Tänään

Taidan lämmittää ulkosaunan kevään kunniaksi. Vedet ja puut jo sinne kannoin. Avokki tuossa siivoilee ja mattoja laittelee lattialle. Kohta lopetan työtkin tässä kotitoimistossa tältä päivältä. Illemmalla kuulemma seksiä saunanpäälle. Joten jätämmä tältä illalta hamput polttelematta. Ostin sixpackin saunaolutta ja pienen pullon Bacardia illan iloksi.
On se elämä niin ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
7695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nyt on nyt, ja sitten on sitten. Kaikki on väliaikaista. Olin aistivinani lievää ironiaa, mutta jos todella pystyt pitämään nautinnonhalunsi kohtuudessa läpi elämän, niin kivat sulle.

Äänestä

Otanpa tuon mieheni kohta, ihana kun on just vasta pessyn SEN. Kuin Lollipop.

Herkkua.

Ja sen kunniaksi saa nuolla mun mahan päältä kermavaahdot. Amarettoa jälkkäriksi on, sitten parit IrishCoffeet. Eikä jää siihen. Enpäs kerrokaan mitä jatkossa. Mutta ei olla köyhiä eikä kipeitä. Voin kuitenkin paljastaa ähäkutti kuitenkin: paljastaa LOUIS XIII konjakkia, maksoi vaatimattomat 675 euroa puteli-Että siitä vaan! Jumalten juomaa, naattikaa naattikaa.

Äänestä

Raitistukaa jo,menkää ennemmin AA:han kun tahallanne kurjistatte oloanne.Ihan täysiä alkoholisteja kumpikin!Tosta se alkaa hillitön ryyppääminen,AA:han jo ja heti!

Äänestä
  • Pornoilijat pannaan..siis tarkoitan laitetaan kieltoon.

    Äänestä

  • Siveys kunniaan. kirjoitti:

    Pornoilijat pannaan..siis tarkoitan laitetaan kieltoon.

    seriffille, että pois pois siveettömät viestit.

    Vaikka juonkin, ei minulla sentään huumorintaju ole vielä kadonnut. Kuten täällä hurskasteleville ex- juopoille on näemmä käynyt!
    HIHIH!

    Olen muuten copy-pastannut tämän ja laitan eteenpäin suomi 24:lle isommalle bossille, jos viestiketju poistetaan.
    Huumoria peliin!

    Äänestä

  • kiireesti kirjoitti:

    Lapsellista puuhastelua. Kyllähän seriffi nämä poistaa, kunhan muilta kiireiltään ehtii. Nämähän ovat aivan asiattomia juttuja eikä näillä ole mitään tekemistä palstan aiheen kanssa. Varo ettet saa porttikieltoa Suomi 24:n foorumille. Sellaistakin voi sattua kun häriköi tarpeeksi.

    Naurettava typpi sinä kun copy&pasteilet näitä muka "isomman bossin" toivossa. Tiedoksi vain että ne sinun mahdolliset "isolle bossille" lähettämäsi copy&pastet menvät seriffin kautta ja todennäköisesti jäävät siihen. Alkoholi-palstan seriffi nautti Suomi24:n täyttä luottamusta. Ja syystä.

    Äänestä

  • Tosikko. kirjoitti:

    Kerran palsta oli pölyn peitossa senkertaisesta rähinästä, jossa oli vakiokohteen, eli sheriffin lisäksi paljon agressiivista arvostelua tipattomien ketjua kohtaan. Siellähän saa kirjoittaa aivan mistä vain, kun höysteeksi laittaa sen mantran, että tänään en juo.
    Sen sodan jälkiselvittelyssä sheriffi antoi suostumuksensa "älyvapaiden ketjuun."
    Poislukien tietysti Sinun, ja yhden toisen viisaan kirjoituksen, eivätkö loput mielestäsi täytä nimikkeen kriteerejä?
    Asiasta kolmanteen. En ole AA:n asiakas, mutta en liikettä halua missään nimessä mollata. Eikö heillä ole siellä sen suuntainen teesi, että itseään ei pidä ottaa kovin vakavasti. Siinä on viisautta, joka Sinullakin orastaa, kun nimerkkisi valitsit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Penkanen kirjoitti:

Taidan lämmittää ulkosaunan kevään kunniaksi. Vedet ja puut jo sinne kannoin. Avokki tuossa siivoilee ja mattoja laittelee lattialle. Kohta lopetan työtkin tässä kotitoimistossa tältä päivältä. Illemmalla kuulemma seksiä saunanpäälle. Joten jätämmä tältä illalta hamput polttelematta. Ostin sixpackin saunaolutta ja pienen pullon Bacardia illan iloksi.
On se elämä niin ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu