Mahtavat Miehet:

Julkkisiksista mahtavia testosteronilla kyllästettyjä tosi miehiä ovat ainakin Ilkka Kanerva ja Juhani Palmu. Teot puhuvat puolestaan. On valtaa, rahaa, kauniita nuoria naisia ympärillä, rennon miehekäs olemus. Siinä se.

Olen heihin verrattuna epämies, kaikkea muuta -siis luuseri. Olen samalla kateellinen ja samalla kunnioitan näitä kavereita.

Ottakaa kantaa!
6436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siinä se

Äänestä

Heheeh. Ilkka Kanerva. Lyhenläntä pallinaama. Ei merkkiäkään miehekkyydestä. Naistenmiehestä hänen kohdallaan ei voi edes puhua. Naistenmies on vasta yli 500 sadan kaadon jälkeen, kten esim. minä.

Jos olisi kyseessä samoilla ulkoisilla avuilla oleva sekatyömies Ilkka Kanerva Kälviältä, niin naiset eivät edes kusisi siihen suuntaan, missä Kanerva huseeraa. Julkkiksen avuilla hän voi toki ratsastaa ja saada mukaansa julkisuudenhakuisia naikkosia.

Satun tuntemaan tämän Palmun, silloin kun hän vielä veti varsin usein lärvit täyteen ja öykkäröi Aulangolla, eikä ollut niin jukisuushakuinen kuin nyt. Maalarina hän on reilusti alle keskitasoa. Suomessa on satoja parempia taiteilijoita kuin Palmu, muttei yhtään niin hyvää ja taitavaa taulujensa markkinoijaa kuin Palmu.

Palmu on myös lyhyenläntä, eikä pätkääkään miehekäs tyyppi. Mies on imelä ja teesketelevä pelle! Jokainen hänen pitempi naisuhteensa on ajautunut karille. Miksi? Sitä sietää miettiä.
Hän saa toki mukaansa naisia, jotka haluavat olla lööpeissä, mutta siihen se jääkin. Yksikään fiksu nainen ei lähde hänen kelkkaansa.

Äänestä
  • lla on se jokin.... ehkä se teiltä taaseen puuttuu, nimittäin se roikkuva kaulaliina ja elähtävä katse.... niin ja suurenteleva elämäntapa ja taito myydä itseään eri tempuilla... mutta muutaman vuoden kuluttua joku kysyy palmu... ai ne puut siellä etelässä, joo mä tiedän... ei aihetta huoleen....

    kanerva on tosi törppö

    Äänestä

  • Ja sinäkö tosimies 500 kaadon jälkeen? Eipä taida sinullakaan olla kestäviä suhteita, kun kerran kelpaa lähes kuka vain. Vaikken kyseisten miesten ihailija olekaan, tuollaiset kommentit sapettaa! Hoida ensin itsesi ja oma elämäsi kuntoon ja ala vasta sitten ruotia muiden tekemisiä, jos silloinkaan olisi tarvetta. Ja jos nyt sanot, että sinulla ON ollut pitkäaikaisia suhteita lukuisista kaadoistasi huolimatta, säälin sekä kumppaneitasi että sänkyyn kaadettuja. Onneksi tiedän, etten ole niistä yksi. Kuinka moni voi sanoa samaa?

    Äänestä

  • nainen30 kirjoitti:

    Ja sinäkö tosimies 500 kaadon jälkeen? Eipä taida sinullakaan olla kestäviä suhteita, kun kerran kelpaa lähes kuka vain. Vaikken kyseisten miesten ihailija olekaan, tuollaiset kommentit sapettaa! Hoida ensin itsesi ja oma elämäsi kuntoon ja ala vasta sitten ruotia muiden tekemisiä, jos silloinkaan olisi tarvetta. Ja jos nyt sanot, että sinulla ON ollut pitkäaikaisia suhteita lukuisista kaadoistasi huolimatta, säälin sekä kumppaneitasi että sänkyyn kaadettuja. Onneksi tiedän, etten ole niistä yksi. Kuinka moni voi sanoa samaa?

    Minun elämäni on todella mainiossa kunnossa ja olen elänyt monta vuotta hyvässä suhteessa nykyisen vaimoni kanssa. Missä olen sanonut, että minulle kelpaa lähes kuka tahansa? Mikä siinä ärsyttää, jos ole nussinut yli viittäsataa naista?

    Oletko neitsyt, kun pystyt väittämään, ettet ole yksi kaadoistani? Mitä säälimistä on seksuaalisesti tyydytyistä, hyvin ja taidolla nussituista naisista? Ehkä kaíkki naiset eivät ole nunnia ja haluavat nussia aina kun mieli tekee. Kun minä tapaan yössä kiimaisen naisen, niin tottakai hoidan hänet tyytyväiseksi. Eihän siinä ole mitään moitittavaa, taikka hävettävää. Tee sinäkin samoin kun tapaat kiimaisen miehen. Usko pois kunnon pano tekee sinullekin hyvää.

    Äänestä

  • Casanova kirjoitti:

    Oletko täys idiootti!? Ei kai naisen neitsyt tartte olla tietääkseen ettei ole tollasen pellen kanssa sängyssä ollut. Kukaan FIKSU nainen ei sinun kanssa nai. Nainen jolla on älliä lukee sinua kuin avointa kirjaa kun koitat iskeä ja pelisi ja pilisi on pelattu silloin.

    Ja naisissa jotka sinun kanssa sänkyyn menevät on paljonkin säälittävää...

    Olet naimisissa joten siinä on paljonkin hävettävää ja moitittavaa jos muiden kanssa touhaat. Kysy vaikka vaimoltasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihailija kirjoitti:

Julkkisiksista mahtavia testosteronilla kyllästettyjä tosi miehiä ovat ainakin Ilkka Kanerva ja Juhani Palmu. Teot puhuvat puolestaan. On valtaa, rahaa, kauniita nuoria naisia ympärillä, rennon miehekäs olemus. Siinä se.

Olen heihin verrattuna epämies, kaikkea muuta -siis luuseri. Olen samalla kateellinen ja samalla kunnioitan näitä kavereita.

Ottakaa kantaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu