lestadiolainen

Olen tutustunut mieheen, jolla on lestadiolainen tausta.Hänen aikaisemmassa avioliitossaan vaimo ei saanut pitää korvakoruja, meikata, pitää omaa rahaa jne. aivan käsittämätöntä rajoittamista. Minusta rakkaudessa on kyse siitä , että toinen hyväksytään semmoisena kuin hän on, ei ruveta kahlitsemaan tai muuttamaan. Taidan olla liian itsenäinen moiseen manipulointiin, että alkaisin ruveta toisen mieliksi, edes rakkaudesta muuttamaan itsäni miksikään muuksi kuin mitä olen.Voiko erilainen hengellinen näkökanta olla este rakkauden kasvamiselle?
4856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinuna juoksisin äkkiä karkuun. Nimittäin se, että vaimolla ei saa olla omaa rahaa, kertoo miehestä aika paljon. Ja sillä asialla ei ole mitään tekemistä lestadiolaisuuden kanssa. Joten ongelmia on odotettavissa mikäli tällä vuosituhannella tässä siviilisaatiossa jollakin on moisia elämäntapoja.

Muihin asioihin lyhyesti:Sinä saat olla oma itsesi, oli miehesi tausta mikä hyvänsä.

Äänestä

Ilmeisesti seurustelukumppanisi on eronnut piireistä, koska on parisuhteessa ei-vl-persoonan kanssa. Siitä huolimatta hän ei välttämättä ole luopunut kaikista entisen elämänsä tavoista ja tottumuksista.

Kannattaa selvittää etukäteen, kuten missä tahansa parisuhteessa, toisen arvot ja tutustua toiseen hyvin ennen vakavampaa sitoutumista.

Kyllä rakkaus jonkun verran joustaa, mutta kannattaa miettiä, ottaako ristikseen liian erilaisen puolison. Yleensä se tietää raastavaa riitelyä, jos toinen ei kunnioita toisen arvoja.

Onnea kuitenkin yhteiselämällenne, jos päätätte yhdessä pysyä!

Äänestä

Jos ystäväsi ei ole joutunut niin rajusti seinää vasten omien kokemusten takia, että kaikki entinen malli on kääntynyt toiseksi, niin pahalta näyttää.
Olet vain seuraava uhri hänen vallankäytössään, mutta vain niin kauan kuin se häntä sattuu miellyttämään. Sitten saat mennä, vaikka olisit itsesi monelle mutkalle vääntänyt ja kääntänyt hänen mielikseen.
Mikään ei riitä, että saisit ostetuksi hänen todellisen hyväksyntänsä. Sen jälkeen olet niin haavoilla, että kadut sitä päivää kun annoit hänelle itsesi.

Äänestä

Erilainen elämänkatsomus on mielestäni perustavaalaatua oleva este. Minusta jos laittaa elämänarvot järjestykseen ja sieltä ekalta sijalta löytyy elämänkatsomus ja jos se on samanlainen, niin suurin asia samanlainen. Pitää katsoa sillä mittarilla asioita. Rakastua voi monenlaisiin ihmisiin. Nimim. kokemusta on. Paras keino irrottautua tuosta tyypistä on olla olematta tekemisissä hänen kanssa. Välttele ja karta häntä, sillä tiedät, että tunnetasolla olet heikoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämänkumppaniksi? kirjoitti:

Olen tutustunut mieheen, jolla on lestadiolainen tausta.Hänen aikaisemmassa avioliitossaan vaimo ei saanut pitää korvakoruja, meikata, pitää omaa rahaa jne. aivan käsittämätöntä rajoittamista. Minusta rakkaudessa on kyse siitä , että toinen hyväksytään semmoisena kuin hän on, ei ruveta kahlitsemaan tai muuttamaan. Taidan olla liian itsenäinen moiseen manipulointiin, että alkaisin ruveta toisen mieliksi, edes rakkaudesta muuttamaan itsäni miksikään muuksi kuin mitä olen.Voiko erilainen hengellinen näkökanta olla este rakkauden kasvamiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu