metsän

hoitajat

on ilo lukea erään aktiivisen metsätyöläisen kirjoituksia. kyllä metsien miehetkin osaavat keskustella asiallisesti. Keskustelussa on tuotu hyvin esille se että suomi elää metsästä. ilman metsiähän suomi saattaisi olla jopa osa venäjää. Itse olen metsänomistaja sekä metsäkoneyrittäjä ja pyrin työssäni säilyttämään luonnon kauneutta ja samalla käyttämään metsää tuhlaamatta hyödyksi. uskon että sopivassa suhteessa nämä asiat tyydyttävät kaikkia.
ps. luin että eräs moto kuski on tehnyt runo kirjankin metsän hoidosta ja työstä metsässä :) minä taidan tehdä aikani kuluksi samoin

9

448

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuri näin

      Kunpa kaikki olisivat yhtä avarakatseisia. Ärsyttää kun joko ollaan luontoa vain tuhoamassa taikka vain suojelemassa. Ei voi olla muka siltä väliltä.
      Itse olen lintuharrastaja ja rengastaja ja luonnonsuojelija, olen jäsenenä monessa yhdistyksessä ja osallistun toimintaan ahkerasti. (Greenpeacen toimintaa en aina hyväksy enkä siihen kuulukaan).
      Olen myös harrastajametsuri. Omassa metsässä tuollaista suhteellisen pienimuotoista hankintahakkuuta.
      Minusta nämä kaksi liian usein ristiriidoissa olevaa asiaa voi oikein hyvin liittää toisiinsa.
      Vaikka teen metsätöitä, säästän eläimille osansa. Pökkelöt ja pystyyn kuivanneet puut. Ja olen vienyt satoja pönttöjä metsiini. Niitä kiertelen kesäisin vapaa-ajalla ja teen harrastajamaista tutkimusta täyttämällä pesäkortteja ja rengastamalla tietyiltä lajeilta poikaset ja osan emoista.
      Nyt rahatilanne pakottaa hakkaamaan n.2ha aukon n. satavuotiaaseen kuusi/koivumetsään. Eihän se mukavaa ole ja enkä sitä haluaisi tehdä, mutta velat pakottavat. Jos sen suojeluun ja saisi ja vastaavan korvauksen rahana saisi, metsä jäisi ehdottomasti pystyyn. Mutta kun ei ole vertailukelpoista systeemiä olemassa, niin on pakko hakatuttaa.
      Maata viljelen myös n. 100 ha ja ihan normaalia tehotuotantoa. Toki pusikoita jätän linnuille piilopaikoiksi ja pellolla olevat pesät kierrän, kunhan vain huomaan ne.

      Niin harvat vain valitettavasti pystyvät hyväksymään sen, tai se vaatii selityksiä, että jos vaikka takissa on sekä Suomen luonnonsuojeluliiton ja jonkun suuren metsäyhtiön logo.
      Metsästäjä en ole, osin koska aikakaan ei riitä moneen harrastukseen. Metsästysviettini tyydyttyy jo lintuja rengastaessa. Mutta arvostan useimpien metsästäjien toimintaa ja etenkin hirvijahdit ja pienpetojen pyynti ovat arvokasta työtä.

      Tunnen toki monia muitakin vastaavaati ajattelevia ihmisiä, mutta silti heitä on turhan vähän.

      • Rauhassa luonnon kanssa

        Nuo "luonnonsuojelijat" ja metsästyksen vastustajat koittavat työntää omat iltapäivä unensa valehtelun kanssa päättäjien päätettäväksi.

        Minä metsästän aktiivisesti joka syksy koiran kanssa, mutta en ammu kaikkea riistaa jota näen.

        Monesti pysähdyn istumaan ja kahville siinä vaiheessa, kun näen teeriparven tai metson hakomassa ison petäjän latvassa. Annan lintujen syödä rauhassa ja ja niin teen itsekin.

        Jos koira ei ole niistä saanut vihiä ja haluaa jatkaa matkaa, minäkin jätän linnut rauhaan ja jatkan matkaa.
        Sitten kun koira aloittaa haukun, hiippailen sinne ja pudotan linnun koiran eteen.

        Ja vestelen kahvikeittonuotion ja pötköttelen tulilla muutaman tunnin. Ja koirakin on tyytyväinen.

        Mutta ei nuo roskapöntöstä pimeällä banaaneja keräävät luonnonsuojelijat minun touhusta tykkää.

        On se kyllä kumma,en minäkään tykkää siitä ruuan etsimisestä roskapöntöstä. Eikö ole kumma juttu.


      • juho
        Rauhassa luonnon kanssa kirjoitti:

        Nuo "luonnonsuojelijat" ja metsästyksen vastustajat koittavat työntää omat iltapäivä unensa valehtelun kanssa päättäjien päätettäväksi.

        Minä metsästän aktiivisesti joka syksy koiran kanssa, mutta en ammu kaikkea riistaa jota näen.

        Monesti pysähdyn istumaan ja kahville siinä vaiheessa, kun näen teeriparven tai metson hakomassa ison petäjän latvassa. Annan lintujen syödä rauhassa ja ja niin teen itsekin.

        Jos koira ei ole niistä saanut vihiä ja haluaa jatkaa matkaa, minäkin jätän linnut rauhaan ja jatkan matkaa.
        Sitten kun koira aloittaa haukun, hiippailen sinne ja pudotan linnun koiran eteen.

        Ja vestelen kahvikeittonuotion ja pötköttelen tulilla muutaman tunnin. Ja koirakin on tyytyväinen.

        Mutta ei nuo roskapöntöstä pimeällä banaaneja keräävät luonnonsuojelijat minun touhusta tykkää.

        On se kyllä kumma,en minäkään tykkää siitä ruuan etsimisestä roskapöntöstä. Eikö ole kumma juttu.

        asenteellista paskaa...


    • Einari kuusi

      palstallekin kaivataan lisää ruutia keskusteluun, on meinaan melko laimeaa tai virallista paatosta.

    • Haukipudas 2

      Mielestäni jokainen viherpipiertäjä pitäisi heittää vankilaan ja valtion kaikki metsät hakata matalaksi, ihan vaan periaatteesta. Minua ei mitkään luonnonasialla ry:t määräile mie teen mitä lystää!

    • ajatustaso vain

      Saahan sitä motokuskin kopissaan höpittää metsäs suojelemisesta, mutta moton jäljiltä ei käytännössä jää kuin kannot jäljelle. Ne onkin sitten kaivinkoneiden ruokaa.

      • ajatustapa hyvinkin

        No riippuu varmaan siitä millaiset on hakkuusuunnitelmat ja onko niitä, eli välillä voi vaikuttaa paljonkin maanomistajan kanssa. Kaikki maanomistajat eivät ole rahanpuutteessa ja joillakin on muitakin arvoja. Ja kyllä motokuski pystyy vähintään ajolinjansa valitsemaan, että kaikki ei mene sileeks.


      • lassojoeohoe

        Harvennuksissa jää aika paljonkin. Sielläkin voisi vähän säästellä sinne tänne lehtipuita ylimääräisiäkin jne., jos vain metsänomistajalta on lupa.
        Ja avohakkuullekin jätetään nykyään säästöpuita, jotka usein saa motokuski valita. Tällöin on helppo vaikuttaa paljon, jättääkö pieniä riukuja vai jykeviä puita. Ja jättääkö mäntyjä "siemenpuiksi", vai haapoja, raitoja jne. joiden merkitys metsien eläimille on aika merkittäväkin.

        Metsätalouspropagandan mukaan motokuskit jo tekevät näin, mutta todellisuudessa taitaa olla vielä hieman kesken tämä kehitys...


    • höpön löpön

      Enpä menis noilla paragraafeilla vielä puhumaan mistään suojelusta, kun pannaan nurin, niin sillä minkään suojelun kanssa mitään tekoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      76
      771
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe