Näin TM:ssa

PEUGEOTIN omalaatuisen pikkuauton
kohtalon hetket ovat pian käsillä.
Joko se saavuttaa ihmisten suosion tai
sitten se jää erääksi automaailman kuriositeetiksi.
Auton tunnusmerkkinä toimivien isojen liukuovien toimintaa
hieman epäiltiin ennakkoon. Niissä
esiintyikin pieniä sulkeutumisongelmia
kovimmilla pakkasilla. Korkea, kapea
ja lyhytakselivälinen auto on talvisilla
teillä levoton ajettava. Onneksi
ajonvakautusjärjestelmä kuuluu vakiovarusteisiin.
Etenemiskyvyltään 1007
kuuluu ryhmän heikoimpaan päähän.
Lämmityslaite osoittautui turhan tehottomaksi
suhteelliseen kookkaaseen
matkustamoon ja isoihin lasipintoihin
nähden. Kylmäpäästöissäkään ei arvosana
noussut tyydyttävää korkeammaksi,
ja CO-päästöiltään Peugeot on
ryhmän suurin. Lähivaloistaan 1007
kuitenkin saa kiitosta.


Näin siis kirjoitettiin Peugeot 1007 1,4 Trendy Plussasta TM nro. 3/06.
Mainittakoon että kosla jäi testin toiseksi viimeiseksi. Citroen piti perää.
382187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

mitä Tojota Variksesta sanottiin ja erityisesti sen ohjauksesta? Peränpitäjien joukossa oli sekin.

Äänestä
  • arvosanaksi. Pökö sai 7,5. Mutta ihmettelin että pököä moitittiin levottomaksi jne. ettekös pidä sitä maailman parhaana niin kuinkas se on tokavika kun esim. korean pikkuautot oli pienistä parhaimmat?

    Äänestä

Eikös noita ranskan tekeleitä ole aina kehuttu ajo-ominaisuuksista. Missäs ne nyt on vai onko niitä ollutkaan?

Äänestä
  • ONKS MUILLA ONGELMIA

    Äänestä

  • MAYBACH 62 V12 kirjoitti:

    ONKS MUILLA ONGELMIA

    että köyhät ei täällä esiintyisi...

    Äänestä

  • Bugatti man kirjoitti:

    että köyhät ei täällä esiintyisi...

    kun on varaton ja citikat on halpoja vanhana kun kukaan ei huoli.

    Äänestä

  • Citikka BX:ään kirjoitti:

    kun on varaton ja citikat on halpoja vanhana kun kukaan ei huoli.

    mulla on fyffee vaikka ostaa kaikilta tämän palstan jermuilta romut pois, ihan taskurahoilla.

    Äänestä

  • Tehdäänkös Ranskassa muutakin kúin viiniä ja konjakkia?
    Rolls Royce on mukava ja lämmin kyyti näin poikamiehelle.

    Äänestä

  • 50Cent kirjoitti:

    mulla on fyffee vaikka ostaa kaikilta tämän palstan jermuilta romut pois, ihan taskurahoilla.

    ostaa kaikki suomeen tuotavat tojojotat ja ampua ne kuuhun, tulisi vähän riisiä juuston sekaan.

    Äänestä

Viimeiseksi jäi kyllä minun mielestäni Toyota Aygo. Perustelut: Toyota suunnitteli, PSA valmistaa. (saatana, olisipa toisinpäin! Meillä olisi auto huippuominaisuuksilla ja valmistettu maailman parhaiten.)

Äänestä
  • tullut tojotalta (siis bensakoneet, diiseli PSA:lta). Muuten auto ranskan tekeleitä.

    Äänestä

  • ja voimansiirto kirjoitti:

    tullut tojotalta (siis bensakoneet, diiseli PSA:lta). Muuten auto ranskan tekeleitä.

    luepa lehtesi tarkemmin, Toyota kantoi päävastuun suunnittelusta, PSA tuotannosta. Moottorit: mainio bensiinikone Toyotalta ja myöskin erinomainen diesel PSA:lta. (Dieseliä menee muuten enemmän!)

    Äänestä

  • kunb osallistut kirjoitti:

    luepa lehtesi tarkemmin, Toyota kantoi päävastuun suunnittelusta, PSA tuotannosta. Moottorit: mainio bensiinikone Toyotalta ja myöskin erinomainen diesel PSA:lta. (Dieseliä menee muuten enemmän!)

    onhas se tieretty iät ajat.

    Äänestä

  • tekniikapuolen kirjoitti:

    onhas se tieretty iät ajat.

    Corollan ulkomuoto on sanonoko mistä...

    Äänestä

  • tekniikapuolen kirjoitti:

    onhas se tieretty iät ajat.

    Tuotannon hallinta huipussaan. Jos haluat luotettavan, muilta kopioidun ja amerikanmalliin muotuollun vekottimen – valintasi on... Toyota!!!

    Äänestä

  • katiska kirjoitti:

    Corollan ulkomuoto on sanonoko mistä...

    peugeot, jonka hinuri vie pajalle.

    Äänestä

  • toisin kuin..... kirjoitti:

    peugeot, jonka hinuri vie pajalle.

    kirjoittaneet, täällä Peugeot palstalla! Kamoon (kirjoitettu niinkuin lausutaan) pojat, eikös se DX ole jäänyt jo hieman vähemmlle huomiolle...

    Äänestä

  • tekniikapuolen kirjoitti:

    onhas se tieretty iät ajat.

    osannut tehdä autoja. Toyota vain varastaa ja kopioi.

    Äänestä

  • KOSKAAN kirjoitti:

    osannut tehdä autoja. Toyota vain varastaa ja kopioi.

    posken soittamisen lisäksi? Kiinnostaisi kuulla hyvät perustelut, kiitos.

    Äänestä

  • siihen se jääkin! kirjoitti:

    Tuotannon hallinta huipussaan. Jos haluat luotettavan, muilta kopioidun ja amerikanmalliin muotuollun vekottimen – valintasi on... Toyota!!!

    tiedättekö te mihin Toyotan luotettavuus perustuu? Autossa on surkeat ajo-ominaisuudet joten eihän niillä viitsi ajaa kukaan paljon.

    Sitten julkaistaan tällaisia "luotettavuus"tilastoja joissa ei huomioida miten vähän sillä riisipussilla ajetaan! Ja ostajat menee lankaan!

    Ei tarvitse suunnitella/tehdä ajo-ominaisuuksia kun autolla ei ajeta paljoa --> vikaantuminen on vähäisempää. Ei tarvitse myöskään tehdä kunnollisia moottoreita tai muuta tekniikkaa kun autolla ei ajeta paljon.

    Äänestä

  • esittää tuon kirjoitti:

    posken soittamisen lisäksi? Kiinnostaisi kuulla hyvät perustelut, kiitos.

    Toyota on voittanut vertailutestejä selvästi VÄHITEN kaikista vähänkään suuremmista automerkeistä.

    Katso jossain Toyotan aukaistua moottoria ja vertaa sitä jonkun oikean auton moottoriin niin ehkä vähän valkenee.

    Äänestä

  • edes luotettava kirjoitti:

    tiedättekö te mihin Toyotan luotettavuus perustuu? Autossa on surkeat ajo-ominaisuudet joten eihän niillä viitsi ajaa kukaan paljon.

    Sitten julkaistaan tällaisia "luotettavuus"tilastoja joissa ei huomioida miten vähän sillä riisipussilla ajetaan! Ja ostajat menee lankaan!

    Ei tarvitse suunnitella/tehdä ajo-ominaisuuksia kun autolla ei ajeta paljoa --> vikaantuminen on vähäisempää. Ei tarvitse myöskään tehdä kunnollisia moottoreita tai muuta tekniikkaa kun autolla ei ajeta paljon.

    niin helvetin paljon että on vaikea löytää alle 300000 km ajettua yksilöä. Ja taitaapa kestää muitta mutkitta puoli miljoonaa, kehtaavat vielä semmoisista pyytää hervottomia hintoja ja ihmiset ostaa kun vieläkin on autolla matkaa edessä paljon vaikka on paljon takanakin päin.

    Äänestä

  • perustelut kirjoitti:

    Toyota on voittanut vertailutestejä selvästi VÄHITEN kaikista vähänkään suuremmista automerkeistä.

    Katso jossain Toyotan aukaistua moottoria ja vertaa sitä jonkun oikean auton moottoriin niin ehkä vähän valkenee.

    ilman ihmeellisyyksiä eli edullinen ja helppo pitää vanhanakin. Ja koneethan on vahvoja niissä, tottahan ne öljyä alkaa syömään kun mittarissa on 400000 mutta silti ne pelaa ja pelaa.... Ja sen öljyn kulutuksen saa loppuu kun hoonaa pytyt ja laittaa uudet renkaat jos haluu... Minusta tärkeintä että kuljettaa paikasta A paikkaan B ilman hinausautoa, jos se auto on korjaamolla niin ei siinä paljon ajo-ominaisuudet auta....

    Äänestä

  • edes luotettava kirjoitti:

    tiedättekö te mihin Toyotan luotettavuus perustuu? Autossa on surkeat ajo-ominaisuudet joten eihän niillä viitsi ajaa kukaan paljon.

    Sitten julkaistaan tällaisia "luotettavuus"tilastoja joissa ei huomioida miten vähän sillä riisipussilla ajetaan! Ja ostajat menee lankaan!

    Ei tarvitse suunnitella/tehdä ajo-ominaisuuksia kun autolla ei ajeta paljoa --> vikaantuminen on vähäisempää. Ei tarvitse myöskään tehdä kunnollisia moottoreita tai muuta tekniikkaa kun autolla ei ajeta paljon.

    epätoivoisin selitys.
    No, toki selitys oli tehty vitsiksi, mutta sittenkin.

    Äänestä

  • mennessä kirjoitti:

    epätoivoisin selitys.
    No, toki selitys oli tehty vitsiksi, mutta sittenkin.

    on täyttä totta. Toyota on ollut aina huono ajaa ja tekniikka on vanhanaikaista.

    Äänestä

  • CarinaE :t on ajettu kirjoitti:

    niin helvetin paljon että on vaikea löytää alle 300000 km ajettua yksilöä. Ja taitaapa kestää muitta mutkitta puoli miljoonaa, kehtaavat vielä semmoisista pyytää hervottomia hintoja ja ihmiset ostaa kun vieläkin on autolla matkaa edessä paljon vaikka on paljon takanakin päin.

    Toyotan dieselmoottorille mutta Pösön dieseleillä on ajettu 80-luvulta lähtien 500-700 tkm moottoria avaamatta. Siihen aikaan pellit hävisi ympäriltä mutta perustekniikka pelasi. No nyt Pösössö on Audin kanssa parhaimmat pellit.

    Äänestä

  • Onhan se paljon kirjoitti:

    Toyotan dieselmoottorille mutta Pösön dieseleillä on ajettu 80-luvulta lähtien 500-700 tkm moottoria avaamatta. Siihen aikaan pellit hävisi ympäriltä mutta perustekniikka pelasi. No nyt Pösössö on Audin kanssa parhaimmat pellit.

    ajaa, apulaitteet ja muut vermekkeet ne on se heikko kohta (ja tietysti kori).

    Äänestä

  • kunb osallistut kirjoitti:

    luepa lehtesi tarkemmin, Toyota kantoi päävastuun suunnittelusta, PSA tuotannosta. Moottorit: mainio bensiinikone Toyotalta ja myöskin erinomainen diesel PSA:lta. (Dieseliä menee muuten enemmän!)

    dieseleitä menee enenmän. Suomen myynti ei ole viellä oikein alkanu.

    Äänestä

mukanaolo projektissa riitä syyksi kaikkiin ongelmiin !!

Äänestä
  • kun on tojota mukana.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    kun on tojota mukana.

    ulosajoissa!!! (Go toyota GO)

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    kun on tojota mukana.

    Toyota kun pilaa muitakin autoja.

    Äänestä

  • tiedoksi vaan. Tojo on mukana Peugeot 107 projektissa joka on ihan eri auto. Tämä on 1007 ja peugeotin ihan oma tekele. Tarkista vaikka TM:stä ja käy kattomassa peugeotin sivuilta niin näet että on kyse eri autoista.

    Äänestä

  • PROJEKTISSA kirjoitti:

    tiedoksi vaan. Tojo on mukana Peugeot 107 projektissa joka on ihan eri auto. Tämä on 1007 ja peugeotin ihan oma tekele. Tarkista vaikka TM:stä ja käy kattomassa peugeotin sivuilta niin näet että on kyse eri autoista.

    palstan niin ehkä huomaat että juttu hyppäsi jossain vaiheessa Aygoon, 107:kaan ja C1:seen.

    Äänestä


tosi pieni auto ei pärjää talvitestissä. Miettisit vaikka miksi Lexus ei pärjää nelivetoisten testissä.

Äänestä
  • päihitti jopa isoja autoja (ainakin alfan muistan)? Ja Kia Rio oli seuraavaksi paras letukan jälkeen . Tuo Matizhan on tosi pieni auto, kysynpä vaan, ja vielä korealainen?!?

    Äänestä

  • matiz sitten kirjoitti:

    päihitti jopa isoja autoja (ainakin alfan muistan)? Ja Kia Rio oli seuraavaksi paras letukan jälkeen . Tuo Matizhan on tosi pieni auto, kysynpä vaan, ja vielä korealainen?!?

    näpit pelissä mukana on menestymättömyys taattu. En edes tiedä onko mutta niinhän tuolla joku kirjoitti. Ei kiinnosta pätkän vertaa tuon kokoluokan autot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peugeot 1007 kirjoitti:

PEUGEOTIN omalaatuisen pikkuauton
kohtalon hetket ovat pian käsillä.
Joko se saavuttaa ihmisten suosion tai
sitten se jää erääksi automaailman kuriositeetiksi.
Auton tunnusmerkkinä toimivien isojen liukuovien toimintaa
hieman epäiltiin ennakkoon. Niissä
esiintyikin pieniä sulkeutumisongelmia
kovimmilla pakkasilla. Korkea, kapea
ja lyhytakselivälinen auto on talvisilla
teillä levoton ajettava. Onneksi
ajonvakautusjärjestelmä kuuluu vakiovarusteisiin.
Etenemiskyvyltään 1007
kuuluu ryhmän heikoimpaan päähän.
Lämmityslaite osoittautui turhan tehottomaksi
suhteelliseen kookkaaseen
matkustamoon ja isoihin lasipintoihin
nähden. Kylmäpäästöissäkään ei arvosana
noussut tyydyttävää korkeammaksi,
ja CO-päästöiltään Peugeot on
ryhmän suurin. Lähivaloistaan 1007
kuitenkin saa kiitosta.


Näin siis kirjoitettiin Peugeot 1007 1,4 Trendy Plussasta TM nro. 3/06.
Mainittakoon että kosla jäi testin toiseksi viimeiseksi. Citroen piti perää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu