Mikäli tuohon iltasanomien juttun on uskomista, niin kyllä olen todella pahoillani menehtyneen vauvan perheen puolesta. Ei varmaan mikään ole niin rankkaa, kuin oman lapsensa menettäminen. Kylmiä väreitä uutinen toi varmasti monelle lapsirakkaalle.
pahoillaan
jujuu
9764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on että joutuu kasvattamaan lapsensa maailmaan, johon ei usko. Vapaaseen maailmaan.
Mistä jutusta on kyse?
Vauva oli jotenkin joutunut vaunujen keikahdettua nokalleen hapettomaan tilaan...
Jos minä nyt menettäisin poikani, niin se olisi kauheinta mitä voisi tapahtua.
Olen myös pahoillani perheen puolesta.
En lukenut juttua, näin vain lööpin :(
lapsen menettäminen sinällään on jo paha juttu, mutta jos on itse vielä jollain tavalla vaikuttanut tilanteeseen joko aktiivisesti toimimalla tai passiivisesti toimimatta asianmukaisesti on tilanne entistä pahempi. Aina vaikka kyse kätkytkuolemasta tms "tavallisesta" menetyksestä aiheuttaa syyllisyyttä ja jossittelua saati tuollainen kaatuminen.
Vahinkoja sattuu vaikka ei pitäisi jne, mutta sillä ei juuri lohtua saa tuossa tilanteessa.
Elämä on niin kurjaa ajoittain kaikille ja noille vanhemmille juuri nyt. Peruuttamattomuus on niin valtava asia ettei sitä tajua kuin niinä hetkinä kun sen kohtaa.
Lisäksi vielä moni asiaan osatonkin saattaa saada osansa kun asia on uutisoitu näyttävästi ja jos omalle vauvalle sattuu jotakin laskee juorukellot ynnälaskua ja toteaa heidät syyllisiksi ja supinaa ja juttuja lähtee liikkeelle.. Onneksi aika parantaa tai ainakin opettaa kestämään ja sietämään!
Joskus kyllä toivoisi, ettei lukisi ikinä näistä vaan olisi vaan onnellisen tietämätön..
Kamala olo pitkän aikaa, vaikka ei mitään verrattuna..
No ehkä siitä se hyöty, että on tarkempi pikkuasioissakin kun kerran kaikkea voi sattua mitä ei aina osaa edes ajatella.
Ihmisiä kun tässä vain ollaan..
Minullakin on sellainen taipumus ahdistua kauheasti noista uutisista. Ne kaivertavat mieltä viikko tolkulla. Mies kertoi minulle kerran jostain uutisesta, jossa mies oli polttanut raskaana olevan naisystävänsä ja kuulin siitä viime syksynä (kun itse olin viimeisilläni raskaana) ja olen vieläkin tuntenut ahdistusta sekä naisen että (etenkin) sen viattoman lapsirukan takia, joka ei ole voinut asiaan mitenkään vaikuttaa. En onneksi tiedä kuinka pitkällä raskaus on ollut. En tiedä uutisesta mitään muuta, koska olin niin järkyttynyt, ettei mies kai iljennyt kertoa enempää.
Mun mieleen on jääny se tapaus ennen joulua kun ne kaksi pientä veljestä hukkui karvianjokeen ja ovat siellä vissiin edelleen,keväällä taas jatketaan etsintöjä.Ei sitä voi käsittää miten varmasti heidänkin äitinsä itseään syyttää lopun elämäänsä,aivan kamala tilanne.
Nää jää kyllä ahdistamaan..varmaan siksi koska sellaista voi tapahtua elämässä koska vaan. Vaikka olisi kuinka tarkka ja mitä vain.
Kaikkea kun ei vain voi aina huomioida kun on vain yhdet aivot käytössä.
Asun Porissa missä pieni Anton -poika katosi päiväkodin pihasta pari kesää sitten eikä täällä varmaan ikinä unohdeta sitä kauhun tunnetta mitä koko kaupuki oli täynnä silloin kun lasta etsittiin ja oltiin epätietoisia hänen kohtalostaan.
Hyvä kun yleensä ihmiset työpaikoillaan kykenivät olemaan kun tunsivat enemmän velvollisuudekseen lähteä etsintäpartioihin mukaan.