vaikka joskus tuntuu ettei siinä ole enää mitään järkeä ja vaikka se ajaa epätoivon partaalle.
Rakkaus voi olla äänetön, sillä vaikkei siitä enää koskaan voisi puhua, sen voi kätkeä sydämeen.
Rakkaus voi olla sanaton, sillä vaikka kaikki kauniit sanat olisi jo sanottu rakkaudesta, sen merkitys ei vähene. Kun päinvastoin, päivä päivältä sitä on sanoin yhä vaikeampi kuvailla.
Rakkaus on rohkea, eikä se anna periksi, vaikka se joutuisi valheiden ja väärinymmärrysten keskelle. Sillä sydän tunnistaa valheet ja korjaa väärinymmärrykset ja johdattaa taas oikealle tielle.
Rakkaus on näkymätön, sillä kun myrsky raivoaa ja haluaa tuhota kaiken tieltään, rakkaudenkin, se piiloutuu. Eikä se tule sieltä pois ennen kuin kaikkialla on taas tyyntä.
Mutta jonain päivänä kaikki on taas paremmin, myrsky on laantunut ja rakkaudelle on taas tilaa. Silloin se tulee esiin kätköstään ja puhkeaa puhumaan, kuin se ei olisi koskaan pois ollutkaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä voisi olla vaikka suoraan tietosanakirjasta,
mutta epäilen, ettei viisainkaan "teoreetikko" olisi ymmärtänyt rakkauden todellista olemusta ja ilmenemistä, niin kuin sinä juuri teit.
kannanotoon...P
Ole mulle vähän aikaa HÄN!
kun Teppo on "miesten mies",
eikä mikään helppo heppu,
kyllä siinä tutisee pimun reppu,
jahka Teppo aikaseks saapi
eik vaan päätäns raapi,
Muhkeist tisuist kiinni nappaa,
ja toivoop ettei pimu kloppaa...
ottaan...
Hienoa tekstiä.. piti ihan lukea uudestaan. Kiva lukea välillä näin kaunista tekstiä! :)
Aivan upeasti sanottu!