miksi mulla ei ikinä voi mennä asiat hyvin elämässä? olin ensin useamman vuoden masentunut useasta takaiskusta ja huonoista kokemuksista johtuen, sen jälkeen oli hieman parempaa aikaa, kunnes läheiseni sairastui erittäin vakavasti. se oli minulle shokki jota en kestänyt. samoin stressiä en siedä yhtään. ja koska tuo sairaus sai minutkin voimaan pahoin (henkisesti) jätti myös paras ystäväni minut. sellainen ystävä, jonka kanssa ennen jaoin aivan kaikki, luulin meitä erottamattomiksi.. mutta hänpä vain lähti ja kaiken lisäksi valehteli minulle.
mitä voin enää tehdä? minulla on jäljellä tasan 2 ystävää enkä tiedä voiko heihinkään luottaa. eivätkä he ole saman arvoisia kuin tuo nyt ex-ystäväni. he eivät tunne minua kovin hyvin, eivätkä varmaan haluakaan..
ja voin päivä päivältä huonommin. mikään ei taas tunnu miltään. inhoan itseäni. en saa nukutuksi ja joka paikkaan koskee. kaikki tutut tuntemukset joista aiemmin kärsin monta vuotta, jotka luulin jo voittaneeni.
ihmiset, joita tapaan, osoittautuvat poikkeuksetta liian pinnallisiksi ja ahdistaviksi ihmisiksi. he eivät ole kiinnostuneet taustoistani tai elämästäni.
tunnen hukkuvani tähän kaikkeen. en saa mistään otetta, ja tunnen todellakin itseni hylkiöksi. tämän kaiken seurauksena koulukin on mennyt päälaelleen ja kohta minut jo heitetään sieltä pihalle.
olen siis 19-vuotias.
olenko yksin tällaisessa tilanteessa? mitä minun täytyisi tehdä? voi kun olisikin minun käsissäni nämä asiat.. mutta tuntuu, ettei mulle ole tarkoitettukaan mitään hyvää tai onnellista.
mitä voin enää tehdä? minulla on jäljellä tasan 2 ystävää enkä tiedä voiko heihinkään luottaa. eivätkä he ole saman arvoisia kuin tuo nyt ex-ystäväni. he eivät tunne minua kovin hyvin, eivätkä varmaan haluakaan..
ja voin päivä päivältä huonommin. mikään ei taas tunnu miltään. inhoan itseäni. en saa nukutuksi ja joka paikkaan koskee. kaikki tutut tuntemukset joista aiemmin kärsin monta vuotta, jotka luulin jo voittaneeni.
ihmiset, joita tapaan, osoittautuvat poikkeuksetta liian pinnallisiksi ja ahdistaviksi ihmisiksi. he eivät ole kiinnostuneet taustoistani tai elämästäni.
tunnen hukkuvani tähän kaikkeen. en saa mistään otetta, ja tunnen todellakin itseni hylkiöksi. tämän kaiken seurauksena koulukin on mennyt päälaelleen ja kohta minut jo heitetään sieltä pihalle.
olen siis 19-vuotias.
olenko yksin tällaisessa tilanteessa? mitä minun täytyisi tehdä? voi kun olisikin minun käsissäni nämä asiat.. mutta tuntuu, ettei mulle ole tarkoitettukaan mitään hyvää tai onnellista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pilleri hoitoja, niin kehoitan tutustumaan scientologiaan.L.RON HUUBARD- kirjoissa.
muussa tapauksessa ota yhteys CCHR.in-voit saada apua. tai vinkin
linkki:
http://www.cchr.org/index.cfm/7149
joten luotit väärään ihmiseen,maailma on suuri,elä itelles,jaa rakasta ittees terveesti,alota uudestaan,pyh heivaa pettäjät pois
Pinnallisuuteen hukkuun..ainakin vähän syvällisempi ja henkisempi ihminen. Suuren surun jälkeen elämni on muuttunut, kun aloin etsiä ihan muuta, tai oli pakko etsiä, muutoin olisin varmaan tullut hulluksi. Nyt olen entistä rikkaampia ja tyytyväisempi elämääni.
Sama juttu täälläkin päässä. Olen ollut masuntunut jo pidemmän aikaan, varmaan ennen kuin tiesin mitä se sana tarkoittaa.
Ennen se jostui vaan huonosta itseluottamuksesta, mutta viime vuonna
eräs läheinen sukulaiseni kuoli ja toinen sairastui pahoin. Siitä päästääkin tähän päivään.
Päivä päivältä maailma näyttää karummalta ja oma tila epätoivoisemmalta.
Voin päivä päivältä huonommin. Minua vastaavasti väsyttää koko ajan, aika ei riitä että voisi nukkua tarpeeksi.
Mikään ei tunnu miltää, muutamia hetkiä lukuun ottamatta. Ja ne tunteet joista luuli päässeensä jo yli tulevat takaisin joka kerta. Stressiä vain pahentaa vaivoja.
Koulussa ryhmätyöt ovat yhtä helvettiä, kenen ryhmään sitä voisi mennä. Juuri niin, ei kenenkään.
Totta kai välillä on iloisia hetkiä, mutta eivät ne kovin kauan kestä, ehkä juuri sen verran että niiden avulla kestää.
Yritän olla positiivinen, mutta kun elämän on aloittanut alusta jo useamman kerran, se tuntuu jo aika turhauttavalta.
Minullakin oli ystävä, joka oli yhdessä välissä melkein ainoa, mutta koska masentunut ihminen ei voi olla kovin repseä, olemme erkaantuneet hiljalleen. Tapaan häntä välillä, kun muut hänen ystävänsä ovat matkoilla.
Se on epäreilua, että kun oikeasti menee huonosti, ihmiset kaikkoavat pois. Nykymaailmassa ei tunnu olevan sijaa surullisuudelle tai inhimillisyydelle. Tuntuu kuin kaikki katsoisivat maailmaa peilikaapista käsin.
Mietin joskus, ojentaisiko kukaan kättään jos itselle tapahtuisi jotakin. Tiedän kyllä vastauksen liiankin hyvin.
Kuitenkin ehdottan, että yrität vielä. Maailman ollessa niin suuri täällä on pakko vielä olla ihmisiä joissa on vielä inhimillisyyttä ja empatiaa sisällä. Monta ystävää olen löytänyt netin kautta.
Myös psykologia kirjat ovat auttaneet, tiedäthän jotka kertovat miten menetellä eri tilanteissa jne.
Itse ajattelen, että vaikka kuinka pahoja asioita tapahtuisi, on varmasti olemassa pahempia ja haluan kuitenkin olla onnellinen etteivät ne ole tulleet kohdalleni. Ja että honoilla asioilla joita elämässä tapahtuu ei loppuen lopuksi ole väliä. Tuollainen näkökulma helpottaa, en tiedä toimiiko se sinulla.
Ihmiset sanovat että iän myötä se helpottaa, mutta on elettävä sinne asti saadakseen tietää.
Pärjäilyä.