Kesän Unelma
Tyttö itkee yksin kotonaan. Makaa sängyllään, pää tyynyyn painettuna.
Kyyneleet kastelevat tytön kasvot ja tyynyn. Kaikki muistot vain pysyvät hänen mielessään vaikka hän koittaa itkeä. Niin ikävä että ei saa edes suruttaan itketyksi.
Vielä vähän aikaa sitten kaikki oli ollut hyvin. Hän oli ollut ystäviensä porukalla mökillä viikon ja olivat ystävykset olivat järjestäneet pienet juhlat kesäloman alkamisen kunniaksi. Sinne oli tullut paljon porukkaa koska sana oli levinnyt bileistä. Heillä oli ollut hauskaa. Viimeisenä iltana tyttö koki elämänsä onnellisimman hetken. Hän oli onnellinen mutta itki surusta. Hän ei olisi ikinä halunnut tämän hetken päättyvän. Hän itki kun tiesi tämän olevan viimeinen ilta kun saa olla lämpimässä tämän ihanan mutta hellän ja tuntemattoman pojan halauksessa. Hän oli onnellinen mutta itki. Aamulla tyttö heräsi onnellisempana kuin koskaan. Hän alkoi pakata laukkujaan ja jäi siivoomaan kun muut lähtivät. Hänen vanhempansa olivat tulleet hakemaan hänet. Silloin hän laittoi tavaransa autoon ja he lähtivät kotiin päin. Kotiinsa päästyään tyttö kertoi innoissaan kotona oleville kuinka ihanaa ja hauskaa hänellä oli ollut. Mutta kun hän meni huoneeseensa hän murtui. Tyttö laittoi oven kiinni ja hyppäsi sängylle makaamaan. Hän itki. Kyyneleet valuivat vuolaina tytön poskilla. Hänellä oli muisto tuosta ihanasta ja tuntemattomasta pojasta, yksi valokuva, jossa he tanssivat. Tyttö ei edes tiennyt pojan nimeä. Hän koitti unohtaa muttei pystynyt. Tyttö oli rakastunut. Tyttö alkoi selvittämään pojan asumis paikkaa ja sukunimeä. Hän ei muuta tiennyt pojasta kuin että hänen nimensä on Ilari. Tyttö tunsi olevansa ensimmäistä kertaa elämässään onnellisempi kuin koskaan. Mutta samalla epäilyksen kysymykset piinasivat tyttöä. Onko pojalla jo tyttöystävä? Mitä poika ajattelee hänestä? Missä hän asuu? Oliko se onnellisuus vain viikon juttu? Mitä tehdä? Tyttö ei osannut päättää. Tytön äiti huusi tytön alakertaan juomaan kahvia ja puhumaan kuluneesta viikosta. Tytöllä ei ollut nälkä eikä jano. Hän ei pystynyt syömään mitään vaikka hänellä oli nälkä.
Tuli ilta, tuli yö. Tuli aamu ja tuli päivä. Tyttö oli vain huoneessaan ovi suljettuna itkemässä.
Päivät kuluivat. Samassa kului yli kuukausi. Koulu alkoi. Tyttö ei pystynyt keskittymään kouluun. Hän ajatteli poikaa. Viimein tuli syysloma ja tyttö meni käymään mökillään. Hänellä oli mökissä oma pieni huone. Huoneen pöydällä oli pieni sormus. Se oli pojan. Ilari oli antanut sen muistoksi itsestään. Tyttö laittoi sormuksen sormeensa. Se oli hieman iso joten tyttö laittoi sen kaulakoruunsa kiinni. Korua hän ei ottanut pois. Ei edes yöksi. Ei edes kuukausina jotka kuluivat. Hän haaveili pojasta kokoajan. Tuli viimein kesä. Tyttö oli odottanut sitä. Hän ajatteli järestää taas pienet juhlat, mutta se ei onnistunut. Ystävä porukka joka hänellä oli ollut, oli mennyt rikki. Muutama oli muuttanut, muutama oli mennyt toisiin porukoihin. Vasta nyt tyttö huomasi olevansa yksin. Hänellä ei ole ystäviä ympärillään. Kesän tyttö vietti yksin kiertelemällä kaupunkia ympäriinsä. Mutta hän ei löytänyt tuota ihanaa poikaa. Vanhemmat olivat huomanneet tytön masentuneisuuden ja päättivät lähteä perheen kanssa Floridaan neljäksi päiväksi. Lentokentällä lähdössä tyttö huomasi pojan ja muisteli kuinka ihanaa heillä oli ollut. Tyttö oli taas onnellinen. Hän oli juoksemassa pojan luo innoissaan, mutta poika lähti toiseen suuntaan. Ilari halasi toista tyttöä. Tyttö ei kestänyt katsoa vaan juoksi vanhempiensa luo lentokoneeseen ja alkoi siellä itkeä. Vanhemmat huomasit tämän ja tyttö vain keksi tekosyitä.
Floridasta palattuaan tyttö huomasi pojan halavan taas tätä tyttö jonka oli viimeksikin nähnyt. Tyttö oli vihoissaan. Ilari halasi toista tyttöä ja tämä tuntematon toinen tyttö nousi lentokoneeseen. Viimeksi Tyttö oli nähnyt tämän Ilaria halaavan tytön takaapäin. Nyt hän näki tytön kasvot. Hänen entinen paras ystävänsä! Tyttö tunsi itsensä petetyksi. Silloin Ilari huomasi hänet. Ilari tuli tytön luokse ja alkoi puhumaan. Tyttö ei puhunut mitään. Ilari ihmetteli. Ilari kertoi että hänellä on ollut ikävä ja häntä harmitti ettei saanut tietää tytöstä enemmän. Tyttö vain tiuskaisi pojalle puoliksi itkien että oli tuntenut rakastavansa poikaa ja ikävöi tätä. Silloin tyttö melkein huusi pojalle että mitä poika valehtelee kun täällä notkuu toisten tyttöjen kaulassa. Silloin poika ihmetteli. Tyttö juoksi vessaan itkien ja puhdisti kasvonsa jotka olivat kyynelissä. Tyttö murtui. Viimein kun hän uskaltautui vessasta ulos, poika odotti oven vieressä surevan näköisenä. He seisoivat kasvotusten hiljaisina. Viimein poika selitti että tyttö oli hänen serkkunsa joka oli lähtenyt matkalle. Tyttö oli hiljaa ja tunsi taas ensirakkauden poikaa kohtaan. He halasivat. He viettivät kesän yhdessä. Myöhemmin selvisi että poika asui toisella paikkakunnalla ja että hänen pitäisi kesän päättyessä lähteä. He surivat sitä molemmat. Kesä loppui ja poika lähti. Molemmat odottivat milloin seuraavan kerran näkisivät.
He olivat onnellisia.
Olin itse hieman huonolla tuulella ja tuli tälläinen aikaiseksi. Oliko mitään? Kommenttia kiitos. :))
Tyttö itkee yksin kotonaan. Makaa sängyllään, pää tyynyyn painettuna.
Kyyneleet kastelevat tytön kasvot ja tyynyn. Kaikki muistot vain pysyvät hänen mielessään vaikka hän koittaa itkeä. Niin ikävä että ei saa edes suruttaan itketyksi.
Vielä vähän aikaa sitten kaikki oli ollut hyvin. Hän oli ollut ystäviensä porukalla mökillä viikon ja olivat ystävykset olivat järjestäneet pienet juhlat kesäloman alkamisen kunniaksi. Sinne oli tullut paljon porukkaa koska sana oli levinnyt bileistä. Heillä oli ollut hauskaa. Viimeisenä iltana tyttö koki elämänsä onnellisimman hetken. Hän oli onnellinen mutta itki surusta. Hän ei olisi ikinä halunnut tämän hetken päättyvän. Hän itki kun tiesi tämän olevan viimeinen ilta kun saa olla lämpimässä tämän ihanan mutta hellän ja tuntemattoman pojan halauksessa. Hän oli onnellinen mutta itki. Aamulla tyttö heräsi onnellisempana kuin koskaan. Hän alkoi pakata laukkujaan ja jäi siivoomaan kun muut lähtivät. Hänen vanhempansa olivat tulleet hakemaan hänet. Silloin hän laittoi tavaransa autoon ja he lähtivät kotiin päin. Kotiinsa päästyään tyttö kertoi innoissaan kotona oleville kuinka ihanaa ja hauskaa hänellä oli ollut. Mutta kun hän meni huoneeseensa hän murtui. Tyttö laittoi oven kiinni ja hyppäsi sängylle makaamaan. Hän itki. Kyyneleet valuivat vuolaina tytön poskilla. Hänellä oli muisto tuosta ihanasta ja tuntemattomasta pojasta, yksi valokuva, jossa he tanssivat. Tyttö ei edes tiennyt pojan nimeä. Hän koitti unohtaa muttei pystynyt. Tyttö oli rakastunut. Tyttö alkoi selvittämään pojan asumis paikkaa ja sukunimeä. Hän ei muuta tiennyt pojasta kuin että hänen nimensä on Ilari. Tyttö tunsi olevansa ensimmäistä kertaa elämässään onnellisempi kuin koskaan. Mutta samalla epäilyksen kysymykset piinasivat tyttöä. Onko pojalla jo tyttöystävä? Mitä poika ajattelee hänestä? Missä hän asuu? Oliko se onnellisuus vain viikon juttu? Mitä tehdä? Tyttö ei osannut päättää. Tytön äiti huusi tytön alakertaan juomaan kahvia ja puhumaan kuluneesta viikosta. Tytöllä ei ollut nälkä eikä jano. Hän ei pystynyt syömään mitään vaikka hänellä oli nälkä.
Tuli ilta, tuli yö. Tuli aamu ja tuli päivä. Tyttö oli vain huoneessaan ovi suljettuna itkemässä.
Päivät kuluivat. Samassa kului yli kuukausi. Koulu alkoi. Tyttö ei pystynyt keskittymään kouluun. Hän ajatteli poikaa. Viimein tuli syysloma ja tyttö meni käymään mökillään. Hänellä oli mökissä oma pieni huone. Huoneen pöydällä oli pieni sormus. Se oli pojan. Ilari oli antanut sen muistoksi itsestään. Tyttö laittoi sormuksen sormeensa. Se oli hieman iso joten tyttö laittoi sen kaulakoruunsa kiinni. Korua hän ei ottanut pois. Ei edes yöksi. Ei edes kuukausina jotka kuluivat. Hän haaveili pojasta kokoajan. Tuli viimein kesä. Tyttö oli odottanut sitä. Hän ajatteli järestää taas pienet juhlat, mutta se ei onnistunut. Ystävä porukka joka hänellä oli ollut, oli mennyt rikki. Muutama oli muuttanut, muutama oli mennyt toisiin porukoihin. Vasta nyt tyttö huomasi olevansa yksin. Hänellä ei ole ystäviä ympärillään. Kesän tyttö vietti yksin kiertelemällä kaupunkia ympäriinsä. Mutta hän ei löytänyt tuota ihanaa poikaa. Vanhemmat olivat huomanneet tytön masentuneisuuden ja päättivät lähteä perheen kanssa Floridaan neljäksi päiväksi. Lentokentällä lähdössä tyttö huomasi pojan ja muisteli kuinka ihanaa heillä oli ollut. Tyttö oli taas onnellinen. Hän oli juoksemassa pojan luo innoissaan, mutta poika lähti toiseen suuntaan. Ilari halasi toista tyttöä. Tyttö ei kestänyt katsoa vaan juoksi vanhempiensa luo lentokoneeseen ja alkoi siellä itkeä. Vanhemmat huomasit tämän ja tyttö vain keksi tekosyitä.
Floridasta palattuaan tyttö huomasi pojan halavan taas tätä tyttö jonka oli viimeksikin nähnyt. Tyttö oli vihoissaan. Ilari halasi toista tyttöä ja tämä tuntematon toinen tyttö nousi lentokoneeseen. Viimeksi Tyttö oli nähnyt tämän Ilaria halaavan tytön takaapäin. Nyt hän näki tytön kasvot. Hänen entinen paras ystävänsä! Tyttö tunsi itsensä petetyksi. Silloin Ilari huomasi hänet. Ilari tuli tytön luokse ja alkoi puhumaan. Tyttö ei puhunut mitään. Ilari ihmetteli. Ilari kertoi että hänellä on ollut ikävä ja häntä harmitti ettei saanut tietää tytöstä enemmän. Tyttö vain tiuskaisi pojalle puoliksi itkien että oli tuntenut rakastavansa poikaa ja ikävöi tätä. Silloin tyttö melkein huusi pojalle että mitä poika valehtelee kun täällä notkuu toisten tyttöjen kaulassa. Silloin poika ihmetteli. Tyttö juoksi vessaan itkien ja puhdisti kasvonsa jotka olivat kyynelissä. Tyttö murtui. Viimein kun hän uskaltautui vessasta ulos, poika odotti oven vieressä surevan näköisenä. He seisoivat kasvotusten hiljaisina. Viimein poika selitti että tyttö oli hänen serkkunsa joka oli lähtenyt matkalle. Tyttö oli hiljaa ja tunsi taas ensirakkauden poikaa kohtaan. He halasivat. He viettivät kesän yhdessä. Myöhemmin selvisi että poika asui toisella paikkakunnalla ja että hänen pitäisi kesän päättyessä lähteä. He surivat sitä molemmat. Kesä loppui ja poika lähti. Molemmat odottivat milloin seuraavan kerran näkisivät.
He olivat onnellisia.
Olin itse hieman huonolla tuulella ja tuli tälläinen aikaiseksi. Oliko mitään? Kommenttia kiitos. :))
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sori tota yhtä virhettä. Pitäis lukea että tyttö ei tiennyt edes pojan sukunimeä.
Kylläpäs oli erikoinen tarina. Ihan mukava, ei siinä mitään. Ensirakkaus on jotain niiiin tuskaista, varsinkin kun ei tiedä tunteeko kohde samoin. Taidat olla aika nuorikin?
Tarinasi olisi ollut helpommin luettavissa, jos olisit muistanut kappalejaot. Liian paljon selittelyä, sinun pitäisi antaa tekojen puhua puolestaan. Liian paljon itkemistä! Tiesitkö, että jos haluaa saada lukijan liikuttumaan ei kannata kirjoittaa hahmon "itkevän". Kannattaa mieluummin kuvailla, mitä hänen kasvoillaan tapahtuu, niiden ilmeitä, huokauksia jne.
Pieneksi esimerkiksi käyköön Margaret Atwoodin teos Sokea Surmaaja (mikä on brilliant kirja btw), jossa päähenkilö ei kertaakaan koko kirjan aikana sano rakastavansa rakkauden kohdettaan. Mutta lukija ymmärtää sen, itse asiassa lukija ymmärtää sen niin paljon paremmin kuin jos se olisi sanottu. Älä aliarvioi lukijoita, meille ei tarvitse vääntää kaikkea rautalangasta.
Nyt tämä sinun tekstisi tälläisenään aiheutti lukijassa vain hienoisen hymyn.
Jatka toki kirjoittamista. On hyvä olla unelmia ja kirjoittaminen on sellainen laji, että kun sitä tarpeeksi harrastaa, siinä myöskin kehittyy. Tsemppiä!
Tämähän oli selvästi nuoren kirjoittajan tekstiä ja sillä tavalla keskeneräistä. Ei minua ainakaan naurattanut tekstiä lukiessa. Tuostahan on hyvä lähteä eteenpäin, jos intoa kirjoittamiseen on.
Itse en oikein osaa muuta neuvoa kuin että kannattaa lukea paljon. Mieti, millaista tekstiä on mukava lukea, ja yritä sitten kirjoittaa samanlaista. Sujuvassa tekstissä virkerakenteet vaihtelevat. Peräkkäisistä muutaman sanan virkkeistä syntyy melko töksähtelevä lopputulos. Tarinakaan ei saisi töksähdellä eikä valua eteenpäin koko ajan samalla vauhdilla. Välillä voi olla hidastettuja kohtauksia, kuvailua, muistoja menneisyydestä, päähenkilön ajatuksia... Välillä taas nopeaa dialogia ja suoraa toimintaa. Nyt tekstisi on oikeastaan vain melko pinnallinen raportti tapahtumista.
Tietysti sitten, kun löytää oman tyylinsä, voi päätyä kirjoittamaan tekstiä jossa ei ole ollenkaan dialogia eikä rönsyileviä virkkeitä, mutta mielestäni alkuun kannattaa harjoitella kaikenlaista.
Itse yrittäisin muokata tekstiä enemmän tähän suuntaan (tämä nyt ihan karkeana esimerkkinä:P):
Päivät kuluivat ja kesä väistyi hiljalleen syksyn tieltä. Tyttö tuskin huomasi, kuinka jalkakäytävät täyttyivät kirjavista lehdistä ja ilma tuoksui raikkaalta sateiden jälkeen. Uuden syksyn tuulet puhalsivat kaikkialla kaupungissa, mutta tyttö ei tuntenut niitä - hän eli menneisyydessä ja palasi ajatuksissaan aina takaisin siihen yhteen päivään, johon hänen elämänsä oli pysähtynyt.
Syksyn ensimmäinen koulupäivä oli sateinen ja harmaa, ja kävellessään yksin kouluun tyttö tunsi olevansa vain näkymätön osa tuota harmautta. Hän väisti ystäviensä katseita eikä vastannut heille kun he ihmettelivät, miksei hänestä ollut kuulunut mitään pitkään aikaan. Eivät he kuitenkaan olisi pystyneet lohduttamaan häntä.
Eräänä iltana hän palasi mökille, vaikka siellä muistot tulivat mieleen niin kirkkaina, että tyttöön vain sattui entistä enemmän. Mökki oli ollut autio juhlista asti, mutta astuessaan sisälle tyttö kuuli vieläkin musiikin pauhaavan täysillä ja haistoi tuoreiden popcornien kutsuvan tuoksun. Yksi pussi oli ollut mikrossa varmaan kymmenen minuuttia, kun tyttö oli mennyt istumaan kuistille Ilarin kanssa ja unohtanut kaiken muun. Ihme, ettei koko mikro ollut räjähtänyt.
Chan'da , osaat kirjoittaa mielestäni erityisen hyvin ja kuvailemaan kuvitelmaasi. Kannattaisi kirjoittaa sinunkin paljon koska tuo kuullosti todella hyvältä :))
Kiitos todellakin kommenteista.
Itselleni tälläistä kohtausta ei ole tapahtunut mutta luen todellakin niin paljon että tuli mieleen. Anteeksi ettei ole kappalejakoa, mutta siihen on syykin; kun keksii jonkun kertomuksen ajan huuma kuluu kuin siivillä ja yksityiskohdat jää. Kirjoitan jatkossa enemmänkin että voisi saada pientä harjoitusta :D
Ja vielä kerran kiitos palautteesta, toitte minut maan pinnalle kun olen vain päivän kirjoittanut ja kirjoittanut.