Lasikuitu ja vaneri

Lasikuidutettuja veneitä ei tunnuta suuresti arvostettavan ja kuuluvat monien mielestä luokkaan pilatut puuveneet.

Nyt näyttäisi olevan myynnissä -60 luvulta peräisin oleva mahokivanerinen vene joka on jo alunperinkin tehtaalla/veistämöllä lasikuidulla päällystetty. Onko siis uutena lasikuidutettu vene jotenkin eri juttu. Olen ymmärtänyt että lasikuidun kanssa kosketuksissa oleva puu mätänee takuuvarmasti. Kyseessä olisi kuitenkin arvostetun veneenvalmistajan klassikko malli joka on aina tähän asti ollut vesillä.
2313821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kestää lahoamatta maailmantappiin asti jos se tehdään oikein ja hoidetaan oikein.
Veistämöillä uutena kuidutetut veneet ovat sikäli paremmissa lähtökuopissa kun silloin puu tai vaneri on puhdasta ja kuivaa. Vanhana kuidutetut kun pitäisi puhdistaa maaleista ja öljyistä ennen kuidutusta ja lisäksi pitäisi olla täysin kuiva. Esimerkiksi paksu kölipuu vaatii yllättävän pitkän kuivumisajan. Siihen sitten moottorista valuneet öljyt vielä kyllästämään niin ongelmia syntyy.

Äänestä

Onhan siinä eroa jos ehjän puun päälle laitetaan kuidutus tai että hajoamaisillaan oleva runko kuidutetaan.

Kaikki puurakenteet vaativat tuuletuksen jotteivat lahoaisi ennen aikojaan. Jos puun toinen puoli on muovitettu, pitää toisen puolen päästää kosteus pois. Lasikuituhommissa käytetyt muovit eivät ole täysin tiiviitä ja niissä tulee helposti ongelmaksi se, että vesi menee puuhun mutta ei poistu kohtuullisessa ajassa, varsinkaan jos kuidutus on molemmilla puolilla.

Muistelen vaan naapuria, joka maalasi huolellisesti aitansa lateksilla joka puolelta. Alle viidessä vuodessa laudat pystyi käsin taittelemaan jätesäkkiin.

Äänestä
  • Erittäin hyvä konstruktio saadaan mm. balsasandwichillä ja rimarunko pari kerrosta lasikuitua molemmin puolin. Näissähän puu on suljettuna lasikuidun sisällä. Myös vanerista on rakennettu hyviä runkoja eri menetelmin.

    Ongelmia toki tulee, jos lasikuituun tulee reikä, halkeama tai huonosti kiinnitetty hela, jolloin puuhun pääsee kosteutta, joka ei pääse pois.

    Tärkeää on siis estää veden pääsy puuhun.

    Äänestä

  • Joakim kirjoitti:

    Erittäin hyvä konstruktio saadaan mm. balsasandwichillä ja rimarunko pari kerrosta lasikuitua molemmin puolin. Näissähän puu on suljettuna lasikuidun sisällä. Myös vanerista on rakennettu hyviä runkoja eri menetelmin.

    Ongelmia toki tulee, jos lasikuituun tulee reikä, halkeama tai huonosti kiinnitetty hela, jolloin puuhun pääsee kosteutta, joka ei pääse pois.

    Tärkeää on siis estää veden pääsy puuhun.

    muodikasta tehdä rimarunko epoksipinnoitteella. Epoksi lienee vesitiiviimpää kuin lasikuituhommissa tavallisesti käytetty hartsi mutta reiät siinäkin ovat uhkana.

    Äänestä

  • ja nykyään on kirjoitti:

    muodikasta tehdä rimarunko epoksipinnoitteella. Epoksi lienee vesitiiviimpää kuin lasikuituhommissa tavallisesti käytetty hartsi mutta reiät siinäkin ovat uhkana.

    Onko totta, että lasikuidun ja puun väliin pitäisi valuttaa jotakin öljyä vai olenko vain käsittänyt väärin??

    Äänestä

Ainakin se on perinteisen polyesterihartsin osalta hankalaa kun se pitäisi käsitellä vedenpitävällä aineella jottei lasikuiturutto iske, pilssissä märkä puu imee vettä itseensä ja lasikuitu kastuu sisältäpäin, varma ruttopesä, tämän jälkeen ei lasikuidun kovuudesta ole mitään takeita.

Lisäksi puu elää, lasikuitu ei joten muutamassa vuodessa puu irtoaa lasikuidusta ja väliin jää vettä joka jäätyy talvella ja pahentaa koko prosessia.

Kuidutin itse puuveneen 10 vuotta sitten, nyt köli ja runko irronneet lasikuidusta ja laudotus lahonnut, lasikuitu epämääräisen näköistä....vene poistettu käytöstä viime kauden jälkeen ja uusi vene odottaa vesillelaskua.

Jos kuiduttaa niin paras käyttää epoksia ja sulkea puu joka puolelta kuidun sisään.

Äänestä
  • Jos oikeasti ei asioista tiedä, on parempi pitää suu kiinni.

    Äänestä

  • niin mitä tapahtuu kun se kuitenkin jostain syystä saa itseensä vettä?
    POX ja irti on.
    Parempi vaan kuiduttaa vain toiselta puolelta.

    Äänestä

  • R.N kirjoitti:

    Jos oikeasti ei asioista tiedä, on parempi pitää suu kiinni.

    mutta et kerro, vai mitä.

    Lapsia taas asialla.

    Äänestä

  • Hippi kirjoitti:

    niin mitä tapahtuu kun se kuitenkin jostain syystä saa itseensä vettä?
    POX ja irti on.
    Parempi vaan kuiduttaa vain toiselta puolelta.

    vanhaa puuvenettä ei ilman ongelmia voi kuiduttaa mitenkään ei yhdeltä eikä kahdelta puolen.

    Äänestä

  • vanhaan kirjoitti:

    vanhaa puuvenettä ei ilman ongelmia voi kuiduttaa mitenkään ei yhdeltä eikä kahdelta puolen.

    Ostin 1971 käytetyn hyväkuntoisen puuveneen ja sitten 1977 kuidutin sen ulkopuolelta 4vuoden kuivumisen jälkeen ja se oli käytössäni oikein hyvin vuoteen 2000 ja nyt 2005 myin sen edelleen käyttöön hyväkuntoisena ja todella siistinä hyvin pidettynä veneenä.
    Mitään ongelmia ei ollut lahoamisen eikä kuidutuksen pysymisen suhteen, joten kyllä yllä olevat kirjoitukset on ilmeisesti täysin asiaa tietämättömien tai huolimattomasti kuidutuksen tehneiden henkilöiden kirjoituksia.

    Äänestä

  • Kuiduttanut kirjoitti:

    pitä aika odotella veneen kuivumista. Ei taida oikein kannattaa. Kuidutuksesta T
    tiedetään sen verran että 90% vanhana kuidutetuista veneistä on susia.Ja onnistumistodennäköisyys on todella pieni.

    Äänestä

  • luulet tietäväsi kirjoitti:

    mutta et kerro, vai mitä.

    Lapsia taas asialla.

    Jos 40v on lapsi, niin sitten on lapsi asialla.

    Mitä pitäisi kertoa?

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    pitä aika odotella veneen kuivumista. Ei taida oikein kannattaa. Kuidutuksesta T
    tiedetään sen verran että 90% vanhana kuidutetuista veneistä on susia.Ja onnistumistodennäköisyys on todella pieni.

    Jos kuidutus tehdään oikein, ei ongelmia tule.
    Usein kuitua laitetaan varmuuden vuoksi niin paljon, että puun voisi kuoria kokonaan pois.
    Kun puun annetaan kunnolla kuivua ja kaikki maali yms. poistetaan jonka jälkeen puuhun imeytetään styreenillä ohennettu hartsi jossa on vain vähän (0.3%-0.7%) kovettajaa. Hartsia tulee imeyttää niin paljon ettei pinta jää kuivaksi. Kun sitten laminoidaan lasikerroksia ja mikäli puu on jäänyt kuivaksi, imee se hartsin jolloin kuitu jää kuivaksi ja homma menee uusiksi, tai siitä tulee "susi"
    Mikäli pohjat on tehty kunnolla ja lasimatto kastellaan märäksi ja telataan kaikki ilma pois, on lopputuloksena vuosikymmeniä kestävä käyttövene.

    Äänestä

Tuotko veneen?

Äänestä
  • En, kotimaassa on myynnissä.

    Äänestä

  • HR.. kirjoitti:

    En, kotimaassa on myynnissä.

    oukei!

    Äänestä

Kuidutin ensinmäisen puu/keskimioottorin v.1984 ja venho seilaa edelleen en saanu tervaa/pikeä kaikkea pois joten ei olle kiinni kuitu 100% vaan ei ole lahonnut
vieläkään .kuidutin toisen veneen, ison 10,3 metrisen venhon vuonna 1986 oli kalastuskäytössä mulla troolarina vuoteen 92 ja meni serkulleni samaan käyttöön
sitten se meni huviveneeksi ja seilaa vieläkin ei lahonnut vaikka kuitu irti isolta osin itse runko tehty vuonna 1918. joten nämä paskanpuhujat ja muka tietävät eivät tiedä mitään muuta kuin kuulo ja luulo puheita. joilla sitten pelotellaan kysyjiä.

Äänestä

Vuonna 91 ostin uuden ympärikuidutetun vanerivenen olhavasta Leo Lervoselta 10,1 pitkä 3.3 leveä 250hv liukuva runkoinen 30 solmua sai huiput. Vene oli kovassa käytössä myös troolauksessa sillä ajettiin Inarilla yli 12.000 tuntia ja vaihdettiin sitten 300hv kone ja ajoa jatkettu (3000t) eikä onkelmia. ja se saa kyytiä kovasti. aalokko eläminen ei ole irroittanut kuitua.
eli älkää tietämättömät tekeytykö tietäjiksi.

Äänestä
  • Olen työskennellyt kohta 20 vuotta lähinnä siis lasikuidun parissa. Uskokaa tai älkää, olen tehnyt lasikuidusta kaiken sen mitä siitä voi tehdä ja uskokaa tai älkää parempaa materiaalia ei ole olemassakaan mikä soveltuisi niin moneen käyttökohteeseen. Myös suomen vaativissa olosuhteissa se on ehdoton materiaali.
    Oleellista on se miten työ missäkin tapauksessa tehdään eli jos ei tunneta perusasioita niin tuhlataan kalliita materiaaleja ja huonoimmassa tapauksessa on oma ja muiden henki kysymyksessä jos puhutaan veneistä. Laikuidutettu polyester josta siis käytetään nimeä lasikuitu on myös vaativa materiaali esim. työskentelyolosuhteiden puolesta ja ylipäätänsä nuo hommat on tarkoitettu täysin kuivassa ja lämpimässä tehtäviksi joten siinä nyt heti yksi lähtökohta onnistuneelle työskentelylle. Vain mielikuvitus rajan katso vaikka www.balticdesign.net

    Äänestä

  • clastron kirjoitti:

    Olen työskennellyt kohta 20 vuotta lähinnä siis lasikuidun parissa. Uskokaa tai älkää, olen tehnyt lasikuidusta kaiken sen mitä siitä voi tehdä ja uskokaa tai älkää parempaa materiaalia ei ole olemassakaan mikä soveltuisi niin moneen käyttökohteeseen. Myös suomen vaativissa olosuhteissa se on ehdoton materiaali.
    Oleellista on se miten työ missäkin tapauksessa tehdään eli jos ei tunneta perusasioita niin tuhlataan kalliita materiaaleja ja huonoimmassa tapauksessa on oma ja muiden henki kysymyksessä jos puhutaan veneistä. Laikuidutettu polyester josta siis käytetään nimeä lasikuitu on myös vaativa materiaali esim. työskentelyolosuhteiden puolesta ja ylipäätänsä nuo hommat on tarkoitettu täysin kuivassa ja lämpimässä tehtäviksi joten siinä nyt heti yksi lähtökohta onnistuneelle työskentelylle. Vain mielikuvitus rajan katso vaikka www.balticdesign.net

    Ymmärretty on, että kuidutetun veneen ostamisessa voi olla riskinsä.
    Mitäs jos kuitu on ulkopuolelta siisti ja vesirajan alapuolelta kiinni, mutta vesirajan yläpuolelta koputeltaessa kuulostaa olevan sieltä täältä irti?

    Puuhan muuttaa muotoaan, joten on kai jotenkin vääjäämätöntä, että lasikuitu ennen pitkää irtoaa osittain puusta. Saako sen kiinni jotenkin takaisin? Reikiä lautoihin ja hartsia väliin, ehdotti yksi tyyppi. Mutta eihän hartsi kai tartu, jos välissä on kosteutta.

    Äänestä

  • Eka vene kirjoitti:

    No ruuttaat sinne vaikka purkillisen tai pari puuliimaa :D ja puristat kiinni. Mutta MUISTA jos teet sen reiän sinne nii anna sen kuivia ainakin viikon.

    Äänestä

  • Eka vene kirjoitti:

    Ymmärretty on, että kuidutetun veneen ostamisessa voi olla riskinsä.
    Mitäs jos kuitu on ulkopuolelta siisti ja vesirajan alapuolelta kiinni, mutta vesirajan yläpuolelta koputeltaessa kuulostaa olevan sieltä täältä irti?

    Puuhan muuttaa muotoaan, joten on kai jotenkin vääjäämätöntä, että lasikuitu ennen pitkää irtoaa osittain puusta. Saako sen kiinni jotenkin takaisin? Reikiä lautoihin ja hartsia väliin, ehdotti yksi tyyppi. Mutta eihän hartsi kai tartu, jos välissä on kosteutta.

    West Systemin g/flex-epoksi tarttuu märkäänkin pintaan. Kannattais kuitenkin koittaa kuivata mahdollisimman paljon. Jenkkikorjailijat ovat nopeuttaneet kuivaamista poraamalla irronneen alueen ylä- ja alareunaan reiät ja teollisuusimurin pistäneet imemään toiseen niistä, imu tuo vettä ja kosteutta pois nopeasti. Liimattava alue tulisi myös jotenkin puristaa tiukasti yhteen, kuormaliina veneen ympäri ja laudanpätkiä yms oikeaan kohtaan painamaan toimii hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HR.. kirjoitti:

Lasikuidutettuja veneitä ei tunnuta suuresti arvostettavan ja kuuluvat monien mielestä luokkaan pilatut puuveneet.

Nyt näyttäisi olevan myynnissä -60 luvulta peräisin oleva mahokivanerinen vene joka on jo alunperinkin tehtaalla/veistämöllä lasikuidulla päällystetty. Onko siis uutena lasikuidutettu vene jotenkin eri juttu. Olen ymmärtänyt että lasikuidun kanssa kosketuksissa oleva puu mätänee takuuvarmasti. Kyseessä olisi kuitenkin arvostetun veneenvalmistajan klassikko malli joka on aina tähän asti ollut vesillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu