEN EDELLÄ KERROIN, EI KOSKAAN ÄIDILLE, JOKA ON LASTENSA KANSSA YKSIN.
JOS KUTSUJA ON PARISKUNTA, niin silloin voi yksin lastensa kanssa matkustava äitikin ottaa kutsun vastaan, kunhan ensin keskustelemalla varmistuu heidän kutsunsa aitouden.
Vaaleat suomalaislapset ovat todella ihmetyksen aihe. Heidän hiuksiaan "tarvitsee" ihan silitellen kokeilla ja sinisiä silmiä ihastellaan vilpittömän aidosti. Lapsetkin tekevät näin. Ovathan he tottuneet näkemään aina vaan pikisilmäisiä mustatukkaisia suloisia käkkäräpäitä ja näin ollen vaaleatukkainen lapsi on tunisialaiselle lapsellekin "ihme".
RANNALLA JA HUVIPUISTOSSA HALUAVAT TUNISIALAISET LAPSET tutustua mielellään lapsiinne mikä mielestäni on erittäin hieno asia.. :)) Kertokaa tämäkin lapsillenne jo ennen matkaa, niin ei tule yllätyksiä. Kertokaa myös, että huvipuistossa ja FIGUIAN-eläintarhassa on afrikkalaisia eläimiä, norsuja, leijonia ja kameleita joita joskus kauan, kauan noin 3000 vuotta sitten foinikkialaisten ja roomalaisten aikaan eli Tunisiassa "villinä" runsaasti, mutta nykyisin näitä eläimiä (paitsi kamelia) ei enää ole kuin eläntarhoissa joita on noin kymmenkunta ympäri maata.
VARMAANKIN LAPSIA KIINNOSTAISI MYÖS KUULLA, ETTÄ TUNISIALAISELLE SAHARASSA ASUVALLE BERBEERI-PAIMENTOLAISPERHEELLE ELI BEDUIINEILLE KAMELI on yhtä tärkeä eläin kuin Suomessa maaseudulla joskus aikoinaan oli peltojen kyntämiseen käytetty hevonen. Saharassa asuvien ihmisten olisi vaikea tulla toimeen ilman tätä ihmeellista "aavikon laivaa", joka enimmillään saattaa juoda jopa 200 litraa vettä yhdellä kertaa ja se pystyy olemaan juomatta jopa kuukauden ajan.
TUNISIASSA ELÄVÄT KAMELIT OVAT YKSIKYTTYRÄISIÄ DOMEDAAREJA, jonka "normaalihinta" on noin 1000-2000 TND, mikä euroiksi muutettuna 0,75€ laskutavan mukaan 750-1500€. Sitten on sellaisia domedaareja, joita kutsutaan "MEHARISTA" kameleiksi. Nämä kamelit on koulutettu kilpajuoksijoiksi ja halutessaan ostaa sellaisen voi siitä joutua maksamaan useita tuhansia, jopa 10000 euroa kameli..Tällaisissa kamelien juoksukilpailuissa lyödään myös vetoa suurista rahasummista. Tunisiassa näitä kilpajuoksuja järjestetään joulukuussa SAHARAN FESTIVAALEILLA DOUZ'ssa, siellä - mistä Sahara alkaa. Tunisiassa joulukuussa lomailevilla onkin erinomainen ja ainutkertainen mahdollisuus osallistua tähän ennen näkemättömän ihmeelliseen ja jännittäväänkin festivaaliin.
KAMELILLA ON LASTENKIN KIVA RATSASTAA. :))
Kamelin ohjastaja, joka hihnasta kamelia taluttaen kulkee kamelin vierellä ohjaa näin kamelin kulkua.
TÄSSÄ OHJE NIIN LAPSILLE KUIN AIKUISILLEKIN MITEN KAMELIRATSASTUS KÄYNNISTYY JA SUJUU PARHAITEN:
Kamelin ohjastaja nostaa sinut maassa lepäävän kamelin selkään sen pehmustetulle istuimelle "satulalle". Istuimen edessä on sellainen pienehkö joskus "pyramiidimäinen" PIDIKE, JOSTA SINUN ON MUISTETTAVA OTTAA HETI LUJASTI KIINNI, KOSKA KAMELI VOI NOUSTA YLÖS HETI, KUN OHJASTAJA ON ASETTANUT SINUT SEN SELKÄÄN. - MUISTA, ETTÄ KAMELI NOUSEE AINA ENSIN TAKAJALOILLEEN JOLLOIN SINUSTA SAATTAA TUNTUA SILTÄ, ETTÄ "SYÖKSYT" MAAHAN KAMELIN PÄÄN YLI. - MUISTA KUITENKIN, ETTÄ SINUN EI TARVITSE PELÄTÄ, SILLÄ SINÄ ET PUTOA KUNHAN OTAT HETI KÄSIPIDIKKEESTÄ LUJASTI KIINNI JA MUISTAT, ETTÄ KAMELIN TÄYTYYKIN NOUSTA YLÖS JUURI NÄIN.. :)) NOUSEMINEN KAMELIN SELKÄÄN JÄNNITTÄÄ KYLLÄ NIIN LAPSIA KUIN AIKUISIAKIN - AINAKIN MINUA JÄNNITTI ALUSSA, MUTTA SITTEN, KUN MATKA ALKAA NIIN JÄNNITYS UNOHTUU JA HUOMAAT MITEN KIVASTI JA TURVALLISESTI KEINAHDELLEN "ERÄMAALAIVA" VIE SINUA ETEENPÄIN JA SAAT KORKEALTA SEN SELÄSTÄ IHAILLA KUINKA TAITAVASTI OHJASTAJA VIE KAMELIASI ETEENPÄIN.. :))
RATSASTUSLENKIN PÄÄTYTTYÄ MUISTATHAN TAAS, ETTÄ KAMELI LASKEUTUU NYT ENSIN ETUJALOILLEEN JA SIKSI SINUN ON TAAS HYVÄ PITÄÄ LUJASTI "KÄSIPIDIKKEESTÄ" KIINNI. NYTKÄÄN SINUN EI TARVITSE PELÄTÄ, SILLÄ OHJASTAJA PITÄÄ SINUSTA HYVÄÄ HUOLTA JA OHJAILEE KAMELIASI NIIN, ETTÄ PÄÄSET SEN SELÄSTÄ TURVALLISESTI ALAS. SINUN EI MYÖSKÄÄN TARVITSE SÄIKÄHTÄÄ, KUN OHJASTAJA KAMELIN NOUSTESSA JA SEN LASKEUTUESSA ALAS HUUTELEE KAMELILLE JOSKUS AIKA KOVALLA ÄÄNELLÄ. TÄMÄ JOHTUU SIITÄ, ETTÄ OHJASTAJA ANTAA KOMENTOJA KAMELILLE.
JOS OLET KAMELIN SELÄSSÄ SAHARAN RETKELLÄ, NIIN ÄLÄ PELKÄÄ SITÄKÄÄN JOS KAMELI YKS KAKS VAIHTAA SUUNTAA JA MENEE NAUTISKELEMAAN HERKKUPALOJAAN TAATELEITA TAI TAATELIPALMUN OKSIA. KAMELILLA ON PITKÄ JA KAAREVA KAULA JA SIKSI SE SYÖ USEIN RATSASTUSREITIN VARRELLE OSUVIEN TAATELI YM. PUIDEN LEHTIÄ JA SINÄ SAAT SEURATA SEN HERKUTTELUA JA MELKEIN OSUISIT KÄDELLÄSI KORKEALLA KASVAVIIN TAATELIPALMUN OKSIIN..OHJASTAJA KYLLÄ HUOLEHTII KAMELIN TAKAISIN OIKEALLE TIELLE, NAUTI SINÄ VAAN KAIKESTA KOKEMASTASI, - EIKS VAAN! :))
MIKSI KAMELIN KULKU ON KEINAHTELEVAA? Se johtuu siitä, kun kameli kävellessään siirtää kaksi saman puolen jalkaa aina yhtä aikaa.
Tästä keinahtelevasta kävelytyylistä kameli onkin saanut sille sopivan lempinimen "ERÄMAAN LAIVA".
Paljon kameleita omistavat ihmiset ovat rikkaita ja arvostettuja henkilöitä. Kamelista saadaan maitoa, rasvaa, herkullista lihaa, taljoja ja villaa.
TÄLLAISTA ASIAA KAMELEISTA YM. ASIOISTA. MENNÄÄMPÄ NYT KAMELEISTA IHAN HETKEKSI TAKAISIN RUOAN PARIIN.
Lapsille kannattaa kertoa myös erillaisesta hyvästä ruoasta ja että herkullisia lapsille tehtyjä ruokia löytyy jokaisesta hotellista ja myös kaupungilla melkein jokaisesta ravintolasta. Kansainvälisiä hamburilaisketjuja ei Tunisiassa ole siksi, että näin turvataan maan omien kansalaisten pienyritteliäisyys, mikä mielestäni on päättäjiltä erinomainen ratkaisu.
Uskoisin, että kansainvälisten ketjujen tuleminen markkinoille veisi tunisialaisilta yrittäjiltä kertaheitolla "maton alta", sillä "pienyrittäjiä" on Tunisiassa jokaisessa kylässä ja kaupungissa, myös historiallisen Karthagon tuntumassa..
LASTEN KANSSA VOISITTE HEIDÄN KOULUKIRJOISTA YHDESSÄ TUTKIA KARTHAGON KARTTAA (4->luokkalaisten) JA LUKEA SEN MERKITTÄVÄSTÄ JA MIELENKIINTOISESTA HISTORIASTA. KUULUISASTA KAUPANKÄYNNISTÄ, HANNIBALIN SOTANORSUISTA KARTHAGON TUHOON, JONKA RAUNIOILLA LASTEN OLISI TUNISIAN MATKALLA MAHDOLLISTA SEISTÄ JA NÄHDÄ SENAIKAISET KORISTEELLISET MOSAIIKKILATTIAT VIELÄ PAIKOILLAAN, KUULLA OPPAAN KERTOMUKSET KUULUISASTA SEN AJAN KYLPYLÄKULTTUURISTA JA LOPUKSI IHASTELISITTE KAIKKI YHDESSÄ TEEKUPPOSEN ÄÄRESSÄ SINIVALKOISEN SATUMAISEN KAUNIIN SIDI BOU SAIDIN TAITEILIJAKYLÄN NÄKÖALAPAIKALLA ETEENNE AUKEAVAA USKOMATTOMAN KAUNISTA NÄKYMÄÄ VÄLIMERELLE, SINNE MISSÄ KAUPPIASTAIDOISTAAN KUULUISAT FOINIKIALAISET KAUPPIAAT KULJETTIVAT LAIVOILLAAN KARTHAGON SATAMAAN KULTAA, HOPEAA, JALOKIVIÄ, SEETRIPUUTA, PURPPURAA JA PALJON PALJON MUITA KALLISARVOISIA AARTEITA..
Huomioikaa, että Sidi Bou Saidin näköalakahvila ei ole "CAFÉ DES NATTÉS", vaan kulkekaa siitä ohi noin 20-30 metriä ja se on siinä oikealla puolella. Opas kyllä neuvoo tien. Café des Nattésista noin 10 metriä, sen vasemmalla puolella on pieni munkkirinkeleitä paistava puoti. Jono kulkee kadulla. Itse en koskaan Sidi Bou Saidissa käydessäni ole jättänyt ostamatta tätä kylän kuuluisaa juuri paistettuna käteen annettua munkkirinkilää - nam! SUOSITTELEN VIETÄVÄKSI NÄKÖALAKAHVILAAN TURKKILAISEN KAHVIN TAI MINTTUTEEN KERA NAUTITTAVAKSI! :))
JATKETAANPA VIELÄ HETKI LASTEN KIINNOSTUKSESTA TUNISIAA KOHTAAN.
USKON, ETTÄ LAPSET KIINNOSTUVAT JO ETUKÄTEEN KUULEMASTAAN ja viihtyvät Tunisiassa hyvin. Ainakin omat sukulaiseni 3-20 vuotiaat lapset ja lastenlapset ovat antaneet kerrassaan LOISTAVAA JA REHELLISTÄ PALAUTETTA. Monet heistä ovat lomansa jälkeen pitäneet omille luokilleen mielenkiintoisia esitelmiä Tunisian lomalla kokemistaan harvinaisen mielenkiintoisista asioista.. :))
LAPSET NAUTTIVAT MYÖS HOTELLEISSA JÄRJESTETYISTÄ LASTEN OHJELMISTA. Kaikissa hotelleissa niitä ei tosin ole.
EI TARVITSE UJOSTELLA LÄHTEÄ TUTUSTUMAAN sellaisiin hotelleihin joissa lapsille on järjestetty niin matkanjärjestäjän kuin paikallistenkin toimesta hyvinkin hauskoja ohjelmia ja täytyy sanoa, että PAIKALLISET OVAT TÄSSÄ ASIASSA KERRASSAAN KEKSELIJÄITÄ EXPERTTEJÄ!!! :)
KARKEISTA VIELÄ SEN VERRAN, ETTÄ MIKÄLI LAPSILLE TAI VANHEMMILLE TARJOTAAN KÄDESTÄ PÄÄLLYSTÄMÄTÖN KARKKI, ottakaa se kuitenkin, kiittäkää ja sanokaa, että "nautimme tämän herkun myöhemmin". Itse en ole tuntemattomien ihmisten kädestä tarjoamia päällystämättömiä karkkeja syönyt, mutta välttääkseni aiheuttamasta edellä kerrottua nolostusta olen sen kuitenkin vastaanottanut, mutta heittänyt sen sitten myöhemmin roskakoriin - varmuuden vuoksi! Sydämessäni kuitenkin vilpitön kiitollisuus ystävällistä karkin tarjoajaa kohtaan. :))
JATKETAANPA NYT VIELÄ "MAMMAMATKAAJAN" ESITTÄMILLÄ KYSYMYKSILLÄ.
2. ONKO HAMMAMETISSÄ MUSEOTA?
Hammametin keskustassa on erittäin kauniita lähialueiden kansallispukuja ja upeita perinteellisiä hääpukuja esittelevä museo, johon tutustumista suosittelen lämpimästi jokaiselle perinteistä ja käsityöstä kiinnostuneille.
Museon aukioloajat on hyvä tarkistaa oppailta.
HAMMAMET, entinen "PUPPUT" oli aikoinaan kuuluisa ja kukoistava kaupunki monine temppeleineen. PUPPUT'in arkeologisille kaivauksille oppaat neuvovat tien ja he varmasti kertovat mielellään lisää Hammametin ja sen lähialueiden historiasta. - KYSYKÄÄ REILUSTI VAAN! :))
OPPAAT NEUVOVAT TIEN MYÖS Hammametin kuuluisaan romanialaisen miljonäärin GEORGE SEBASTIAN vuonna 1927 itselleen rakennuttamaan huvilaan, josta koko Hammametin kaupungin rakentaminen sai alkunsa. Erikoisesti hänen talonsa arkkitehtuuria on jäljitelty monissa hotelleissa nykyhetkeen saakka.
Tämä upea talo toimii nykyisin HAMMAMETIN KANSAINVÄLISENÄ KULTTUURIKESKUKSENA, jossa varsinkin kesällä esitetään lukuisia näytelmiä, musiikkiesityksiä, näyttelyitä jne..
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI TUTUSTUMISTA TÄHÄN MIELENKIINTOISEEN JA HAMMAMETIN KAUPUNGILLE MERKITTÄVÄÄN KOHTEESEEN. Kulttuurikeskus sijaitsee aivan Hammametin kupeessa ja sinne pääsee helposti ja edullisesti myös taksilla..
3. MITÄ RUOKAPAIKKAA SUOSITTELISIN? (jossa lapsetkin viihtyvät)?
Olet varmasti monista vastauksistani huomannut, että en yleensä suosittele mitään ravintolaa erikseen nimeltä. Tämä siksi, että oppaat paikan päällä tietävät hinta-laatusuhteeltaan parhaat 3-5 ravintolaa. Eli suosittelen Sinuakin kysäisemään oppailta ne 5 SUOSITUINTA RAVINTOLAA.
LASTEN VIIHTYVYYS RAVINOLASSA, OLIPA SE MISSÄ TAHANSA ON TAATTU, SIITÄ PITÄVÄT KYLLÄ HUOLEN YSTÄVÄLLISET OMISTAJAT JA TARJOILIJAT. :))
RAVINTOLASSAKIN saatetaan lapsille tuoda lahjaksi jotain herkkuja, karkkia, jäätelöä jne. Oppaitten suosittelemissa ravintoloissa jäätelöäkin voi kyllä ihan turvallisesti syödä. Ravintolan henkilökunta kyllä keksii lapsille viihdykkeitä, että sen puoleen - NOU HÄTÄ! :))
4. ONKO HOTELLI GREEN GOLF SIISTI?
Tähän kysymykseesi vastasinkin jo pikkaisen "väliaikatiedotteessani". Kyllä hotelli on viihtyisä ja siisti. Lapsiperheiden suosima hotelli. Yasmine Hammametin keskustakin on pienen kävelymatkan päässä (400 m) ja supermarkettiinkin matkaa vain 50 metriä mikä on hieno juttu, koska hotellissahan on keittomahdollisuus, niin tykötarpeet voi mukavasti ostaa melkein nurkan takanta. Buffetaamiainenkin on hyvä asia, koska siellä voi syödä masut täyteen. Ei siis kannata aamiaista valmistaa itse, kun se sisältyy hintaan. Hotelleissa on aina tuoretta vaaleaa leipää pöydässä ja se on hyvää, ainakin minun makuuni. :) Myös supermarketeista ja leipomoista saa tuoretta leipää. Tuoksusta jo melkein tuntee leipomon läheisyyden ja tietysti oppaat neuvovat mielellään tässäkin asiassa.
RANNALLE ON 300 metriä. Mielestäni se ei haittaa varsinkaan nyt viileämpään aikaan, koska siellä ei oikein tarkene, eikä rantatuolitkaan taida ainakaan jokaisessa hotellissa olla vielä paikoillaan. Ei matkan pituus mielestäni haittaa kesälläkään, koska se 300 metriä ei niin kaukana ole, eikä kesällä varsinkaan siellä voi eikä jaksa kokopäivää itseään paahtaa, näin matkaopas suosittelee jokaiselle. Nytkin kannattaa käyttää aurinkovoidetta, koska pilvien takaakin paistaa aurinko - jos pilvet ovat ohuet. Lapsille lippikset tms. hatut päähän joka säällä, se on viisaasti tehty.
Muistattehan ne tossut ja villasukat niiden laattalattioiden takia - JOOKOS! :))
6. TÄHÄN KYSYMYKSEESI OLET VARMAANKIN SAANUT NIIN TÄSSÄ KUIN MYÖS "MUNIRAN" VASTAUKSEN OHESSA TIETOA ELI NAISTEN LIIKKUMISESTA YKSIN - JA VOIKO ILMAN MIESTÄÄN LASTEN KANSSA LIIKUVA ÄITI TEHDÄ OSTOKSIAAN RAUHASSA?
OMALLA TYÖKOKEMUKSELLANI HAMMAMETISSA JA TUNISIASSA YLEENSÄ voin sanoa Sinulle "mammamatkaaja", että liikkuessasi lastesi kanssa ostoksilla ilman miestäsi ei Sinulla ole mitään syytä huoleen. Pidä vain huoli siitä, että olet asiallisesti pukeutunut. Pitkä hame olisi kaupungilla erinomainen osoitus tunisialaisille, että SINÄ ARVOSTAT ITSEÄSI!!! JA SAMALLA KUNNIOITAT MYÖS MAAN TAPOJA.
Itse käytän kaupungilla lähes aina pitkää kapeaa neulehametta ja jotain värillistä umpinaista kaula-aukkopuseroa joskus kaulalle kiedottavalla, konaisuuteen sopivalla huivilla, TAI löysiä safarihousuja.
Minua ei ole kukaan Tunisiassa koskaan häirinnyt. Jos joku on joskus tullut puhumaan olen koteliaasti ja ystävällisesti sanonut hänelle: AIS HUIJA KHALLIINI RAIDA, mikä tarkoittaa: Rakas veljeni, jätä minut rauhaan! :) Tämä on tepsinyt - AINA! :))
Ensiksi keskustelija ei ehkä ymmärrä/tajua mitä sanon, koska hän ei voi edes kuvitella minun sanovan hänelle jotakin arabiaksi, siksi lausetta kannattaa harjoitella ja sanoa se mahdollisimman kauniisti, MUTTA PAINOKKAASTI silmiin katsoen, niin varmasti toimii. :) Kaveri lähtee kiireesti pois pyytäen anteeksi: SÄMÄHNI OHGTI, SÄMÄHNI.. ANTEEKSI SISKONI, ANTEEKSI.. :))
Olen kirjoittanut nämä sanat tähän niin kuin suomalainen voi ne parhaiten ja YMMÄRRETTÄVÄSTI LAUSUA.. :))
5. TÄMÄ KYSYMYKSESI ON ERITTÄIN HYVÄ!
Tunisiassa, kuten matkatoimistojen esitteet kertovat, on tapana jättää tippiä esimerkiksi ravintoloissa. Tämä on mielestäni aivan samanlainen asia, kuin naisten pukeutumisesta olkapäät peittäviin asuihin jne. kertovat matkatoimistojen esitteet.
MATKOJA MYYDESSÄ OLISI AINAKIN MINUN MIELESTÄNI REILUA MATKAN OSTAJAA KOHTAAN KERTOA TOTUUS ASIOISTA JOITA VIRKAILIJALTA KYSYTÄÄN, TAI VAIKKA EI KYSYTTÄISIKÄÄN, NIIN KERTOA OMATOIMISESTI NE TÄRKEÄT ASIAT. EN USKO, ETTÄ ASIAT REILUSTI JA ASIALLISESTI KERROTTUNA VÄHENTÄISIVÄT KOHTEEN MYYNTIÄ. SAATTAISI OLLA JOPA PÄINVASTOIN! :)
TUNISIASSA ON TAPANA ANTAA TIPPIÄ SEURAAVIIN PAIKKOIHIN:
1. Ravintolan hovimestarille.
2. Omalle tarjoilijalle ravintolassa.
3. Huonesiivoojalle.
4. Retkibussissa kuljettajalle EI OPPAALLE. TIETYSTI JOS HALUAA TOKI OPPAALLEKIN VOI TIPPIÄ ANTAA. MIKSI SUOSITTELEN TIPIN ANTAMISTA RETKIBUSSISSA KULJETTAJALLE SELVIÄÄ PIAN SEURAAVASTA KIRJOITUKSESTANI.
TIPPIEN ANTAMINEN EI OLE PAKOLLISTA, MUTTA SE ON ERITTÄIN SUOSITELTAVAA! :))
OMA SUOSITUKSENI TIPEISTÄ OLI AINA HYVIN TOIMINUT SEURAAVANLAINEN EHDOTUKSENI:
ANNA TIPPI AINA HENKILÖKOHTAISESTI POISLÄHTIESSÄSI ESIMERKIKSI KÄYDESSÄSI VIIMEISELLÄ ILTA-ATERIALLA, NÄIN TIPPI MENEE VARMASTI HALUAMALLESI HENKILÖLLE. VOIT JO HYVISSÄ AJOIN TIEDUSTELLA TARJOILIJALTA (kenelle haluat tipin antaa) ONKO HÄN TÖISSÄ MAINITTUNA ILTANA. ELLEI, VOIT ANTAA TIPIN JO EDELLISENÄ ILTANA TAI USEITA PÄIVIÄ AIKAISEMMIN.
MIELESTÄNI TÄMÄ KERRAN VIIKOSSA ANNETTU TIPPI ON SELKEÄMPI KUIN JOS JÄTTÄISIT TIPPIÄ JOKA PÄIVÄ.
MIKÄLI PÖYDÄSSÄSI RUOKAILEE USEAMPIA SUOMALAISIA, NIIN VOISITTE KESKENÄNNE SOPIA TIPPIEN JAKAMISESTA TASAPUOLISESTI PÖYTÄNNE TARJOILIJOITTEN KESKEN.
1. Ravintolan hovimestarille 5 euroa/hlö/vko.
Hovimestareita voi olla myös useita. Pöytäseurueessa on hyvä sopia kenelle hovimestarille haluaa tipin antaa ja näin tipit jakautuvat myös hovimestareidenkin kesken tasapuolisesti.
MIKSI HOVIMESTARILLE VÄHEMMIN KUIN TARJOILIJOILLE? Siksi, koska hovimestareita on yleensä ravintolassa 3-4 vuorotellen ja tippejä jaettaessa heille sitä kertyy varmemmin, kuin tarjoilijoille.
2. OMALLE VAKITUISELLE PÖYTÄTARJOILIJALLE 10€/hlö/vko. Jos oma tarjoilijasi pöydässäsi vaihtuu usein voit antaa tipin hänelle, joka on mielestäsi sen parhaiten ansainnut.
TARJOILIJAT OVAT MIELESTÄNI RAVINTOLAN "SELKÄRANKA", JOTKA TODELLA ANSAITSEVAT TIPPINSÄ. Huomaatte, että he työskentelevät pitkiä päiviä. Aamulla he tarjoilevat aamukahvin, päivällä lounaan, sitten muutama tunti lepoa ja taas illalla takaisin töihin. He juoksevat keittiön ja ravintolan väliä tehdäkseen kaikkensa jotta palvelu sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Heitä minä suosin tässä tippiasiassa eniten. :))
Huoneistohotelleissa voi noudattaa samaa suositusta buffetaamiaistarjoilun suhteen.
3. HUONESIIVOOJALLE 8 euroa/hlö/vko.
Siivoojatytöille/pojille voi jos haluaa jättää esim. vaatteitaan tai muuta tavaraa, mutta silloin täytyy kirjoittaa pieni kirje, että haluaa antaa nämä tavarat huonenumero senjasen siivoojalle. Näin siivooja välttyy ikäviltä, vääriltä syytöksiltä.
4.RETKIBUSSIN KULJETTAJALLE:
1/2 pvän retkestä 1€, 1 pvän retkestä 2€, 1 pvän Sahara 2€/2hlöä, ja 2 pvän Sahara 3€/2hlöä.
Lapsista ei tarvitse antaa tippiä missään.
TÄRKEÄ HUOMIO!!! ÄLÄ KOSKAAN ANNA TUNISIALAISIA KELTAISIA JA KEVYITÄ METALLIKOLIKOITA TIPPINÄ, SILLÄ NE EIVÄT OLE MINKÄÄN ARVOISIA JA NIIDEN ANTAMINEN RETKIBUSSISSA OLISI SUORASTAAN LOUKKAUS KULJETTAJAA KOHTAAN. JOS HALUAT ANTAA ESIMERKIKSI 1€ MILLIMEINÄ, SE OLISI 13 KPL 100 MILLIMEN ISOJA KELTAISIA KOLIKOITA JA SE ON TIETYSTI IHAN HYVÄ, MUTTA JOS ANTAA VAIN YHDEN 100 MILLIMEN KOLIKON, NIIN KULJETTAJA HÄPEÄÄ ITSELTÄÄN KORVAT PÄÄSTÄÄN, KUN AJATTELEE, ETTÄ ON OLLUT "NÄIN KELVOTON" KULJETTAJA. OLE MIELUMMIN ANTAMATTA MITÄÄN, KUIN JOS ANTAISIT EDELLÄ MAINTSEMIANI KOLIKOITA MAINITULLA TAVALLA.
VAHINKOJA SATTUU MATKAN ALUSSA AINA, EIKÄ NIITÄ TARVITSE JÄÄDÄ HARMITTELEMAAN. SILLOIN, KUN TIETÄÄ ASIAN ON HELPPO YMMÄRTÄÄ MAAN TAPA JA TOIMIA SEN MUKAISESTI. KUTEN JO AIKAISEMMIN MAINITSIN EI SINUN TARVITSE BUSSISTA HÄVETEN LÄHTEÄ POIS, VAIKKA ET MITÄÄN ANTAISIKAAN, SILLÄ KAIKKI TÄMÄ ON VAPAAEHTOISTA. :)
RETKIBUSSISSA TIPIT ON HYVÄ ANTAA KULJETTAJALLE, SILLÄ OPAS SAA OMAN PALKKANSA JOKAISESTA RETKESTÄ, MIKÄ YLITTÄÄ HUIMASTI KULJETTAJAN SAAMAN PALKAN. EIKÄ REILU JA REHTI OPAS EDES ALENNU SIIHEN, ETTÄ JAKAISI KULJETTAJAN SAAMAT TIPIT MYÖS ITSELLEEN.
RETKIBUSSIEN KULJETTAJAT PITÄVÄT HYVÄÄ HUOLTA MATKUSTAJISTA JA TEKEVÄT OSALTAAN KAIKKENSA, ETTÄ MATKASTA MUODOSTUISI KAIKIN PUOLIN MUKAVA JA ANTOISA, VAIKKA RETKELÄISET EIVÄT SITÄ HUOMAAKKAAN.
JOSKUS OPPAITTEN TEKEMÄT VIRHEET KUTEN ESIM. MYÖHÄSTYNYT LÄHTÖ JOSTAKIN PYSÄHDYSPAIKASTA SELITETÄÄN MIKROFONIIN KULJETTAJAN SYYKSI, VAIKKA SYY OLI OPPAASSA. OLEN VAKUUTTUNUT SIITÄ, ETTÄ KULJETTAJAT OVAT AINA VALMIIT LÄHTEMÄÄN PYSÄHDYSPAIKOISTA AJOISSA. HELPPOHAN SE ON SYYTTÄÄ VIATONTA, KUN HÄN EI YMMÄRRÄ MITÄ HÄNESTÄ VIERAALLA KIELELLÄ PUHUTAAN. VALITETTAVASTI TÄLLÄISTAKIN TAPAHTUU JA KERRON SEN NYT SIKSI, ETTÄ TÄMÄKIN ASIA LIITTYY TIPPEIHIN. KUKAPA HALUAISI JÄTTÄÄ TIPPIÄ KULJETTAJALLE ESIM. SAHARAN RETKEN PÄÄTTEEKSI, JOS OPAS ON MIKROFONIIN KUULUTTANUT JONKUN TAPAHTUNEEN JOHTUNEEN KULJETTAJAN TEKEMÄSTÄ VIRHEESTÄ, VAIKKA ITSE OLI TAPAHTUNEEN VAHINGON AIHEUTTAJA.
JOS TEKEE VIRHEITÄ, NIIN PITÄÄ OLLA REILU TYÖTOVERIAAN KOHTAAN JA REILUSTI TUNNUSTAA OMAT TÖPPÄYKSENSÄ! :))
TIPEISTÄ HALUAISIN SANOA TÄHÄN LOPPUUN, että Tunisiassa minimipalkka on todella surkea, 200€/kk. esim ravintolan tarjoilija ja hovimestari muutaman kympin enemmän. Elääkseen ihmiset joutuvat tekemään pitkiä päiviä. Kellokortteja ei tunneta. Monet heistä elättävät oman perheensä lisäksi vielä omat vanhempansa. Monet heistä ovat maalta turistikeskuksiin tulleita nuoria, joilla ei ole edes kunnon asuntoa. Onneksi tunisialaiset ovat luonteeltaan niin sosiaalisia, että he auttavat näitä maalta tulleita nuoria majoittamalla heidät koteihinsa. Ymmärrän hyvin "MUNIRAA", joka kysymyksissään kertoi haluavansa maksaa retkestä mielummin paikallisille ihmisille, kuin isoille yrityksille. Mutta, ikävä kyllä tässäkin on ne omat rajansa, joista siinä "MUNIRALLE" osoitetussa vastauksessa kerroin.
Vaikka sosiaaliturva Tunisiassa on kehittynytkin, on se silti vielä lapsenkengissä ja myös monet muutkin sosiaaliset olot, joista oppaat retkillä Teille kertovat, ovat nekin vielä aika heikoissa kantimissa. Ei ihme, että monet tunisialaisetkin IHMETTELEVÄT Suomen sosiaaliturvaa ja erikoisesti työttömyysturvaamme, joka on reilusti yli tunisialaisen tarjoilijan palkan, joka tekee töitä aamusta iltaan, vuodesta toiseen, kun meillä ei tarvitse tehdä mitään ja siitäkin vielä maksetaan. Tunisialaisista tämä on suorastaan käsittämätöntä..
Monasti olen ihan tosissani ajatellut, että jos olisin niin rikas, että minulla olisi varaa hankkia Tunisiasta hotelli, niin ottaisin sinne työntekijät joista pitäisin erikoisen hyvää huolta. Asuttaisin heidät kauniisti sisustettuihin asutoihin, joissa heidän olisi hyvä olla ja maksaisin heille ansioittensa mukaan hyvän palkan, sillä sen he todella ansaitsisivat.
Vaikka elämäntyyli Tunisiassakin on verkkaista ja esim. sovitut tapaamiset saattavat siirtyä useammankin kerran, mutta laiskoja tunisialaiset eivät ole, vaan he ovat työtä pelkäämätöntä ja reilua kansaa, joille soisin kaiken sen hyvän - mitä meilläkin täällä pohjolan pakkasissa on! :))
Tälläista asiaa oli oppaalla taas tälläkertaa. Toivon, että Sinä "Mammamatkaaja" perheesi kanssa olet saanut juuri sellaista tietoa, kuin olet toivonut. Toivon myös, että tästäkin kirjoituksesta on hyötyä ja iloa monille muillekin Tunisiaan lähteville ja sinne matkaansa suunnitteleville.
Tunisiassa Teitä odottavat ystävälliset, hyväntuuliset ja vieraanvaraiset ihmiset, jotka myös osaltaan haluavat tehdä matkastanne kaikin puolin onnellisen ja onnistuneen. Tunisiassa voitte kokea olevanne toivottuja vieraita. Olkaa kuin kotonanne ja huomaatte että erona on vain kulttuuriemme erillaisuus, rikkaus mikä entisestään lisää vuorovaikutuksen mielekkyyttä.
Ystävällisyys ja LEIKKISYYS kuuluvat tunisialaisten seurustelutapoihin ja jokapäiväiseen kanssakäymiseen vieraiden kanssa. JOS OSALTANNE HYPPÄÄTTE TÄMÄN MALLIN KYYTIIN, VAUHTI JA VIIHTYVYYS ON MOLEMMINPUOLISESTI TAATTU! :))
Oikein hyvää ja siunattua lomaa Teille koko perheelle. Olen rukoillut, että Taivaanisä antaisi Teille suloisen auringonpaisteen ja saisitte nauttia toivomastanne lämmöstä ja Hänen suloisesta suojeluksesta jokaisella ottamallanne askeleellanne Tunisiassa. :))
Ystävällisin ja siunaavin terveisin :)
matkaopas
PS. SEURAAVANA VASTAUSVUOROSSA ON "TANJA" ja "HAAVEILEE". Teille pyrin vastaamaan tämän kuun viimeisellä viikonloppuna viimeistään. :)) :))
- Kesäperho
Kiitokset upeasta palstasta..on todella mukavaa lukea kirjoituksiasi. Sinulla on hyvä tietämys Tunisiasta. Olen lomaillut Tunisiassa lukuisia kertoja ja siltikin vastauksesi antavat jotakin uutta opittavaa..joten todettakoon siihen, että oppia ikä kaikki.
No itse asiaan. Olen tulossa ensi kesäksi Tunisiaan. Siis koko kesäksi. Lomailemaan, ei työtä. Suunnitelma olisi olla perilla kaksi ja puoli kuukautta. Tiedän kyllä, että maassa saa oleskella ilman viisumia kolme kuukautta. Se nyt hieman mietityttääkin, että jos jostain syystä ajatus muuttuu ja haluaisinkin jäädä Tunisiaan pidemmäksi aikaa, niin miten toimia tuon oleskeluasian kanssa. En siis aio mennä työhön, niin sillä perusteella en voi saada oleskelulupaa. Onko ainoa vaihtoehto poistua maasta ja palata sitten takaisin? Riittääkö siihen pelkkä rajojen ylitys vai onko siinä jotakin säännöksiä? Tottakai varmistan viralliset ohjeet ennen lähtöä, kaiken varalta. Mutta ajattelin kirjoittaa nyt ensihätään sinulle, kun tunnut olevan kovasti perillä Tunisian tavoista. Jatka upeita kirjoituksiasi, niitä on mukava lukea. Kiitos vastauksestasi jo etukäteen.. - Ensikertalainen
Hei Matkaopas ja muut!
Olet kirjoittanut valtavasti tietoa Tunisiasta. Kiitos sinulle. Koska sinulla on noin paljon spesifiä tietoa, en malta olla kysymättä lisää.
Olet kertonut paljon yleistietoutta Tunisiasta, mistä on hyötyä kaikille Tunisiaan matkaajille, sekä Soussesta ja Hammametista. Olemme keski-ikäinen pariskunta lähdössä Monastiriin 31.3. kahdeksi viikoksi Marina cap- huoneistoon. Huoneistoon ei liity palveluita, mutta tarvittavat löytyvät varmaan lähettyviltä. Tarkoitus on käydä syömässä lähistöltä löytyvissä paikoissa, mikä on osa matkan viehätystä. Ja Sousseenkin ilmeisesti pääsee aika kätevästi esim. junalla.
Kysyisinkin lähinnä onko sinulla tietoa kerrottavaksi Monastirista, josta olisi hyötyä matkallamme ja muillekin Monastiriin majoittuville. Esim. Hyviä, suositeltavia ravintoloita? Löytyykö Monastirista ohjelmallista ravintolaa / yökerhoa? Mihin kaupungissa kannattasi tutustua? yms.- MATKAOPAS
HEI, ENSIKERTALAINEN! :))
Lämpimät kiitokset kysymyksistäsi! - Kiva, kun tulee uusia kysymyksiä, näin kaikki asiasta kiinnostuneet lukijat saavat lisää uutta tietoa! :))
Ennen kuin vastaan varsinaisiin kysymyksiisi, on minulla mahdollisuus kertoa Teille Monastiiriin lähteville, kuin myös muillekin lukijoille vähän siitä, miten Skanes-Monastirin lentokentälle saapumisenne jälkeen matkanne kohti hotelleja edistyy. Sama pätee myös pääkaupunki Tunisin lentokentälle saapuneita matkalaisia. Maisemat vain ovat vähän erillaisia Sousseen ja Monastiriin verrattuna..
KONEEN LÄHESTYESSÄ MONASTIR-SKANESIN KANSAINVÄLISTÄ BABIB BOURGUIBAN LENTOKENTTÄÄ, voi lentokoneen ikkunasta matalien rakennusten lisäksi nähdä suolakaivosten erikoisia punavärisiä, merivedellä täyttyneitä painaumia. Nämä painaumat ovat suuria suola-altaita.
Kentälle saapumisen jälkeen on vuorossa passitarkastus. Tässä vaiheessa olettekin ottaneet esille passinne ja koneessa täyttämänne maahantulo ja maastapoistumiskortin. (Halukkaille suosittelen ennen matkallelähtöä printattavaksi "MATKAOPAS TIEDOTTAA-otsikon alta SUOMENKIELISEN, EDELLÄ MAINITUN KORTIN TÄYTTÖOHJEEN helpottamaan kortin täyttämistä koneessa).
PASSITARKASTUKSESSA SAATTE MAHDOLLISEN TUNISIALAISEN LENTOYHTIÖN MATKAN JÄLKEEN SEURAAVAN KOKEMUKSEN ERILLAISEEN KULTTUURIIN SIIRTYMISESTÄ.
Me suomalaiset olemme tottuneet ripeään ja täsmälliseen toimintaan yleensä. Tiedämme, että maamme passitarkastuspisteissä ei turhia aikailla. Tunisiassa elämäntyyliin kuuluu kuitenkin päinvastainen, verkkainen toiminta ja pian saatatkin huomata, että passin tarkastaja pyörittelee passiasi käsissään ehkäpä tavallista pitemmän aikaan. TULLESSASI PASSITARKASTUKSEEN, TERVEHDI TARKASTAJAA ARABIAKSI "ASLÄMÄ", JA SAAT KAUNIIN HYMYN JA "ASLÄMÄ" TERVEHDYKSEN MYÖS ITSELLESI, (hyvää päivää/iltaa). AVIOPUOLISOIDEN KANNATTAA ANTAA PASSIT TARKASTETTAVAKSI SAMAAN AIKAAN. HUOM!! MIES OJENTAA PASSIT - NYT OLLAAN MIESTEN MAASSA! :))
Passitarkastaja kirjoittaa tietonne koneelle ja saattaa vielä selailla useammankin kerran sen sivuja, välillä vilkaisten passin omistajaan. Tämä ei merkitse muuta kuin, että Hän haluaa pikkasen "esiintyä" :) TAI katsella passin naispuolista omistajaa vähän "tarkemmin", mutta sitä Hän ei tee millään pahalla, - MUISTATHAN! - OSOITA SINÄ YSTÄVÄLLISYYTTÄ TÄTÄ HÄNEN "LEIKILLISYYTTÄNSÄ" KOHTAAN. :)
Aikansa sivuja selailtuaan tarkastaja repäisee maahantulo ja maastapoisumiskortista alaosan irti ja laittaa sen passisi välin palumatkaa varten säilytettäväksi. Sitten Hän leimaa passisi ja toivottaa sinulle ystävällisesti hyvää lomaa. - JOS TÄSSÄ VAIHEESSA OSAAT SANOA HÄNELLE KUULUVALLA ÄÄNELLÄ ARABIAKSI: "SHÒKRAN" ELI KIITOS, (suomalaisille helpommin lausuttuna, mutta täysin ymmärrettävästi "SOKRAN") niin saat jälleen huomata passitarkastajan (tai kenen tahansa) yllättyvän täysin ja vähintään iloinen hymy häneltä saattelee sinua seuraavaan pisteeseen eli TULLITARKASTUKSEEN.- TERVEHDI HEITÄKIN KUULUVALLA ÄÄNELLÄ OPPIMALLASI TERVEHDYKSELLÄ "ASLÄMÄ", ELI HYVÄÄ PÄIVÄÄ/ILTAA! Huomaat jälleen miten tullivirkailijakin ilahtuu kauniista huomiostasi! :))
Tullivirkailijat saattavat vain näyttää, että "ole hyvä jatka eteenpäin", TAI sitten ottavat tarkastukseen. Kysyvät onko tullattavaa? Onko elektroniikkaa, radioita televisioita jne. maassa myytäväksi. Kertoessasi, että ei ole (NO, NO,) niin hän ohjaa sinut eteenpäin. Joskus he avaavat laukkuja "pistokokeina". Yleensä kaikki käy tullissakin vaivattomasti ja "ripeästi". Lähtiessäsi tullitarkastuksesta, voit jälleen käyttää kiitos-sanaa "SHOKRAN" ja tehdä ihmiset iloiseksi. Tämä sana on kallisarvoinen "matkaeväs" ULKOA OPETELTAVAKSI KAIKILLE! :))
MAINITTAKOON, ETTÄ KAIKENLAINEN ELEKTRONIIKKA MYYNTITARKOITUKSESSA TUNISIAAN TUOTUNA ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY!! Paikalliset ulkomailla asuvat joutuvat tästä syystä tullissa usein hyvinkin perusteellisiin tarkastuksiin..
Passi- ja tullitarkastuksien jälkeen OVAT OPPAAT matkatoimistokyltit SELVÄSTI ESILLÄ, toivottamassa Teidät tervetuleikkisi Tunisiaan! :))
Tässä vaiheessa oppaat myös ILMOITTAVAT KANNATTEKO LAUKKUNNE BUSSIIN ITSE, VAI OTTAVATKO KANTAJAT LAUKKUNNE? - SAMALLA OPPAAT KYSYVÄT TEILTÄ MYÖS HOTELLINNE NIMEN TAI oletteko menossa Monastiriin, Sousseen, Port El Kantaouihin vaiko Hammametiin ja ohjaavat Teidät OIKEISIIN BUSSEIHIN. - KANNATTAA KUUNNELLA HEITÄ TARKASTI, ettei vahingossa mene "väärään" bussiin.
Uskoakseni siitä ei ole haittaa, jos Monastiriin menijät nousevat Soussen tai Port El Kantaouin busseihin koska, joka tapauksessa Monastir'iin menevät nousevat jompaan kumpaan bussiin, ellei heillekin ole omaa bussia, tämä taas riippuu siitä, paljonko Monastir'iin on menossa asiakkaita. - Tärkeää on vasmistaa ettei mene Hammametin bussiin. OPPAAT kyllä keskenään vielä VARMISTAVAT asian laskemalla busseissaan olevat asiakkaat.
Joskus oppaat saattavat asiakkaiden ihmetykseksi liikkua edes takaisin bussien välillä. Tämä johtuu siitä, että jollakin heistä voi olla matkustajia liikaa, tai liian vähän ja asia täytyy tarkistaa ja korjata ennen lähtöä. Siksi opas joskus moneenkin kertaan laskee bussissa olevat asiakkaat. - Sitten, kun kaikki on kohdallaan, matkanne kohti hotelleja alkaa.:))
Jokaisessa bussissa oppaanne toivottavat Teidät vielä kerran, niin omasta, kuin yhtiönsäkin puolesta sydämellisesti tervetulleiksi Tunisiaan. :))
Opas esittelee Teille myös bussiyhtiön ja kuljettajan. Kuljettajat ovat mielestäni erittäin tärkeä lenkki lomanne onnistumista ajatellen, erikoisesti heille, jotka haluavat osallistua järjestetyille retkille...Taitavasti ja turvallisesti He tekevät matkaa kanssanne ympäri Tunisiaa ja ovat monessa suhteessa myös suuri apu oppaille retkien aikana...
Matkanne alkuvaiheessa kohti hotelleja, opas kertoo mahdollisesti lentokentän nimen, jolle hetki sitten olette turvallisesti laskeutuneet. Hän kertoo, mitä kello on Tunisiassa, minkälainen sää on ollut kuluneella viikolla jne...
Oppaista voitte myös yleensä päätellä, onko aurinko paistanut? Onko kaunis rusketus kasvoilla ja käsivarsilla, vai ovatko he vielä ilman rusketusta? :))
Matkanne edetessä, opas myös kertoo missä järjestyksessä bussit saapuvat hotelleihin, miten sisäänkirjoittautuminen tapahtuu, rahanvaihdosta, (voi vaihtaa hotelleissa, ilman kuluja, kurssi on kaikkialla sama) juomavedestä ja monista muista tärkeistä asioista.
Opas mitä todennäköisemmin ilmoittaa myös TIEDOTUSTILAISUUDEN alkamisajankohdan.
SUOSITTELEN EHDOTTOMASTI OSALLISTUMISTA TÄHÄN TILAISUUTEEN, VAIKKA ET OSALLISTUISIKAAN RETKILLE! MIKSI? Koska tiedotustilaisuudessa kerrotaan kaikki mahdollinen lomaanne koskeva asia.
TÄSSÄ TILAISUUDESSA VIIMEISTÄÄN ON MYÖS MAHDOLLISUUS kertoa oppaalle, jos esimerkiksi huone ei ole ESITTEESSÄ LUVATTUA TASOA! JOS huoneista puuttuu jotakin, ALLERGISTEN MATKALAISTEN RUOKAILUTOIVOMUKSET!!! JA MITÄ TAHANSA ASIOITA TEILLÄ ON KYSYTTÄVÄNÄ, NIIN TÄTÄ TILAISUUTTA KANNATTAA EHDOTTOMASTI KÄYTTÄÄ HYÖDYKSI! :)) MIKÄLI KATSOTTE TARPEELLISEKSI HUONEENNE VAIHDON, ESITTÄKÄÄ SE JO HETI HUONEESSA KÄYNTINNE JÄLKEEN, VAIKKA TULISITTEKIN HOTELLIIN ESIM. YÖLLÄ, MUTTA KUITENKIN VIIMEISTÄÄN TIEDOTUSTILAISUUDESSA!!!
VAIKKA HAMMAMETIN matkalaisille kerrotaan paljon asiaa bussissa, ei se kuitenkaan ole TIEDOTUSTILAISUUS, eikä korvaa sitä.
Yölennon jälkeen ei asiat varmaankaan jää mieleen niin, ettei tiedotustilaisuutta tarvita, sillä kysymysten esittäminen ja vastausten saaminen on yksi olennaisen tärkeä osa lomanne onnistumiselle. Kokemuksesta tiedän, että niitä kysymyksiä matkalaisilla riittää aina, ja tämä on mielestäni erittäin hyvä asia, - olettehan saapuneet täysin vieraaseen maahan ja -kulttuuriin! :))
Kysymysten saaminen on myös oppaille AINA hyödyllistä, sillä näin saadaan molemmin puolin tietoa tärkeistä asioista. :))
Tietääkseni jokainen matkatoimisto järjestää asiakkailleen tiedotustilaisuuden tervetulojuomineen..:))
JATKETAAMPA VIELÄ VÄHÄN - MATKAA LENTOKENTÄLTÄ HOTELLEIHIN. :))
Toiset suuntaavat matkansa lentokentältä kohti, noin 110 km päässä sijaitsevaa noin 60 000 asukkaan, sitrushedelmien ja Jasmiininkukkien ympäröimää Hammametia, jonne ajoaika kestää noin 1 1/2-2 tuntia. Sousseen on matkaa noin 15 km ja ajoaika noin 30 min. Lentokentältä Port El Kantaouin alueelle on matkaa noin 25 km ja ajoaika noin 45 min. Monastirin keskustaan on matkaa alle 10 km ja ajoaika sinne on noin 15-20 min.
Pian lentokentältä lähtönne jälkeen ohitatte Sousseen johtavan tien varrella mahdollisesti jo koneesta näkemänne Sahelin läänin ja koko Tunisian suurimpiin kuuluvat suola-altaat ja valmiiksi käsitellyt ja kuivuneet valtavat suolakasat. - PETROOLIN, FOSFAATIN, RAAKAÖLJYN, RAUTAMALMIN, TERÄKSEN JA SINKIN JOUKKOON KUULUU TUNISIAN LUONNONVAROISTA MYÖS SUOLA. Merivedestä jalostetaan Tunisiassa vuodessa noin 500 000 tonnia suolaa ja Tunisia onkin yksi maailman kärkimaista ruokasuolan tuotannossa.
Bussinne ohittaa myös ihmeellisen, varsinkin pimeään valtaisan valaistun rakennelman. Tämä "rakennus" on sähkönjakelukeskus, joka tuottaa sähköä koko Sahelin läänin alueelle. Sahelin läänin alueen tärkeimmät kaupungit ovat Tunis-pääkaupungin, sekä Sfaxin jälkeen kolmanneksi suurin kaupunki Sousse, sekä MODERNI, KAUNIS JA SIISTI MONASTIR'IN KAUPUNKI.
Myös Hammametin kaupunki pohjoisessa, sekä Kairouanin kaupunki lännessä kuuluvat Sahelin läänin alueisiin.
Sähköä Tunisiassa saadaan kaasu- tai vesivoimaloista. Ydivoimaloita ei Tunisiassa ole.
Matkanne aikana opas kertoo hieman Tunisian historiasta, tärkeistä lähitapahtumista hotellissanne (juomavesi, tiedotustilaisuus) maan tavoista, ruokakulttuurista ja kasvillisuudesta teiden varsilla yms. Opas kertoo myös eri kaupunkien asukasmäärät ja muuta olennaista kaupungeista. Mainittakoon, että pääkaupunki Tunisissa asukkaita on noin 2 miljoonaa ja koko Tunisian asukasluku ylittää pian 10 miljoonaa.
Saavuttuanne hotelliin, on vuorossa hotellikorttien täyttäminen ja huoneiden jako. Oppaat neuvovat kortin täyttämisessä.
Sitä en tiedä tuovatko kantajapojat laukkunne huoneisiin, vai kannatteko ne itse. Tästä opas varmaankin ilmoittaa bussissa ennen hotelliin saapumista. Menettely laukkujen kantamisen suhteen on hyvin matkatoimistokohtaista ja usein myös hotellistakin riippuvaista.
Meillä kantajat ottivat tullitarkastuksen jälkeen asiakkaiden laukut kärryihin ja jokainen asiakas löysi laukkunsa omasta huoneestaan hotelliin sisäänkirjoittautumisen jälkeen. Asiakkaiden ei missään vaiheessa tarvinut itse laukkujansa kantaa eikä huolehtia maksuista kantajille.. :))
NIINPÄ TE OLETTEKIN SITTEN HOTELLISSANNE JA LOMANNE ON ONNELLISESTI TUNISIASSA ALKANUT. :))
Muovisen vesipullon mukaan ottamisesta kotimaasta olen aikaisemmin jo kirjoittanutkin, että sellainen olisi hyvä pakata käsimatkatavaroiden mukaan, - kaiken varalta, ellei matkatoimistonne ole järjestänyt vesipulloa huoneeseenne, eikä sitä hotellistakaan varsinkaan yötulon aikaan saa, niin sitä olisi hyvä olla omasta takaa. Joissakin hotelleissa vesipulloja saattaa saada yöaikaan hotellin vastaanotosta.:))
EDELLÄ KERROTULLA TAVALLA LOMANNE TUNISIASSA YLEENSÄ ALKAA. TOKI ERI MATKATOIMISTOILLA ON ERILLAISIA TOIMINTATAPOJA, MUTTA TÄSSÄ JÄRJESTYKSESSÄ ASIAT YLEENSÄ ETENEVÄT KAIKILLA TUNISIAAN SAAPUVILLA LOMALAISILLA... :))
LOPUKSI LÄHDEN YHDESSÄ "ENSIKERTALAISTEN" KANSSA PIENELLE "RETKELLE", PUUNILAISTEN AIKAISEEN "ROUS PENNAAN", NYKYISELTÄ NIMELTÄÄN MONASTIR'in KAUPUNKIIN JA VASTAAN ESITTÄMIINNE KYSYMYKSIIN. :))
1. MARINA CAP on oikein kiva ja suosittu huoneistohotelli erinomaisella paikalla aivan kauniin huvivenesataman tuntumassa. :))
Kuten huomaatte, esitetiedoissa kerrotaan myös hotellin koostuvan eri kerroksissa olevista, eri kokoisista huoneistoista, jotka kaikki on remontoitu vuonna 2002. Eli huoneet ovat tämän arvion mukaan hyväkuntoisia ja siistejä, kuten esitteen kuvastakin voimme päätellä. :))
Itse en ole hotellissa asunut, MUTTA luotan saamiini luotettaviin tietoihin, että MARINA CAP ON KIVA HUONEISTOHOTELLI! :))
Tiedättekin jo, ettei hotellissa ole palveluita ja olette varmasti myös huomioineet, että luottokortteja ei hotellissa hyväksytä esim. puhelinlaskujen maksamiseen..
Mikäpä Teidän on tässä hotellissa lomaanne viettää, oma kahvipannu, jääkaappi ym. tykötarpeet TV.ä myöten ja matkaa lähimpään supermarkettiin vain vähän. Sieltä saa hyvää tuoretta leipää ja paljon muutakin herkullista syötävää, että kaiken tämän suhteen uskon lomanne onnistuvan oikein mukavasti. :))
Tähän aikaan vuodesta en varmasti toista liikaa sitä tosiasiaa, ETTÄ KAIKIEN TUNISIAN LOMALAISTEN OLISI TÄRKEÄÄ PAKATA LÄMPIMÄT SISÄTOSSUT TAI KUNNON VILLASUKAT MUKAAN, SILLÄ LAATTALATTIAT VOIVAT PÄIVÄLLÄKIN, MUTTA VARSINKIN ILLALLA OLLA HYVINKIN VIILEÄT. - EI KANNATA HANKKIA itselleen ylimääräistä flunssaa, kun siltä on mahdollisuus välttyä, - EIKS VAAN!! :))
SUOSITTELEN, että käyttäisitte sataman pankista vuokrattavia tallelokeroita. :))
ITSE MONASTIR ON ERITTÄIN KAUNIS JA RAUHALLINEN KAUPUNKI. Kaupunki on kuuluisa ennenkaikkea siitä, että maan ensimmäinen, nyt jo edesmennyt Presidentti HABIB BOURGUIBA syntyi siellä 3 päivänä elokuuta 1903, - armeijan upseerin perheeseen. - Hänen synymävuodesta on käyty ristiriitaisia keskusteluja. Toiset sanovat hänen syntyneen 1901. Itse uskon edellä kertomaani synymäaikaan.. Myös nykyinen presidentti ZINE EL-ABIDINE BEN ALI on syntynyt Monastirissa..
Monien vaikeuksien ja maanpakolaisuuden jälkeen koitti vihdoinkin se suuri onnen aika, jolloin 25.7.1957 maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin kansansa suuresti rakastama mies, nimeltä HABIB BOURGUIBA, joka jo paljon ennen Tunisian vapautumista Ranskanvallan alaisuudesta oli taistellut koko sydämellään itsenäisen Tunisian puolesta. - Hän rakasti kansaansa ja kansa rakasti häntä.. :))
Hän oli sanojensa mittainen mies, - Hän ei ainoastaan pitänyt vakuuttavia puheita naisten tasa-arvolaista, (astui voimaan vain 5 kk. itsenäistymisen jälkeen marraskuussa 1957) lasten koulutuksesta, (koulupakko 1958, 6 vuotinen) naisten asemasta ja huntupakon poistamisesta (1964), moniavioisuuden kieltämisestä lailla (1960), naisten äänioikeudesta (1960) jne, VAAN HÄN MYÖS TOIMI NOPEASTI. - Hän halusi, että hänen rakastamansa kansa voi hyvin.. :))
TOIVOTTAVASTI TUNISIAN HISTORIAN KIRJOISTA OLISI aina luettavissa, (myös uusien painosten jälkeen) se tosiasia, että nyt jo edesmennyt Presidentti HABIB BOURGUIBA johti ja rakensi Tunisiaa hyvin näkyvällä tavalla. Erikoisesti naiset ja lapset olivat lähellä hänen sydäntään.
PRESIDENTTI BOURGUIBAN KAUASKANTOISET SUUNNITELMAT maan ja kansansa hyväksi on selvästi nähtävissä tämän päivän tunisialaisen naisen asemassa yleensä. Hän oli "tienraivaajana" uudistuksille, joita nykyisen presidentin BEN ALIN (07.11.1987) on ollut helppo kehittää edelleen..
Ilman näitä Presidentti Bourguiban kauaskantoisia suunnitelmia ja -kehityksiä voisimme hyvin kysyä: - OLISIKO NAISTEN ASEMA TUNISIASSA SITÄ, MITÄ SE ON TÄNÄ PÄIVÄNÄ? - TUSKINPA VAIN!
Presidentti Bourguiba teki myös lukuisia valtiovierailuja. 23.3.1963 Hän vieraili niinikään edesmenneen Presidenttimme Urho Kekkosen kutsumana Suomessa. Presidentti Kekkonen teki vastavierailun Tunisiaan 3-10.10.1965, jolloin Hän Presidentti Bourguiban suureksi ihastukseksi kiipesi siihen kuuluisaan palmupuuhun EL HAMMAN keitaalla.
EL HAMMAN keidas sijaitsee noin 30-40 kilometriä Gabesin keitaalta lounaaseen.
Kahden päivän Saharan retkellä kaikkien matkatoimistojen bussit pysähtyvät Gabesin keitaalle, siitä pieni koukku lounaaseen ja sielläpä se - kuuluisa palmu on :))
Kukaan ei vaan taida siitä nykyisin enää tietää? :))
Jos edesmennyttä Presidentti BOURGUIBA'a kutsuttiin kansansa parissa leppoisasti "MAAN ISÄKSI", niin oikean arvonimen ovat antaneet Hänelle myös maassa vierrailleet suomalaiset golfarit, jotka kutsuvat Presidentti BOURGUIBAA hyvin osuvasti kunniakkaalla nimellä: "TUNISIALAISEN GOLFIN SANANSAATTAJA". - Sitä Hän todellakin oli, ja tässä kohtaa voimme jälleen kysyä: - OLISIKO GOLF JA TURISMI YLEENSÄ KEHITTYNYT TUNISIASSA SIIHEN, MITÄ SE ON NYKYÄÄN? - VASTAUKSENA VOIMME TÄHÄNKIN SANOA, - TUSKINPA VAIN!
MONASTIR ON HISTORIALLINEN SATAMAKAUPUNKI, jossa mielenkiintoisia nähtävyyksiä on monia, mm:
- -800 LUVULTA PERÄISIN OLEVA RIBAT, ELI LINNOITETTU LUOSTARI.
Tämän RIBATIN tuntumassa on International Monastir Films.in studiot ja päämaja. Monastirin seudulla on kuvattu mm. 13-osainen TV-sarja "JEESUS NASARETILAINEN", sekä Indina Jones-sarjan elokuva "KADONNEEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT" ja lukuisia muita filmejä..
RIBATIN aukioloajat voi vielä varmistaa oppailta. Yleensä se on auki TI-SU klo 8.30-17.30.
Ribatin entisessä rukoussalissa on pieni islamilaisen taiteen museo, jossa kannattaa käydä ihailemassa erilaisia käsityötaiteen esineistöjä, kuten esim: lasitavaroita, puutöitä, koruompeleita, pergamentti- ja papyrusasiakirjoja ja paljon muuta mielenkiintoista.
Sen näköalatornin "NADORIN" huipulta voitte ihailla kaunista näköalaa Monastirin kaupunkiin.
-BOURGUIBAN MOSKEIJA, joka on avoinna vain muslimeille, on nähtävyys jo sinänsä.
TUNISIALAISILLE MONASTIR ON ENNEN KAIKKEA HABIB BOURGUIBAN KAUPUNKI. - Kulkiessanne Ribatin edessä olevaa puistoa pitkin löydätte tien koristeelliselle BOURGUIBAN MAUSOLEUMILLE, johon edesmennyt Presidentti puolisoineen ja lähiomaisineen on haudattu. Tämä mahtava kultakupolinen mausoleum (pyhän miehen hauta) maksoi useita miljoonia dollareita.
KAIKILLE MONASTIRIIN MATKUSTAVILLE SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI OSALLISTUMISTA SOUSSEN KIERTOAJELULLE! MIKSI?? - Koska tämän retken aikana saatte tuntuman Soussen kaupunkiin, sen vanhaan medinaan, ja keskustassa sijaitseviin ostospaikkoihin..
Retken aikana opas kertoo lähialueiden historiasta ja Tunisiasta yleensä. Retken aikana käytte tutustumassa myös PORT EL KANTAOUIN kauniiseen pursisatamaan, jonne voitte sitten myöhemmin omatoimisesti palata vaikkapa iltaa viettämään. :))
YLEENSÄ EN MAINITSE SUOSITELTAVIA RAVINTOLOITA, MUTTA NYT MONASTIRIN KOHDALLA TEEN POIKKEUKSEN.
SUOSITTELEN: RESTAURANT "CAPGRILL'iä".
YÖKERHO/DISCO: "LOCOMOTIVE" on auki kesäkuusta alkaen. MUTTA, hyvin voitte mennä esim.****tähden "AMIR PALACE"-hotellin yökerhoon ja muutenkin viettämään iltaa sen kahvilassa, baarissa, tai vaikkapa á la carte ravintolassa.
MYÖS, ***tähden "SOL EL MOURADI SKANES"-hotellissa on yökerho/disco, joissa molemmissa on varmastikin järjestettyä ohjelmaa esim. napatanssia. Hotellissa on myös mukava maurilainen kahvila. Halutessanne voitte käydä kokeilemassa hotellin kylpyläosastoa, jossa saa maksullisia hieronta- ja muita kylpylähoitoja. - SAUNAKIN SIELLÄ ON!:)) :))
KAIKENKAIKKIAAN MONASTIR ON RAUHALLINEN JA KAUNIS PAIKKA LOMAILLA. VIELÄ SE EI OLE SUOMALAISILLE TULLUT KOVIN TUTUKSI. Tavallaan tämä viihtyisä lomakeskus on jäänyt SOUSSEN, varsinkin EL KANTAOUIN ja HAMMAMETIN varjoon. Saattaa olla, että se VOI JOHTUA myös lentokentän läheisyydestä?
HENKILÖKOHTAINEN VALINTANI OLISI: 1. HAMMAMET, 2. MONASTIR (jos haluaisin olla ihan rauhassa)!! 3. PORT EL KANTAOUI, JOS HALUAISIN VÄHÄN ENEMMÄN IHMISIÄ YMPÄRILLENI JA 4. SOUSSE, JOKA MIELESTÄNI ON VÄHÄN LIIAN HÄLISEVÄ PAIKKA.. KIVA SIELLÄ KESKUSTASSA ON KÄYDÄ, MUTTA EN KUITENKAAN IHAN KESKUSTASSA ITSE LOMAANI VIETTÄISI.. ONNEKSI MELKEIN KAIKKIEN SUOMALAISTEN MATKANJÄRJESTÄJIEN HOTELLIT SIJOITTUVAT AINAKIN VÄHÄN KESKUSTA-ALUEEN ULKOPUOLELLE, JA MIKÄPÄ SIINÄ - JOTKUT VIIHTYVÄT IHAN KESKUSTASSAKIN JA - HYVÄ NIIN!! :))
MITEN PÄÄSETTE MONASTIRISTA SOUSSEEN/PORT EL KANTAOUIN ALUEELLE?
MONASTIR-SOUSSE välillä kulkee JUNA, jolla pääsette mukavasti liikkumaan. :))
Matkan hinta on alle yhden dinaarin, eli noin 0,40 senttiä.
LOUAGES-TAKSIT, jotka lähtevät liikkeelle VASTA, kun matkustajia on tarpeeksi kyydissä ja vievät LOUAGES-asemalta LOUAGES-asemalle, maksaa 1 dinaarin 150 millimeä, eli noin 0,50 senttiä ja normaali taksi noin 10 dinaaria suunta. Junaa tai louages'ia kannattaa käyttää, ne vievät Soussen asemalle ja keskusta onkin ihan siinä vieressä. Taksilla tai pikkujunalla pääsee mukavasti POR EL KANTAOUIN pursisatamaan 3€ suunta. (tämä esim. oli siis euroissa). Matkaa Soussesta KANTAOUIN satamaan on noin 7 km. LOUAGES'ia JA TAVALLISTA TAKSIA KÄYTTÄESSÄNNE VOITTE KERÄTÄ PORUKAN JA MATKA TAITTUU MUKAVASTI JA EDULLISESTI. :))
USKON, ETTÄ OLETTEKIN JO EHTINEET LUKEA TUNISIAN MATKALTA PALANNEIDEN KOKEMUKSIA, SEKÄ MATKAOPPAAN KIRJOITUKSIA, VINKKEJÄ JA NEUVOJA, JOIDEN AVULLA PÄRJÄÄTTE MAINIOSTI TUNISIASSA. :))
TEITÄKIN SIELLÄ ODOTTAVAT YSTÄVÄLLISET JA HYVÄNTUULISET IHMISET, JOTKA VARMASTI OSALTAAN TEKEVÄT PARHAANSA, ETTÄ TEIDÄNKIN LOMANNE OLISI KAIKINPUOLIN VIIHTYISÄ JA ONNELLINEN. :))
Toivon, että vastaukseni Teille "Ensikertalaiset" on täyttänyt sille asettamanne toiveet ja, että mahdollisimman monille Tunisiaan matkustaville lomalaisille olisi tästä kirjoituksesta hyötyä ja iloa! :))
LOMALTA PALATTUANNE, LUKISIN MIELELLÄNI PALAUTETTA MONASIRISTA JA KOKEMUKSISTANNE TUNISIASSA YLEENSÄ. :))
Toivotan Teille koko sydämestäni oikein hyvää ja siunattua lomaa Tunisian Monastirissa. :))
Ystävällisin terveisin :))
matkaopas
PS. SEURAAVAKSI VASTAAN KAIKILLE 30-31.3 KYSYMYKSENSÄ MATKAOPPAALLE LÄHETTÄNEILLE!
HUOM! "APRIL", OLET LÄHDÖSSÄ LA 1.4. VASTAAN SINULLE PE 31.3 ILLALLA MYÖHÄÄN. MIKÄLI LÄHDET MATKALLE JOLTAKIN MUULTA PAIKKAKUNNALTA KUIN HELSINKI, LAITTAISITKO VIESTIÄ, NIIN KIIREHTISIN VASTAUSTANI! KIITOS, KUN MALTAT ODOTTAA! :))
Ystävällisin terveisin :))
matkaopas - ensikertalainen

matkaopasHei,
kiitos kovasti vastauksestasi. Siitä oli iloa meille ja varmaan myös muillekin.
Monastir vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta kuin toivoimmekin.
Huomenna illalla lähdetään matkaan ja lupaan kertoa kahden viikon kuluttua kuinka viihdyimme. - MATKAOPAS
ensikertalainen kirjoitti:
Hei,
kiitos kovasti vastauksestasi. Siitä oli iloa meille ja varmaan myös muillekin.
Monastir vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta kuin toivoimmekin.
Huomenna illalla lähdetään matkaan ja lupaan kertoa kahden viikon kuluttua kuinka viihdyimme.Hei, Ensikertalainen! :))
KIITOS VIESTISTÄSI! :) - Kiva lukea, että piditte vastauksestani ja että Monastir on juuri sellainen paikka
missä haluaisitte lomanne viettää. - Uskon, että Teille tulee kiva loma Tunisiassa.
Monastir on todella kaunis ja viihtyisä kaupunki. Sieltä kyllä löytyy kaikki se mitä lomalla yleensä tarvitaan. Huoneistohotelli on minun mielestäni erinomainen valinta. :))
Minäkin uskon, että siitä vastauksestani Teille on iloa ja hyötyä myös muillekin Monastir'iin ja ylipäätään Tunisiaan matkustaville lomalaisille.
Kiitos, kun saan odottaa palautetta lomaltanne, niin plussat kuin miinuksetkin - se on tärkeää ja hyvin rakentavaa kaikille! :))
Oikein mukavaa ja viihtyisää Tunisian lomaa Teille molemmille! :))
Lämpimin lomaterveisin. :))
matkaopas
PS. TIEDOKSI TÄLLÄ SAMALLA SIVUSTOLLA OLEVILLE UUSIEN VIESTIEN KIRJOITTAJILLE! :))
Kiitos viesteistänne! Kiva saada uusia kysymyksiä. Olen lukenut ne läpi ja ilmoitan vastausjärjestyksenne huomenna illalla noin klo 22-23 lähettämässäni viestissä nimimerkille "April".

ensikertalaiset ovat viettäneet kaksi viikkoa Tunisian Monastirissa. Matka oli onnistunut. Tässä hieman kokemaamme.
Ensinnäkin Marina Cap -huoneistohotellistamme. Hotelli oli todella upealla paikalla. Aluksi meidät majoitettiin alakerran huoneistoon, jossa oli terassi huvivenesataman kadulle. Pyysimme ja saimme pientä maksua vastaan vaihdettua toiseen kerrokseen. Niinpä me asuimme huoneistossa, jossa oli avoparveke etelään. Aurinko paistoi siihen noususta n. klo 16 saakka. Makuuhuone ja huoneiston sisääntuloterassi olivat toisella puolella, joten siellä oli upeaa istua katsomassa auringonlaskua. Olimme siis tavallaan niemellä, jossa näkyi meri kolmella suunnalla. Tuulisina päivinä siellä sillä sitten todella tuuli.
Huoneiston varustus oli vaatimaton, lasit, lautaset ja ruokailuvälineet 4:lle muutama kattila. Onneksi olin ottanut kahvinsuodattimen ja pienen termarin mukaan. Niiden avulla sain tehtyä aamukahvit. Aamupalan teimme itse, koska heräämme niin eri aikaan. Minä ihailin auringonnousuja ja mieheni rakasti aamu-unia. Muuten ruokailimme Cap Marinan alueen ravintoloissa tai kaupungilla. Ruokailupaikoista ei ollut pulaa.
Meille oli onni, että saimme vahdettua tuon huoneiston. Alakerran terassilla ei olisi voinut ottaa aurinkoa, koska se oli suoraan vilkkaan rantakadun varressa.
Uimaranta sijaitsi n. 200m päässä, huvivenesataman vieressä. Ranta oli tosi ikävässä kunnossa. Roskaa, erityisesti lasinsiruja vaikka kuinka paljon. Sinne ei tehnyt mieli mennä, eikä siellä juuri ketään lomamme aikana näkynyt olevankaan. Eikä sitä kuulemma juurikaan siivota kesäksikään. Tämä tiedoksi niille, jotka mahdollisesti menevät Monastiriin - jos hotellilla on oma ranta-alue, se varmaan on siistimpi.
Itse Monastir oli ihan viehättävä, rauhallinen pikkukaupunki. Kävelimme pitkin kaupunkia, kävimme Medinassa, Ribatissa ja Bourguiban mausoleumissa. Yökerhoissa tms illanviettopaikoissa emme käyneet. Olimme iltaisin niin väsyneitä päivästä, ettei oikein tehnyt mielikään. Ja ilmeisesti useimmat paikat olivat vielä kiinni. Aukeavat vasta varsinaisen lomasesongin alettua myöhemmin kesällä.
Teimme päiväretken Metrojunalla Sousseen ja osallistuimme matkatoimiston retkille Saharaan sekä Tunis, Karthago, Sidi Bou Said -retkelle. Saharan reissu oli todella upea kokemus, Tunisin reissun pilasi liika kiire. Päivään oli mahdutettu paljon näkemistä, jotka sitten vaan "juostiin" pikaisesti läpi.
Kauppiaat medinoissa olivat aika tyrkyttäviä, erityisesti Soussessa. Kaikkialla pystyi kuitenkin katselemaan ja kulkemaan ohitse. Eivät olleet läheskään niin päälle käyviä, kuin Egyptissä, jossa olemme olleet aiemmin.
Tunisialaiset olivat ystävällisiä. Valitettavasti näiden ystävällisten joukossa oli myös huijareita. Me suomalaisina olimme myös ystävällisä, joten jouduimme kerran huijatuiksi, ennenkuin opimme. Ikävä kyllä, jäi tunne, että lähes jokainen ystävällinen pyytää hetken päästä rahaa ja haluaa päästä kukkarollesi. Niinpä loppulomasta opimme olemaan vähemmän ystävällisiä, jos joku tuli juttelemaan.
Kaikenkaikkiaan matka oli onnistunut ja mukava. Tunisia oli kaunis maa. Luonto oliivipuineen, kukkivine mimosapuineen, aavikoineen, vuoristokeitaineen ja aroineen monipuolinen ja näkemisen arvoinen. Toistekin sinne voisi mennä, vaikkakaan tältä matkalta ei jäänyt sellaista tunnetta, että sinne kaipasi takaisin välittömästi. - Rullaten Tunisiassa.
Olemme lähdössä 16.03 Monastiriin hotelli Mouradi Skanesiin. Yksi meistä käyttää pyörätuolia, olisiko sinulla vinkkejä pyörätuolilla liikkumiseen, onko invatakseja, minkälaisia ovat bussit ja onko uima-altaissa luiskia, mitä myöten voi mennä tuolilla veteen ym.? Olisimme kiitollisia kaikista vinkeistä.
- 1.4
Onko sulla tietoa Aqua Palacen vesipuistosta Soussessa?? Onko auki huhtikuun alkupuolella, paljon maksaa ja onko vaikea osata sinne? millainen on huoneistohotelli Simbad center? Onko rauhallinen paikka? Sääennusteissa lämpötila voi nousta ilmeisesti jo 25 huhtikuussa,riippuu tietysti onko hyvä säkä;). Kiitokset jo etukäteen vastauksesta!
- nepsu
Hei!
Olemme lähdössä viikoksi Tunisian Sousseen Port El Kantaoun satamakaupunkiin huhtikuun puolessa välissä. Hotellimme on suomalaisten suosima Kanta.
Olemme kuulleet juttuja, että turistien Tunisiasta pohjoismaihin lähettämät postikortit eivät helposti saavu perille. Onko tämä totta? Mistä kortit kannattaa laittaa postiin, jotta olisi parhaat mahdollisuudet, että ne myös saapuisivat määränpäähänsä?
Kiitokset tiedoista etukäteen! - MATKAOPAS
Hei. Sousseen matkaava! :))
TOIVOTTAVASTI SAAT TÄMÄN VIESTINI ENNEN MATKAASI! Olisi ihan kiva saada siitä tieto, jos ehdit ihan lyhkäsesti ilmoittaa. Ymmärsinkö oikein, että lähdet nyt tänään 1.4.-06 ?
MINKÄLAINEN ON HUONEISTOHOTELLI SINDBAD?
Mainitsemasi hotelli on kahden tähden hotelli, joka sijaitsee kerrostaloasutuksen lähellä.
Vieressä kulkee aika vilkasliikenteinen tie, joten liikenteen äänet kuuluvat huoneisiin.
Kahden tähden hotelleja on monenlaisia, hyviä ja huonoja, tämän luokittelisin siihen keskiväliin. Miksi?
Lähinnä sijaintinsa suhteen. Se sijaitsee 3 km El Kantaouin pursisatamasta ja 5 km Soussen keskustasta,
eli matka suuntaan tai toiseen on sen verran pitkä ettei sitä kävellen jaksa kulkea.
Onneksi taksit ovat edullisia. Te pääsisitte sieltä hotellilta Sousseen noin 1,5 eurolla ja Kantaouin pursisatamaan noin 1 eurolla. Eli tämä ja liikenteen melu on mielestäni ne haitat joihin itse kiinnitän huomion. Jos se ei Sinua haittaa, niin sitten ei mitään hätää. :))
Hotelli on kunnostettu 1998, että ei se huono missään tapauksessa ole. Huomasitko vielä, että paikallinen luokitus on 3 tähteä. :)) Ei Sinun tarvitse huolissasi olla - pää pystyyn ystäväiseni, - TULEE KIVA LOMA TEILLE! :))
Printtaat "MATKAOPAS TIEDOTTAA" otsikon alta maahantulo ja maastapoistumiskortin täyttöohjeen, laitat "hyvänmielenvaihteen" päälle ja eikun kohti Tunisian Soussea mukavaa lomaa viettämään, - EIKS VAAN! :))
Onhan se totta, että mitä vähemmin tähtiä, sitä vähemmin on palveluita, mutta tarvitseeko niitä lomalla,
onkin toinen juttu. Tokkopa kukaan lähtee Tunisiaan telkkaria katsomaan?
Jos katsotaan tämän hotellin hyviä puolia niin yksi niistä on nimenomaan se, että se on huoneistohotelli.
Saat kokata itse jos haluat. Ihan lähellä olevasta minimarketista saat tykötarpeet, etkä ole kiinni ravintolan ruokailuajoista. - Eikös se ole jo kiva asia! :)) Eikä huoneissakaan ole valittamista.
Minusta tuntuu, että ihmiset turhaan säikähtävät näitä kahden tähden hotelleja. Tietysti niissä on eroa verrattuna 3-5 tähden hotelleihin. Huomasitko, että hotelli on matkatoimiston luokituksen mukaan 2 ELI - MELKEIN KOLME! :))
MUISTATHAN OTTAA SISÄTOSSUT TAI VILLASUKAT MUKAAN!
VESIPUISTOA KUN KYSELIT, niin uskoakseni mukana on myös lapsi/lapsia. Sitä suuremmalla syyllä on lämpimät sukat tärkeät, koska lapsethan usein kävelevät lattioilla paljain jaloin.
Tähän aikaan en antaisi lasten kulkea laattalattioilla paljain jaloin päivälläkään, koska ne ovat vielä viileät, VAIKKA se ei siltä tuntuisikaan..
SÄÄ ALKAA OLLA JO AURINKOISTA TUNISIASSA, että uskon rusketustakin tulevan ihan riittävästi. :))
Kukatkin ovat jo puhjenneet kukkaan ja uusia puhkeaa lisää koko ajan, - että silmäniloakin on Teille. :))
SOUSSEN KESKUSTASSA KANNATTAA KÄYDÄ KATSELEMASSA. Tavarataloista ensin kiinteät hinnat ja sitten jos haluat jotain medinasta ostaa niin osaat tinkiä pyydetystä hinnasta AINAKIN 70% POIS!!!
VIELÄ HOTELLIEN LATTIOISTA! Lähes kaikissa Tunisian hotelleissa on laattalattiat olipa tähtiluokka mikä tahansa. Tämä johtuu siitä, että ne on helppo pitää puhtaina. Uusia hotelleja rakennettaessa otetaan Tunisiassa nykyisin huomioon myös allergioista kärsivät ja siksi laattalattioihin päädytään yhä useammin - onneksi!
VASIPUISTO EI VALITETTAVASTI OLE VIELÄ AUKI, mutta uskon, että tekemistä ja katsomista Teille kyllä riittää jokaiselle päivälle ihan tarpeeksi. :))
Nyt, kun minulla ei ole mitään tieto lähtijöistä, onko lapsia? Montako? Minkä ikäisiä? jne. niin en voi esittää Sinulle tarkempaa suositusta esim retkistä. SUOSITTELEN KUITENKIN FRIGUIAN ELÄINTARHAAN TUTUSTUMISTA JA KAUPUNKIKIERTOA OPASTETULLA RETKELLÄ, NÄIN PÄÄSETTE TUTUSTUMAAN ITSE SOUSSEN KAUPUNKIIN JA ENNEN KAIKKEA EL KANTAOUIN PURSISATAMAAN. Välttämätöntä ei opastetulle retkelle ole lähteä, että kyllä taksilla pääsee tosi edullisesti ja niitä nimenomaan kannattaakin käyttää aina liikkuessaa näiden edellä mainittujen paikkojen väliä, KOSKA SE TULEE AINA EDULLISEMMAKSI KUIN ESIMERKIKSI TUK-TUK-avobussi tai minijuna. Ne maksavat noin 2,5 -4 euroa/hlö meno-paluu, että taksi edellä kerrotuin hinnoin tulee huomattavasti edullisemmaksi. :)
TOIVOTTAVASTI OLET LUKENUT näitä kirjoituksiani, sillä uskon, että jos olet, niin Sinulla on jo hyvin todenperäinen ja rehellinen kuva Tunisiasta. Ja silloin liikkuminen, pukeutuminen, retket ja kirjoitukset Tunisiasta ja tunisialaisista yleensä ovat Sinulle jo tuttuja asioita. :))
AURINKOISIA PÄIVIÄ USKON TUNISIASSA JO RIITTÄVÄN, että rusketusta varmaankin saatte aurinkoterassilla ja uima-altaallekin pääsette "vilvoittelemaan". Elikkäs, aurinkovoiteet kapsäkkiin ja hyvillä mielin kohti Tunisiaa! :))
Ja kyllä ihan hyvin voitte mennä, jos haluatte matkatoimistonne muittenkin hotellien palveluita käyttämään..
Olisi kiva kuulla terveisesi lomalta palattuanne. :))
MUISTATHAN, - TEILLE TULEE KIVA LOMA!!! ;))
Ystävällisin ja siunaavin terveisin. ;))
matkaopas - 1.4 soussessa

matkaopasHei!
Mun piti eka lähteä kotoota vasta silloin 1.4 eli lauantaina,mutta sitte jouduinki jo edeltävänä päivänä lähteä,joten en kerennyt enää lukea vastaustasi. mutta näin jälkikäteen luettuna se tuntui oikein rehelliseltä vastaukselta. Matka meni mukavasti. Oli niin ihanan lämmintä ja aurinkoista. Oman hotellin allasalua oli viihtyisin paikka hotelli Sindbadissa. Ruoka oli myöskin todella maukasta hotellissamma. Huoneet olivat aika rumat ja keittiön levyt niin hitaat että ruoanlaitto lähes mahdotonta. :) mutta ei me nälkään kuoltu kuitenkaan.:) Miehet vähän ahdistelivat,mutta ekan päivän järkytyksestä toivuttua siihen alkoi jo tottumaan. Ei siitä tartte välittää,pää pystyssä vaan eteenpäin vaikka kuinka ottais päähän. Oli edullinen matka ja mukavia ihmisiä samassa hotellissa. - MATKAOPAS
nepsu kirjoitti:
Hei!
Olemme lähdössä viikoksi Tunisian Sousseen Port El Kantaoun satamakaupunkiin huhtikuun puolessa välissä. Hotellimme on suomalaisten suosima Kanta.
Olemme kuulleet juttuja, että turistien Tunisiasta pohjoismaihin lähettämät postikortit eivät helposti saavu perille. Onko tämä totta? Mistä kortit kannattaa laittaa postiin, jotta olisi parhaat mahdollisuudet, että ne myös saapuisivat määränpäähänsä?
Kiitokset tiedoista etukäteen!Hei "Nepsu"
Olipa kiva lukea, että olette valinneet Kanta-hotellin.. Uskon, että viihdytte oikein mukavasti tässä suomalaisten jo vuosikymmeniä suosimassa hotellissa, - minun lempihotellini! :)) Huomaatte varsin pian miten kiva siellä on olla, ei ainoastaan asiakkaina vaan suomalaisina ystävinä jotka tässä hotellissa ovat olleet hyvin arvostettuja. :)) Kertokaa johtajalle ja myös kaikille muillekin (ravintolaan, respaan) rakkaita terveisiä oppaalta, joka on rakastanut heitä aina. :)) Ehkäpä he arvaavat keneltä terveiset tulevat ja kertovat nimenkin..? Olisin todella iloinen saadessani kuulla matkakuulumisenne lomalta palattuanne.. :))
Kysyit postikorttien perille saapumisesta?
On totta, että postikortit ovat joskus jääneet "johonkin" matkalle.. Miksi? Tarkkaa syytä tähän on vaikea sanoa.. Omat korttini ovat löytäneet aina määränpäähän.. Olen laittanut ne aina Kanta-hotellin respassa olevaan kirjekoriin ja hyvin on posti kulkenut. :))
Minulla on sellainen käsitys, että postikortit jotka laitetaan postilaatikoihin kaupungilla, lentokentällä ja esim. Kantaouin pursisatamassa ovat suuremman riskin alla jäädä saapumatta perille.. SUOSITTELENKIN postikorttien/kirjeiden lähettämistä AINA hotellista, olipa hotelli mikä tahansa. Jättää ne jollekin postitettavaksi on yksi varmimmista syistä ettei kortti saavu koskaan perille, mutta tämä on kuitenkin aika harvinaista. Kortti voi tosin saapua jopa 1-3kk myöhässä, mutta - parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, eikös se niin ollut "nepsu"! :))
Oikein hyvää ja siunattua Tunisian lomaa ja Pääsiäisen riemua. :))
Ystävällisin terveisin, :))
matkaopas - kunkku
nepsu kirjoitti:
Hei!
Olemme lähdössä viikoksi Tunisian Sousseen Port El Kantaoun satamakaupunkiin huhtikuun puolessa välissä. Hotellimme on suomalaisten suosima Kanta.
Olemme kuulleet juttuja, että turistien Tunisiasta pohjoismaihin lähettämät postikortit eivät helposti saavu perille. Onko tämä totta? Mistä kortit kannattaa laittaa postiin, jotta olisi parhaat mahdollisuudet, että ne myös saapuisivat määränpäähänsä?
Kiitokset tiedoista etukäteen!Meidän lähettämämme kortit tulivat kaikki perille tasan viikossa. Osan jätimme hotelliin (mikä yleensä on ollut se huononpi tapa!), osan postilaatikkoon kaupungilla.
- SAMIRA
ARVOISA MATKAOPAS! =)
olisin kaivannut tietoa royal beach hotellista joka kuuluu aurinkomatkojen "tarjontaan"...on 2 tähden hotelli joten ihmeitä ei pidä odottaa mutta olisiko saatavissa hyviä kuvia tai tarkempaa selostusta ks.hotellista...
-onko kaikki huoneistot yksiöitä?
-onko kovinkin huonokuntoinen hotelli?
-onko ollut paljon vatsatauti tapauksia?
-millainen hotellin yksityisranta on? siisti? palveluita?aidattu jotenkin?
-onko hotellissa ruokalistat esim.englanniksi?
-onko soussen huonoin hotelli?
-onko englantilainen pubi lähellä hotellia tai muita menomestoja?
kaikki tieto tervetullutta....kiitos etukäteen jo!- MATKAOPAS
Hei "Samira!" :))
KIITOS mielenkiintoisista kysymyksistäsi. Vastaan niihin mielelläni, mutta pyytäisin Sinua Samira viestittämään minulle lähtöpäiväsi? Haluan, että matkalle lähtevät saavat vastaukseni lähtöjärjestyksessä, - ettei kukaan jäisi vastaustani vaille. :))
Voin lohduttaa Sinua, ettei hotelli mikään huono ole, mutta jatketaan sitten lisää, kun tiedän lähtöpäiväsi, - eiks vaan! :))
Ystävällisin terveisin, :))
matkaopas - samira

matkaopas15.4 eli ylihuomenna=)
- MATKAOPAS
samira kirjoitti:
15.4 eli ylihuomenna=)
Hei Samira! :))
Kiitos viestistäsi. :))
Pakkaile Sinä Samira kaikessa rauhassa ja minä lähettelen sinulle
vastaukseni viimeistään huomenna pe klo 22-23 mennessä. :))
Kiva loma odottaa.. :))
PS. Muistathan sisätossut/villasukat (laattalattioita varten)! :))
Ystävällisin terveisin ja huomisiin. :))
matkaopas - kunkku
Hei! En ole matkaopas, mutta olen juuri ollut viikon samassa hotellissa. Kirjoitin jo tuonne Tunisia-palstalle samoja juttuja ja anteeksi, jos haittaa, kun kopioin tietoja tähän.
Hotelli oli parempi kuin etukäteen olin kuvitellut ja hyvinkin hintansa arvoinen. Uskoisin, että tykkäät. En kuullut kenelläkään koko lennolla (kaksi konetta) olevan koko matkan aikana mitään ongelmia, ei vatsatautia eikä varkauksia tms. Itsekin söimme reippaasti kaikkea sen kummemmin miettimättä, salaatit ja löysäksi keitetyt munat ja kaikki, mutta ei ollut mitään ongelmia. Ruokalistat olivat myös englanniksi ja taisi olla ranskaksi ja saksaksi myös. Hotellin asukkaat olivat ainakin tällä kertaa enimmäkseen englantilaisia ja suomalaisia, jokunen saksalainen seassa.
Hotellissa oli kaksi uima-allasta, sisällä olevan vesi oli lämmitetty ja ulkona olevassa oli kylmä vesi. Merivesi on vielä vähän liian kylmää uimiseen. Hotellin ranta oli upea hiekkaranta, ja sitä pitkin pääsi hyvin kävellen keskustaan. Hotellin kohdalla oli pieni aidattu terassi, joka avattiin heti auringonnousun jälkeen ja suljettiin noin viiden aikaan iltapäivällä. Hotellin vieressä oli kyllä sellaista "yleistä" aluetta, jossa paikalliset illalla kävivät pelaamassa jalkapalloa ja kuhertelemassa sun muuta. Siitä pääsi kyllä kulkemaan, jos oli unohtunut liian pitkäksi aikaa rannalle. Ranta oli sinänsä avoin kuten kaikkialla varmaan ainakin kymmenen kilometrin säteellä, mutta siis täysin turvallinen ja vartioitu alue siinä hotellin kohdalla. Henkilökunta tuntui olevan miellyttävää ja luotettavaa. Rannalla oli vuokrattavia rantatuoleja ja vuokrahintaan kuului jonkinsorttinen patja.
Baareja oli rannalla, kummallakin uima-altaalla, sitten oli snackbar terasseineen, aulabaari/pub ja vielä Eurodisco alakerrassa. Englantilainen pubi oli kävelymatkan päässä, ja mni muukin kiva paikka. Kyllä siellä menoakin löytyy!
Meidän huoneemme oli pieni, mutta siisti. En tiedä, olivatko muut samanlaisia, mutta ainakin näköalat ja parvekkeiden koko vaihtelivat. Telkkaria ei ollut huoneissa, mutta baarissa oli, ja yleensä yleisön toiveen mukaan urheilukanavalla. Kahvin- tai vedenkeitintä ei ollut, ja minibaarikin olisi pitänyt ostaa erikseen. Yleensäkään hotelleihin ei saa tuoda omia ruokia ja juomia. Hotellissa oli neljä kerrosta, mutta hissi vei vain kolmanteen asti! No, kantajat veivät laukut.
Aamiaisbuffet oli katettu 6.30 - 9.30. Paikalla oli aina myös omeletinpaistaja, muuten ei mitenkään hirveän huippu valikoima, vaikka siihen yritettiinkin hiukan saada vaihtelua. Tarjolla oli salaatteja, hyviä tomaatteja ja oliiveja, juustoa, makkaraa, halvaa jne. Tuoremehua olisin toivonut, aamiaisella oli vain "tavallista" mehua. Buffetillallinen samassa ravintolassa maksoi 8 dinaaria, mutta sitä emme kokeilleet. Söimme pari kertaa Snackbarissa ja terassilla oli myös pizzanpaistaja.
Taksit odottelivat hotellin portilla, jos kävely ei sattunut maittamaan. Muista katsoa, että mittari on päällä, lähtömaksu taisi olla 320 millimea. Hotellin välittömässä läheisyydessä oli ainakin Casino (mikä tosin on auki vain sesonkiaikana) ja ravintoloita, pari pikku kioskimyymälää ja yksi kiinteähintainen matkamuisto- yms. myymälä. Siellä muuten oli edullisimmat postikortit, mitä tällä matkalla näin, vain 100 millimeä kpl. Parin korttelin päässä oli ensimmäiset kauppakeskukset molemmissa suunnissa, ja ostettavaa löytyi. Edullisemmat ostokset teki kuitenkin keskustassa. - MATKAOPAS
Hei, Samira! :))
OLIPA ILO LUKEA "KUNKUN" KIRJOITTAMAA VASTAUSTA KYSYMYKSIISI. :)) KAIKKI TIETO ASIALLISTA, LUOTETTAVAA JA NIIN KAUNIISTI KIRJOITETTU! - VOIT TODELLAKIN LUOTTAA HÄNEN ANTAMAAN PALAUTTEESEEN ROYAL BEACH HOTELLISTA. :))
Royal Beach EI OLE Soussen huonoin hotelli, vaan paremminkin näistä matkatoimistojen luokittelemista kahden tähden hotelleista niitä parhaimpia. HUOMASITKO, että paikallisen luokituksen mukaan hotelli on saanut kolme tähteä. Sekin vielä, että hotelli on "vasta" kymmenen vuotta vanha kertoo sen hyvästä kunnosta!
EI Aurinkomatkat laittaisi esitteeseensä "KODIKAS HOTELLI" ellei näin olisi, ja kuten "kunkun" kirjoituskin kertoo Hän viihtyi siellä hyvin ja uskoo SINUNKIN siellä mukavasti viihtyvän, - NIIN MINÄKIN USKON SAMIRA! :))
LUOTAN Aurinkomatkojen hotellivalintoihin, sillä tiedän, että HE EIVÄT PETÄ ASIAKKAITAAN katteettomilla lupauksilla, vaan tekevät kaikin tavoin parhaansa asiakkaittensa viihtyvyyden suhteen, - OVAT AINA TEHNEET!
Sen haluan lisätä, että tämä hotelli ei ole huoneistohotelli, vaan asiakkaat majoittuvat kahden hengen pieniin huoneisiin. Huoneet ovat tunnetusti siistejä. Kirjoitan tämän siksi, kun viestissäsi kysyit: "-onko kaikki HUONEISTOT yksiöitä?" - Myös "Kunkkun" mielestä huoneet olivat siistit. :))
Hotelli sijaitsee myös hyvällä paikalla melkein keskustassa, eli tuon matkan keskustaan kävelee kepoisasti (1,8 km) ja jos haluat/haluatte käydä (mitä suosittelen) tutustumassa Port El Kantaouin alueeseen niin sinne ajelee (ja kannattaakin) mukavasti taksilla 3-4 eurolla suunta. Taksia kannattaa käyttää JOS on useammasta henkilöstä kyse, koska MINIJUNA ja TUKTUK (avobussi) maksavat noin 2,5-4 euroa/hlö meno-paluu, mikä yksin tai pienellä porukalla tulee taas edullisemmaksi.
Kantaouin pursisatamasta löytyy SOUSSEN SUOSITUIN DISKO/YÖKERHO NIMELTÄ BONAPARTE..
Rahaa kannattaa vaihtaa hotellissa, koska kurssit ovat kaikkialla samat. Aluksi kannattaa vaihtaa vain vähän kerrallaan (50-100 euroa) ja SÄÄSTÄÄ vaihtokuitit. Vasta lentokentällä ennen paluumatkaa voi Tunisian dinaarit vaihtaa euroiksi. Vaihdetusta summasta saa takaisin VAIN 30%. PASSITARKASTUKSEN JÄLKEEN mukana SAA olla vain 5-10 dinaaria esim. kahvilassa asiointia varten. Yksi euro on noin 1 dinaari 300 millimeä.
AURINKO PAISTAA JO TUNISIASSA ihan mukavasti, että rusketuksen saa kyllä pintaan melko varmasti.
Uskon, että sinulle Samira tulee oikein kiva loma. Läksitpä yksin, kaksin tai porukassa Tunisiassa kyllä viihtyy olemalla ystävällinen, mutta "jämpti" niissäkin tilanteissa, joita me suomalaiset emme aina oikein jaksa käsittä esim. tinkiminen. :))
MUISTATHAN: VILLASUKAT/SISÄTOSSUT JA MIKÄLI HALUAT, SUOMENNETTU MAAHANTULO JA MAASTAPOISTUMISKORTIN TÄYTTÖOHJE "MATKAOPAS TIEDOTTAA"-otsikon alta printattuna mukaan, UNOHTAMATTA "KUNKUN" vastauksia kysymyksiisi! :))
Uskon, että vastaustani odottaessasi olet lukenut Tunisiaa ja tunisialaisia käsitteleviä kirjoituksiani muillekin Tunisian matkalaisille. Kerrothan sitten palattuasi kuulumisesesi, - jookos!
Oikein hyvää ja siunattua Tunisian lomaa sinulle Samira. :))
Ystävällisin terveisin. :))
matkaopas
PS. VIESTI "KATILLE!"
Vastaukseni sinulle tulee vähän lupaamastani kellonajasta "myöhässä".
Käy ihan rauhassa nukkumaan Kati..Aamulla herätessäsi se on luettavissasi. :))
Hyvän yön terveisin. :))
matkaopas - eka kerta

matkaopasMeille ainakin hotellin turvasäilön hoitaja tarjoutu itse vaihtamaan rahat euroiksi.Ei meillä ollu tietoa,että ei normaali asia.Tyytyväisenä ajateltiin ettei kentällä tarvii jonotella.
- Tunisia
Minkä ihmeen takia matkaopas haluat sitkeästi kirjoittaa "yleistä Afrikan matkailusta" -osastolla, kun kuitenkin kirjoitat Tunisiasta? Miksi et kirjoita Tunisia-sivuilla, kuten luontevaa olisi?
- olen
puolestani muutenkin ihmetellyt tuota matkaopasta, kun en oikein usko että on ihan aito oikea :P
sitähän täällä on jankattu että mene oikealle palstalle... ei muuten mutta asiasta kiinnostuneet löytäisivät tiedon paremmin.
- petra ja pojat
Tekeekö matkatoimistot esim.Aurinkomatkat Hammametissä kalastusretkeä??Meillä pojat ovat kovia kalastamaan ja haluaisin tietää tehdäänkö Hammametissä kalastusretkiä??
- matkustaja
Moi!
Olen lähdössä Tunisiaan Sousseen Lokakuun alussa tyttöystäväni kanssa! Itse olen 26v ja tyttöystävä 25v. Olisi pari kysymystä :))
1. Mitä mieltä olet hotelleista:
-SOUSSE RESIDENCE HUONEISTOHOTELLI
-KAISER HOTELLI
2. Onko Soussessa Huvipuistoa tai Eläintarhaa?
3. Mitä retkiä tai nähtävyyksiä suosittelet?
4. Löytyykö lähistöltä Discoja? - nepsu
Tulimme äskettäin viikon reissulta Tunisian Port El Kantaouista. Hotellimme oli Kanta, jossa meillä oli puolihoito. Ruuat olivat hyviä, eikä mitään vatsanväänteitä tullut ruuan takia (paikallisten taksien ajovauhdin takia kylläkin). Hotelli oli todella hyvä valinta. Palvelu oli ensiluokkaista ja kaikki pelasi yli odotusten. Hotellissa oli suuri vehreä puutarha uima-altaineen, jossa kelpasi köllötellä auringon hellimänä. Itse en suuremmin tykästynyt Soussen kaupunkiin, mutta Port El Kantaouista pidin, samoin Tunisiasta maaseutuineen. Friguian eläintarha on tutustumisen arvoinen paikka. Ostoksia teimme niin kiinteähintaisissa matkatavaramyymälöissä kuin "tyrkky"myyjienkin kanssa. Hintoja kannattaa tosiaan vertailla ennen kuin rupeaa kaupoille. Saman tuotteen saattaa saada kiinteähintaisesta myymälästä huomattavasti halvemmalla ja helpommalla kuin puolen tunnin tinkimisen jälkeen "tyrkky"kauppiaalta. Tunisia on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, kaikille sinne suuntaaville hyvää matkaa ja aurinkoista mieltä.
- jeppe
Moi!
Missä tuo friguian eläintarha sijaitsee, kuinka pitkä matka tuolta port el kantaouista on sinne?
Millä menitte sinne? :) - nepsu
jeppe kirjoitti:
Moi!
Missä tuo friguian eläintarha sijaitsee, kuinka pitkä matka tuolta port el kantaouista on sinne?
Millä menitte sinne? :)Friguan eläintarha sijaitsee noin 70 km (muistaakseni) Soussesta. Se sijaitsee maaseudulla, joka on myös näkemisen arvoinen. Maisemat olivat kauniita. Friguan eläintarhaan pääsee esim. junalla. Myös jotkut matkanjärjestäjät järjestävät eläintarhaan päiväretkiä bussikuljetuksineen. Eläintarhassa on monia Afrikan eläimiä (mm. leijonia, gepardeja, kirahveja jne.)ja se on perustettu 2001.
- Koala
Hei!
Olen lähdössä kihlattuni kanssa Domina Travelin matkalle Hammametiin 13.5! Hotellimme on La Paix. Olemme erittäin kiinnostuneita Karthagon ja Saharan retkistä. Retkien sisältö on kyllä tiedossa (kiitos Matkaoppaan ja muiden perusteellisten vastaajien!), mutta käytännön järjestelyihin liittyen haluaisin kysyä muutamia kysymyksiä:
1. Järjestetäänkö retkiä aina, vai jäävätkö ne joskus toteutumatta?
2. Myös Aurinkomatkoilla ja Deturilla näyttäisi olevan tarjolla nämä samat retket, eli järjestävätkö matkatoimistot ne yhteisesti?
3. Jos esimerkiksi Domina Travel ei saa jostain syystä retkeä järjestettyä, voinko kysellä asiasta muilta matkatoimistoilta?
4. Onko matkatoimistoilla Hammametissä jonkinlaista yhteistä toimistoa, josta retkistä voisi kysellä?- tunisianmatkaopas
Hei Koala! :)
Kiitokset viestistäsi Koala! :)
Olen lukenut myös Tunisia-sivustolle kirjoittamat kysymyksesi. Vaikka et ole osoittanutkaan niitä minulle,
haluan vastata niihin, sillä kaikilta kirjoittajilta et ole saanut kysymyksiisi oikeita vastauksia..
Oppaan vinkkelistä katsottuna kun monet asiat OVAT kuitenkin TOISIN ja siksi saadut neuvot KANNATTAA pitää mielessä..
1. Järjestetäänkö retkiä aina, vai jäävätkö ne joskus toteutumatta?
Kyllä jotkut retket, varsinkin 2 päivän Sahara saattaa joskus jäädä toteutumatta koska retkelle ei ole ollut tarpeeksi ilmoittautujia. Dominan minimi osallistujamäärä retkille on ollut 15 henkeä.
Ilmojen lämmettyä Tunisiassakin on myös retkien osallistujamäärät Saharaan kasvaneet ja yleensä ne ovat
kyllä toteutuneet. Joulu-tammikuu on kylmintä aikaa ja silloin Saharassakin lämpötila voi yöllä laskea lähelle nollaa. Kylmyys ei tosin haittaa, jos varustautuu retkelle saamien neuvojen mukaan.
Kiva lukea, että olette kihlattusi kanssa niin kiinnostuneita Karthagon ja 2 päivän Saharan retkistä.
Totta on, että PALJOSTA jää paitsi jos VARSINKIN Saharan retken jättää väliin, on se niin mahtava kokemus.
Tunisia-sivustolla mainitsit kirjoituksessasi olevanne viikon matkalla. JOS teistä tuntuu ettei aika riitä näihin kahteen retkeen, niin suosittelen silloin ehdottomasti 2 päivän Saharaa. Saharan retkellä opas kyllä kertoo myös (ainakin pyynnöstä) Karhagosta kaikki tärkeimmät asiat.
Tosin, Karthago on myös erittäin mielenkiintoinen retki, täysin poikkeava Saharasta ja Bardo-museon maailman arvokkaimmat mosaiikkikokoelmat ovat kerrassaan näkemisen arvoiset.
2-3. Myös Aurinkomatkoilla ja Deturilla näyttäisi olevan tarjolla nämä samat retket, eli järjestävätkö matkatoimistot ne yhteisesti?
Monilla matkatoimistoilla on nämä samat retket, mutta yhteisesti niitä ei varsinaisesti järjestetä.
JOS nyt kävisi niin, että 2 päivän Sahara ei Dominalla toteutuisi niin neuvoisin ensisijaisesti kysymään Dominan oppaalta, että hän tiedustelisi teille paikkoja muiden suomalaisten matkanjärjestäjien matkalle.
Tässä on kuitenkin aina olemassa RISKI jäädä kyydistä. JOS retkelle pääsyä ei vahvisteta heti, tarkoittaa se sitä, että retkibussin täyttymistä odotetaan ENSIN omista asiakkaista määräaikaan mennessä. JOS se täyttyy eikä paikkojanne ole vahvistettu - jäätte valitettavasti bussista.
Domina Travelilla on myös omat kansainväliset retkensä, niistä kannattaa oppaalta kysyä. Heillä on toimisto Hammametissa, josta käsin järjestetään myös esim.. englanniksi KANSAINVÄLISIÄ retkiä. Mikäli kielitaitoa löytyy on tämä yksi varteenotettava mahdollisuus, joka yleensä toteutuu AINA ja siellä on oikein mukavaakin.. :))
Dominan opas tekee kyllä parhaansa saadakseen teidät suomalaiseen, TAI ainakin kansainväliseen retkibussiin.
Kyllä 2 päivän Sahara on ollut niin suosittu nykyään, että uskon sen onnistuvan myös Dominalla.
Detur on nyt keväällä aloittanut kokeilun myös 3 päivän Saharasta josta osa matkasta taittuu Jeepeillä..
Minun mielestäni retki on liian rasittava.. Istuminen pomppivassa Jeepissä ilman ilmastointia ei kovin mukavaa ole... Kaikki suuret retkibussit ovat tasokkaita ja ilmastoituja.
Se, että matkatoimistojen bussit ovat samaan aikaan esim. Karthagossa ei tarkoita että matkanjärjestäjillä olisi yhteinen matka. Kyllä muiden matkatoimistojen asiakkaat lähtevät mukaan JO aamulla retkelle lähtiessä eikä matkan varrelta!? TOSIN, jos joku matkatoimisto jostakin syystä tarvitsee matkalla apua, niin sitä toki annetaan AINA.
4. Suomalaisilla matkatoimistoilla EI OLE yhteistä matkatoimistoa Soussessa eikä Hammametissa.
En osaa arvailla mitä ANSWERS "minulta" vastauksellaan sinulle tarkoitti!??
KYSYIT TUNISIA-osastolla myös La Paix-hotellista, ravintoloista ja juomavedestä.
Hotellinne on mukava ja suosittu **tähden huoneistohotelli kivalla paikalla kuten esitekin kertoo.
Sen vinkin antaisin, että JOS huoneessanne on maaterassi ettekä pidä siitä, niin pyytäkää opasta vaihtamaan teidät kerrosta ylemmäksi. Maaterassissa on se "huono" puoli, että vaarattomat "koppakuoriaiset" saattavat juoksennella sisälle ja se ei kaikista kovin kivalta tunnu.
Henkilökunta on hotellissa erittäin ystävällistä ja ruoka hyvää, että tämänkään suhteen en usko tulevan ongelmia. Matkaa keskustaa on noin 2 km, mikä taittuu mukavasti kävellen tai taksilla - edullisesti.
Kirjoituksistasi olen saanut TEISTÄ erittäin positiivisten ja avarakatseisten matkailijoinen kuvan, joiden seurassa ihmiset viihtyvät ja joiden on helppo pärjätä missä vain. :))
NYT, KUN ILMAT LÄMPENEVÄT, niin hotellin ulkopuolisista ravintoloista kannattaa todella kuunnella oppaiden neuvoja, sillä eivät he niitä turhaan anna.
Mitä lämpimämmiksi ilmat muuttuvat, sitä tärkeämpänä pitäisin puolihoidon ottamista hotelleissa.
Teillä on huoneistohotelli ja halutessanne myös mahdollisuus kokkailla itse, mikä on tietysti hyvä asia. Kraanavedenkin voi keittää juomakelpoiseksi ja jäähdyttää hedelmien huutomista sekä hampaiden pesemistä varten.
Hammametissa ravintolat sijoittuvat aivan keskustan tuntumaan. Jokaiselle kukkarolle löytyy sopivia - merinäköalalla tai ilman. OPPAILTA KANNATTAA EHDOTTOMASTI KYSYÄ NE HYGIEENISIMMAT, siis suosituimmat TÄLLÄ hetkellä. He tietävät parhaiten mitä ravintoloita VOIVAT edellä esitetystä syystä suositella, KOSKA ovat ne itse edeltä testanneet saamatta vatsapuruja!!!
SITTEN TÄRKEÄÄ ASIAA VEDESTÄ. Koska bakteerikantamme on erillainen SUOSITELLAAN Tunisiassa juomavedeksi VAIN pullotettuja vesiä. Ravintoloissa olevat "vesikannut" ovat kraanavettä. Juomakelpoista tunisialaisille ja heille jotka ovat maassa kauemmin oleskelleet kuin turistit. EI siis kannata ravintolassa "säästää" sen veden tähden ja VAIKKA tarjoilija sainoisikin sen olevan pullovettä niin EI SE OLE.
Hyvässä ravintolassa ateria kahdelle maksaa noin 28 €, mikä dinaareissa on 37 dinaaria 240 millimeä.
Juomat maksavat erikseen. Vesipullo 1L, 1,5 TND, virvoitusjuomat 1-2 TND, paikallinen olut 2-2,5 TND, tuontiolut jota on kuitenkin harvemmin saatavilla, 3-3,5 TND, paikallinen viinipullo 10-15 TND.
1 Tunisian dinaari TND on 1000 millimeä, mikä on noin 0,60 - 0,75 euroa. 1 euro on noin 1 dinaari 330 millimeä (0,75€ mukaan).
Litran hapollisia tai hapottomia vesipulloja voi marketeista ostaa todella edullisesti ja mm. La Paix hotelliin niitä voi viedä mukanaan. Kaikki hotellithan eivät hyväksy juomapullojen sisälle tuomista, mutta huoneistohotellit ovat poikkeus.
Muistattehan, että vettä tulisi juoda ainakin kaksi litraa päivässä ja suolaakin on hyvä lisätä ruokaan nesteen sitomiseksi helteisinä päivinä.
Löysät puuvillaiset t-paidat ovat mukavia ja parhaita lämpimällä, varsinkin helteillä. Eikä ole huono asia ottaa pitkähihaisia puseiroita ja ohutta tuulitakkia varmuuden vuoksi mukaan saharan retkelle, sillä säät vielä vaihtelevat, joten iltaa varten myös Hammametissa niitä voi hyvinkin tarvita.
Uskon Koala, että kihlattusi kanssa tulette viettämään mukavan ja muistorikkaan loman Tunisiassa. Olette lukeneet aikaisempia vastauksiani muillekin matkalaisille ja saaneet niin niistä kuin myös muidenkin kirjoituksista hyviä vinkkejä matkallenne. Tunisiaan maahantulo ja maastapoistumiskortin täyttöohjeenkin olette uskoakseni löytäneet "MATKAOPAS TIEDOTTAA" -otsikon alta ja matkalaukkunne on, jos nyt ei ihan vielä jo kiinni, niin ainakin MELKEIN valmiiksi pakattu. Saanhan odottaa teidänkin palautetta matkalta palattuanne. :))
Toivon, että vastauksestani on Teille hyötyä ja että matkastanne Tunisiassa muodostuisi kaikin puolin antoisa.
ONNEA ja siunausta Teille - kihlapari :)) Ystävällisin terveisin,
matkaopas
PS. SEURAAVANA VASTAUSVUOROSSA OLEVAT:
"Sanna" ja "Nipsu2000". ensiviikon loppuun mennessä.
"Äiti ja poika", lähtö heinäkuussa Yasmine Hammamet ja Green Golf huoneistohotelli. Voisitko kertoa minkä ikäinen poikasi on? Voisin kertoa mitä pojan kanssa voisitte tehdä.
Sinun ei todellakaan tarvitse pelätä Tunisiassa liikkumista. Ja vaikka Tunisiassa heinäkuussa jo helteitä onkin, niin ON HYVÄ MUISTAA että hotelli on HYVÄ JA ILMASTOITU, mikä on täysin eri asia kuin Tunisiassa kotioloissa ILMAN ilmastointia ASUMINE!!! Retkibussit ovat MYÖS ilmastoituja ja oikeanlaiset asusteet helpottavat helteessä liikkumista huomattavasti.
On hyvä myös muistaa, että elokuu on YLEENSÄ Tunisiassa se kuumin kuukausi.
Varustautumisesta helteeseen kirjoittelen tuonnempana Sinulle "Äiti ja poika" ja samalla myös kaikille halukkaille. :)
Ei sitä hellettä tarvitse kenenkään säikähtää. Silloin on sesonkiaika. Ranskalaiset, italialaiset ja saksalaiset tulevat myös silloin suurin joukoin Tunisiaan lomansa viettoon, niin kyllä siellä pärjää suomalaisetkin, - EIKS VAAN! :))
JOS joku on lähdössä ensiviikolla niin laittakaa viestiä, että voin huomioida asian.
Ystävällisin terveisin Teille ihan kaikille :))
matkaopas
- -Matkustelija-
Hei! Tässä olisi vähän kysymyksiä Tunisiasta... Millaista säätä tulee odottaa, jos matkustaa huhtikuussa? Entä merenlämpö? Onko Hammamet tosiaan mukavempi paikka kun Sousse (Itse olen menossa Sousseen)? Tiedätkö mitään Jinene hotellista, millainen se on? Ja kerro vaan kaikkea mitä tiedät ko. Tunisiasta (erit. Soussesta), sillä mikään tieto ei ole minulle liikaa... :)
Kiitos tiedoista jo etukäteen!!! - Ellupellulellu
Hei!
Olemme lähdössä poikaystäväni kanssa Tunisiaan joulukuun puolessa välissä. Olemme reppumatkaajia, emme ole minkään matkatoimiston kautta tilannut lippuja, vaan suunnitelmissa on mennä lautalla Palermosta Tunisiaan.
Haluaisimme mennä kameliretkelle Saharaan, yöpyminen Saharassa olisi aivan loistavaa. Onko mahdollista mennä Douziin ja ottaa sieltä opas ja kamelit vai pitääkö retki varata etukäteen jollain tapaa..? Olemme Tunisiassa vain viikon, joten meillä ei ole liikaa aikaa. Mistä tällaisia retkiä voi reppumatkaaja varata?
Todella hienoa, että vastaat täällä ihmisten kysymyksiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882