Vai onko?
Toiset ylpeilevät pitkäaikaisella työsuhteellaan saman työnantajan palveluksessa.
Jotkut tuntuvat häpeävän pätkä- tai osa-aikatöitään.
Osa on tietoisesti valinnut muutossisältöisen työelämänsä.
Miten eri tapaukset mahtavat vaikuttaa asenteisiin eläköitymisen yhteydessä?
Toiset ylpeilevät pitkäaikaisella työsuhteellaan saman työnantajan palveluksessa.
Jotkut tuntuvat häpeävän pätkä- tai osa-aikatöitään.
Osa on tietoisesti valinnut muutossisältöisen työelämänsä.
Miten eri tapaukset mahtavat vaikuttaa asenteisiin eläköitymisen yhteydessä?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi uraputki olisi takanapäin kun on 60v eihän elämä siihen lopu. Voi uraputki olla edessäkin, voi vaikka ryhtyä yrittäjäksi, ohjaajaksi, opiskelemaan uutta elämää varten ja miten sen toteuttaa. Vaihtoehtoja on olemassa.
Uraputki-sana on minulle jotenkin kummastus, koska en semmoisesta ikinä haaveillut, sain tehdä kiinteässä työsuhteessa unelmatyötäni, johon en odottanutkaan ihmeellisiä ylennyksiä. Pätkätöitä kun en ole tehnyt, en sen vaikutuksista eläkeaikaan osaa sanoa sitä enkä tätä. Sen vain tiedän, ettei se psyykelleni olisikaan sopinut. Vieläkin joskus teen pikku rupeamia pyydettäessä, koska työni oli niin kivaa ja luovaa, ja nyt voin tehdä sitä kotonani. Miksi eläkkeellä tekisi enää muuta kuin sitä, mikä kiinnostaa ja johon lopulta on aikaa, ajankäytöstä kun voi vihdoin päättää aivan itse.
Ehkä en oikeastaan ymmärtänyt kysymystä.:) Taisin vastata vähän asian vierestä?
Ei kaikkien elämä ole samanlaista, eihän me olla klooneja. Työhistoriani sisältää runsaasti eri paikkakuntia ja olen siitä onnellinen, olen saanut rikkaan elämän ja laajan ammattitaidon. Kai sitä uraputkeksikin voi kutsua, jos 45-vuotiaana lähtee lisää opiskelemaan ja 50nä aloittaa vielä uudella saralla.
Työkavereissani on monta, jotka ovat vain opiskelun käväisseet muualla, muuten koko elämä kotipaikkakunnalla ja turvallisesti suvun siipien suojassa.
että koko elämä on kulunut saman työnantajan palveluksessa. Yleensä ihmiset ovat siitä vähän noloja. On nimittäin niin, että mitä kauemmin on samassa työpaikassa, sen vaikeammaksi vaihtaminen tulee.
En ole huomannut, että pätkätöiden tekijä häpeää. Stressaavaa sellainen elämä tietysti on, kun ei voi koskaan olla varma tulevaisuudesta.
Minua ihmetyttää se, että kulttuuriväki aina paasaa "kovasta liike-elämästä". Kun sitten näkee, miten pienistä palasista heidän oma leipänsa koostuu - sieltä ja täältä - niin kyllä sellainen elämä tuntuu paljon kovemmalta kuin liike-elämä. Minusta monen kulttuurityöntekijän elämä on pätkätöitä pahimmillaan.
Monet ihmiset haluavat vaihtaa työpaikkaa monta kertaa. Yleensä sellaiset ovat aika eteenpäinpyrkiviä ihmisiä. Tai sitten he ovat kovin impulsiivista väkeä. - Minusta on hämmästyttävää huomata, miten monet ihmiset opiskelevat työnsä ohessa. Se on kunnioitettavaa.
Erään tutkimuksen mukaan amerikkalaiset vaihtavat työpaikkaa keskimäärin 7 kertaa elämänsä aikana. Tutkimuksen mukaan 4 kertaa on kysymyksessä potkut. Siellä koko sosiaalijärjestelmä on huonommin hoidettu kuin Suomessa.
Jotkut haluavat pätkätöitä. Usein sellaisten henkilöiden talous on kunnossa. Useimmiten ihmiset kuitenkin joutuvat pätkätöihin pakosta.
Miten mikin vaikuttaa eläkkeellejäämiseen, sitä on vaikea sanoa. Siitä tuskin on olemassa tutkimustietoa. Kaipa oma asennoituminen on se ratkaiseva.
Minun käsittääkseni eläkkeelle jääminen on aina jonkinlainen kriisi, sillä koko elämä muuttuu yhdessä päivässä. (Kriisi voi olla myös positiivinen asia.)
Kyllä minun tuttavapiirissäni on lukuisia henkilöitä joille on tärkeää mainita palvelleensa NN yritystä esim. 42 vuotta ym. Joillekin se on ollut oikein kunnia.
Minulle on soveltuvuustesteissä sanottu, että pidän enemmän matkan teosta kuin perillä olosta.
8 työnantajaa ja 12 eri tehtävää vakituisissa työsuhteissa ilmeisesti kuvaavat tuota. Joukossa yksi konkurssi ja yhdet potkut.
Niiden jälkeen lukuisia, erimittaisia konsulttitoimeksiantoja.
Heti kun lapset tavoittivat yläaste/lukiovaiheen ja talo oli maksettu siirryin pätkien tekoon.
Siitä oli helppo "himmennellä" joutilaisuuteen aloittaen 53-vuotiaana.
Luulisin, että niiden jotka ovat jyystäneet pitkään yhden työnantajan palveluksessa, on vaikeinta siirtyä eläkkeelle tai kokea muutakaan muutosta.
Ja hirveä selittely kiireestä!
Omalla kohdallani en ole havainnut mitään kriisin tapaistakaan. Vaimo lopetti työssä käymisen samaan aikaan. Pienipalkkaiselle se oli helppo ratkaisu.
Muutimme OK:sta kerrostaloon. Itse aloitin uudelleen kuntosalitreenit ja lisäsimme mieliharrastustamme, matkailua.
Niin, enhän minä millään "oikealla" eläkkeellä ole. Nyt kaksi vuotta työttömyyseläkkeellä. Sitä ennen työttömänä joten en voi puhua eläkeläisen kokemuksista!
Pidin kovasti vastuullisesta ja itsenäisestä työstäni. Vuosikymmenien jälkeen jäin oikein hyvillä mielin mielestäni hyvin ansaituille eläkeäiville vaikka eläke kyllä on minimaalisen pieni koska en ollut suurituloinen koskaan. Nyt nautin vapaudesta kuten ennen työstäni.
Kuvittelisin, että eläkkeelle jääminen on vaikeaa ihmiselle, jolle työ on ollut tärkein elämän sisältö, joka on vienyt niin, ettei ole ollut aikaa harrastuksille tai muulle sosiaaliselle elämälle. Usein kai silloin on ollut kysymys pitkästä työsuhteesta ja työstä, johon on vahvasti sitoutunut. Oma viimeinen työsuhteeni oli aika pitkä, josta eläkkeelle jääminen yhtäkkiä olisi voinut olla rankkaakin, mutta kun se tapahtui parin vuoden osa-aikaeläkkyyden kautta, pääsy vapauteen oli vain odotettu tapahtuma eikä minkäänlaista kriisiä tullut. Luulisi, että pätkätöistä vapautuminenkaan ei olisi kaikkein vaikeinta, jos eläkettä kuitenkin on karttunut riittävästi.
Tässä kirjoitetaan uraputkesta, olen sekaantunut vähän eri meiningillä joukkoon, mutta otetaan ehkä tämäkin purkaus huomioon.
Olin saman työnantajan palveluksessa 23v, mikä tosin ei ole pitkä aika, mutta työni oli mielen kiintoista ja olin erittäin tyytyväinen työhöni, joka käsitteli mies voittoisaa alaa, mutta sopi minulle. Olen sellainen, että vasara, meisseli ym. työkalu pysyy kädessäni. Työni loppui ja tuli siirto yksitoikkoiseen työhön, jossa tunsin kärsimystä, kuuman ja raskaan työn alla. Selkä vaivasi, kuten koko elämäni ajan ja tunsin olevani turtunut kone, joka raahautuu päivästä toiseen.Sitten tuli taas työmuutoksia ja minua ei enää tarvittukaan palkkalistoilla. Katkerana totesin, ettei nekään vuodet merkinnyt mitään työn antajalle, kun haluttiin joku poistaa kirjoilta. Se oli pieni kuolema, toipuminen kesti melko kauan, mutta olen nyt ollut tyytyväinen tähän aikaan, jota olen vähillä rahoilla elänyt, pitää löytää ne iloa tuovat asiat, onhan niitä aikaa miettiä. Tässä tarina, joka on tosi ja varmasti näitä tarinoita on satoja, jos joku jaksaa enää paneutua niistä kirjoittamaan.
kun joutuu poistetavaksi pitkäaikasesta työstä.Kun siitä toipuu kestää paremmin eläkkeelle jäämisen kun on harjoitellut.
Työllistetyt joilla kesti puoli vuotta aina työ ja sitten vuoden parästä ei paikkaan.
Tietäisivät kertoa mitä on mennä uutena jos vielä alimmalle rapulle.
Sellaiselle eläkkeelle jäämien on taivaasta seuraava.
Tiedän miten työssäolevia kiusataan työntekijöitten kautta,sairastumiseen asti.
Luulen että pääsee helpoimmalla sellainen joka on samassa työssä koko ajan.
Työelämässä ei mielestäni arvosteta sellaista
henkilöä,joka osaa ja on tehnyt useampaa eri
työtä.Näin olen asian itse kokenut.Kun minulta
on kysytty mitä olet tehnyt työksesi ,olen kysyjälle
vastannut ,että pappina enkä lukkarina ole ollut
mutta hautojakin olen kaivanut.Olen maalta kotoisin,
jossa maa ja metsätyöt kuuluivat sekä olivat ainoita
tarjolla olleita töitä.60-luvulla työt pikkuhiljaa
koneellistamisen myötä loppuivat onnekseni ehdinhän
kyllä jo terveyttäni tärvellä liialla rehkimisellä.
Kouluttauduin sitten liikealalle ja vaihdoin
paikka paremman ansion perässä.Näistä vaihdoista
jäi nekatiivinen kokemus syystä ,että ihmiset
eivät tienneet juuriani ja elintasoni herätti
epäilyksiä varojeni alkuperästä.Ihmisten paskamaisuus oli mielstäni käsittämätöntä.En ole päässyt irti asiasta vaikka tapahtumasta on
jo tarpeeksi pitkä aika.
niin - vielä yksi kannanotto pitkään saman työnantajan palveluksessa oleville: ettekö ole uskaltaneet vaihtaa työtä/työnantajaa. on helppoa ja turvallista jumittua siihen yhteen ja samaan työhön, ei haasteita eikä riskejä.
Eivät ne uskalla!
10 - 15 vuotta samassa työpaikassa on useimmille liikaa! Kaikki muutokset samallakin työpaikalla koetaan uhkina näkemättä mahdollisuuksia.
Nämä "jäpettyneet" ovat juuri "eläkepelkureita" jotka sitten JOUDUTTUAAN eläkkeelle, todistelevat omaa kiirettään.
Joillakin ilmenee jopa sellaisena, että eläköitymisen jälkeenkin tunkevat entiselle työpaikalleen vaikka siellä olisi jo väki vaihtunut. Hallinnollisin toimenpitein täytyy ryhtyä estelemään.
Käsittääkseni vaihtelevan työhistorian, ml. työttömyysjaksot, omaavien ihmisten on helppo, jopa nautinto, vetäytyä työelämästä.
Sitä ollaan tietävinään, miksi jotkut ovat pitkään saman työnantajan palveluksessa. Syyt eivät välttämättä ole ollenkaan niin negatiivisiksi tulkittavia kuin Uraputki arvelee. Se on yleistystä, sillä eiväthän kaikki jämähdä kaavoihin. Naurattaa myös tuo tulkinta eläkeläisen kiireestä. Vaikka itse esim. olen tosi onnellinen eläkkeellä olon vapaudesta, niin aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä eli välillä totta tosiaan tuntuu olevan kiire. Enkä ainakaan minä sillä mitään yritä todistella.
Kyllä minun työpaikallani eläkeläiset ovat pysyneet kotonaan eivätkä roikkuneet enää toisten häiriötekijänä. Esim. itse en ole käynyt entisellä työpaikallani kertaakaan, entisiä hyviä työtovereita toki olen tavannut muualla heidän vapaa-ajallaan.
Jos Uraputki on edelleen työssä, ilmeisesti sinun työpaikkasi on todella ikävä paikka ja kenties olisi aika vaihtaa maisemaa.
Perspektiiviä: Arviointini taustana on työskentely 9:llä paikkakunnalla ja kolme valtakunnan vaihtoa.
Tuntipalkkaisia työsuhteita en viitsi ruveta laskemaan.
Toimihenkilönä niitä on ollut seitsemän vakituista. Vaihdon syinä yksi konkurssi ja yhdet potkut.
Luvussa eivät ole mukana konsulttitoimeksiannot.
Useita teollisuuden aloja sekä yrityskokoja, 10 - 2100 henkilöön.
Havaintoni perustuvat myös opiskelukavereitteni käyttäytymiseen. Osa on todella jämähtänyt ja pelkää hysteerisesti eläkkeelle joutumista vaikka yrittävät liioitellen peitellä sitä.
Itse tein "pehmeän laskun" vapaa-aikaan vähentämällä konsultointia.
Aloitin sen hieman päälle 50:nä ja toteutin sen noin kolmen vuoden aikana.
Jakson loppupuolella vaimo lopetti myös työssä käymisen.
Sinä t-k näyttäisit edustavan tyypillistä pitkään samassa työpaikassa, ehkä jopa samassa työssä ollutta henkilöä joka eläkekiireissään yrittää kiriä kiinni aktiiviaikana toteuttamatta jääneitä mielitekojaan.
Toivotan terveyttä ja pitkää ikää!
Kova poika olet lokeroimaan ja pakko olla oikeassa? Et kyllä onnistu lokeroimaan minua yhtään mihinkään kaavaasi, en ole koskaan ollut sensorttinen. Mutta saathan sinä yrittää, jos se sinua niin kovasti tyydyttää - asioiden lukkoon lyöminen leimasimellasi. Työni on ollut ns. luovaa työtä, jota en aio tarkentaa, en myöskään tehdä tiliä työssäoloajoistani. Ehkä kuitenkin hämmästyisit. Minulle vain eläkkeelle jäänti ei ollut juuri muuta kuin onnellinen asia, väsytti jo työssä olo ihan fyysisestikin. Viikonloput olivat mennä pelkäksi lepäämiseksi. Onneksi sitten sain siirtyä "vapauteen" osa-aikaeläkkeen kautta, joka on tosi kiva tapa hellittää vähitellen vastuusta. Elämässä ei valittamista, toivottavasti ei sinullakaan.
Hupaisa aihe!
Olin huomattavan osan aktiivi-ikääni kotona lasten kanssa. Sittemmin osa-aikatyöntekijänä päivittäistavarakaupan kassalla.
Sairaseläkkeelle jouduin 53 vuotiaana.
Eipä tarvinnut itse tehdä päätöstä enkä myöskään harmitellut "uraputkeni" katkeamista muuten kuin terveyteni kannalta.
Joten, oikeastaan olen ollut koko ajan saman "työnantajan" palveluksessa ja siitä huolimatta eläköityminen itsessään ei ole aiheuttanut sopeutumisvaikeuksia.
Kodin ulkopuolella oli oikeastaan mukavaa käydä tapaamassa ihmisiä ja virkistäytymässä.
Eläkkeeni on niin pieni, että sitä täydentää kansaneläke. Sillä ei ole merkitystä koska mieheni on aina kantanut vastuun kustannuksista.
Samoin, jos minä jään leskeksi, saan mielestäni "mojovan" leskeneläkkeen.
Eipä tähän olisi toimittanut vastata mutta tuo URAPUTKI oli jotenkin provosoiva!
Sain uuden homman lähempi 55-vuotaana ihan uudella alalla. Meillä iso osa on ollut talon palveluksessa useita vuosikymmeniä ja sillä ylpeillään. Myös työntaja tuntuu pitävän sitä arvossa.
Olen hiljaa omista asioistani kuin kui sukassa. Siitä, että olen muuttanut työn perässä yli 20 kertaa, en jaksa laskea, samoin en työpaikkojeni määrää, niistä moni oli nimittäin äitiyslomansijaisuus, joka päättyi aivan luonnollisista syistä.
Myös varsinaisista ammateista, jotka taidan, tämä on kolmas, aivan uusi kypsällä iällä. Minulla on vielä edessä työvuosia 68-vuotiaksi paljon!