Miksi linnut

Lintuflunssan syitä luonnonvaraisissa eläimissä ei ole käsitelty.

Onko mahdollista, että muuttolintujen ja yleensä lintujen levähdys- ja pesimispaikkojen määrä on jo niin vähäinen ja että lintuihin kohdistuva metsästely, stressi ja ympräristön ja ravinnon saasteet olisivat kohonneet siihen mittaan, että nämä tekijät oleellisesti edistävät tautien leviämistä?

Onko kyse siitä, että (ihmisenkin) elämälle välttämätön ekologinen rakenne on murenenemassa ihmisen toimien seurauksena?
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

varmasti tämäkin vitsaus on ihmisen aiheuttama tavalla tai toisella.

tauti on todennäköisesti seuraus epäasiallisesta maataloudesta (eläinten jalostus, kasvatus, hyödyntäminen jne.)

Luonto voittaa aina loppupeleissä.

Äänestä

Ajankohtainen Kakkonen käsitteli avoimen tuntuisesti aihetta äskeisenä tiistaina. Kaksi perussyytä ilmiöön ovat 1) lintujen kasaumat (=jättiläistarhat), missä yksilöillä ei ole mahdollisuutta etääntyä toisistaan ja toisena 2)syynä lintupaljouksien geneettinen samankaltaisuus. Yksilöt ovat liiaksi sukua toisilleen, liian harvojen yksilöiden jälkeläisiä.
Luonnossa ja ns maatiaiskannoissa geneettinen epäyhtenäisyys on valttikortti sairauksia ja muitakin katastrofeja vastaan.Heikommasta tuotostaan huolimatta ne ovat ekologisesti vakaampia, vastustuskykyisempiä kuin monistetut, lähes identtiset yksilöt.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ns lintupaikkoja on luonnossa liian vähän jäljellä. Nykyisin linnut
kasaantuvat muutolla liikaa tietyille harvoille alueille. Yksilöt joutuvat tinkimään luontaisesta tavastaan pitää lajikummppanit terveellisen etäisyyden päässä. Näin tartunnan vaara kasvaa. Pesimäaikana linnut levittäytyvät reviireilleen, jolloin kasaantumista ei tapahdu niinkuin muuttoaikoina.
Nyt on mahdollista, että lintuihin kohdistuu ennen näkemätön isku tämän viruksen takia.Ainakin taudin lähtöalueilla Aasiassa ihmistä voi pitää osasyyllisenä katastrofiin.
Kaikilla luonnon eläimillä on erilaisia sairauksia. Jostakin syystä nimenomaan influenssaviruksesta on tullut merkittävä ihmistäkin infektoivana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairastuvat? kirjoitti:

Lintuflunssan syitä luonnonvaraisissa eläimissä ei ole käsitelty.

Onko mahdollista, että muuttolintujen ja yleensä lintujen levähdys- ja pesimispaikkojen määrä on jo niin vähäinen ja että lintuihin kohdistuva metsästely, stressi ja ympräristön ja ravinnon saasteet olisivat kohonneet siihen mittaan, että nämä tekijät oleellisesti edistävät tautien leviämistä?

Onko kyse siitä, että (ihmisenkin) elämälle välttämätön ekologinen rakenne on murenenemassa ihmisen toimien seurauksena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu