Missä vika

Minulla on -86 mallin 124 300E ja sen kylmäkäynnistys oikkuilee toisinaan vedättää pitkän "vieterin" ennen käynnistymistään
samoin tyhjäkäynti "ontuu" toisinaan onko kellään ollut saman tyyppisiä vaivoja ?
83863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vastaavaa oiretta on esiintynyt, eikä asialla ole väliä, notta onko M103-kone pultattu kiinni 124- vai 126-koriin.

Kaikki seuraavat häikät aiheuttavat kuvaamaasi huonoa käytöstä. Jokaisen niiden korjaaminen yksikin kerrallaan parantaa käyntiä osaltaan tai jopa poistaa vian kokonaan.

Mutta jos ajatellaan myönteisesti, niin oletetaan että nokka-akseliosasto on kunnossa. Jos ei pahasti naputa, niin siirrytään seuraavaan kohtaan.

Seuraavaksi halvempi kohde on virranjakajan kansi ja pyörijä. Varsinkin kostealla kelillä hiushalkeaman saanut kansi ja kulunut pyörijä tekevät käynnistymisestä kinkkistä, tyhjää ei tahdo käydä tasaiseen ja sammuileekin välillä.

Seuraavana voisi kyseessä olla tulppien käyttöiän täyttyminen ja lisukkeena mahdollisesi tulpanjohtojen ikääntyminen.

Halvin vaihtoehto on bensapumpun loppusuoralla oleva tukkeutuminen. Pienen hernesoppapurkin kokoisen pöntön uusiminen voi kyllä vaatia kätilön käsiä - edellyttäen että suodattimen kannake/vaimenninkumin kiinnitysruuvit jäävät pyörimään "joutavaa".

Kaikki nämä kohdat ovat tulleet vastaan oman kinnerin koneessa, nokkahommeli hoideltiin tosin entisen omistajan aikakautena. Mutta nuo muut kohdat laittamalla pitäisi koneen käydä kuin ajatus.

Äänestä
  • Kiitos vihjeistä kaikki muu on tehty mutta tarkoitatko Kaapo että pumppu pitäisi vaihtaa
    suodatin on vaihdettu ja sittenhän siellä on vielä paineen varaaja ? miten on sen laita ?

    Äänestä

  • sytytyksen puolaa et ole vaihtanut ..
    siinäkin voi olla vikaa..
    Itsellä toimiin juuri päinvastoin eli kylmänä
    lähtee laakista käyntiin ja käy ja kukkuu
    tosi upeasti ,mutta kuumana saa vähän jo "sahata"
    ilmeisesti liittyy vanhoihin suuttimiin....

    Äänestä

Tunti sitten taas katkeili pienempiä verisuonia päästä..260E ei stn prkl lähde liikkeelle kylmänä paljon alle minuutin lämmittelyn. Lähtee käyntiin, ei kestä kaasua. Aivan kuin yrittäisi liikkeelle kaasariautolla ilman ryyppyä! Sammuu kerran pari yrittäessä narrata liikkeelle. Mutta kun päästään liikkeelle niin käy kun kello, ei sammu kuin avaimesta. "Kaikki" sähköpuolella on uutta ja vaihdettua ajallaan. Tosin en vikaa sieltä päin etsiskään, kylmäkäynnistys systeemissä joku ontuu, mutta mikä? Nyt alkaa taas ne ajat olla käsillä...pakkasestakin lähtee, mutta samaa lämmittelyä.

Äänestä
  • sulla ei toimi kylmäkäynnistys-suutin ..
    eli vastaa ryyppyä vanhoissa autoissa .
    Kyllä se on ilman "ryyppyä" aina vaikea käynnistää...

    Äänestä

  • 260 E (M103) W124 kirjoitti:

    sulla ei toimi kylmäkäynnistys-suutin ..
    eli vastaa ryyppyä vanhoissa autoissa .
    Kyllä se on ilman "ryyppyä" aina vaikea käynnistää...

    Luulen että ko suutin toimii, mutta seoksen rikastus moottorin käynnistyttyä ei toimi, olisiko tämmöistä mahdollisuutta?
    Tänä aamunakin lähti nöyrästi käyntiin, en edes yrittänyt liikkeelle vaan jätin rauhassa käymään..ei sammunut, ei ontunut yhtään, kävi ihan puhtaasti.

    Äänestä

Muista että juuri kylmäkäynistys suutin rikastaa
seosta ruiskutuskonéistossa!!

Äänestä
  • Olen siinä uskossa että se suihkii ainoastaan startatessa..Eikä sen painetta/määrää mitenkään säännöstellä. Eikö se ole vain sähköinen venttiili joka on joko kiinni tai auki??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MB300E kirjoitti:

Minulla on -86 mallin 124 300E ja sen kylmäkäynnistys oikkuilee toisinaan vedättää pitkän "vieterin" ennen käynnistymistään
samoin tyhjäkäynti "ontuu" toisinaan onko kellään ollut saman tyyppisiä vaivoja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu