No nii nyt on sitten tuo lääkäriaika soitettu, ja kyllä heti alkoi epäilyttämään. Mulla kun tää sosiaalinen pelko on niin kummallista, välillä se tulee ja välillä menee. Tuntuu, että jospa vain tuhlaan sen lekurin aikaa. Ei minulla ole asiat läheskään niin huonosti kuin jollakin muulla. Pystyn kyllä menemään kauppaan ja ihmisten ilmoille, mutta varsinkin koulussa ahdistun valtavasti. Ei tarvi kuin vain istua luennolla niin tulee niin ahdistunut ja sellanen olo että pakko päästä pois. Fyysisiä oireita minulla ei oikein muita ole kuin että sydämen syke nousee jonkun verran, enemmän ahdistus tulee pään sisältä. Voi luoja, teinköhän virheen kun soitin lääkärille ajan. Mitä minä tällaista sinne menen ruikuttamaan? Entä sitten jos linja-autossa ja kassajonossa ahdistaa, olen pärjännyt tähänkin asti. Aina kaikesta olen selvinnyt. Koulussa asia on kaikista pahin, kun ei saa edes sanaa suustaan tilanteissa joissa pitäisi olla esillä. Jos esim. pitäisi lukea joku teksti ja sen jälkeen keskustella siitä, niin enhän minä pysty edes keskittymään lukemaan tekstiä kun jännittää niin paljon, yritä siinä sitten olla mukana! Enkä kyllä ole ystäviäkään täältä uudelta paikkakunnalta saanut, koska en uskalla puhua ihmisille. Työelämässäkin olen tämän huomannut vaivaavan, puhelimeen vastaaminen jännittää niin älyttömästi ettei pysty käyttäytymään normaalisti. En saa ajatuksia kasaan ja siksi saatan tehdä virheitä. En tiedä. Miltä tämä mahtaa kuulostaa? Haluaisin varmaan kuulla jonkun rohkaisevan sanan. Entä jos vain suurentelen ongelmiani. Mistä voi tietää missä menee normaalin jännittämisen ja hoitoa vaativan jännittämisen ero? Onko muita ketkä ovat hakeneet ja saaneet apua vähän lievempään pelkoon?
apuuuva!
sharia
7805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tutulta tuo kuulostaa. Olisi voinut ihan hyvin olla mun kirjoittama.. Mullekin koulu on kaikista pahin paikka, ennen ei kyllä ollut, sillä tää jännittäminen on tullut mulla vasta tämän syksyn aikana ongelmaksi. Tai no, aina oon vähän jännittänyt esiintymistä yms. mutta vasta nyt tästä on tullut sellanen ongelma et en kohta enää pärjää tämän kanssa. Kaupassa käyminen yms. ei tuota ongelmaa..
Mäkin varasin tällä viikolla vihdoinkin lääkärille ajan. Musta tuntuu että teit ihan oikean päätöksen, tiiän ainakin että itse tein, sillä eihän nyt oo normaalia enää että pelkkä luennolla istuminen tuottaa vaikeuksia.. Mulla tällä hetkellä vain ajatuskin siitä, että pitäisi alkaa puhua luennolla, saa pulssin kohoamaan niin paljo et tuntuu kuin sydän lähtisi rinnasta ulos karkuun. Parempi vaan hakea apua kuin kärsiä hiljaa tällasesta.
Ootko aatellut mikä sulla on saanut jännittämisen aikaan? ootko alottanut just opiskelut? uusi paikkakunta, koulu ym. elämänmuutokset voi saada ahdistusta aikaan. jos sulla on paha olla niin mee ihmeessä käymään lääkärillä, ethän sä siinä mitään menetä!
Kiva kuulla että löytyy muitakin. Tai eihän tämä kivaa ole, mutta kuitenkin. Opiskelen nyt jo toista vuotta uudella paikkakunnalla, ja olihan se tietysti aikanaan "shokki" muuttaa pois kotoa ja niiden vanhojen ystävien luota. Jotenkin olen kai aina ollut vähän sellainen jännittäjä-tyyppi, mutta ei asia minua niin kauheasti vaivannut esim. yläasteella tai lukiossa. Uskon, että sain todella paljon tietynlaista turvaa niistä parista tosi hyvästä ystävästä, joiden kanssa koulua kävin. Jotenkin oli niin helppo olla oma itsensä ja turvautua ystäviin silloin kun koulussa joutui tekemään jotain jännittävää. Nyt tunnen täällä uudella paikkakunnalla olevani jotenkin "tuuliajolla" kun ei ole niitä hyviä ystäviä tukena. Se on jännä kuinka suurta turvaa niistä ystävistä voikaan saada. Nyt pitäisi elää itsenäistä akateemista elämää,ja jännittämiseni onkin uuden elämän myötä kai pahentunut. Jotenkin on niin turvaton olo. Olisi edes ystäviä joihin turvautua, mutta eipä niitä kaikilla tunneilla ole. Enkä minä sitä paitsi voi koko ikääni turvautua toisiin ihmisiin! Jos jo pelkästään luennolla missä ei tarvitse puhua mitään tulee sellainen olo että haluaa pois niin voi kuvitella millainen olo on sellaisella tunnilla, jossa tarvitsee jotain vielä puhuakin. Pahinta mun jännittämisessä on se että se tuntuu yksinkertaisesti lamaannuttavan mun aivotoiminnan, miten voi pystyä muodostamaan järkevältä kuulostavan lauseen jos ei saa edes ajatusta kasaan? Yleensä alkaa myös sydän pomppimaan kurkussa, ja hiukan vapisuttaa. Ei ole helppoa, mutta silti ajattelen, että jospa tämä onkin vain "normaalia" jännittämistä.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja jännittämiseen voi vaikuttaa ehkä parhaiten siten, että osallistuu yhä uudelleen sos.tilanteisiin. Muistan kuinka koulussa ennen esiintymistä jännitti ihan kauheasti mutta sen jälkeen oli ihanan lauennut ja rentoutunut olo.
Ehkä meitä pelottaa, kun joudumme toisten arvionnin kohteeksi. Totta kai haluaisimme, että olisimme toisten silmissä edullisesti olemassa, ja loukkaannumme helposti, jos näin ei tapahdukaan. Olemme siis herkkiä ja haavoituvaisia, ja niitä yritämme salata ja peitellä.
veikkaisin että jännittäminen on ihan normaalia, mutta jotkut vaan jännittää enemmän kuin toiset, jotkut ei ollenkaan jotkut taas tosi paljon. Jos tuo jännittäminen tuntuu itsestä kohtuuttoman suurelta, niin kannattaa ehdottomasti mennä lääkärille pyytämään jotain lääkkeitä. Itse olen kans vahvasti ajatellut mennä lääkäriin, varasitko ajan psykologilta vai yleislääkäriltä?
Varasin ajan yths:ltä. Eli siis ilmeisesti jonkun psykoterapeutin juttusille olen menossa. Musta oli tosi typerä että piti siinä ajanvarauksessa sanoa sille tädille joku "otsikko" mikä kuvaa mun ongelmaa, ja sitten ensi viikolla terapeutti soittaa mulle ja sitten vasta varataan aika. Mun mielestä vähän tökeröä selitellä siinä puhelimessa tollasia asioita jollekin vastaanottotädille. Mutta no joo...
Tosi hyvä homma, että sait soitettua ajan terapeutille. Vaikka olo on joskus parempikin, niin tarpeeksi joudut kuitenkin kärsimään niinä päivinä kun ahdistaa. Tämä puhelinsoittosi saattoi olla ratkaiseva askel toipumisen tiellä!
Tsemppiä, toivottelee Rita
Tekis mieli kysyä että missä asut, kun sanot että sulla ei ole kavereita uudella paikkakunnalla. Etkö täältä löytäisi niitä ja vielä kohtalotovereita?
Mulla on ihan samoja ongelmia kuin sinulla, ja keväällä on seminaareja ja jo nyt jännitän että miten kykenen niihin.. Opiskelut tökkii kun ei uskalla osallistua normaaliin opiskeluun!
Voimia ja ilmoita vaan että missä asut, kenties voisit täältä löytää hyvän ystävän! :D