selviääkö?

Näin sinut eilen. Hämmästyn aina niin, että ensin katselen muualle. ...Katse hämää eniten. Juuri se, kun näkee toisen. Hiukset lyhyemmät kuin edellisellä kerralla, huomasin.

Tiedätkö, en olisi tullut puhumaan eilen muutenkaan, et ollut yksin siellä. Kuulin, kun sanoit, että sulla oli kiire. En pitänyt ite mitään kiirettä, että ei lähdettäs samaan aikaan.

Tuli mieleen, että onkohan sun numero muuttunut? Tai sitten et vaan löytänyt paljoa vastattavaa viesteihini. Tammikuun lopussa lähetin monta peräkkäin, siinä sain kerrottua kesän tapaamisesta jotain. ... Et kirjottanut mitään, enkä kyllä odottanutkaan heti vastausta. Sitten seuraavalla viikolla ei edes nähty, kun mietin, miten sä mahdoit ajatella niistä veisteistä, ja olin nuhanen sen viikon.

Ei voisi olla totta, ettet muka olisi saanut viestejä. Kaiken mun sähläämisen lisäksi todella huono tuurikin vielä olisi. Mun olisi pitänyt kyllä selvittää asiat jo ajat sitten. Tai laittaa se tarina, jonka kirjotin vähän tapaamisen jälkeen, tänne palstalle sillon. Tai vaan puhua sulle, olit kuitenkin usein siellä.

Lähen töihin, eikä mulla muutenkaan tähän ole lisättävää. Seuraavan kerran ehkä nähtäisiin ensi maanantaina.

Paitsi, että mulla on ehdotus. Mä kun muutenkin kävelen sinne, missä nähdään jos yleensäkään nähdään, niin seisoskelen/kävelen hermostuneena ojaan siellä
lauantaina klo 19 (paitsi tietenkin liian aikaisin).
Oli miten kylmä, satoi, -20.

On meillä varmasti jotain selvitettävää.
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pitkä tekstiviesti, jonka lähetin tammikuussa, oli lyhyesti: luulin, että sä olet varattu. Ja että olit itse jo lähtemässä pois. (molemmat oletukset omaa syytäni)

Tuon sanominen joskus paljon aikasemmin olisi ollut parasta.

Näänköhän sut ?

Äänestä

...

Äänestä
  • female. Tai flicka-sanakin käy, jepsistä.

    Nyt tämä lopettaa sähläykset. (se tarkoittaisi, etten tekisi MITÄÄN...joten) ainakin melkein kaikki. Esineitä tippuu lattialle kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä(f) Sählä. kirjoitti:

Näin sinut eilen. Hämmästyn aina niin, että ensin katselen muualle. ...Katse hämää eniten. Juuri se, kun näkee toisen. Hiukset lyhyemmät kuin edellisellä kerralla, huomasin.

Tiedätkö, en olisi tullut puhumaan eilen muutenkaan, et ollut yksin siellä. Kuulin, kun sanoit, että sulla oli kiire. En pitänyt ite mitään kiirettä, että ei lähdettäs samaan aikaan.

Tuli mieleen, että onkohan sun numero muuttunut? Tai sitten et vaan löytänyt paljoa vastattavaa viesteihini. Tammikuun lopussa lähetin monta peräkkäin, siinä sain kerrottua kesän tapaamisesta jotain. ... Et kirjottanut mitään, enkä kyllä odottanutkaan heti vastausta. Sitten seuraavalla viikolla ei edes nähty, kun mietin, miten sä mahdoit ajatella niistä veisteistä, ja olin nuhanen sen viikon.

Ei voisi olla totta, ettet muka olisi saanut viestejä. Kaiken mun sähläämisen lisäksi todella huono tuurikin vielä olisi. Mun olisi pitänyt kyllä selvittää asiat jo ajat sitten. Tai laittaa se tarina, jonka kirjotin vähän tapaamisen jälkeen, tänne palstalle sillon. Tai vaan puhua sulle, olit kuitenkin usein siellä.

Lähen töihin, eikä mulla muutenkaan tähän ole lisättävää. Seuraavan kerran ehkä nähtäisiin ensi maanantaina.

Paitsi, että mulla on ehdotus. Mä kun muutenkin kävelen sinne, missä nähdään jos yleensäkään nähdään, niin seisoskelen/kävelen hermostuneena ojaan siellä
lauantaina klo 19 (paitsi tietenkin liian aikaisin).
Oli miten kylmä, satoi, -20.

On meillä varmasti jotain selvitettävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu