Kyllä on

Syksyllä kävin täällä palstoilla viimeksi ja silloin oli harvoin mitään haukkumisvietejä (tappaja, muhaaja etc). Silloin enemmänkin keskusteltiin siitä että kuinka abortista selviää ja miten toimenpide tehdään ja kuinka sen jälkeen toimitaan. Millainen vuoto on normaalia ja millaisia kokemuksia on abortissa kullakin ollut ja kuinka sen jälkeen on selvitty.

Itse koin tämän palstan syksyllä todella tarpeelliseksi. Oli hyvä saada vertaistukea ja kuulla kuinka muilla on mennyt ja menee.

Nyt tuntuu että asiat ovat ihan täysin täällä riistäytyneet. Ihan kuin ihmiset nauttisivat veitsen kääntämisestä haavassa, loukkaamisesta ja haukkumisesta. Moraalikysymykset kuuluvat aina aborttiin, mutta oma moraalikäsitys ei ole se ainoa eikä siis myöskään ole se ainut oikea.

Ihmisten on aina niin helppoa tulla sanomaan kuinka kennenkin pitäisi elää tai kuinka olisi toisen asemassa tehnyt. Itse en voi käyttää hormooniehkäisyä joten silloin kondomi oli ainut vaihtoehto (kierukkaa ei minulle oikein suostuttu laittamaan). Koska kondomi ehkäisyssä on se vaara että kondomi hajoaa pidin aina kaapissa jäkiehkäisy paketin varuilla. No sitten kävi niin että kondoomi hajosi, poikaystäväni huomasi sen ja vaihtoi uuden. Otin vielä jälkiehkäisyn ja silti raskaustesti oli positiivinen. Touhutippat siis tekivät tehtävänsä. On inhottavaa kuinka niin monet täällä sanovat että kayttäkää ehkäisyä nii ette tule raskaaksi ja että vahinkoraskaudet alkavat sängystä sänkyyn hyppimisellä. Se todellakin loukkaa, koska en olisi mielestäni voinut ehkäisyä paremmin hoitaa?

Minä ja poikaystäväni päätimme tehdä abortin ja asiaan vaikuttivat seuraavat tekijät: olimme olleen vain muutaman kuukauden yhdessä, molemmat opiskelivat eri paikkakunnilla yli 300 km päässä toisistamme, kummallakaan ei ollut osa-aikaista työtä tai mitään muutakaan työtä ja emme myöskään halunneet lasta. Ikää meillä molemmilla on tänä vuonna 26 vuotta, joten nuori ikä ei siihen vaikuttanut. Ja koska opiskelemme molemmat yliopistossa siirto ei ole helppo eikä edes aina mahdollinen, kannattavuudesta puhumattaan (kurssien hyväksymiset, erilaiset opintokokonaisuudet yms.). Emme sii koenneet voivamme tarjota lapselle sellaisia olosuhteita mitä tulevaisuudessa haluaisimme ja voisimme. Joku toinen olisi varmasti jättänyt opinnot kesken ja tehnyht lapsen. Me emme koska mietimme myös että millaista olisi lapsella kun vanhemmat asuvat niin kaukana toisistaan vielä ainakin useamman vuoden. Tällä hetkellä olemma edelleen yhdessä ja olemme onnellisia. Ja abortin tekemisessä ei harmita muu kuin se että alunperin tulin raskaaksi. Olisi ollut parempi jos niin ei olisi käynyt, mutta ei mahda mitään. Nyt minulle abortin jälkeen laitettiin kierukka ja toivon että kaikki menee hyvin ja että tämä ehkäisy sopii minulle.

Tulipas paljon tekstiä, anteeksi siitä. Mutta se mitä olen nyt enimmäkseen miettinyt on ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä olin. Toivottvasti he ovat löytäneet jonkun muun palstan josta saa tukea ja apua. Tämä ei ainakaan sellaiselta tunnu enään, ja harmi niin...
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on myöskin, koska valtaosassa kirjoituksia valitetaan siten, miten mielettömästi abortti sattuu ja kuinka hoitohenkilökunta on tylyä ja kaikki on niin kamalaa.

Oma lääkkeellinen keskeytykseni meni todella hyvin ilman juuri minkäänlaista kipua. Hoitohenkilökunnan käyttäytyminen ja suhtautuminen minua kohtaan oli todella ystävällistä, asiallista ja ammattitaitoista. Sairaalaan mennessä olin aivan paniikissa ja varma siitä, että joudun niiden kipujeni kanssa vähintään lepositeisiin, mutta kaikki pelot osoittautuivat aivan turhiksi.

Ehkä tänne ei sitten vaan vaivaudu kirjoittamaan sellaiset ihmiset, joiden abortit ovat menneet hyvin ja ongelmitta, joten huonoja kokemuksia näyttäisi olevan enemmän. Pointtini kuitenkin on se, että turha pelätä, jos olet keskeytykseen menossa, koska todennäköisesti kaikki sujuu oikein hyvin eivätkä ne kivut todellakaan ole mitään tasoa tappava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummallinen muutos kirjoitti:

Syksyllä kävin täällä palstoilla viimeksi ja silloin oli harvoin mitään haukkumisvietejä (tappaja, muhaaja etc). Silloin enemmänkin keskusteltiin siitä että kuinka abortista selviää ja miten toimenpide tehdään ja kuinka sen jälkeen toimitaan. Millainen vuoto on normaalia ja millaisia kokemuksia on abortissa kullakin ollut ja kuinka sen jälkeen on selvitty.

Itse koin tämän palstan syksyllä todella tarpeelliseksi. Oli hyvä saada vertaistukea ja kuulla kuinka muilla on mennyt ja menee.

Nyt tuntuu että asiat ovat ihan täysin täällä riistäytyneet. Ihan kuin ihmiset nauttisivat veitsen kääntämisestä haavassa, loukkaamisesta ja haukkumisesta. Moraalikysymykset kuuluvat aina aborttiin, mutta oma moraalikäsitys ei ole se ainoa eikä siis myöskään ole se ainut oikea.

Ihmisten on aina niin helppoa tulla sanomaan kuinka kennenkin pitäisi elää tai kuinka olisi toisen asemassa tehnyt. Itse en voi käyttää hormooniehkäisyä joten silloin kondomi oli ainut vaihtoehto (kierukkaa ei minulle oikein suostuttu laittamaan). Koska kondomi ehkäisyssä on se vaara että kondomi hajoaa pidin aina kaapissa jäkiehkäisy paketin varuilla. No sitten kävi niin että kondoomi hajosi, poikaystäväni huomasi sen ja vaihtoi uuden. Otin vielä jälkiehkäisyn ja silti raskaustesti oli positiivinen. Touhutippat siis tekivät tehtävänsä. On inhottavaa kuinka niin monet täällä sanovat että kayttäkää ehkäisyä nii ette tule raskaaksi ja että vahinkoraskaudet alkavat sängystä sänkyyn hyppimisellä. Se todellakin loukkaa, koska en olisi mielestäni voinut ehkäisyä paremmin hoitaa?

Minä ja poikaystäväni päätimme tehdä abortin ja asiaan vaikuttivat seuraavat tekijät: olimme olleen vain muutaman kuukauden yhdessä, molemmat opiskelivat eri paikkakunnilla yli 300 km päässä toisistamme, kummallakaan ei ollut osa-aikaista työtä tai mitään muutakaan työtä ja emme myöskään halunneet lasta. Ikää meillä molemmilla on tänä vuonna 26 vuotta, joten nuori ikä ei siihen vaikuttanut. Ja koska opiskelemme molemmat yliopistossa siirto ei ole helppo eikä edes aina mahdollinen, kannattavuudesta puhumattaan (kurssien hyväksymiset, erilaiset opintokokonaisuudet yms.). Emme sii koenneet voivamme tarjota lapselle sellaisia olosuhteita mitä tulevaisuudessa haluaisimme ja voisimme. Joku toinen olisi varmasti jättänyt opinnot kesken ja tehnyht lapsen. Me emme koska mietimme myös että millaista olisi lapsella kun vanhemmat asuvat niin kaukana toisistaan vielä ainakin useamman vuoden. Tällä hetkellä olemma edelleen yhdessä ja olemme onnellisia. Ja abortin tekemisessä ei harmita muu kuin se että alunperin tulin raskaaksi. Olisi ollut parempi jos niin ei olisi käynyt, mutta ei mahda mitään. Nyt minulle abortin jälkeen laitettiin kierukka ja toivon että kaikki menee hyvin ja että tämä ehkäisy sopii minulle.

Tulipas paljon tekstiä, anteeksi siitä. Mutta se mitä olen nyt enimmäkseen miettinyt on ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä olin. Toivottvasti he ovat löytäneet jonkun muun palstan josta saa tukea ja apua. Tämä ei ainakaan sellaiselta tunnu enään, ja harmi niin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu