Kotietsintöjä syyttömien kotiin OSA II

Suomessa rikoslain 3 luvun mukaan rikoksesta voidaan tuomita vain, mikäli teko on tahallinen, ellei muuta ole säädetty.

Rikoslain 48 luvussa on säädetty, että mikäli tietoverkolla aiheuttaa vahinkoa, voidaan tuomita...

Tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi huolimattomuudella tehtynä, joten teosta voidaan rangaista vain, mikäli se on tehty tahallisesti.

RIAA: n mukaan Usassa suuri osa ei edes tiedä jakavansa tiedostoja, silloin kun he käyttävät p2p-ohjelmia. He eivät toisin sanoen jaa niitä tietoisena jaosta ja siten teko ei ole tahallinen. Koska teko ei ole tahallinen niin se ei ole rikos.

Ajatellaan sitten, että tilanne on Suomessa sama, kuvitellaan vaikka, että 50% suomalaisista ei tiedä jakavansa tiedostoja käyttäessään p2p-ohjelmaa. Ja 50% tietää.

Kuvitellaan sitten, että poliisi saa tutkittavakseen 100 tapausta ja aikoo tehdä kotietsintöjä epäiltyjen kotiin. Kuvitellaan, että nämä 100 ovat "normaali" otanta p2p-käyttäjistä. Puolet heistä eivät tiedä tekevänsä väärin ja puolet tietää. Puolet heistä siis on syyttömiä ja puolet syyllisiä. Ja 100 kotietsintää. Puolet syyttömien kotiin.

Kotirauha on perusoikeus. Mielestäni on aivan järkyttävää ajatella, että 100 tapauksessa 50 kotietsintää tehdään talouksiin, jotka ovat syyttömiä. Ja heidän perustuslain mukaista oikeutta kotirauhaa rikotaan.

-----

Lisäksi siltä, että kyseessä on tekijänoikeusrikos, edellytetään, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa. Laskuni mukaan normaalista p2p-käyttö tapauksessa max vahinko on 6,6 euroa.

Laskelmani kohta 9:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000014450633

Noin pienen vahingon "torjuminen" ei pitäisi oikeuttaa kotietsintään.

Lisäksi kauhistuttaa ajatus, että esim. ranskassa on kaavailtu järjestelyä, jossa henkilö voi maksaa 5€/kk ja sitä vastaan käyttää vapaasti p2p-verkkoa. Uskomatonta, että mikä muualla on hinnoiteltu 5 euron arvoiseksi, oikeuttaa Suomessa rikkomaan perusoikeuksiamme, oikeutta kotirauhaa.

Mielestäni olisi syytä, että eduskunnan oikeusasiamies, joka valvoo, että viranomaiset (esim. poliisi ) ei riko perusoikeuksiamme, tutkisi asian. Kiireesti.

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/index.htx

http://www.digitoday.fi/tekijanoikeus/?p=224#comments
141473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Esim. Yhdysvalloissa RIAA mukaan useimmat p2p-käyttäjät eivät tiedä jakavansa tiedostoja.

http://www.afterdawn.com/news/archive/7287.cfm

3 luku (13.6.2003/515)
Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä
5 § (13.6.2003/515)
Syyksiluettavuus
Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus.
Jollei toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava.
Mitä 2 momentissa säädetään, koskee myös muualla laissa tarkoitettua tekoa, josta ankarimmaksi rangaistukseksi on säädetty enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta tai jota koskeva rangaistussäännös on annettu tämän lain voimaantulon jälkeen.
6 § (13.6.2003/515)
Tahallisuus
Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.
49 luku (21.4.1995/578)
Eräiden aineettomien oikeuksien loukkaamisesta

1 § (14.10.2005/822)
Tekijänoikeusrikos

Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/1961) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla loukkaa toisen oikeutta 1 momentissa mainittuihin suojan kohteisiin siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle.

Äänestä

Suomessa moni muuten ei edes tiedä mikä p2p-ohjelma on...

Äänestä

Kotietsinnän perusteeksi riittää Suomessa, että on syytä olettaa rikoksen tapahtuneen. Esim. USA:ssa vaaditaan todennäköiset syyt. Toisaalta pitää muistaa, että etsintä olisi sallittu myös puhtaassa riita-asiassa. (Laki todistelun turvaamisesta tekijänoikeudellisessa tai teollisuusoikeudellisessa riita-asiassa tms.)

Äänestä
  • Itse kyllä kallistun sen puolelle, että jos on 100 jakajaa ja tiedettäisiin, että 50 heistä on syytöntä, niin mielestäni kenenkään kotiin ei saa tehdä kotietsintää. Suhteellisuusperiaatteen vastaista. Kotirauha on sentäs perusoikeutemme, eikä sitä nyt kevyin perustein saada rikkoa.

    fifty fifty mahdollisuus siitä että henkilö on saattanut syyllistyä rikokseen, ei vielä riitä kotirauhan rikkomiseen.
    --

    Pakkokeinolain mukaan poliisilla ja muilla esitutkintaviranomaisilla on oikeus suorittaa kotietsintä ja sen yhteydessä takavarikoida esineitä ja asiakirjoja.

    5 luku 1 §. Kotietsinnän edellytykset. Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, saadaan rakennuksessa, huoneessa taikka suljetussa säilytyspaikassa tai kulkuneuvossa toimittaa kotietsintä takavarikoitavan esineen löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Kotietsintä saadaan toimittaa myös, jos selvitettävinä ovat yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät seikat.

    Pakkokeinolaki 7 luku 1a §: "Suhteellisuusperiaate. Tässä laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

    ---

    Vaikka tämä suhteellisuusperiaate ei ole juuri tähän sopiva, niin tuollein suhteellisuusperiaatetta sovelletaan myös suomessa:

    Suhteellisuusperiaate:

    Aluksi on huomattava, että yhteisön oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan yhteisön toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, koska silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava ja koska toimenpiteistä aiheutuvat haitat eivät saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (asia C-331/88, Fedesa ym., tuomio 13.11.1990, 13 kohta).

    http://europa.eu.int/cj/fi/actu/activites/act02/0222fi.htm

    Äänestä

  • O-O-O kirjoitti:

    Itse kyllä kallistun sen puolelle, että jos on 100 jakajaa ja tiedettäisiin, että 50 heistä on syytöntä, niin mielestäni kenenkään kotiin ei saa tehdä kotietsintää. Suhteellisuusperiaatteen vastaista. Kotirauha on sentäs perusoikeutemme, eikä sitä nyt kevyin perustein saada rikkoa.

    Ei nämä oikeusjutut sinun pääsi mukaan mene. Se on ihan oma ongelmasi kallistutko sinä minkä puolelle; oikeutta ei kiinnosta sinä ja sinun selityksesi - ne laittavat sinut tuomiolle joka tapauksessa.

    Ja ei - älä anna mitään rikoslakiin viittaavaa. Pastea jotain tekijänoikeuslakiin liittyvää faktaa äläkä jauha paskaa että tulee paha mieli jos tekee kotietsinnän.

    Nykyään on rangaistavaa jopa ladata tekijänoikeuden alaista materiaalia ja jos kerran sinua syytetään siitä, että olet jakanut jotain ja sinä väität päinvastoin, niin et voi sitä tosiasiaa kiistää että sinä olet koneellesi sen laittoman tavaran aluksi ladannut.

    Noilla ns. vinkeillä et pääse puusta pidemmälle vaikka olisit kuinka seurannut amerikkalaisia lakisarjoja, tajuatko?

    Minunkin mielestäni kotietsintään pitäisi olla todennäköiset syyt ja sen pitäisi vaatia luvan oikeudelta. Laki kuitenkaan ei sano näin vaan siinä riittää syy epäillä.

    Äänestä

  • Okaro kirjoitti:

  • Grokster kirjoitti:

    Ei nämä oikeusjutut sinun pääsi mukaan mene. Se on ihan oma ongelmasi kallistutko sinä minkä puolelle; oikeutta ei kiinnosta sinä ja sinun selityksesi - ne laittavat sinut tuomiolle joka tapauksessa.

    Ja ei - älä anna mitään rikoslakiin viittaavaa. Pastea jotain tekijänoikeuslakiin liittyvää faktaa äläkä jauha paskaa että tulee paha mieli jos tekee kotietsinnän.

    Nykyään on rangaistavaa jopa ladata tekijänoikeuden alaista materiaalia ja jos kerran sinua syytetään siitä, että olet jakanut jotain ja sinä väität päinvastoin, niin et voi sitä tosiasiaa kiistää että sinä olet koneellesi sen laittoman tavaran aluksi ladannut.

    Noilla ns. vinkeillä et pääse puusta pidemmälle vaikka olisit kuinka seurannut amerikkalaisia lakisarjoja, tajuatko?

    Olisin aika huolestunut mikäli viranomaisia ei kiinnostaisi laki ja sen perustelut.

    Luvaton lataaminen on vain moitittavaa, ei rikos
    http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=48299

    Sinun mielestäsi en ehkä pääsisi puusta pidemmälle. Olen kyllä huomannut, että et ole lainoppinut. Mm. siitä että rikoslain perusteet eivät ole hallinnassa mm. tahallisuuden osalta.

    Sitten vähän asiaa (muille)

    Kotirauha on myös euroopan ihmisoikeussopimuksessa säännelty oikeus:

    8 artikla.

    Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta

    1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

    2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

    http://www.ihmisoikeudet.net/Lakijaturva/lakijaturva_4_3_a.html

    Tuon pykälän tulkinnasta s. 209-

    Oikeustieteen tohtori Kari Uotin teoksessa:
    http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/julki/vk/uoti/euroopan.pdf

    Äänestä

  • O-O-O kirjoitti:

    Pakkokeinolaki 7 luku 1a §: "Suhteellisuusperiaate. Tässä laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

    Tuo ei liity asiaan, koska rikoksen todennäköisyys ei kuulu ko. luetteloon. Suomessa ei todellakaan tarvitse olla todennäköisiä syitä etsintään.

    Äänestä

  • Okaro kirjoitti:

    Tuo ei liity asiaan, koska rikoksen todennäköisyys ei kuulu ko. luetteloon. Suomessa ei todellakaan tarvitse olla todennäköisiä syitä etsintään.

    Tässä laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain...

    Suomessa varmasti 1/100 000 kodissa tehdään jotain vakavia rikoksia. Ei se kuitenkaan tarkoita, että niihin kaikkiin voidaan siksi tehdä kotietsintä.

    Äänestä

  • O-O-O kirjoitti:

    Tässä laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain...

    Suomessa varmasti 1/100 000 kodissa tehdään jotain vakavia rikoksia. Ei se kuitenkaan tarkoita, että niihin kaikkiin voidaan siksi tehdä kotietsintä.

    Ei ole mtään syytä epäillä, että joka kodissa tehdään rikoksia. Sensijaan, jos joku levittää musiikkia laittomasti on syytä epäillä rikosta.

    Äänestä

Vahingonkorvauslaki

6 § (16.6.2004/509)
Oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä:

1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu;

2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty;

3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu;

4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

L:lla 509/2004 muutettu 6 § tulee voimaan 1.1.2006. Aiempi sanamuoto kuuluu:

6 §
Henkilövahinkoa koskevia tämän lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1974/19740412?search[type]=pika&search[pika]=vahingonkorvauslaki

Äänestä

Kommentoi aloitusta

O-O-O kirjoitti:

Suomessa rikoslain 3 luvun mukaan rikoksesta voidaan tuomita vain, mikäli teko on tahallinen, ellei muuta ole säädetty.

Rikoslain 48 luvussa on säädetty, että mikäli tietoverkolla aiheuttaa vahinkoa, voidaan tuomita...

Tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi huolimattomuudella tehtynä, joten teosta voidaan rangaista vain, mikäli se on tehty tahallisesti.

RIAA: n mukaan Usassa suuri osa ei edes tiedä jakavansa tiedostoja, silloin kun he käyttävät p2p-ohjelmia. He eivät toisin sanoen jaa niitä tietoisena jaosta ja siten teko ei ole tahallinen. Koska teko ei ole tahallinen niin se ei ole rikos.

Ajatellaan sitten, että tilanne on Suomessa sama, kuvitellaan vaikka, että 50% suomalaisista ei tiedä jakavansa tiedostoja käyttäessään p2p-ohjelmaa. Ja 50% tietää.

Kuvitellaan sitten, että poliisi saa tutkittavakseen 100 tapausta ja aikoo tehdä kotietsintöjä epäiltyjen kotiin. Kuvitellaan, että nämä 100 ovat "normaali" otanta p2p-käyttäjistä. Puolet heistä eivät tiedä tekevänsä väärin ja puolet tietää. Puolet heistä siis on syyttömiä ja puolet syyllisiä. Ja 100 kotietsintää. Puolet syyttömien kotiin.

Kotirauha on perusoikeus. Mielestäni on aivan järkyttävää ajatella, että 100 tapauksessa 50 kotietsintää tehdään talouksiin, jotka ovat syyttömiä. Ja heidän perustuslain mukaista oikeutta kotirauhaa rikotaan.

-----

Lisäksi siltä, että kyseessä on tekijänoikeusrikos, edellytetään, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa. Laskuni mukaan normaalista p2p-käyttö tapauksessa max vahinko on 6,6 euroa.

Laskelmani kohta 9:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000014450633

Noin pienen vahingon "torjuminen" ei pitäisi oikeuttaa kotietsintään.

Lisäksi kauhistuttaa ajatus, että esim. ranskassa on kaavailtu järjestelyä, jossa henkilö voi maksaa 5€/kk ja sitä vastaan käyttää vapaasti p2p-verkkoa. Uskomatonta, että mikä muualla on hinnoiteltu 5 euron arvoiseksi, oikeuttaa Suomessa rikkomaan perusoikeuksiamme, oikeutta kotirauhaa.

Mielestäni olisi syytä, että eduskunnan oikeusasiamies, joka valvoo, että viranomaiset (esim. poliisi ) ei riko perusoikeuksiamme, tutkisi asian. Kiireesti.

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/index.htx

http://www.digitoday.fi/tekijanoikeus/?p=224#comments

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu