Voiko olla mahdollista, että potilasta autetaan hoidolla, jota hän vastustaa? Voidaanko pakkoa käyttämällä saavuttaa niin suurta hyötyä, että se ylittää haitat, joita potilaan itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen vapauden loukkaamisesta aiheutuu?
Leimautuminen: Ympäristö reagoi vaikeasti sopeutuvan henkilön käyttäytymiseen leimaamalla hänet mielisairaaksi, ja sen jälkeen mitä tahansa hänen toimintaansa tarkastellaan etsien lisää todistusaineistoa mielisairaudesta. Tarkkailun kohteeksi joutunut ahdistuu ja reagoi leimaamiseen, mikä johtaa lisäleimautumiseen, lopulta mahdollisesti pakkohoitoon, jonka "tarve" on synnytetty ottamalla yksilö vääränlaisen huomion kohteeksi (Goffman 1961, Goffman 1963, Rosenhan 1973, Scheff 1974)
Leimautuminen: Ympäristö reagoi vaikeasti sopeutuvan henkilön käyttäytymiseen leimaamalla hänet mielisairaaksi, ja sen jälkeen mitä tahansa hänen toimintaansa tarkastellaan etsien lisää todistusaineistoa mielisairaudesta. Tarkkailun kohteeksi joutunut ahdistuu ja reagoi leimaamiseen, mikä johtaa lisäleimautumiseen, lopulta mahdollisesti pakkohoitoon, jonka "tarve" on synnytetty ottamalla yksilö vääränlaisen huomion kohteeksi (Goffman 1961, Goffman 1963, Rosenhan 1973, Scheff 1974)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyään tahdostariippumattomaan pakkohoitoon kuitenkin määrätään käytännössä vain ja ainostaan 3 seuraavassa tapauksessa:
-Henkilö on selvästi haitallinen/vaarallinen ITSELLEEN.
-Henkilö on selvästi haitallinen/vaarallinen YMPÄRISTÖLLEEN.
-Alaikäinen/muutoin vajaavaltainen on huoltajan/holhoojan mielestä avun tarpeessa. Ei kuitenkaan tällöinkään määrätä yksipuolisesti ilman arviointia.
Nykyään kun suoraan sanoen on raha erittäin vähissä, niin päinvastoin tapauksia menee liukuhihnalta avohoidon tai lievemmän osastohoidon puolelle, kuin koskaan aiemmin olisi mennyt. Esim. vielä 90-luvulle tultaessa olivat tasot aivan eri luokkaa ja ihan puhtaasti rahan puute sulki monta mielisairaalaa ja hoitolaitosta.
Jonkun mielestä hyvä ja jonkun mielestä huono asia tietenkin, kaksipiippuisesti apua haluava ei sitä välttämättä saa haluamallaan tavalla ja toisaalta sitten seula taas vuotaa aika pahasti siinä kohdassa, kenet laitetaan tahdostariippumatta hoitoon kun paikkoja/resursseja ei ole...
Tämän saman voi vahvistaa kyllä jokainen kyseisten asioiden kanssa työskentelevä.
Sanotaan näin nyt vielä tuosta "Voiko olla mahdollista, että potilasta autetaan hoidolla, jota hän vastustaa? Voidaanko pakkoa käyttämällä saavuttaa niin suurta hyötyä, että se ylittää haitat, joita potilaan itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen vapauden loukkaamisesta aiheutuu?"
Sen verran, että silloin kun joutuu pakkohoitoon niin se käytännössä tehdään jos on todella tavalla tai toisella lyhyellä aikavälillä suuri todennäköisyys haitoista itselleen TAI sitten, että riski ympäristölle tulevasta haitasta esim. väkivallan muodossa on selvästi kohonnut eikä ole perusteita poliisin suojissa pitää. Enemmän voidaan puhua varsinkin ensikertalaisten kohdalla ns. tarkkailu ja selvittelyjaksosta missä mennään ja jatkon/riskien kartoituksesta.
Toisinsanoen jos nyt on todennäköistä, että kohta on henkilö itse tai joku muu hengetön jos ei asiaan puututa, niin voiko kukaan väittää että ainakaan laitokseen sulkemista ENEMMÄN haittaa olisi, kuin mitä odotettavissa olisi. Väittäisin, että kuitenkin aina toisinpäin, tulisi sitten tulevaisuus menemään miten menee.
Niinpä, hoitopaikkoja täytyisi olla enemmän jne niinkuin ennen oli
Etkö huomannut ilmenevää "noidankehää", joka potilasta kohtaa? Itse olen nyt lomalla mielisairaalasta ja olen pakkohoidossa ollut vuosien mittaan pari kertaa, joten kokemusta siitä on.Leimautuminen on kovin raastava kokemus ja aiheuttaa ahdistusta ym ja jollei totu asiaan löytää itsensä taas hoidosta.
Parantamisen varaa systeemissä olisi paljon,
haluja/resursseja asioiden parantamiseen ei tahdo löytyä.
Mitä enemmän kunnioitat psykologisia oppeja, sitä vaikeampana ongelmana leimautumisen koet. Leimautumisessa surraan toisten kunnioituksen ja arvostuksen menetystä. Kuinka suuren arvon annat psykologiaan uskovan sanomisille?
Minä en usko psykologiaan, ne opit kertovat enemmän laatijoistaan kuin "potilaista". Psykologian mukaan viisikymppinen mies on hullu jos se ei suostu nussimaan autossa.
En juurikaan koe häiriintyväni leimautumisesta, mutta ajattelen välillä niitäkin asioita.Kun häiriö on ohi ei leimautumistunne ole ollenkaan vahva
( Mulla on yleensä vaan luhytaikaisia häiriöitä )
Tulipa vaan otettua puheeksi. Psykologeja ja heidän oppejaan en mitenkään erityisesti arvosta. Psykologiset testit ovat ärsyttäviä mutta niiden tuloksissa on kyllä paljon asiaakin
Mainittujen kriteerien lisäksi se, että on mielisairas! Ei riitä se, että esim. aikoo tappaa itsensä.
TOTTA on se, että kyllä kaikista "hullu saadaan, kun oikein yritetään"...!