Päätin aloittaa kirjoittamaan tarinaa.. :D
Tarinan päähenkilö on Jennipher Thompson, noin 22-vuotias nainen, joka asuu poikaystävänsä Tobey Mooren, 24, kanssa Stadin keskustassa.
Muistakaahan, että kaikkea ei voi tapahtua Sims 2sen ja lisäosien maailmassa. ;)
"Jennipher, sä oot kaunis..." Tobey kuiskasi Jennipherin korvaan. Hän tuli lähemmäs ja silitteli Jenin vyötäröä. "Ei nyt Tobey, ei mua huvita.." Jen kuiskasi takaisin ja työsi käden pois. "Mitä mitä? Onko huono päivä?" Tobey uteli ja työnsi kätensä takaisin Jenin vyötärölle. "Ei.. Mua.. Mua vaan väsyyttäää", Jennipherin vastaus muuttui haukotukseksi. "Okei sitten", Tobey sanoi ja suuteli hellästi Jeniä poskelle, paneutui omalle puolelleen sänkyä ja vilkaisi nopeasti kelloon: 23.16. Hän veti Jenin syliinsä ja nukahti.
Jen sen sijaan valvoi. Häntä väsytti kauheasti, mutta uni ei tullut silmään. Jen käveli keittiöön ja otti lasillisen tuoremehua. Hän istahti keittiön pöydän ääreen hörppimään mehuaan. Jenin mieltä vaivasi Tobeyn sanat:"Jennipher, sä oot kaunis...". Kuinka monelta mieheltä hän oli sen kuullutkaan! Ja joka ikinen oli hänet julmasti jättänyt, yksin, kylmään maailmaan. Ei ollut helppoa olla kaunis, hän tuumasi itsekseen. Ehkä Tobey olisi eri maata.. Jennipher heitti tyhjän tölkin roskakoriin ja kömpi sänkyyn rakkaan Tobeynsa luo.
Jennipher heräsi kahvinkeittimen hörpöttävään ääneen. Aurinko paistoi pienen omakotitalon ikkunoista sisään. Jen työnsi peiton pois päältään ja nousi hitaasti ylös. Hän tepsutteli keittiöön. "Huomenta, Jen!" Tobey tervehti pirteästi vain alusvaatteet yllään. Jennipher tyrskähti: Tobey näytti huvittavalta kittaamassa kahvia vain kalsarit yllään. "Huomenta Tobey.. Kaada mullekin kahvia, kiitos", Jen vastasi tervehdykseen. Hän istahti pöytään ja otti Tobeyn tarjoaman kahvin. Tobey istui häntä vastapätä ja tarttui yhtäkkiä Jenin käteen ja alkoi silitellä sitä. "Mitäs tänään tehtäis? Mulla on vapaata", Tobey kysyi mukamas yllättäen. Jen katsele heidän käsiään. Ne olivat siinä, yhdessä, välittämättä muusta maailmasta. Jen ei voinut liikuttaa kättään.. "Jen? Hei Jen, kuulitko?" Tobey oli vetänyt kätensä pois ja huhuili Jenille. "Häh? Siis joo kyllä mä kuulin.. Mennäänkö keilaamaan?" Jennipher säpsähti hereille. "Okei.. Puetaan ja sitten menoks, vai?" Tobey kysyi. "Joo.." Jen vastasi ja hörppäsi kahvinsa loppuun.
Puolen tunnin kuluttua he istuivat Tobeyn pienessä autossa matkalla Salama-Santerin keilarataa. Jen katseli ohi vilahtelevia taloja, puistoja ja liikkeitä. Hän kaipasi jotakin, muttei tiennyt mitä. "Okei, Jen, perillä ollaan", Tobey parkkeerasi autonsa keilahallin eteen. "Neiti on hyvä ja jää pois", Tobey sanoi juhlallisesti, nousi autosta ja avasi Jenin oven sekä auttoi tytön pois. "Kiitos, oi autonkuljettaja", Jennipher kiitti ja suuteli hellästi Tobeyta nenälle. Tobey ajoi auton parempaan kohtaan ja he menivät keilaamaan.
Jen ei ollut keilannut pitkään aikaan. Hän ei muistanut, miten palloa pidetään ja miten rataa pitkin liu'utaan. Tobey nauroi joka kerta, kun Jen "heitti" pallonsa. Hän tuli auttamaan Jeniä. Loppujen lopuksi keilaus sujui melko hyvin. "Hei, tuolla on valokuvauskoppi, otetaanko kuvia?" Tobey huomasi, kun he olivat lähdössä. Hän johdatti Jenin koppiin ja tuli itse perässä. He hymyilivät kameralle tyhmästi kerta toisensa jälkeen. Yhtäkkiä Tobey tarttui kiinni Jenin vyötäröstä ja käänsi tämän itseään kohti. Jen suuteli raivokkaasti Tobeytä, jonka kädet hyväilivät Jenin kapoista vartaloa. Pian lensivätkin vaatteet pois...
Jen ja Tobey astuivat ulos hengästyneenä ja hiukset sotkuisina. Ihmiset olivat kerääntyneet kopin äärelle ja katselivat paria kun he tulivat ulos. Jen oli punainen kuin tomaatti, mutta häntä ei silti nolottanut paljoa. Hän tarttui Tobeyn käteen ja he lähtivät kävelemään. "HEI! Pysähtykää", itse Salama-Santeri huusi heidän peräänsä. Molemmat pysähtyivät ja heidän selkäpiitää pitkin kulki kylmät väreet. He kääntyivät ja näkivät ihmisten katseet ja Salama-Santerin ilmeen. Ilmeet sanoivat, että noin ei olisi saanut tehdä, täällä käy lapsiakin. "Tiedättekö, mitä tästä seuraa?" Salama-Santeri kysyi vihaisena. Jennipher piiloutui Tobeyn taakse. "Ettekö? Porttikielto!" Salama-Santeri huusi vihaisena. "Häipykää!" Hän vielä komensi. Jen ja Tobey lähtivät hiljaisina kohti kotiaan.
Kotiin päästyään Jen rojahti suoraan sohvalle. "Eipä sentään jouduttu maksamaan", hän sanoi Tobeylle. "Totta", Tobey vastasi ja rojahti Jenin viereen alkaen suudella tätä. Jen työnsi Tobeyn pois. "Harrastetaanko me tota liian usein?" hän kysyi hämmästyneeltä Tobeylta.
Okei, ehkä vähän tylsä tarina.. Jatkanko?
Tarinan päähenkilö on Jennipher Thompson, noin 22-vuotias nainen, joka asuu poikaystävänsä Tobey Mooren, 24, kanssa Stadin keskustassa.
Muistakaahan, että kaikkea ei voi tapahtua Sims 2sen ja lisäosien maailmassa. ;)
"Jennipher, sä oot kaunis..." Tobey kuiskasi Jennipherin korvaan. Hän tuli lähemmäs ja silitteli Jenin vyötäröä. "Ei nyt Tobey, ei mua huvita.." Jen kuiskasi takaisin ja työsi käden pois. "Mitä mitä? Onko huono päivä?" Tobey uteli ja työnsi kätensä takaisin Jenin vyötärölle. "Ei.. Mua.. Mua vaan väsyyttäää", Jennipherin vastaus muuttui haukotukseksi. "Okei sitten", Tobey sanoi ja suuteli hellästi Jeniä poskelle, paneutui omalle puolelleen sänkyä ja vilkaisi nopeasti kelloon: 23.16. Hän veti Jenin syliinsä ja nukahti.
Jen sen sijaan valvoi. Häntä väsytti kauheasti, mutta uni ei tullut silmään. Jen käveli keittiöön ja otti lasillisen tuoremehua. Hän istahti keittiön pöydän ääreen hörppimään mehuaan. Jenin mieltä vaivasi Tobeyn sanat:"Jennipher, sä oot kaunis...". Kuinka monelta mieheltä hän oli sen kuullutkaan! Ja joka ikinen oli hänet julmasti jättänyt, yksin, kylmään maailmaan. Ei ollut helppoa olla kaunis, hän tuumasi itsekseen. Ehkä Tobey olisi eri maata.. Jennipher heitti tyhjän tölkin roskakoriin ja kömpi sänkyyn rakkaan Tobeynsa luo.
Jennipher heräsi kahvinkeittimen hörpöttävään ääneen. Aurinko paistoi pienen omakotitalon ikkunoista sisään. Jen työnsi peiton pois päältään ja nousi hitaasti ylös. Hän tepsutteli keittiöön. "Huomenta, Jen!" Tobey tervehti pirteästi vain alusvaatteet yllään. Jennipher tyrskähti: Tobey näytti huvittavalta kittaamassa kahvia vain kalsarit yllään. "Huomenta Tobey.. Kaada mullekin kahvia, kiitos", Jen vastasi tervehdykseen. Hän istahti pöytään ja otti Tobeyn tarjoaman kahvin. Tobey istui häntä vastapätä ja tarttui yhtäkkiä Jenin käteen ja alkoi silitellä sitä. "Mitäs tänään tehtäis? Mulla on vapaata", Tobey kysyi mukamas yllättäen. Jen katsele heidän käsiään. Ne olivat siinä, yhdessä, välittämättä muusta maailmasta. Jen ei voinut liikuttaa kättään.. "Jen? Hei Jen, kuulitko?" Tobey oli vetänyt kätensä pois ja huhuili Jenille. "Häh? Siis joo kyllä mä kuulin.. Mennäänkö keilaamaan?" Jennipher säpsähti hereille. "Okei.. Puetaan ja sitten menoks, vai?" Tobey kysyi. "Joo.." Jen vastasi ja hörppäsi kahvinsa loppuun.
Puolen tunnin kuluttua he istuivat Tobeyn pienessä autossa matkalla Salama-Santerin keilarataa. Jen katseli ohi vilahtelevia taloja, puistoja ja liikkeitä. Hän kaipasi jotakin, muttei tiennyt mitä. "Okei, Jen, perillä ollaan", Tobey parkkeerasi autonsa keilahallin eteen. "Neiti on hyvä ja jää pois", Tobey sanoi juhlallisesti, nousi autosta ja avasi Jenin oven sekä auttoi tytön pois. "Kiitos, oi autonkuljettaja", Jennipher kiitti ja suuteli hellästi Tobeyta nenälle. Tobey ajoi auton parempaan kohtaan ja he menivät keilaamaan.
Jen ei ollut keilannut pitkään aikaan. Hän ei muistanut, miten palloa pidetään ja miten rataa pitkin liu'utaan. Tobey nauroi joka kerta, kun Jen "heitti" pallonsa. Hän tuli auttamaan Jeniä. Loppujen lopuksi keilaus sujui melko hyvin. "Hei, tuolla on valokuvauskoppi, otetaanko kuvia?" Tobey huomasi, kun he olivat lähdössä. Hän johdatti Jenin koppiin ja tuli itse perässä. He hymyilivät kameralle tyhmästi kerta toisensa jälkeen. Yhtäkkiä Tobey tarttui kiinni Jenin vyötäröstä ja käänsi tämän itseään kohti. Jen suuteli raivokkaasti Tobeytä, jonka kädet hyväilivät Jenin kapoista vartaloa. Pian lensivätkin vaatteet pois...
Jen ja Tobey astuivat ulos hengästyneenä ja hiukset sotkuisina. Ihmiset olivat kerääntyneet kopin äärelle ja katselivat paria kun he tulivat ulos. Jen oli punainen kuin tomaatti, mutta häntä ei silti nolottanut paljoa. Hän tarttui Tobeyn käteen ja he lähtivät kävelemään. "HEI! Pysähtykää", itse Salama-Santeri huusi heidän peräänsä. Molemmat pysähtyivät ja heidän selkäpiitää pitkin kulki kylmät väreet. He kääntyivät ja näkivät ihmisten katseet ja Salama-Santerin ilmeen. Ilmeet sanoivat, että noin ei olisi saanut tehdä, täällä käy lapsiakin. "Tiedättekö, mitä tästä seuraa?" Salama-Santeri kysyi vihaisena. Jennipher piiloutui Tobeyn taakse. "Ettekö? Porttikielto!" Salama-Santeri huusi vihaisena. "Häipykää!" Hän vielä komensi. Jen ja Tobey lähtivät hiljaisina kohti kotiaan.
Kotiin päästyään Jen rojahti suoraan sohvalle. "Eipä sentään jouduttu maksamaan", hän sanoi Tobeylle. "Totta", Tobey vastasi ja rojahti Jenin viereen alkaen suudella tätä. Jen työnsi Tobeyn pois. "Harrastetaanko me tota liian usein?" hän kysyi hämmästyneeltä Tobeylta.
Okei, ehkä vähän tylsä tarina.. Jatkanko?
Vastaukset 5
Vanhimmat
jatka vaa, mut vois tapahtuakkin jotain jännää. :) vaik et toi jen tulis raskaaks tai jtn.
Jatka vaan. Oon samaa mieltä et jotain jännääkin sais tapahtuu =) mut ei oo pakko, koska kylhn toi on noinkin hyvä.
Ei todellakaan raskaaksi, raskaus on niin raivostuttava juonenkäänne ettei pahempaa olekaan. Niin kulunut, joka ikisen tarinan lopussa "hänellä oli huono olo. Maha näytti kasvaneen". Argh. :D Mutta jatka kumminkin, tuo on kiva tarina. Voisin jatkaa lukemista :P
Jatka pois :D
tietty jatkat