Televisio-ohjelma K-rappu toi esille uusia piirteitä ns. Kaltio-jupakkaan. Onko koko jupakka päätoimittaja Vilkkunan masinoinnin tuote - sitä ohjelman jälkeen oli pakko pysähtyä miettimään.
Julkisuuden kipeä päätoimittaja oli ilmoittanut lopettavansa lehdessä ja järjesti läksiäisiksi itsensä ympärille media-sirkuksen? Ajattelutapa oli, että kaikki julkisuus on hyväksi. Tämän saattaa kuitenkin kalahtaa omaan nilkkaan.
Kaltion jupakka
3
603
Vastaukset
- jeee
koko jupakka on oululaista/suomalaista kaksinaismoralismia parhaimmillaan.
Jos Kalevaa on uskominen, on suomettumisen uusi aalto noteerattu laajalti Euroopassa, mm. Frankfurter Allgemeine- ja Le Monde-lehdissä. Jälkimmäisestä lainatussa jutussa mainitaan nimeltä Tapiola, Pohjola ja Sampo.
Muusta Euroopasta poiketen Suomessa on käyty sananvapautta vastaan monella rintamalla konsensushengessä. Nyt myös yritykset ovat liittyneet sensorien joukkoon.- Turhaa hermostumista
Kun meillä Suomessa tapahtuu jotakin negatiivista niin heti ollaan päivittelemässä että mitähän ne nyt meistä ulkomailla kirjoittavat ja ajettelevat. Sitten panikoidaan ja voivotellaan. Totuus on että Suomi on pieni mitätön jyvänen maailmalla, ei meidän toilailut oikeasti ketään kiinnosta. Luuleeko joku tosiaan että Frankfurtin ja New Yorkin ja Lontoon kulttuuripiirien päivän puheenaiheena on jonkun suomalaisen Kaltio-lehden irtisanomisjupakka? Höh sentään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.337887- 434553
- 314325
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1893569- 132753
- 312616
- 332339
- 442323
- 1642023
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise501660