Ei lapsia tehdä

Tuntuu olevan kovin yleinen ajattelutapa, että lapsia tehdään kun halutaan. Ja jos on vahinko käynyt eikä "nyytti" sovi kuvioon niin annetaan ottaa pois ja tehdään uusi kun itselle sopii. Mutta kukaan ei pysty takaamaan, että sitten myöhemmin kun oikeasti haluttaisiin lapsi, sitä sinulle suodaan. Mitä jos sen, jonka et antanut syntyä, olikin tarkoitus olla sinun ainoasi??? En ole abortin vastustaja, mutta en pysty hyväksymään esim. taloudellisin tai muuten (minun mielestäni) kevein perustein tehtyä keskeytystä.

Uskomatonta on myös lukea, miten miehet voivat kesken kaiken muuttaa mielensä kun lasta kuitenkin ollaan yhdessä ja suunnitellusti oltu alulle panemassa. Ei raskaaksi tuloa peruuteta niin kuin jotain sovittua menoa vain siksi, ettei enää huvita!!!
10836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jos haluaisi kettuilla niin voisi sanoa ettei niitä ainakaan tekemättä saa..

Mutta asiallisesti olen sikäli samaa mieltä, että liian usein vedotaan väärään aikaan vaikka jo ollaan tehty suunnitelmia vauvan hankkimiseksi taloon aikanaan, sopivaan aikaan. Periaatteessa siis ollaan valmiita vanhemmuuteen, mutta halutaan tietyt edellytykset kuntoon sitä ennen. Miksei niistä kriteereistä joita itse asettaa itselleen voi tinkiä niin että välttyy tuollaiselta ratkaisulta?

En usko että abortin todella harkiten tehneelle asiasta jää mitään traumaa ellei jo ole edellytyksiä asialle jonkin muunkin kokemuksen perusteella, mutta turha lääketieteellinen toimenpide, turha henkinen kamppailu asian kanssa ja itsekkyys myös oman kalenterisuunnittelun takia ei oikeastaan ole kovin hyviä perusteluja toimenpiteelle. Aina on olemassa riski ettei kaikki mene niin kuin on suunniteltu tai jopa niin että kaikki menee päin metsikköä.

Jos siis kaavailee perheen perustamista ja vain väärän ajoituksen takia ajautuu aborttiin jonka seurauksena kenties ajoitus ei jatkossakaan tule toimimaan niin on hypännyt aikalailla ojasta allikkoon? Siinä jo tutkailee itseäänkin ja syyttelee heikkoina hetkinä.

Tästä päästään sitten sen suuren kysymyksen ääreen; milloin on väärä ajoitus? Siihen lienee monta vastausta, mutta varmasti joukossa on huonojakin ja pelkästä mukavuudesta tai paniikista johtuvia ratkaisuja. Opiskelutoverini joutui lopettamaan opiskelunsa aikanaan kesken sen tähden että koulutus muuttui "kurssimme" jälkeen eikä äippälomalta ollut paluuta jatkamaan opintoja, mutta uudelleen opintojen aloittaminen ja vuotta pidempi koulutusaika ei häntä haitanneet koska vauvaa oli heille jo suunniteltu opintojen päätyttyä eikä hän siksi kyennyt tätä suunnittelematonta jättämään väliin.. moni meistä olisi tehnyt toisenlaisen ratkaisun!

Toisaalta juuri oli lehdessä että lapsettomuudesta kärsii itseasiassa eniten perheet joissa jo on lapsi. Saattaa siis todella olla että abortin tekijä kuuluu näihin ihmisiin, mutta tulee tilastoiduksi aikanaan lapsettomana ja kenties käymään läpi lukuisia hoitoja saadakseen lapsen. Ystävällänikin on vain yksi vaikka lasta yli kymmenen vuotta yrittivät ja eka oli täydellinen vahinko.. Naapurissa on tehty lapsia kymmenvuotissuunnitelmalla vaikka eka tuli laaki ja vainaa periaatteella.. Koskaan kun ei tiedä niin ei parane laskea kuin eräs; että jos yhdestä vahingosta tulee raskaaksi niin sitten tulee tarkoituksella jo ajatuksesta - ei tullut edes toisella keinohedelmöityksellä ja kolmatta odotellaan kellon tikittäessä neljääkymmentä mittariin päivä päivältä vääjäämättä..

Hankalia asioita ja kun ei ole kohdalla voi vain pohtia, mutta kyllä asiat saa ratkottua jos todella haluaa - yleensä..

Taloudesta; sukumme teiniperhe naureskelee nykyään jo ajatukselle joka yllätysvanhemmuus heissä synnytti: ei se vauva ainakaan ilman vaatteita ole kun meiltä niitä varmasti saa ainakin lainaan jos ei muualta, ja sängyn ja vaunut ja ja.. Kaiken paniikin keskellä vauvaa ajateltiin, mutta ei sitä miten käy oman koulun, mistä saadaan leipä pöytään jne. Kaikki järjestyi lopulta hienosti kun kaikki lähipiirissä auttoivat osaltaa ja heille saatiin koti kuntoon, kumpikin kun oli asunut vielä omassa synnyinkodissaan. Asioilla on taipumus järjestyä? Jollakin toisella ei olisi ollut näin ei edes vaikka ikää olisi enemmän...

Äänestä
  • Minulle tehtiin abortti pari viikkoa sitten. Se oli elämäni vaikein päätös, mutta tehtävä. Se oli vaikeaa siksi, että olen 15 vuotiaasta lähtien tiennyt olevani valmis äidiksi. Luulin miehestäni samaa. Kun tämä ns. vahinkolapsi ilmoitti tulostaan, mieheni ei halunnut sitä. Olisi vastaan ottanut varmasti, mutta ei ilolla. Se oli kova isku. Mietin yöt ja päivät puhki, mutta totuus on se että en halua lasta miehen kanssa, joka ei halua sitä minun kanssani. Haluan että lapsellani on isä, rakastava ja läsnäoleva isä. Minä opiskelen parhaillaan, menin juuri syksyllä kouluun. Tililleni karttuu kuukaudessa ainoastaan opintotuki sillä pääni ei kestä samanaikaista työntekoa, ollessani yli stressaava. Mieheni sanoi, että meidän tulee odottaa parempia aikoja, olihan meillä jo mennyt huonostikin pidemmän aikaa, ainakin hänen mielestään.
    Minä en lasta uskaltanut ottaa tähän elämäntilanteeseen vastaan. Voit nyt sanoa teinkö oikein? Itse haluan uskoa että tein. Mietin tätä joka päivä vaikka tiedän että se ei miettimällä enää parane. Ettekä voi edes kuvitella kuinka pahalta teidän kirjoituksenne tuntuvat. Tämän kanssa minun on kuitenkin elettävä.

    Äänestä

  • aiheutuu lähinnä jatkuvasta e-pillereiden käytöstä ei niinkään abortista...siitä lienee tutkimustulostakin. Aikaisemmin koettu klamydia puolestaan lienee yksi syy lapsettomuuksiin. Abortin kuin muidenkaan keskenmenojen en usko vaikuttavan lapsettomuuteen.....meni vähän aiheen sivusta..mutta menköön ;)

    Äänestä

  • ei liian nuori kirjoitti:

    Minulle tehtiin abortti pari viikkoa sitten. Se oli elämäni vaikein päätös, mutta tehtävä. Se oli vaikeaa siksi, että olen 15 vuotiaasta lähtien tiennyt olevani valmis äidiksi. Luulin miehestäni samaa. Kun tämä ns. vahinkolapsi ilmoitti tulostaan, mieheni ei halunnut sitä. Olisi vastaan ottanut varmasti, mutta ei ilolla. Se oli kova isku. Mietin yöt ja päivät puhki, mutta totuus on se että en halua lasta miehen kanssa, joka ei halua sitä minun kanssani. Haluan että lapsellani on isä, rakastava ja läsnäoleva isä. Minä opiskelen parhaillaan, menin juuri syksyllä kouluun. Tililleni karttuu kuukaudessa ainoastaan opintotuki sillä pääni ei kestä samanaikaista työntekoa, ollessani yli stressaava. Mieheni sanoi, että meidän tulee odottaa parempia aikoja, olihan meillä jo mennyt huonostikin pidemmän aikaa, ainakin hänen mielestään.
    Minä en lasta uskaltanut ottaa tähän elämäntilanteeseen vastaan. Voit nyt sanoa teinkö oikein? Itse haluan uskoa että tein. Mietin tätä joka päivä vaikka tiedän että se ei miettimällä enää parane. Ettekä voi edes kuvitella kuinka pahalta teidän kirjoituksenne tuntuvat. Tämän kanssa minun on kuitenkin elettävä.

    nimenomaan mielestäni taaskin korostin ihan selvästi sitä, että jos vauvaa suunnitellaan ja se tuleekin vahingossa on usein mahdollista muuttaa suunnitelmia eikä vain sanoa väärä ajoitus..

    Sinulla on siis ensin vahinko, sitten väärä mies eli aika kaukana tuosta tilanteesta? Jos et tosiaan ymmärtänyt kantaani niin saa tuntua rauhassa pahalta niin minustakin kun syyllistät asiasta joka ei ole mielipiteeni ollenkaan!!

    Äänestä

  • että lapsettomuus kirjoitti:

    aiheutuu lähinnä jatkuvasta e-pillereiden käytöstä ei niinkään abortista...siitä lienee tutkimustulostakin. Aikaisemmin koettu klamydia puolestaan lienee yksi syy lapsettomuuksiin. Abortin kuin muidenkaan keskenmenojen en usko vaikuttavan lapsettomuuteen.....meni vähän aiheen sivusta..mutta menköön ;)

    siis en taaskaan ole ollut tarpeeksi selväsanainen? Lapsettomuus ei yleensä johdu abortista edes vaikka siinä olisi komplikaatioita eikä keskenmeno itsessään lisää myöskään lapsettomuutta mutta voi olla syy siihen..

    Kyse oli siis tilanteesta jossa ihminen tulee ehkä vain kerran elämässään raskaaksi ties mistä tahansa syystä, monasti syytä lapsettomuuteen ei löydy tai mahdollisuus on häviävän pieni mallia kerran viidessäkymmenessä vuodessa.. Jos tällainen ohminen siis tulee raskaaksi ja tekee abortin niin hänen mahdollisuutensa lapseen on jo käytetty. Tuttavissani on useampi joilla lapsia on vain yksi koska enempää ei ole tullut ja osa näistä on ollut todella vahinkoja. Abortin jälkeen näissä perheissä ei olisi yhtään lasta ilman keinohedelmöitystä tms hoitoja.

    Lehdestä juuri luin asiasta eli tilanteesta jossa lapsia ei myöskään tule kuin yksi, mutta syytä siihen ei selvitetä ja perhe ei tilastoidu lapsettomaksi tms koska heillä on lapsi vaikka todella enempää ei ole tullut vaikka haluttaisiin. Tämä ryhmä on kasvamassa koko ajan ja lehtitiedon mukaan on suurin lapsettomuudesta kärsivä ryhmä, vaikka ovatkin siis hankkimassa jo toista lasta.

    Tuliko nyt tarpeeksi selvästi?

    Äänestä

Eiköhän kaikki tuon tienneet, ilman sinun kertomistakin, että saattaa olla ainut mahdollisuus. Mutta ajattelepa, että ihmiset siitä huolimatta tekevät abortteja, eikö se kerro jo jotain siitä miten paljon sitä lasta ei haluta?

Jotkut eivät saa lasta kun haluavat, jotkut saavat vaikka eivät halua...

Äänestä

Muista myös se, että kaikki eivät halua tehdä tai saada lapsia koko elämänsä aikana.

Äänestä

Ihan vaan välihuomautuksena, suunnattomasti ärsyyntyneenä tuohon selvästi kristilliseen vouhotukseen, kyllä niitä lapsia voi tehdä ihan silloin kun itselle parhiten sopii. Toisille se tekeminen vaan ei ole niin helppoa, mutta tokikin lienee itsestäänselvää että sen pitäisi olla. Ihminen on jossain vaiheessa mokannut jotakin, ja niitä yksilöitä on jotka lapsia eivät pysty saamaan. Mutta jos ajatellaan, että ekan vuoden aikana ehkäisyn poisjättämisestä n. 85% naisista tulee raskaaksi, voidaan puhua kyllä tekemisestä. Sekin toki on itsestäänselvää, että luvun tulisi olla huomattavasti suurempi. Se, miksi se noinkin alhainen on ihmetyttää minua kovasti...

...

Äänestä

Lapsia saadaan, JOS niitä halutaan saada ja jos luonto antaa niitä saada.

Jos niitä ei haluta, käytetään ehkäisyä. Jos siitä huolimatta käy vahinko, eikä lasta edelleenkään haluta, ei ole mitään syytä syyllistää ihmistä niin henkilökohtaisessa ja intiimissä ratkaisussa.

Aina voi jossitella, että jos sitten kärsitkin myöhemmin lapsettomuudesta, kun kerran menit abortin tekemään...

Entäs jos teet lapsen vastoin tahtoasi esim. pahassa elämäntilanteessa, ja olet lapsenhoidon ja arjen kanssa vaikeuksissa, jotka väsyttävät totaalisesti sekä henkisesti että fyysisesti. Sitten et väsymykseltäsi ja loppuunpalamiseltasi jaksa olla 100% skarppina, ja lapselle tapahtuu onnettomuus tai lapsi pahimmassa tapauksessa kuolee... kun et ollut valppaana vahtimassa, kun olit niin lopussa itse...

Siinä sitä saa olla tosissaan tuskissaan. Ja syytellä itseään.

Aina ei ole mahdollista ryhtyä itse vanhemmaksi. joten pitäisikö sitten vaan synnyttää ja jättää yhteiskunnan "sijoitettavaksi"?

Äänestä
  • tietäen, että on aina mahdollisuus, ettei uudestaan onnistu tulemaan raskaaksi. Esimerkiksi jos tapaan miehen, joka ei voi saada biologisia lapsia, jos itselläni alkavat ennenaikaiset vaihdevuodet, jos menetän kohtuni jonkun lääketieteellisen syyn perusteella tai jos vaikka ihan selittämättömästä syystä en enää raskaudu. Kyllä tietenkin tätä mahdollisuutta myös kävi läpi mielessään abortin aikoihin, paljonkin! Jos näin minulle käy, suren asiaa silloin. Ratkaisuni oli kuitenkin minulle niin selvä, etten usko että ryhdyn jossittelemaan. Suru se kylläkin tulisi olemaan. En kuitenkaan voi elää huomista nyt; voin vain kantaa vastuuni omasta päätöksestäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaan saadaan kirjoitti:

Tuntuu olevan kovin yleinen ajattelutapa, että lapsia tehdään kun halutaan. Ja jos on vahinko käynyt eikä "nyytti" sovi kuvioon niin annetaan ottaa pois ja tehdään uusi kun itselle sopii. Mutta kukaan ei pysty takaamaan, että sitten myöhemmin kun oikeasti haluttaisiin lapsi, sitä sinulle suodaan. Mitä jos sen, jonka et antanut syntyä, olikin tarkoitus olla sinun ainoasi??? En ole abortin vastustaja, mutta en pysty hyväksymään esim. taloudellisin tai muuten (minun mielestäni) kevein perustein tehtyä keskeytystä.

Uskomatonta on myös lukea, miten miehet voivat kesken kaiken muuttaa mielensä kun lasta kuitenkin ollaan yhdessä ja suunnitellusti oltu alulle panemassa. Ei raskaaksi tuloa peruuteta niin kuin jotain sovittua menoa vain siksi, ettei enää huvita!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu