Uusi

Ennakkotietojen perusteella uudessa Magentiksessa olisi potentiaalia myyntitilastojen kärjen tuntumaan. Järkevä ja hieno perusauto. Valitettavasti vain yhdellä korimallilla
(ennen muinoin autoista esiteltiin aina 4- ja 5-oviset versiot sekä farmari ja 2-ovinen `coupe´)
122032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

olisi Suomen jalkapallo-maajoukkueellakin maailmanmestaruuteen.

Äänestä

Viime lauantaina kävin katsomassa. Näytti hyvältä ja tilaa riitti niin edessä kuin takanakin erittäin hyvin. Silloin vielä olin intoa täynnä mutta tänään julkistettujen hintojen jälkeen en enää niinkään. Hinnat nousivat pari tonnia. Ajattelin silti käydä koeajamassa, jos vaikka jostain syystä vanhasta saisi hyvin ja auto miellyttäisi niin kai sitä vois vaihtaakin (vaikka Delta-auto huoltopaikkana ei miellytäkään).

Äänestä
  • ja TM:ssä ja tuulilasissakin oli siitä juttua. Aika positiivisesti kirjoittivat. Auto on varmasti oikein hyvä mutta jotenkin tuntuu että ulkomuoto on harvinaisen mitäänsanomaton, sulautuu massaan kuin Corolla pahimmillaan. Mielestäni sekä Hyundai (sonata) että Kia (magentis) olisivat voineet jollain tavalla kehittää edellisien korimallien hieman retrohenkistä muotoilua ja erottua sillä tavalla toisista merkeistä (kuten chrysler 300c). Mutta makuasiahan tämä on.

    Äänestä

  • magentiksen kirjoitti:

    ja TM:ssä ja tuulilasissakin oli siitä juttua. Aika positiivisesti kirjoittivat. Auto on varmasti oikein hyvä mutta jotenkin tuntuu että ulkomuoto on harvinaisen mitäänsanomaton, sulautuu massaan kuin Corolla pahimmillaan. Mielestäni sekä Hyundai (sonata) että Kia (magentis) olisivat voineet jollain tavalla kehittää edellisien korimallien hieman retrohenkistä muotoilua ja erottua sillä tavalla toisista merkeistä (kuten chrysler 300c). Mutta makuasiahan tämä on.

    On tyylikäs ilman turhia lisukkeita. Menen viikonloppuna koeajamaan ! Yksinkertainen on kaunista.

    Äänestä

  • Kävin eilen koeajamassa Magentis 2.0 EX automaatin. Voisin jopa sanoa plääh. Hyvää oli äänettömyys ja ajo-ominaisuudet noin yleisesti. Huonoa oli:
    - sisustus on likaa tehokkaasti itseensä imevää kangasta, joten kangasverhoilua ei voi ajatellakaan
    - kone nakutti aivan kuin venttiileitä olisi rikki ja myyjäkin vielä sanoi, etteivät he tiedä, mistä se johtuu...
    - automaatti toimi selvästi esim. Chevrolet Evandan automaattia huonommin
    - vakionopeudensäädin ei ole 2.0 bensakoneen vakiovaruste edes EX-mallissa vaan maksaa kuulemma 1000e lisää!
    - kuljettajan penkki on käsisäätöisissä malleissa suoraan sanottuna hirveä. Sähkösäätöinen on kyllä aika hyvä.
    - ajotietokonetta ei ole missään mallissa
    Summaten: Ei innosta varsinkin, kun hinnat nousivat ihan kivasti vanhaan malliin verrattuna. Delta-auton myyjät olivat myös oudon haluttomia myymään... Täytyy jäädä odottamaan Epicaa...

    Äänestä

  • PPLehto kirjoitti:

    Kävin eilen koeajamassa Magentis 2.0 EX automaatin. Voisin jopa sanoa plääh. Hyvää oli äänettömyys ja ajo-ominaisuudet noin yleisesti. Huonoa oli:

    Ihme että karsivat suomen malleista ajotietokoneen ja vissiin integroidun soittimenkin, nimittäin tommoset pikkuseikat ovat ylättävän tärkeitä mielikuvan muodostamisessa. Jos menee Kian kansainvälisille sivuille, siellä magentiksen esittelyssä on ajotietokoneet, integroidut soittimet yms...

    Äänestä

  • ihme homma kirjoitti:

    Joo, edes rahalla ei saa ajotietokonetta. Soitin on aina lisävaruste. V6-mallissa (ainakin Turun Delta-autossa) on huvittava yksityiskohta ratissa: Siinä on nimittäin soittimen kaukosäätönapit ilman tekstejä valmiina vaikkei soitinta olekaan! Ilmeisesti Delta-auto ennakoi, että kaikki kyseisen auton ostavat ostajat ostavat Deltasta siihen sopivan soittimen...

    Äänestä

  • PPLehto kirjoitti:

    Kävin eilen koeajamassa Magentis 2.0 EX automaatin. Voisin jopa sanoa plääh. Hyvää oli äänettömyys ja ajo-ominaisuudet noin yleisesti. Huonoa oli:
    - sisustus on likaa tehokkaasti itseensä imevää kangasta, joten kangasverhoilua ei voi ajatellakaan
    - kone nakutti aivan kuin venttiileitä olisi rikki ja myyjäkin vielä sanoi, etteivät he tiedä, mistä se johtuu...
    - automaatti toimi selvästi esim. Chevrolet Evandan automaattia huonommin
    - vakionopeudensäädin ei ole 2.0 bensakoneen vakiovaruste edes EX-mallissa vaan maksaa kuulemma 1000e lisää!
    - kuljettajan penkki on käsisäätöisissä malleissa suoraan sanottuna hirveä. Sähkösäätöinen on kyllä aika hyvä.
    - ajotietokonetta ei ole missään mallissa
    Summaten: Ei innosta varsinkin, kun hinnat nousivat ihan kivasti vanhaan malliin verrattuna. Delta-auton myyjät olivat myös oudon haluttomia myymään... Täytyy jäädä odottamaan Epicaa...

    Kävin tänään katsomassa.
    Hyvää oli:
    - siisti kangasverhoilu ja jopa LX mallissa hyvät materiaalit paremmat kuin esim. Audissa
    - hieno kone hiljainen ja vääntöä mukavasti
    - automaattivaihde pelasi todella hyvin
    - väljät siistit tilat sekä edessä että takana
    - kuljettajan istuimessa riittävät säädöt
    - hyvä istuin osa kuskin penkissä/reisituki

    Huonoa: EX mallin penkkien materiaalit !

    Laitoin samantien LX automaatin 2.0l koneella ja ESP:llä tilaukseen. Laitan siihen myöhemmin tulossa olevan ääniohjaun navigointi/DVD yhdistelmän.

    Äänestä

  • LX mallissa kirjoitti:

    ja totesin että pääntila takana on pieni 184 cm pitkälle:päälaki ottaa kiinni takaikkunan yläkarmiin.(tämähän on kyllä ongelma useissa nykyautoissa).Toinen asia joka jäi askarruttamaan oli juuri tuo 2:n litran kone oliko siinä nyt hihna vai ketju nokkaa pyörittämässä ,se ei oikein selvinnyt edes prosyyreistä( jostain luin että kone olisi Theta sarjaa joten siinä kai pitäisi olla ketju....mutta)

    Äänestä

  • LX mallissa kirjoitti:

    Kävin tänään katsomassa.
    Hyvää oli:
    - siisti kangasverhoilu ja jopa LX mallissa hyvät materiaalit paremmat kuin esim. Audissa
    - hieno kone hiljainen ja vääntöä mukavasti
    - automaattivaihde pelasi todella hyvin
    - väljät siistit tilat sekä edessä että takana
    - kuljettajan istuimessa riittävät säädöt
    - hyvä istuin osa kuskin penkissä/reisituki

    Huonoa: EX mallin penkkien materiaalit !

    Laitoin samantien LX automaatin 2.0l koneella ja ESP:llä tilaukseen. Laitan siihen myöhemmin tulossa olevan ääniohjaun navigointi/DVD yhdistelmän.

    Miksi tilata LX esp:llä, kun sitten ei jää hintaeroa kuin vajaat 2 tonnia EX:ään, jossa se on vakiona, kuten paljon muutakin ? Siihen vielä business-paketti, niin olisipa ollut ihan toisenlainen paketti.

    Äänestä

  • Automiekkonen kirjoitti:

    Miksi tilata LX esp:llä, kun sitten ei jää hintaeroa kuin vajaat 2 tonnia EX:ään, jossa se on vakiona, kuten paljon muutakin ? Siihen vielä business-paketti, niin olisipa ollut ihan toisenlainen paketti.

    Kyllä ero Ex:ään oli tuplaten suurempi ja en pitänyt Ex istuimien materiaalista.

    Äänestä

  • vaihtoautoa kirjoitti:

    Kyllä ero Ex:ään oli tuplaten suurempi ja en pitänyt Ex istuimien materiaalista.

    Eikös tuohon ex business- pakettiin tule nahka sisusta... yms. Niin ei kuulosta kovin pahalta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Magentis- kirjoitti:

Ennakkotietojen perusteella uudessa Magentiksessa olisi potentiaalia myyntitilastojen kärjen tuntumaan. Järkevä ja hieno perusauto. Valitettavasti vain yhdellä korimallilla
(ennen muinoin autoista esiteltiin aina 4- ja 5-oviset versiot sekä farmari ja 2-ovinen `coupe´)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu