Synnyttämäänkö??

Alaselkäkivut alkoi eilen illalla ja jatkuneet tänään koko aamun, kuvioihin tuli aamulla myös supistukset jotka on välillä säännöllisempiä ja välillä ei ja välillä sattuu välillä vähemmän sattuu. Olo on kuin krapulassa, päätä särkee ja ihan hölmö olo. Mukuin kyllä hyvin viime yön, ihmeen hyvin, en edes herännyt kunnolla kuin yhden ainoan kerran.

Viikkoja vaan vasta kasassa 31. Onko vauvalla selviämismahdollisuudet hyvät jos syntyy? Pelottaa kyllä hiukka.

En vielä ainakaan uskalla soitella synnärille, soittelen sitten jos tää vielä jatkuu ja muuttuu pahemmaksi.
61442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tulin tähän maailmaan 2kk etuajassa 70-luvun alussa. Riittikö vastaukseksi?

Äänestä

Tuossa vaiheessa on paras ratkaisu lapsen kannalta kuitenkin se, ettei vielä syntyisi. Vauvan eloonjäämisprosentit ovat jo hyvät tuossa vaiheessa, mutta eloonjääminen ei ole sama asia kuin vammattomuus. Itselleni sanottiin, että mahdollisimman pitkään yritetään saada pysymään sisällä, ja jokainen päivä on tärkeä. Vauvan keuhkot eivät ole vielä valmiit, mutta jos riski tiedetään etukäteen, voi niitäkin yrittää kypsytellä. Suosittelen siis ottamaan yhteyttä heti, parempi varmistaa tilanne. Voihan toki olla ihan vaaratontakin, mutta eihän vara venettä kaada.

Äänestä

Ei vauvalle ole hyväksi, jos se noilla viikoilla syntyy. Alkuvaiheessa ennenaikaisen synnytyksen pystyy ehkä vielä estämään tai ainakin vauvan keuhkoja ehditään todennäköisesti kypsytellä steroideilla, mutta jos tilanne etenee liikaa, niin uloshan se sieltä tulee. Siinä ei sitten auta enää edes loitsu eikä rukous.

Äänestä

Niin, minulla on nyt 14 v. pikkuveli, joka syntyi viikolla 32 sektiolla äidin raskausmyrkytyksen vuoksi. Veljeni painoi syntyessään reilun kilon ja vietti elämänsä kaksi ensimmäistä kuukautta teholla. Nyt on roteva miehenalku ja terve kuin pukki!
Paljon voimia Sinulle! :)

Äänestä

Eipä onneksi ole enää ollut selkäkipua ja supistuksetkin muuttuneet tosi epäsäännöllisiksi ja vähentyneet. Toivottavasti nyt pysyvätkin poissa vielä muutaman viikon, jotta pikkuinen kerkeää kasvaa ettei tarvitse viettää sairaalassa aikaa turhan kauan ja vauvalla muutenkaan ei olisi mitään hätää.

Kiitos kaikille vastauksista!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hui kirjoitti:

Alaselkäkivut alkoi eilen illalla ja jatkuneet tänään koko aamun, kuvioihin tuli aamulla myös supistukset jotka on välillä säännöllisempiä ja välillä ei ja välillä sattuu välillä vähemmän sattuu. Olo on kuin krapulassa, päätä särkee ja ihan hölmö olo. Mukuin kyllä hyvin viime yön, ihmeen hyvin, en edes herännyt kunnolla kuin yhden ainoan kerran.

Viikkoja vaan vasta kasassa 31. Onko vauvalla selviämismahdollisuudet hyvät jos syntyy? Pelottaa kyllä hiukka.

En vielä ainakaan uskalla soitella synnärille, soittelen sitten jos tää vielä jatkuu ja muuttuu pahemmaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu