Kaltion jupakka

MIkä totuus?

Televisio-ohjelma K-rappu toi esille uusia piirteitä ns. Kaltio-jupakkaan. Onko koko jupakka päätoimittaja Vilkkunan masinoinnin tuote - sitä ohjelman jälkeen oli pakko pysähtyä miettimään.

Julkisuuden kipeä päätoimittaja oli ilmoittanut lopettavansa lehdessä ja järjesti läksiäisiksi itsensä ympärille media-sirkuksen? Ajattelutapa oli, että kaikki julkisuus on hyväksi. Tämän saattaa kuitenkin kalahtaa omaan nilkkaan.

3

615

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeee

      koko jupakka on oululaista/suomalaista kaksinaismoralismia parhaimmillaan.

    • Jos Kalevaa on uskominen, on suomettumisen uusi aalto noteerattu laajalti Euroopassa, mm. Frankfurter Allgemeine- ja Le Monde-lehdissä. Jälkimmäisestä lainatussa jutussa mainitaan nimeltä Tapiola, Pohjola ja Sampo.

      Muusta Euroopasta poiketen Suomessa on käyty sananvapautta vastaan monella rintamalla konsensushengessä. Nyt myös yritykset ovat liittyneet sensorien joukkoon.

      • Turhaa hermostumista

        Kun meillä Suomessa tapahtuu jotakin negatiivista niin heti ollaan päivittelemässä että mitähän ne nyt meistä ulkomailla kirjoittavat ja ajettelevat. Sitten panikoidaan ja voivotellaan. Totuus on että Suomi on pieni mitätön jyvänen maailmalla, ei meidän toilailut oikeasti ketään kiinnosta. Luuleeko joku tosiaan että Frankfurtin ja New Yorkin ja Lontoon kulttuuripiirien päivän puheenaiheena on jonkun suomalaisen Kaltio-lehden irtisanomisjupakka? Höh sentään!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1656
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      940
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      774
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      539
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe