Haluton akka

Mikähän nykyaikana noita akkoja vaivaa, makaavat ja syövät vaan, lihovat ja laiskistuvat, yhä useampi nainen on vaan. Elämisestä ei voi puhuakaan. Siksi niin moni mies käy omilla reissuillaan, tutuiksi on tullut minullekin mm viipuri, tallinna, suomusjärvi, lapinjärvi, sekä monet muut iloiset paikat.
Miksi naisista on tullut pelkästään oman perseensä lihottajia, mikä niitä vaivaa.
217084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sen koommin on tehty vain typeriä lumppuja.

Äänestä

ei jaksa kodin hoitamisen, lasten ja miehen passaamisen jälkeen muutakaan! Kaljamahaisen piereskelevän mitään saamattoman ukon tuijotteleminen ja romantiikan tajuamattomuuden katseleminen, kiihottaa enemmän vaikka lyhtypylväs!

Äänestä
  • mutta kun ei ne kotona mitään tee, töistä palatessani kaikki on ihan levällään, ja myös jää jos en itse siivoa paikkoja.

    Äänestä

Ei varmaan ole elämäniloa jäljellä jos kotonakin vain "akaksi" kutsutaan. Varmasti tilanne olisi toinen jos "ukko" kotona kutsuisi edes kunnioittavilla nimillä!!!

Äänestä
  • Niin,ainahan se on vika ukossa.Ite ollaan vaan niin täytellinen,että.

    Äänestä

Minun ei ainakaan ole tarvinut käydä omilla reissuilla,halut on vaimolla kunnossa.Saattaa tietenkin olla seurausta siitä,että meillä vaimo ei ole talouskone hänellä on myös omaa aikaa osaan se minäkin siivota ja lasta hoitaa.

Äänestä
  • kutsu vaimoasi akaksi! Vai oletko itse vastaavasti joku kämäinen ja rapistunut ukko?

    Vähän kunnioitusta - respect!

    Ps. Ei minuakaan haluttaisi, jos mieheni olisi sitä tyyppiä, joka käy pistämässä maksullisia jossain tienvarsimotelleissa.

    Äänestä

  • ettet kirjoitti:

    kutsu vaimoasi akaksi! Vai oletko itse vastaavasti joku kämäinen ja rapistunut ukko?

    Vähän kunnioitusta - respect!

    Ps. Ei minuakaan haluttaisi, jos mieheni olisi sitä tyyppiä, joka käy pistämässä maksullisia jossain tienvarsimotelleissa.

    Rautaseiska
    Mies hoipertelee aluesairaalan ensiapuun rautaseiska niin tiukalla mutkalla kaulan ympärillä, että henki vinkuu kuin hihnaa luistattaisi ja naama punoo mustanpuhuvana verentunkua.

    Päivystävä lääkäri riuska ja roteva hoitaja vänkärinään saa mailan vängätyksi irti ja tilkitsee pahimmat avohaavat eri puolilta päätä, kursien parhaimmillaan toistakymmentä tikkiä yhteen jonoon.

    Uteliaana ja vähän velvollisuudenkin vuoksi hän sitten kysäisee, kuinka kaikki oikein kävi.

    "Olin rauhallisella sunnuntai-iltapäivän golf-kierroksella vaimon kanssa, kun häneltä - kuinka ollakaan - kolmosreiän avauslyönnillä lipsahti pallo reilusti viereisen lehmälaitumen puolelle. Menimme etsimään palloa ja se kesti sen verran aikaa, että reiän aloitukseen ehti kertyä jo ryhmä muita pelaajia odottamaan vuoroaan. Kun olin aikani kierrellyt ympäriinsä, huomasin yhdellä lehmistä jotakin valkoista häntäpäässä. Nostin varovasti lehmän häntää, ja siellähän se oli vaimon pallo suoraan lehmän ahterissa. On se vaimon pallo sinne laitumelle ennenkin hakeutunut, vaan ei näin erikoiseen paikkaan."

    "No nyt alan pikku hiljaa ymmärtää", keskeytti lääkäri. "Ei oikeastaan mikään ihme, että lehmä pillastui perusteellisesti!"

    "Ei siinä niin käynyt ollenkaan. Minä itse tein elämäni pahimman erheen. Nostin lehmän häntää uudelleen ja huusin vaimolle, että tämä näyttää ihan siltä kuin se olisi sinun!"

    Äänestä

  • tsissus, mikä.... kirjoitti:

    voi vaan kuvitella miltä se hännänalusvekotin näyttää akan jalkovälissä, kaikkee se golffi saa aikaan.

    Äänestä

  • Aina kun vieraissa käydään, niin kysymys vitun puutteesta.

    Äänestä

JUST JOO!!!!Kyl teil taitaa olla ukossa vika eikä akassa.Katoppa peiliin ja mieti...(tai tuskinpa aivos toimii)Ehkä sun taidoissas on hiukan puutteita jos et muijaas osaa kiihottaa niin et nostaa perseensä sohvalt,helppoahan niitä maksullisia on käyttää kun eivät välitä onko miehellä taitoa vai ei.
Tuskimpa mikään adonis ainakaan olet kun maksullisia joudut käyttää ja kehut viäl,kyl olet TYHMÄ!!!
Ja mistäs tiiät jos muijas saa parempaa muualta ja ei halua sua,mietipä sitä!!!!Voihan sekin kirjotella jossain palstalla omista "kokemuksistaan".Olis ainakin oikein sul.

Äänestä

löydy ihan peilin katsomalla... Vai väitätkö tosiaan että itse olet mieletön adonis? En usko että montakaan naista kiinnostaa seksi mitä olet oppinut maksettujen kanssa harrastamaan, ymmärrätkö että ne näyttelee? Tuskinpa ovat kovin innoissaan kun monta kertaa päivässä päälle könyää rasvaisia lihavia ukkoja himokkaasti lääppien... Lähde kulkemaan sieltä kotoa jos se on niin vaikeaa, pääseepähän akkasi sinusta eroon ja voi vapaasti parempaa katsella! Eihän se oo mies eikä mikään jolle vaan rahan edestä lempeä annetaan, päättele siitä...

Äänestä

Jotenkin tuntuu että ei vika aina voi olla miehessä. ite oon yrittäny olla mahollisimman paljon vaimon mieliksi. Tiskaan, siivoan, hoidan lapsia yms. aina kun vain siihen on tilaisuus. Työpäivien jälkeen en ole muuta kuin kotona ja hoidan huushollia. Siltikään vaimo ei anna kun tosi harvoin. Kehuu kyllä seksikkääksi, pussailee yms. mut ei vaan anna. Ärsyttää kun mitenkään asiaan ei voi vaikuttaa. Pitääköhän panna vaihtoon tuon takia koko akka!

Äänestä
  • tosi harvoin? Se kun on suhteellista.... kerran päivässä/viikossa/kuukaudessa/vuodessa???

    Äänestä

  • :( sano että jos ei ala tapahtua sängyssä niin laita se 'akka' vaihtoon... mun mies on just samanlainen ,ei seksi sitä kiinnosta...

    Äänestä

  • akka kirjoitti:

    :( sano että jos ei ala tapahtua sängyssä niin laita se 'akka' vaihtoon... mun mies on just samanlainen ,ei seksi sitä kiinnosta...

    jos haluttomuus yllättää kesken hyvän suhteen, niin kannattaa katsoa, mikä klikkaa. seurasin aikanaan itse vaimon haluttomuutta, mutta takaa nousikin toinen mies kuvioon. ei enää tarvinnu ihmetellä ja miettiä onko itsessä vika.

    Äänestä

Kyllä taitaa tosiaan sua ittes joku vaivata. Et saa omaa naistas enää itsestäs kiinnostuun, pitäisköhän asialle tehdä muutakin kun ostaa niitä muita naisia purku-hommiin?
Kyllä meillä vielä vuosien jälkeenkin on halut tallella molemmilla. Ja voisin jopa myöntää että joskus joudun vähän toppuutteleenkin, kun töitten vuoksi usein väsynyt. Ei tarvi vieraissa käydä kummankaan. Meillä teen minäkin sen verran kuin ehdin ja pystyn, en kyllä taloudenhoidosta paljonkaan ymmärrä, mutta vaimo kiitollinen pienestäkin avusta. Vaikka vaan pöytää tyhjäilen ruokailun jäljiltä tai laitan vaatteeni kaappiin/pyykkiin sen sijaan että lojuisivat sohvannurkassa. Ei ne tarvi suuria tekoja olla kunhan näyttää että huomio toisenkin. Meillä on myös samoja harrastuksia (kelkkaillaan ja käydään kerran talvessa pohjoisissa, kesällä jossain muualla, mökillä ollaan niin usein kun ehditään).
Annetaan myös toisillemme omaa aikaa.
Mulla ilmeisesti käynyt hyvä flaksi kun sain "vireän naisen" omaan elämääni.
Vaikeuksia on kaikilla silloin tällöin niinkuin myös meillä mutta tähän asti selvitty eikä ne ikinä ole vielä johtunut makuuhuone elämästä.

Äänestä

Todennäköisesti näin on.Eihän fiksu hyvän itsetunnon omaava mies kutsu naista akaksi saati alennu maksullisiin "tautipesiin".Ja jos oma naisesi ei nykyisellään sua miellytä,muista että hän on nainen ja varmasti varsin viehättävä ja seksikäs jonkun toisen miehen mielestä,ehkäpä sen naapurin miehen tai postinjakajan tai työtoverin.kestääkö itsetuntosi tuon tiedon?Epäilenpä.

Äänestä
  • juuri siinä akassa. voiko enää
    viastakaan puhua, kun akka
    mätänemistilassa, eikä pysty
    edes ruokaa tekemään, syö vaan
    kiroaa ja huutaa, vetää sätkää
    kusee sänkyynsä
    pitäiskö tota vielä kauan katsella,
    häh ?
    olisin jo vaihtanut akkaa
    mutta kun kaikki ovat samanlaisia
    nykyään akat ovat sellaisia
    ettei niiden kanssa edes kehtaa kadulla
    kulkea,
    20 ikävuoden jälkeen nainen rapistuu, mikä
    siihen on syynä, tuskin se
    miesten syy on
    Nainen on vaan tautipesäke, kuin syöpä
    joka vanhenee nopeasti, kunpa
    kuoliskin nopeasti, ettei olisi
    muiden vaivana.

    Äänestä

  • vika onkin kirjoitti:

    juuri siinä akassa. voiko enää
    viastakaan puhua, kun akka
    mätänemistilassa, eikä pysty
    edes ruokaa tekemään, syö vaan
    kiroaa ja huutaa, vetää sätkää
    kusee sänkyynsä
    pitäiskö tota vielä kauan katsella,
    häh ?
    olisin jo vaihtanut akkaa
    mutta kun kaikki ovat samanlaisia
    nykyään akat ovat sellaisia
    ettei niiden kanssa edes kehtaa kadulla
    kulkea,
    20 ikävuoden jälkeen nainen rapistuu, mikä
    siihen on syynä, tuskin se
    miesten syy on
    Nainen on vaan tautipesäke, kuin syöpä
    joka vanhenee nopeasti, kunpa
    kuoliskin nopeasti, ettei olisi
    muiden vaivana.

    En voi uskoa todeksi.

    Elä sitten yksin, kukaan ei pakota ketään mihinkään.
    Tai voithan kokeilla jos joku mies olisi susta kiinnostunut.
    Taitaa viirata pääkopassa.

    Äänestä

Katsoppa peiliin. Vastaus löytyy sieltä.Mitä muuta voisi saada sieltä tuijottava toljanteri. Älä kutsu itseäsi mieheksi, miehet ovat aivan jotain muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

makaa vaan kirjoitti:

Mikähän nykyaikana noita akkoja vaivaa, makaavat ja syövät vaan, lihovat ja laiskistuvat, yhä useampi nainen on vaan. Elämisestä ei voi puhuakaan. Siksi niin moni mies käy omilla reissuillaan, tutuiksi on tullut minullekin mm viipuri, tallinna, suomusjärvi, lapinjärvi, sekä monet muut iloiset paikat.
Miksi naisista on tullut pelkästään oman perseensä lihottajia, mikä niitä vaivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu