Herätysliikkeet ajettiin aikoinaan Suomeen osana Ruotsin suurvaltapolitiikkaa. Suomi oli kehittymätön, harvaanasuttu maa, johon hallintokoneisto ei halunnut asettua. Koska Keski- ja Pohjois-Suomeen ei saatu Ruotsin vallan henkilöstöä hallitsemaan, keksittiin uskonnolliset herätysliikkeet - lestadiolaisuus ja herännäisyys suurimpina. Kansa aivopestiin hallitsemaan toinen toisiaan, jotta heitä olisi helpompi hallita. Näin yksinkertainen tausta tällä(kin) ilmiöllä on.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kirkkohistoriaa hieman lukenut. Siihen oli kyllä ihan henkilökohtaisiakin syitä. Monilla paikkakunnilla ihmiset kokivat voimakkaita herätyksiä. Huomattavaa, että lähes kaikkien liikkeiden lähtö oli se, että ihmiset tulivat herätykseen ja uskoon. Miten sellaiseen olisi voinut valtapolitiikka vaikuttaa?
>>
Herätysliikkeet ajettiin aikoinaan Suomeen osana Ruotsin suurvaltapolitiikkaa.
>>
Höpöhöpö. Ota asioista hieman selvää, ennenkuin lähdet julistamaan arveluitasi;) Herätysliikkeet ovat aina lähteneet liikkeelle karismaattisesta julistajasta ja voimakkaista tuntoja herättäneistä saarnoista. Ei ole mitään näyttöjä siitä että nämä olisivat olleet millään tavalla kytköksissä valtion valtakoneistoihin. Ellei ihminen aidosti usko asiaansa, niin on melkoisen mahdoton saada luotettavaa olemusta joka puhuttelee ihmistä sisältäpäin.
Lestadiolaisuus kyllä syntyi ruotsin lapissa, mutta vaikka Laestadius itse oli ruotsin valtionkirkon pappi, niin lestadiolaisuus kohtasi alkuaikoinaan ankaraa kritiikkiä niin yhteiskunnan kuin kirkonkin taholta.
Sinänsä sitten asia erikseen on että varsinkin vl-liikkeen johtajat käyttävät suurta valtaa omiensa keskuudessa. Vanhoillislestadiolaisuus on toki myös tiivis alakulttuuri, joka on huomattu mm. yritysten markkinoinnissa:
"Alakulttuurit ovat valtakulttuurin sisällä olevia pienryhmiä, joille on ominaista yhteiset käyttäytymismuodot ja kulutustavat. Alakulttuurista voi olla hyvin voimakas, jolloin kulttuurin edustamasta mallista poikkeaminen on lähes mahdotonta. Alakulttuurit rakentuvat usein yhden asian ympärille, josta ennen pitkää saattaa muodostua elämäntapa. Esimerkkejä alakulttuurista ovat; skinit, moottoripyöräjengit, lestadiolaiset, karavaanarit, autoilunvastustajat, luonnonystävät ja terveysintoilijat. ... Joissakin tapauksissa ryhmä voi jopa painostaa tuotteen kääyttöön; normista poikkeaminen herättää kielteistä huomiota." (Yrityksen asiakasmarkkinointi Begström-Leppänen)
VL-herätyksen juuret ovat kyllä muualla kuin valtapolitiikassa. Sen voit tarkistaa mm. SRK:n historiakirjasta "Sydämen kristillisyys". Aika toki oli otollinen, mm. juopottelun vuoksi.
Sen sijaan kuluneen 160-v aikana vanhoillislestadiolaisuus on muuttunut herätyskristillisyydestä kasvatuskristillisyydeksi. Nyky-vl on enemmän "rauhanyhdistysläisyyttä" kuin alkuperäistä herätysliikettä. Kyseessä on organisoitu usko tarkkoine käytännön tapoineen. Keskeistä ei ole spontaani sanoma vaan järjestäytynyt ja runsas toiminta. Näin on päässyt tapahtumaan pikku hiljaa ja huomaamatta - varmasti tahtomatta! Kun tänä päivänä lukee vanhojen vl-saarnaajien puheita, niin ikävä tulee.
Tämän päivän vl:lle tyypillisiä piirteitä:
1) Rauhanyhdistyskeskeisyys: runsas oma toiminta päiväkerhoista vanhustenklubeihin
2) Sulkeutuneisuus: kokoonnutaan omiin tiloihin ja julistetaan opetusta omille. Osana tätä opetusta on muiden kristittyjen "sokeuden" julistaminen. Vain tämän fyysisen huoneen kautta käy tie taivaaseen.
3) Omavaraisuus taloudellisesti ja tilojen suhteen = laitostuminen. Tämän seurauksena vl:sten kontaktit ulkomaailmaan ja muihin kristillisiin liikkeisiin on olematonta. VL:t eivät oikeastaan tiedä mitä muiden kristittyjen "väärä" opetus on koska muiden opetusta ei missään kuulla. Kirkossa käydään suurtapahtumien yhteydessä, esim. massaehtoollistapahtumissa.
4) Biblia-oppi: pitäydytään 1500-luvun ruotsinsuomalaisessa Raamatussa opillisten syiden vuoksi: "Uusi Käännös hämärtää uskonvanhurskauden oppia." Samanaikaisesti itse kuitenkin korostetaan tekojen merkitystä (mm. Päivämiehen musiikki- ja videoteemat). Oikeata uskoa ei ole ilman näitä "oikeita" hedelmiä.
5) Ulkonaisten uskonmerkkien korostaminen: laumaan kuuluvat ovat "yksimielisiä" myös monista käytännön asioista (esim. videot, korut). Tätä vähätellään sanomalla ettei syntilistoja ole (=ei olekaan paperilla), mutta käytännön uskonelämän hoitaminen tapahtuu ennenkaikkea näiden asioiden puitteissa. Eräs oikea hedelmä on se ettei oma paikka seurapenkissä ole "tyhjä".
6) "Pahan maailman" korostaminen: aika on paha ja nyt on erityisesti "vaaroja" liikkeellä. Synti on lähempänä kuin koskaan. Tällä demonisoidaan muita, edistetään sulkeutuneisuutta ja tehdään pesäeroa muihin ihmisiin. Näin "vaikeutetaan" vl-liikkeestä eroamista. Tähän liittyy myös ajatus pilkasta: meitä ei voida ymmärtääkään.
7) Passiivinen lähetystyö. Riittää kun on itse uskomassa. Jos joku on kiinnostunut, niin ovet ovat toki aina avoinna.
Kaikkein karuinta tässä "laitostumisessa" on Raamatun ja uskon syvimmän olemuksen eli rakkauden rajoittaminen koskemaan lähinnä omia. "Jumalan valtakunnan työtä" on oma myyjäistoiminta ja keittiö kerhotyöt. Oikeata rakkautta on "yksimielisyys" seurakunnan kanssa. Uskomassa säilyy kun käy seuroissa.
Onkohan tämä "rauhan aika" sittenkään oikeata rauhaa?
Kiitos edellisesta viestistä. Asiaton selitys, että herätyksen synnyttää valtapolitiikka, on kumma.
Erityisesti jos tietää Ruotsin konventikelplakatin, herätysliikkeitten kiellon Ruotsissa, jota Suomessa ei pystytty toteuttamaan, Ruotsin kirkon kurjan tilanteen, kun heränneet joutuivat luomaan omat rinnakkaiskirkot valtiokirkon vierelle. Tiedetäänhän herätyksen tukehduttamiskokeiluja Suomessa ja Virossakin, siltikin se on kansan joukossa elänyt ja ollut ikäänkuin uusaikaisen kansalaisrohkeuden aitoin ilmenemismuoto.
Samalla ymmärrän vanhoillislestadiolaisuuden eristäytymissuuntaa. Olen itse luterilaisen kirkon pappi, en juuri kovin herätysliiketaustainen. Siltikin arjessa tuntuu, että eristäytymiselle ei ole vaihtoehtoja. Eihän kirkossa ole sitä yhteiskunnan avaraa kirjoa. Ja kirkko ei ole syyllinen. Ihmiset itse jäävät jumalanpalveluksista pois. Minä palvelen yhä vain omaa pientä laumaa. Eihän ole minun tehtäväni käydä sunnuntaiaamuisin postmodernin ihmisen kotona postmodernille ihmiselle puuroa suuhun laittamassa, "että kerkiäisit kirkkoon". Sen verran haluan elää itsekkäästi oma itsellenikin, ja iloita, että Raamattu ainakin puhuu ja seurakuntalaiset ovat rinnallani.
Ja tietenkin tulee uhmakkuus. Olen omavarainen, niin kuin lestadiolaisuuskin. Mulla on seurakunta, 104 jäsenta. Vähäinen voima? Ainakin sinusta isompi, maalistunut aikalaiseni. Tietenkin voi heikkouden tunne iskeä, mutta siitä pitää selviytyä ruumillisella työllä ja tieteen harrastuksella.
Siksi sanoisin, että usein ei jaksakaan elää kovin ulospäin. Huomaan lestadiolaisuudessa sitä ongelmaa, mutta en pysty neuvomaan, miten olisi parempaa.
Minusta eristäytyminen olisi jotenkin paremmin ymmärrettävää,mutta kun siihen yhdistetään vl:n eksklusiivinen seurakuntaoppi, niin tilanne muuttuu kestämättömäksi. Meidän oppimme mukaan ainoa tie taivaaseen kulkee maanpäällisen vanhoillislestadiolaisen yhteisön kautta. Jos siis tämä porukka eristäytyy, niin kuinka kukaan voi pelastua?
Toinen ongelma seurakuntaopissa on kuri. Oikea rakkaus on "yksimielisyyttä" seurakunnan kanssa. Sehän ei ole oikeasti mitenkään mahdollista. Kuinka kaupunkilainen ja maalainen tai koulutettu ja kouluttamaton voisivatkaan olla samaa mieltä kaikista asioista? Meillä ei oikein suvaita sitä, että toinen ajattelee eri tavalla kuin toinen. No, kohtalaisen pieni riesahan tmä periaatteessa on. Kunhan sitä ei tehdä vanhurskauttamisen ehdoksi...
Itse en usko, että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikealla tavalla uskova ryhmä. Vaikka sinänsä uskon, että monet keskeiset opilliset periaatteet vanhoillislestadiolaisuudessa ovatkin oikeita.
Ja vielä yksi juttu. Kirkon ovet ovat auki kaikille ja sinne uskaltaa monikin astua. Rauhanyhdistysten ovet ovat auki kaikille, mutta sinne ei koskaan astu kukaan muu kuin vl. Missä siis opetamme oppiamme muille?
Suomen sota käytiin 1808.
Venäjän joukot pääsivät Kainuu (Kalix) jokeen.
Ruostin kuningas halusi rajan kemijokeen.
Venäjä laittoi kompromissinä rajan tornio-muoniojokeen. Suomalaisenemmistöiset alueet jäivät ruotsinpuolelle.
Lestadiolaisuus syntyi ruotsin puoleisessa kaaresuvannossa suomen ja ruotsin rajalla. Vasta muutama vuosikymmen jälkeen suomen sotaa 1840L. Suomi oli tuolloin osa venäjää eikä ruotsia.
Lestadiolaisuus levisi Ruotsinpuolelle etenkin suomalaisalueille. Kohtasi vastustusta myös ruotsin puolella. Laestadius kustansi siksi aikakausilehteä en ropandes röst i öknen - huutavan ääni korvessa.
Lestadiolaisuus oli myöhemmin venäjälle huolen aihe suomalaisuuden noususta pohjan perukoilla. Yhteydet ruotsin puolen suomenkielisiin uskonveljiin molemmin puolin torniojokea katsottiin jonkinlaiseksi suomalaisuuden kansanliikkeeksi.
Ruohonjuuri ottaa nyt isänmaallisena(oletettavasti) kartan ja tutkii ruotsin puolella suomalaisilta kuullostavia kylännimiä.
pajala-jukkasjärvi-lannavaara.jne
lestadiolaisuus sai tuulta purjeisiinsa paljolti vastavoimana Lapin juoppoudelle.
ovat vallankäytön välineitä. Eri asia on, kuka valtaa kulloinkin käyttää, mutta ihmismielen manipuloimiseksi tuskin on parempaa välinettä kuin uskonto.