Sain tänään kuulla, että lestadiolais uskovaiset, ovat ajautuneet samaan mihin kuka tahansa, joka ei usko Jeesuksen sanaan. He ovat alkaneet rikkoa avioliiton säädöksen, jonka Jumala itse asetti.
Onko totta, että heidän joukossaan on alettu erota.
Älkää rikkoko sopimusta, jonka Jumalan edessä sovitte mennessänne avioliittoon. Se ei ole leikin asia.
Tällä palstalla kulkee, jos minkälaista Aabrahamia, lisäämässä teidän taakkaanne, mutta itse eivät sormeaan nosta auttaakseen teitä.
Teidä on kasvatettu siihen, että lapsia on otettava vastaan niin paljon kuin heitä tulee. Siihen en puutu, mutta sanon, että teillä on aina tie Kristuksen luoksen. Jos näyttää, että isä tai äiti tai vaikkapa molemmat väsyvät suuren perheen tuottaman suuren vastuun edessä, sopimuksessa, mies ja vaimo, rukoilkaa Jumalalta vain määräosaa lapsia. Tiedän, että Jeesus tekee ihmeitään. Minunkaan perheeseni ei syntynyt monta lasta, koska me tunsimme rajallisuutemme ja puhuimme siitä Jumalalle.
Joukossanne on heitä, jotka jaksavat vaikka kuinka suuren perheen kanssa, mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Puhukaa Jeesukselle, mutta älkää koskaan särkekö minkään asian takia avioliittojanne.
Onko totta, että heidän joukossaan on alettu erota.
Älkää rikkoko sopimusta, jonka Jumalan edessä sovitte mennessänne avioliittoon. Se ei ole leikin asia.
Tällä palstalla kulkee, jos minkälaista Aabrahamia, lisäämässä teidän taakkaanne, mutta itse eivät sormeaan nosta auttaakseen teitä.
Teidä on kasvatettu siihen, että lapsia on otettava vastaan niin paljon kuin heitä tulee. Siihen en puutu, mutta sanon, että teillä on aina tie Kristuksen luoksen. Jos näyttää, että isä tai äiti tai vaikkapa molemmat väsyvät suuren perheen tuottaman suuren vastuun edessä, sopimuksessa, mies ja vaimo, rukoilkaa Jumalalta vain määräosaa lapsia. Tiedän, että Jeesus tekee ihmeitään. Minunkaan perheeseni ei syntynyt monta lasta, koska me tunsimme rajallisuutemme ja puhuimme siitä Jumalalle.
Joukossanne on heitä, jotka jaksavat vaikka kuinka suuren perheen kanssa, mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Puhukaa Jeesukselle, mutta älkää koskaan särkekö minkään asian takia avioliittojanne.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen sitä mieltä, että suurten perheiden vanhemmat tarvitsisivat apua. Ainakin siivousapu olisi jokaiselle heille tarpeellinen. Suuren perheen äidin aika kuluu suurelta osin lasten- ruokapuolen- ja vaatehuollonhoitoon.
Hakekaa siivousapua, te ansaitsette sen verran helpotusta.
Isät, osallistukaa perheen töihin, silloin kun se mahdollista on.
Kirjoitit hienosti, koska et halunnut häiritä näiden lestadiolaisten omantunnonrauhaa kehottamalla heitä ehkäisemään. Todella upeaa kuulla, että rukouksessa voi yhdessä mennä herran eteen ja pyyttä lapsiluvunrajoitusta. Herran asia on päättää asia.
olla rauhassa. Kyllä he huolehivat lapsistaan ja toisistaan paljon paremmin kuin monet muut. Olen sen nähnyt ympärilläni monisssa perheissä.
Murehtikaa ennemmin niitä maailman ihmisiä, jotka ryyppäävät, vaihtavat partnereita, vaikka ovat naimisissa ja jättävät lapsensa usein yksikseenseenkin sen takia, että pääsevät ravintoloihin rilluttelemaan. Ja usein näiden lasten pitää pelätä kotiinsa kokoontuvia ryyppyseurueita.
Lestadiolaisperheiden lapset saavat vielä kuulla kotonaan elämän tärkeimmästä asiasta, mitä ei monissa uskottomissa perheissä enää kuule.
Ja vielä, ei pidä yleistää täällä usein esiintyvää provosoivaa kirjoitusta.
asiallisesta ja kannustavasta puheenvuorosta!
teidän ymmärtäväisistä, humaaneista ja lähimmäsenrakkautta osoittavista viesteistänne!
Vietin lapsuuteni perheessä, jossa äidin voimat loppuivat kuudennen lapsen syntymän yhteydessä. Perheeni oli sen jälkeen suuressa hädässä, eikä koskaan saanut sen jälkeen elää normaalia elämää.
Se pelastus meidän perheellä oli, että meillä oli uskovainen täti, joka huolehti meistä aina. Ei vain tilapäisesti, vaan koko lapsuutemme ajan. Hän ei asunut kanssamme, mutta joka ikinen päivä hän tuli luoksemme auttamaan meitä. Hän on nyt Jumalan luona.
Hän, jonka Jumala lähetti ahdinkoomme valoa tuomaan.
Mutta onko kaikilla äideillä ja heidän perheillään edes ymmärtäjää hädänpäivän tullessa.
Älkää te, jotka itse pärjäätte, luulkokkaan, että kaikki jaksavat. Heikot ovat teidän kovien edessä lujilla. Menkää ja auttakaa toisianne, älkääkä vain vaatiko, että kaikki on samasta puusta rakennettu kuin teidät.
Tiedän, miten usein kauneimmat luonteet väsyvät kesken matkaa.
Miehet, tarkailkaa jaksaako vaimonne ja auttakaa heitä tai hankkikaa heille apua.
Minun rakas äitini oli yksi hienoimmista persoonista, mitä maanpäällä on ollut, rakastava ja auttava. Vieläkin, kun omat voimat loppuivat, yritti hän toisinaan auttaa muita, vaikka itseään ei enään loppuunrasitettuna pystynytkään auttamaan.
Jumala vaatii teitä olemaan lähimmäisiä lähimmäisille. Rakastakaa toisianne niin, kuin itseänne ja olkaa alttiit palvelemaan ja auttamaan toinen toistanne.
Näitä surullisia tapauksia on elämässä paljon. Kun äiti väsyy, koko perhe väsyy.
Säälittävää on katsoa lapsia, joiden vanhemmat eivät jaksa. Tänä aikana ei ole lähimmäisen rakkautta. Jeesushan itse sanoo, että rakkaus katoaa ja se on kadonnut. Jokaisen raukan on pärjättävä omillaan, harvalla on enää sukua, joka apuaan antaa. Ei kenelläkään ole aikaa. Eikö olekkin kumma, kenelläkään ei ole aikaa.
Loppuiko lasten tulo siihen kuuteen, vai tuliko vielä lisää?
Ei syntynyt enää lapsia, se olisi siinä tilanteessa ollut täysin mahdottomuus.
Elimmehän jo täydessä kaaoksessa. Sitä en osaa sanoa, mikse lasten tulo loppui. Oliko se taivaan isä, joka näki, että nyt riittää ja puuttui asioihin.
tyytyväisen näköisiä äitejä ympärilläni lestadiolaisäideissä ja olen aina ihaillut, miten nuorekkaan oloisina ja hyvin he ovat säilyneetkin. Ja monesti jaksavat vielä pireän oloisina lähteä työelämään, kun 10-15 lapsen katras on kasvatettu ensin omilleen. Miten tyytyväisyys ja vaatimattomuus kaunistaa heidän olemustaan. Ihailen heitä.
On suuri rikkaus omistaa sellainen lapsikatras.
Slti voisi heille enemmän antaa. Tuleehan yhdestä perheestä monta veronmaksajaa.
Tuo on hyvää, suorastaan ihanaa kuultavaa. On kuitenkin totta, että monet nytkin väsyneet äidit, eivät tule esille, he vetäytyvät syrjään, huomatessaan, että he eivät ole tuollaisia nuorekkaita ja hyvin pärjääviä.
Heitä on paljon ja juurikaan kukaan ei tiedä heistä mitään, koska he eivät tule esille.
Hälytykellojen pitäisikin soida lähmimmäisille, silloin, kun joku äiti jää poissa yhteisistä tekemisistä ja toisten tulisi miettiä miten he voisivat ainakin vähän viedä valoa tälle äidille.
Tiedän kyllä tapauksia joissa, kun äiti on väsynyt, uskovaisten lähetystö on tullut paikalle puhuttelemaan häntä ja saanut hänet lisäahdistuksiin. Auttamaan olisi pitänyt mennä, mutta arvostelemaan mentiin.
kyllä on vähän fariseus nostanut päätään. Mutta se ei ole uskon vika. kaikissa meissä ihmisissä uskontokunnasta riippumatta on pikku fariseuksia.
eilen, tänään ja huomenna.
tuohon kysymykseen, että eroavatko lastadiolaisuskovaiset nykyään. Vai onko koko juttu keksittyä ja valhetta?
että kyllä vl:issä se ero taitaa olla aika harvinaista.
Te äidit, jotka synnytätte useampia lapsia, huolehtikaa itsestänne ja niin henkisestä kuin ruumiillisesta ravinnosta.
Sanasta te saatte hengellisen ravinnon, joka takaa teille jaksamisen, tietenkin huomioon ottaen, että hoidatte ruumiinne niin hyvin, että mitään puutoksia ei pääse syntymään.
Lestadiolais ukot ne ovat jotka säännöt sanoo, ei siinä Jeesuksella sanomista ole. Viimeiselle tuomiollekkin änkeävät tuomareiksi, varmasti tivaavat Jeesukselta, että miksi sillain kirjoitit raamattuun, tai miksi jätit sen kirjaamatta.
Kyllä ne ainakin sata vuotta ovat hallinneet ja pyrkivät ikuisiksi hallitsijoiksi.
Seuraavaksi varmaan käsketään rukoilla jarrun painamisen sijasta kun rekka tulee vastaan. Kyllä Jumala tuommoisessakin tilanteessa pelastaa, kun tarpeeksi hartaasti rukoilee. Voivoi.
Miksi et usko Jeesukseen. Hän elää ja toimii.
Minkälainen sinun uskosi, jos sitä on, niin oikein on.