synnytysvammat

Varoittavana esimerkkinä: jos joku ei tahdo alatiesynnytystä, mutta siihen kuitenkin pakotetaan, ja sitten vammauttaa itsensä tai vauvansa synnytyksessä, niin varokaatten: ette tule saamaan mitään tukea ettekä korvausta miltään suunnalta! Vielä tälläkin vuosituhannella Suomessa otetaan kaikki vastuu synnyttäjältä pois ennen synnytystä mutta sillä samalla sekunnilla kun vauva on keinolla tai toisella revitty ulos, ja kun verissäsi synnytyksen jälkeen makaat vammoinesi ommeltavana ja vauva ties missä kunnossa, vastuu siirtyykin takaisin synnyttäneelle, joka saa pärjätä niin kuin pärjää!

Itselläni ahtaan lantion vuoksi tuli vammoja ja nyt on jo kaksi korjausleikkausta takana, lisää vielä edessä. Potilasvakuutuskeskuksen päätöksessä todetaan, että laskeumat ovat aina mahdollinen alatiesynnytyksen seuraus, joka ei ole vältettävissä. Näin todetaan siis ihmiselle, joka olisi nimenomaan halunnut synnyttää sektiolla mutta ei saanut!!!!
53575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä siksi, että meillä ollaan potilasvahingoissa muutenkin varovaisia. Lähtökohtana on (kuten muuten myös rikostapauksissa) hyötymiskielto, eli vammasta ei saa hyötyä rahallisesti. Tarkoitus on jäljitellä tilannetta ennen tapahtumaa, eikä antaa kärsijälle yhtään ylimääräistä. Sitä epämukavuutta, mitä hajonneesta alapäästä yksilölle tulee ei lasketa miksikään. Valitettavasti.

Muutenkin nämä asiat ovat retuperällä. Esim. korjausleikkausta ei aina saa, ennen kuin lapsiluku on varmasti täynnä (ikää yli 35 tai putket laitettu solmuun). Ihmetyttää vaan, miksi huomattavammasti kalliimpia leikkauksia tehdään urheilijoille, vaikka nämä aikoisivat urheilla samat paikat uudelleen ns. paskaksi. Naisen seksuaalista mukavuutta ei käytännössä huomioida mitenkään. Aivan kuin naisen seksuaalisuuden täyttymys olisi edelleen lapsen saaminen.

Koska alatiesynnytys on todettu luonnolliseksi ja normaaliksi tavaksi synnyttää, ei siitä johtuvat vammat kuulu korjauksen piiriin. Rahaa saa vain, jos lääkäri tekee oikean virheen, eikä aina silloinkaan, sillä siinä on vielä se, että kolleegio miettii, olisiko toinen lääkäri 100% varmasti toiminut toisin (eli paremmin hoidettavan kannalta). Yleensä päädytään siihen, että lääkäri toimi tilanteeseen nähden "oikein", eikä siis korvauksia tule, eikä välttämättä edes huomautusta lääkärille. Edes lapsen kuolema ei takaa edes lääkärin pahoittelua, saati rangaistustoimia tai korvausta.

Joka epäilee, ettei pääse mahdollisista pahoista traumoista yli, kannattaa hankkia etukäteen varmistus sektiosta tai jos sitä ei saa, niin mennä adoptiojonoon. En sano tätä ilkeyttäni, vaan koska se on lakoninen tosiasia. Jotta ihmiset voisivat todella valita, pitäisi esim. lukiossa näyttää (vaikka piirroskuvilla, jos oikeat on liian rajuja), minkälaisia seurauksia alatiesynnytyksellä voi olla a) usein (välilihan leikkaus ja ompelu, pidätysongelmat, seksiongelmat, peräpukamat b) joskus 3. asteen repeämät, kohdun laskeuma c) harvoin totaalinen tuho, kohdun menetys veren vuodon takia, kuolema

Että sanottaisiin ääneen, mitä lasten hankkiminen tällä luonnollisella tavalla merkitsee. Eikä se edes ole mitään pelottelua, vaan sitä voisi verrata tupakka ja alkoholivalistukseen

Äänestä
  • Kylläpä sanoit paljon asiaa - valitettavasti.

    Toivon todella, että edes joku, joka epäilee alatiesynnytystä omalla kohdallaan yhtä voimakkaasti kuin minä tein, lukee näitä viestejä ja osaa paremmin taistella omasta ja vauvansa puolesta. Jos edes yksi ihminen välttyisi samalta kohtalolta, ei omakaan tuska tuntuisi niin pahalta. Ja tämä minun tuskani on kuitenkin vielä suhteellisen pientä, vaikka loppuelämän laatu onkin monella elämän osa-alalla kerralla tuhottu. Jos vauvalle olisi tullut mitään pysyviä vaurioita tai vauva olisi kuollut... En uskalla edes ajatella, mitä olisin sitten tehnyt.

    Ensikertalaisena on niin uskomattoman vaikea vastustaa tätä systeemiä, jossa oikeasti lyödään hintalappu naisen ja vauvan elämälle ja elämän laadulle.

    Koska ihmiset ovat erilaisia, niin rakenteeltaan kuin luonteeltaankin, on vaikea ymmärtää sitä, että kaikki pakotetaan yhteiskunnan varojen säästämiseksi repimään itsensä hajalle ja riskeeraamaan vauvansa. Tämä nyt menee taas tähän synnytyksen luonnollisuus/luonnottomuus-keskusteluun, mutta tuskinpa kukaan (muu kuin lääkäri, hah!) enää kehtaa esimerkiksi minulle tulla hurskastelemaan synnytyksen luonnollisuudesta. Sitä se ei yksinkertaisesti minun kohdallani ollut, mutta se taas ei tarkoita, etteikö se monen muun kohdalla sitä voisi olla ja olekin. Peräänkuulutan ainoastaan naisten oikeutta päättää omasta ja vauvansa elämästä, sillä jokainen on varmasti oman kehonsa paras asiantuntija. Jos nainen hyväksyy suunniteltuun sektioon liittyvät riskit, niin miksi häneltä kielletään se? Miksi ei rehellisesti kerrota riskeistä, joita "luonnolliseen" alatiesynnytykseen liittyy? Asioita täytyisi tarkastella ilman sen kummempaa fanaattisuutta suuntaan taikka toiseen, kuvata ja tilastoida sekä suunnitelluissa sektioissa että alatiesynnytyksissä tapahtuneet vammat ja haitat ja antaa naisen itsensä päättää, kumman tien valitsee sen mukaan, minkä tuntee itsellensä oikeaksi. Uskonpa, että esimerkiksi vauvojen kuolleisuus ja vammautuminen suunnitelluissa sektioissa on huomattavasti paljon pienempi kuin alatiesynnytyksessä, mutta näistä nimenomaan tulisi saada tutkittua, oikeaa tietoa. Koulu olisi aivan oikea paikka valistaa ihmisiä näistä asioista - ja sitten saisi Vanhanen varmasti taas kovasti kehottaa suomalaisia lisääntymään. Suosittelisin Herra Vanhasta itse kokeilemaan synnytystä ennen moisia kehotuksia.

    Omalla kohdallani olen joutunut jo kaksi kertaa synnytyksen jälkeen kohtaamaan ne riskit, joilta minut haluttiin "säästää" ja lisää on vielä luvassa. Kumma vaan kun niitä samoja leikkaukseen liittyviä riskejä vähätellään nyt näissä muissa leikkauksissa. Ja eiköhän tuo bubjettikin ole jo minun tapauksessani mennyt aika lailla miinuksen puolelle, joten se niistä sairaalan säästämisistä!

    Äänestä

  • mutta totta kirjoitti:

    Kylläpä sanoit paljon asiaa - valitettavasti.

    synnyttämään alakautta. Kävin pelkopolilla josta e mitään hyötyä, tuputettiin vaan kuinka on parempi että synnytän alakautta.
    Ja koitti sitten se päivä että tuli lähtö synnyttämään, epiduraali ei auttanut. Kätilö kysyy kun makaamassa jo synnytyssalissa että sanoiko se lääkäri että vauva mahtuu tulemaan alakautta...
    Vauvan sydänäänet romahtivat mutta ei mitään kiirettä kyllä se vauva ulos saadaan alakautta, että ei lähdetä leikkaukseen.
    En jaksanut ponnistaa vaikka kuinka pusersin. Synnytys ei edennyt joten synnytyslääkäri repii kirjaimellisesti vauvan ulos imukupilla. Siitä seurauksena normaalia suurempi leikkaushaava, en halunnut että repeän. Vauva oli sininen, sentää hengissä.oli napanuora kaulanympäri.
    leikkaushaavasta suli tikit ennenaikojaan kesti kaksiviikkoa että pystyin edes kävelemään, haavassa tulehdus.
    Peräpukamat vaivaa, yhdynnässä menee ilmaa ja kaikkea muuta nöyryyttävää...kipuja tullut joita ei ennen ole ollut.välillä alapää tunnoton..
    Enää en lapsia tahdo. Toiset on luotu synnyttämään toisia ei.... Onneksi vauva ei ollut isompi muuten se ei olisi mahtunut, varmaan väkisin olisi puserrettu tulemaan. ja onneksi ei käynyt pahemmin(muutakuin tajuton pelko synnytystä kohtaan, jota ei enää tule tapahtumaan) kun olen myös kuullut niin rajuja juttuja että voi apua.....mutta pääasia ettei kallista leikkausta tarvinnut suorittaa ja lapsi kuitenkin on terve. eihän siinä mitään jos miehen ja naisen välinen suhde vähän kärsii. monet miehethän varmasti jaksavat ymmärtää jos kotoa ei seksiä saa...tai seksi ei ole enää ihan yhtä tyydyttävää kuin oli ennen.
    mutta kuten jo sanoin toisilla ei tule mitää ja toisille tulee muittenkin edestä ongelmia...no elämä on.

    Äänestä

Ihanaa (ts ei sillai ihanaa, mutta vertaistuellisesti) että löytyy omani lisäksi synnytyskokemuksia, jotka eivät "sitten unohdu kun se pikkukäärö on vattan päällä". Mitä vähättelyä järkyttäviin kokemuksiin, kipuun, repeämisiin, koko alapään piloille menemiseen,korjaaviin leikkauksiin ym. Vauva on ihanin asia elämässäni, synnytys ja nim om ponnistusvaihe kauhein asia elämässäni. Monen asian summana kaikki meni pieleen, henkiin jäätiin mutta traumat jäi. Niihin en tukea ole saanut, koska aiheen sivuamisestakin seuraa se "kyllä kaikki kivut unohtuu" kommentti. Edellytyksenä empatian saamiselle olisi ilmeisesti seikkaperäinen selostus todella henkilökohtaisista asioista, en välitä kertoa että värkki on sökö ja kurottu kasaan. Ei riitä että muilla keinoin yritän vakuuttaa että ei ollut pelkästään sellanen rutiinikamala synnytys vaan hiukan enemmän.

Hups, vähän innostuin paasaan kun aihe liippaa todella läheltä. Tässä nyt mainittakoon että kiukutteluni kohdistuu lähinnä muihin ihmisiin ja etenkin naisiin tungettelevine kysymyksineen. Henkilökunnalta sairaalassa koin kaiken mahdollisen tuen saavani.

Äänestä

Hyvät siskot! Luen tuohtuneena kertomuksianne, mutta olen ylpeä siitä, että uskallatte kertoa kantanne!

On kauhistuttavaa, että säästösyistä äidit joutuvat kärsimään. Peräänkuulutan tervettä järkeä, riskien minimoimista ja ennen kaikkea äidin kuuntelemista. Liian kauan on touhotettu, että synnytys on luonnollinen tapahtuma, tai että kaikki unohtuu, kunhan vauvan saa eteensä. Pahimmillaan synnytys voi olla kysymys elämästä ja kuolemasta, saati elinikäisistä traumoista.

On hienoa, että jotkut jaksavat olla eri mieltä vaikeasta historiasta huolimatta! Muuten soraääniä ei saisi ikinä kuuluviin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskomatonta! kirjoitti:

Varoittavana esimerkkinä: jos joku ei tahdo alatiesynnytystä, mutta siihen kuitenkin pakotetaan, ja sitten vammauttaa itsensä tai vauvansa synnytyksessä, niin varokaatten: ette tule saamaan mitään tukea ettekä korvausta miltään suunnalta! Vielä tälläkin vuosituhannella Suomessa otetaan kaikki vastuu synnyttäjältä pois ennen synnytystä mutta sillä samalla sekunnilla kun vauva on keinolla tai toisella revitty ulos, ja kun verissäsi synnytyksen jälkeen makaat vammoinesi ommeltavana ja vauva ties missä kunnossa, vastuu siirtyykin takaisin synnyttäneelle, joka saa pärjätä niin kuin pärjää!

Itselläni ahtaan lantion vuoksi tuli vammoja ja nyt on jo kaksi korjausleikkausta takana, lisää vielä edessä. Potilasvakuutuskeskuksen päätöksessä todetaan, että laskeumat ovat aina mahdollinen alatiesynnytyksen seuraus, joka ei ole vältettävissä. Näin todetaan siis ihmiselle, joka olisi nimenomaan halunnut synnyttää sektiolla mutta ei saanut!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu